Peto

[Andrea Drake]

//Peli sijoittuu Andin jästikouluun Pariisiin, päivänä 14.2.2018. Haasteen peli 7/120 ja jatkoa pelille Rakkauskirjeitä. Jälleen yhdellä peliviestillä läpi, koska olen liian laiska jakamaan peliä pienempiin osiin ja on tämä näin mukavampi lukeakin kai?

Andi vilkuili paikaltaan Nathania, joka oli selvästi kortin löytänyt. Tuo oli lukenut sen ja alkanut katselemaan ympärilleen kuin yrittäen selvittää keneltä kortti oli. Andi yritti parhaansa mukaan kätkeä katseensa, olla katsomatta tuohon suoraan, se olisi liian selkeää. Vai olisiko se selkeää, ettei katsonut? Andi tiesi kasvojensa punoittavan hieman, hän todella toivoi, ettei kukaan huomaisi sitä. Andi katui jo sitä, että oli päättänyt kortin tehdä ja Nathanille antaa. Koulukirja oli yllättäen aivan uudella tavoin mielenkiintoinen, kun Andi piiloutui katseilta esittäen lukevansa sitä. Silti Andi huomasi, kuinka Nathanin katse pysähtyi häneen turhan pitkäksi aikaa. Andin teki mieli vajota maan alle, kadota, lakata olemasta. Hän oli niin häpeissään.

***

Välitunnilla Andi jutteli kavereidensa kanssa pihalla, kunnes nuo hiljenivat yhtäkkiä ja ympärilleen katsomalla hän huomasi Nathanin. Nathanin, joka oli selkeästi kävelemässä heidän suuntaansa, mitä ei koskaan ennen ollut tapahtunut. Andi tunsi, kuinka hänen kasvonsa punertuivat jälleen ja tiesi kyllä kavereidensakin huomaavan sen. Kyllä Andin ystävät tiesivät, kuinka toivottoman ihastunut Andi Nathaniin oli. Nuohan olivat saaneet hänet sen kirotun kortin tekemään. Andi sulki silmänsä ja toivoi jälleen kerran, että voisi vain kadota, lakata olemasta. Nathan saapui heidän luokseen ja pyysi Andin kavereita lähtemään. “Voisinko puhua Draken kanssa? Kahdestaan”, niin Nathan sanoi. Muut lähtivät katsoen Andia rohkaisevasti hymyillen. Jättivät Andin yksin Nathanin kanssa.

Andi kääntyi ympäri ja katso Nathania suoraan silmiin. Hän tunsi punastuvansa vielä entistä enemmän ja käänsi katseensa maahan. Hän odotti, että Nathan nauraisi ja pilkkaisi hänen korttiaan, toteaisi Andin olevan aivan tyhmä. Ja se hiljaisuus, jonka hän joutui odottamaan oli kamala.

Lopulta Nathan puhui. “Se kortti on sinulta, eikö vain?” poika kysyi. Vaikka oli selkeästi jo tietoinen asiasta. Andi nyökäytti päätään, katse yhä varpaissaan. Tai siis kengissään, ei Andi paljasjaloin ulkona sentään ollut. “Se oli… kiva”, Nathan jatkoi, Andi tiesi, mitä seuraavaksi tulisi. Inhoa, vihaa ja loukkauksia.

“Mietin… haluatko lähteä kanssani… kahvilaan…? Koulun jälkeen…?” Nathan takelteli sanoissa ja Andilla kesti suorastaan kielletyn kauan prosessoida sanoja. Ymmärtää, mitä Nathan oli hänelle todellisuudessa sanonut. Kun hän viimein ymmärsi sanat ponnahti hänen katseensa jälleen poikaan, joka oli myöskin punertava kasvoiltaan, enemmän kuin vain kylmästä. Eikä tuo näyttänyt vitsailevan hänen kustannuksellaan. Lähellä ei ollut kavereita, jotka odottaisivat Andin vastaavan kyllä, jotta voisivat nauraa tyhmälle Andille.

“Öh… joo…?” hän tajusi lopulta vastata, uskomatta kumminkaan, että tämä todella tapahtuisi. Että Nathan oikeasti pyysi häntä… treffeille? Nathan sanoi vielä jotain mitä Andi ei kuunnellut ja lähti pois. Ja Andin aivot olivat täyttyneet ihastuneen ihmisen sumulla.

[Mila Molina]

Aws, kiitos pelistä!

Andrea Drake: 3 + 5 = 8 p