//Pelissä mukana Lucy Beckett ja Ahanu Levesque. Peli sijoittuu torstai-iltaan 16. marraskuuta.//
He olivat sopineet näkevänsä varttia yli kuusi kirjastossa. Lucy oli päivällisen jälkeen käynyt tuvassa vaihtamassa koulupuvun pois, tyhjentänyt turhat kirjat laukustaan ja suunnannut takaisin kirjastoon. Tummansininen, villainen palmikkoneule piti hänet lämpimänä, ruskearuudullinen villahame ulottui pohkeisiin, joita paksut, mustat sukkahousut ja valkeat villasukat verhosivat. Marraskuisena iltana ulkona alkoi olla jo kylmä. Lämpötila pysytteli hädin tuskin nollan yläpuolella, ja aurinkokin oli painunut mailleen jo reipas tunti sitten.
Hän oli luvannut tehdä ennustuksen grafologian läksyt yhdessä Ahanun kanssa. Normaalisti hän ei olisi jättänyt läksyjä viimeiseen iltaan, mutta grafologian tehtävät olivat vaikuttaneet sen verran simppeleiltä, ettei häntä juurikaan huolettanut. Mielellään hän istuisi yhdessä Ahanun kanssa kirjaston nurkassa ja jutustelisi hiljaa läksyjen lomassa. Kirjasto oli näin pimeänä ja koleana iltana Lucyn lempipaikkoja: Pimeys pysyi ulkona ikkunoiden takana, ja kirjastossa vallitsi lämmin ja kodikas tunnelma. Ainakin Lucyn mielestä. Olihan se kuitenkin kirjasto. Hän oli etsiytynyt syrjäiseen nurkkaukseen pienen pöydän ääreen, jotta he saisivat olla rauhassa. Kengät lojuivat pöydän alla pois potkaistuina, kun hän nojasi polveensa puolittaisessa risti-istunnassa ja lueskeli ennustuksen kirjasta grafologian kappaletta käsi niskahiuksia hajamielisesti räpläten.
Syyslomastakaan ei ollut kuin puolisentoista viikkoa. Kotona oli ollut mukava käydä. Hän oli auttanut sadonkorjuussa ja ulkoviljelmien talvilevolle laittamisessa. Erityisesti hän oli pitänyt persimonien keräämisestä kylmän yön jälkeen. Ensimmäiset yöpakkaset kun taltuttivat persimonien parkkihapot ja tekivät hedelmistä herkullisen makeita. Lucy oli nauttinut täysin siemauksin tikapuilla ja puissa keikkumisesta kirpeän raikkaassa syysilmassa. Uskomatonta, että heidän puutarhassaan kasvoi persimoneja!
Lucy ei ollut osannut kuvitellakaan, miten kaunista heidän syksyisessä puutarhassaan saattaisi olla. Saati sitten metsässä ja joenrannassa. Hän oli viettänyt suuren osan päivän valoisasta ajasta ulkona, jos ei haravan varressa, niin koluten metsää sienikorin kanssa. Mukaan oli tarttunut myös kastanjoita ja muuta mukavaa. Välillä hän oli vain istuskellut eräällä veteen kaatuneella rungolla ja kuunnellut syksyistä metsää ja hiljaa virtaavaa jokea. Siitä oli tullut hänen oma paikkansa jo kesällä.
Lomaa seurannut viikko menikin taas opiskelemiseen ja kouluun sopeutuessa. Pyörittyään loman ajan pääosin ulkona koulunpenkkiin tottuminen vei taas aikansa, ja parit oppitunnit olivatkin Lucylta livahtaneet ohi, kun hänen oli ollut vaikea keskittyä metsän huojuessa kutsuvasti syystuulten sylissä ikkunan takana. Onneksi oppitunnit olivat jatkuneet vauhdilla, ja serdaiglen ei ollut auttanut kuin ravistella risut ja männynkävyt niskastaan ja ryhtyä jälleen pakertamaan läksyjen parissa.
Lucy huomasi ajatustensa taas harhautuvan grafologian koukeroista kiemurteleville metsäpoluille. Niin, läksyt… Hän kaivoi muistiinpanonsa ja kirjoitusvälineensä esiin pitämättä mitään kiirettä. Grafologia. Lucy katseli omaa käsialaansa ja ennemmin kuulosteli ympäristöään kuin tutki mustekoukeroita pergamentilla. Hän toivoi jo kuulevansa askeleita.
