Kirjoittaja Lucy Beckett » 15 Joulu 2017, 22:40
Lucy ei halunnut ottaa kantaa Ahanun vaivoihin, joten hän oli kiitollinen, että riistanvartija laittoi asian leikiksi. Vaikka tuntuikin pahalta, että mies vitsaili Ahanusta. "En usko, että Ahanua mikään sellainen vaivaa", hän ehti kuitenkin lipsauttaa puolustaakseen ystäväänsä, ennen kuin ehti ajatella. Hänen ei pitänyt kertoa nimeä. Hän puri kiukkuisesti kieltään. Typerä Lucy!
"Olen minä täysi-ikäinen", Lucy tarttui tarjottuun puheenaiheeseen viedäkseen huomion pois Ahanun katoamisesta. "Täytin toukokuussa 17", hän hymyili. "Siis jos Ranskassa täysi-ikäisyyden raja on sama kuin meillä Briteissä. No, ainakaan kukaan ei tullut lomalla kyselemään taikomisteni perään, joten..." Hän levitteli käsiään olkiaan kohauttaen. "Ei, vaikka kirosinkin isäni." Lucy napsautti suunsa kiinni. Ei, väsyneenä ja hermostuneena hän alkoi lörpötellä. Hän ei todellakaan ollut ylpeä mainitsemastaan tapauksesta.
Vesi liemikattilassa alkoi kuplia iloisesti, ja tyttö kömpi seisomaan. Hän viipaloi kuorimansa mukulan ja heitti sen kattilaan. Se saisi kiehua kymmenisen minuuttia. Hän käännähti ympäri ja nojasi varovasti takalistonsa pöydän reunaan asettuakseen seuraamaan mukulan kiehumista. Lattialla istuminen ei ollut niin mukavaa ja käytännöllistä, kun kuitenkin pitäisi pian rampata edestakaisin. Puoliksi pöydänkulmalla istuen hän saattoi katsella sekä liemikattilaa että riistanvartijaa, joka sai hänet varuilleen mutta myös herätti jonkinlaista kiinnostusta.
Hän ei ollut juurikaan tavannut Reichin kaltaisia ihmisiä. Käytävillä rehvastelevia ja pullistelevia opiskelijoita hän ei laskenut, koska heidän juttunsa oli helppo sivuuttaa ja keskustelut heidän kanssaan jäivät pariin sanaan, usein pyyntöön väistää, jotta hän pääsisi ohi käytävän täyttävästä tukoksesta. Mutta nuori riistanvartija mustissaan, juhlimaan laittautuneena oli kuitenkin aurori ja nyt riistanvartija, ei enää mikään teini. Arvoitus. Ja todennäköisesti humalassa. Ja rikkoi Lucyn mielikuvaa henkilökunnan jäsenelle sopivasta käytöksestä joka käänteessä. Ajatus sai Lucyn levottomaksi. Toisaalta kai jokainen sai tehdä vapaa-ajallaan mitä halusi. Hän ei ollut varma, oliko mies enemmän ärsyttävä vai kiinnostava. Paha hän ei kuitenkaan uskonut tuon hujopin olevan. Eivät kai ulospäinsuuntautuneisuus, äänekkyys ja ilmeisen vauhdikas elämä tehneet kenestäkään pahaa? Ei, siniharmaat silmät tutkivat miestä, ei tuo paha ollut, korkeintaan rasittava, mutta ehkä jollain tapaa jopa hauska. Näin ankeana hetkenä Lucyn elämässä oli hyvä, että joku huolettomuudellaan muistutti, että elämä jatkuisi kyllä. Ehkä huomisaamuna Lucykin katsoisi maailmaa taas jo aivan toisin silmin.
"Syntymäpäivä? Onneksi olkoon! Olit menossa juhlimaan, vai?" Hän katsoi miehen vaatteita, ja sen sijaan, että olisi huomannut sinuttelevansa, hän huomasi taas ihmettelevänsä, miten pitkä mies oli. "Paljonko täytät? Jos saa kysyä", hän virnisti pienesti. "Sääli, minulla ei ole sinulle nyt mitään lahjaa", hän pahoitteli naurahtaen. "Tai voin minä tuoksupussin tehdä, mutta se ei taida olla ihan sinun juttusi." Syntymäpäivästä puhuminen oli helppoa. Siitä saattoi rupatella kevyesti, ja se vei ajatukset pois ankeammista asioista.
Lucy Beckett (18): Englannista muuttanut, yrttitietoon uppoutunut serdaigle.