//Mukaan pyydettäisiin Noah Anderssonia! Olisikos tämä peli syyslomaa ennen vai sen jälkeen? Matthias ei suurella todennäköisyydellä viettänyt syyslomaansa koululla. :D
Lauantai heti ruokailun jälkeen kirjasto. Parempaa paikkaa saa hakea. En vain ollut löytänyt parempaa. Etenkin, kun ruokailut kestivät ehkä joillain kauemmin ja siten kirjastossa oli vielä harvempaa. Okei, jotkut taisivat jättää syömisen muiden huoliksi ja olla vain kaiken aikaa kirjastossa. Näin ainakin kuvittelin, kun kiertelin hieman kirjastossa toiveikkaana, että jokin läheisessä pöydässä istuvista nousisi ja lähtisi. Itsekästä toivomista se oli, mutta ei kai aina voinut ottaa kaikki huomioon tai edes pystynyt? Niin ainakin jotkut sanoivat.
Vedin nimettömällä ja keskisormella enimmäkseen saman käden pitkähihaisen hihaa alemmas. Ei saisi vaikuttaa siltä kuin odottaisi jotain. Liikuttelin alaleukaani sivulta toiselle pohtien, että mitä pitäisi tehdä. Jos kirjastossa olin, niin voisin ehkä ottaa jonkun kirjan enkä oikeasti vain yrittää upottaa tyhjää tarpeetonta aikaani pelkkään olemassaoloon.
Askel sivulle, pyörähdys ja kirjameri. Olin jo tottuneesti tullut yhteen kirjaston ainoista kiinnostavista kolkista. Yrttikirjat, kasvikirjat, luontokirjat, biologiakirjat ja hieman kauempana varmasti myös luontaislääkitys ja hoitomenetelmät. Kallistin päätä, jotta erottaisin paremmin kirjan nimet. Suurin osa tällä korkeudella olevista kirjoista oli jo nimeltä tuttuja. Kerta ei ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeisinkään. Otin pari askelta eteenpäin, kirjahyllyn suuntaisesti. En ollut vielä laskenut, että kuinka monta kirjaa mahtui yhdelle hyllyn leveydelle. Pitäisiköhän? Otin askeleen ja kaksi taaksepäin.
Kasveista… Jacques… Minun… Lääkeyrttejä… Prince… Teestä… Suuri… Woodplumpton…
Olisi varmasti pitänyt aloittaa jommastakummasta päästä eikä keskeltä. Vilkaisin hieman oikealle. Ihmiset istuivat vieläkin pöydän ääressä. Raavin niskaa, kunnes käänsin katseeni takaisin kirjoihin. Pitäisikö vain napata joku matkaan ja koittaa löytää jostain joku toinen istumapaikka? Olin jo aiemmin asiaa helpottaakseni jättänyt laukkuni vain oikean olan yli roikkumaan. En ollut pistänyt sinne jostain kohtaa väliin, jotta se varmasti matkassa mukana olisi. Lähes tyhjä laukku tuntui pelkästään olan yli roikkuessa niin tyhjältä ja kevyeltä kuin se voisi missä välissä vain tipahtaa…
Felicitas… Et… Mannermaan…
Jalan osuessa johonkin emmin. Tavallaan en halunnut tietää mitä alhaalla oli, mutta tavallaan varmaan pitäisi ainakin vilkaista? Katsoinkin lopulta alas tajutakseni vain sen olevan laukkuni. Ei ihme, että se oli vaikuttanut niin kevyeltä… jos se oli jo tippunutkin. Jätin sen jalkojeni juureen. Vaikuttaisin muuten varmaan oudolta. Ehkä olin vain laskenut sen siihen, jotta voisin katsella kirjoja paremmin? Ehkä.
