Kipinöitä kirjastossa

[Lucy Beckett]

Tytön siniharmaat silmät olivat pelosta suuret. Hän nyökkäsi hiljaa, katkonaisesti, ja piteli taikasauvaansa kaksin käsin kuin se olisi ollut hänen ainoa turvansa. Hän varoi visusti vahingossakaan osoittamasta sitä kiinalaisen tytön suuntaan.

"Ky-kyllä", hän takelteli. Hän totisesti toivoi, että Damian osaisi auttaa. "Minun veljeni on... Damian, hän on... Hän on... Hän on todella hyvä. Loitsuissa. Hän on täällä jatko-opiskelijana", Lucy sanoi hiljaa painaen päänsä. Ehkä tyttöä rauhoittaisi tieto, että Damian oli jo päättänyt perusopintonsa ja opiskeli nyt vielä lisää. Mutta mistä hän löytäisi Damianin tähän hätään? Ehkä ulkoa? Kirjastossa hän tuskin oli, sillä olisivathan he nähneet. Entä kasvihuoneet? Lucy melkein toivoi niin. Kasvihuoneiden tunnelma rauhoittaisi häntä. Mutta ehkä Damian oli tuvassaan? Se olisi hankalampi juttu. Damian ei ollut kertonut Lucylle, missä heidän tupansa oli, eikä Lucy olisi muutenkaan päässyt sinne, tietenkään.

Lucy katsoi varovasti tyttöä. "Jos... voit lainata minun neulettani, jos haluat", hän tarjosi, jos se yhtään auttaisi rauhoittamaan eäpättävää kiinalaista. Mutta epäilys kuristi Lucyn kurkkua, sillä hänestä tuntui, ettei tyttö kelpuuttaisi hänen rakasta, venähtänyttä ja kulahtanutta neuletakkiaan edes viimeisessä hädässä.

[Shi Méi lï]

Tyttö tarjosi omaa neulettaan. Miten hän edes kehtasi? Törkeää. Méi lï tuhahti. "Luuletko, että laitan päälleni... tuon? Ei ikinä", hän sanoi vastenmielisellä äänensävyllä, josta inho ja snobeus paistoivat kuin tumma tahra valkoisesta paidasta.

"Mennäänkö sen veljesi luo? Vai onko se samanlainen tunari kuin sä?" Méi lï tiukkasi tylysti. Mokomakin... kakara. Nimen omaan Damianin luo kiinalainen halusikin, mutta silti...

[Lucy Beckett]

Lucy ei tiennyt, mitä sanoa, nyökkäsi hiljaa. Katse painui raskaana lattiaan. Ei, neuletakki ei kelvannut, Damianin apu sentään kyllä. Onneksi. Muuten hän ei olisi tiennyt, mitä tehdä kiihtyneen kiinalaisen kanssa. Kuitenkin ajatus veljen turviin juoksemisesta tällaisessa tilanteessa harmitti Lucya. Olihan hän jo täysi-ikäinen ja vallan pätevä taikoja, hyvä loitsujen kanssa. Miksi hän ei saanut perusloitsua onnistumaan?

Ajatus Damianin katseesta kuumotti Lucya. Häntä hävetti. Hävetti ryömiä pyytämään apua veljeltään näin yksinkertaisessa asiassa. Mutta kiinalainen tyttö oli aivan liian kiihtynyt antaakseen Lucyn yrittää uudelleen. Lucy ei uskaltanut edes harkita osoittavansakaan tyttöä sauvallaan: hän pelkäsi, että tyttö saisi sellaisen kohtauksen, että koko kirjasto raikaisi. Ajatuskin sieppasi sydänalaa.

Kieli ei paniikin keskellä taipunut ranskaan juuri lainkaan, mutta Lucy pakottautui kangertamaan sanat suustaan: "Tunari? Ei Damian. Hän on hyvä, todella hyvä. En minäkään..." Lucyn ääni vaipui pois. Olisi turhaa tässä tilanteessa yrittää puolustella, ettei hänkään oikeasti ollut mikään tunari vaan aivan mallioppilas. Hän nielaisi. Nyt ei ollut oikea hetki korjata toisen käsityksiä hänen osaamisestaan. "Minä... luulen, että Damian on kasvihuoneilla. Haluatko, että vien sinut sinne ja selitän vai--?" hän kysyi sydän rinnassa rimpuillen.

//Kysyin Damianin pelaajalta, ja hänen puolestaan voisimme pelata lyhyen pelin kasvihuoneilla kolmistaan, jos haluat ja se sinulle sopii. :) //