Flirtti raiteilla

Lukuvuoden 2017-18 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Flirtti raiteilla

ViestiKirjoittaja London Morel » 06 Marras 2017, 21:08

London ei voinut olla huomaamatta Jillin punastumista. Tytön reaktio kertoi siitä, että Londonin viehätysvoima oli yhä tallella. Pojan ei tarvinnut kuin hieman iskeä silmää tai hymyillä oikealla tavalla, niin tytöt ihastuivat häneen. Toisaalta olihan Jillinkin viehätysvoima havaittavissa.

Jill kertoi, ettei hänestä tulisi tanssija, vaan malli, jos kaikki menee niin kuin pitää. Mallinura olisikin ollut pojan seuraava veikkaus, sillä tuo tyttö oli ulkoisesti juuri sitä, mitä mallilta vaadittiin. London hymyili tytölle ja vaihtoi puheenaiheen seuraavaan.

***

Kaksikko keksi uusia puheenaiheita jatkuvasti lisää. Oli uskomatonta, kuinka helppoa Jillin kanssa juttelu oli, ja kuinka mukavaa tuon kanssa oli viettää junamatka. London poistui kerran vaunuosastosta moikkaamaan kavereitaan, mutta palasi pian takaisin Jillin luokse. Aika meni kuin siivillä ja pian juna alkoi jarruttamaan, kun he saapuivat Lyonin asemalle.

// Laitoin peliä aika paljon eteenpäin, ettei tämä peli jatku ikuisuutta :D //
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Flirtti raiteilla

ViestiKirjoittaja Jill Bauer » 06 Marras 2017, 21:23

//Kävin stalkkaamassa Jillin ja Londonin hahmo esittelyt ja sain kokea järkytyksen. Jill on Londonia sellaset 4cm pidempi, ja se käyttää vielä korkokenkii.//

London vaihtoi puheen ainetta ja aika kului todella nopeasti, London poistui vaunusta kerran, mutta tuli viiden minuutin sisällä takaisin. Olin tuosta iloinen, sillä poika nautti seurastani yhtä paljon kun minä hänen seurastaan. Mielipiteeni Londonista muuttui täysin tuon junamatkan aikana.

Juna alkoi jarruttamaan, joten otin sauvani ja tein huomaamattoman loitsun, jolla kaikki tavarani menivät laukkuuni. Juna pysähtyi, hyvästelin Londonin, otin laukkuni ja lähdin hakeman muita tavaroitani. Sain heattua tavarani ja sen jälkeen lähdin pois laiturilta ja asemalta. Otin taksin ja lähdin kohti asuntoamme.

//Ihan hyvä vaan et nopeutit ja kiitos peli seurasta//
Jill Bauer
 

Re: Flirtti raiteilla

ViestiKirjoittaja London Morel » 06 Marras 2017, 21:47

// Sori mut London ei siitäkään huolimatta ala käyttää korkokenkiä xd //

Kun juna pysähtyi, London istui vielä hetken aikaa penkillä. Poika seurasi katseellaan Jilliä, joka pakkasi laukkunsa nopealla sauvanheilautuksella, lausui hyvästit ja poistui vaunuosastosta.

Harmi, että Jillillä oli ollut niin kova kiire, sillä London olisi halunnut vielä vaihtaa tuon kanssa muutaman sanan. Poika olisi tahtonut nähdä tytön vielä tämän illan aikana, sillä tuntui siltä, että juttu jäi pahasti kesken.

London nousi seisomaan, asteli vaunuosaston ovelle ja avasi sen. Hän pujahti käytävälle ihmisvilinän sekaan ja siirtyi matkatavaravaunun kautta ulos junasta. Ehkä hän tulisi tyytymään tämän illan aikana veljensä Donovanin seuraan. Luultavasti veli olisi järjestänyt bileet, joiden aikana Jill unohtuisi ainakin hetkeksi.

// Kiitos pelistä! //
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Flirtti raiteilla

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 21 Joulu 2017, 22:04

Kiitos pelistä!

Jill Bauer, Cerfeur: 13 + 5 = 18 p
London Morel, Cerfeur: 17 + 5 = 22 p
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Edellinen

Paluu Lukuvuosi 2017-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron