Nuori nainen näytti muuttuneen hieman apeammaksi heti sen jälkeen, kun Ahanu oli kertonut vanhempiensa kuolleen. Hänen uusi minänsä ei ymmärtänyt empatiaa ja olikin hieman kummastunut moisesta. Aluksi hän luuli Lucyn omien ajatusten vain saaneen hänet surumieliseksi, mutta kun tummatukka pyysi anteeksi sitä, ettei tiennyt, Ahanu oli todella hämmentynyt. Ei se hämmennys toki kovin hänen kasvoistaan näkynyt, muuten vakava ilme, mutta kulmat kohosivat hieman.
Blondi oli valmis vastaamaan, kun Lucy kurottautui koskemaan hänen kättään. Siihen Ahanu ei ollut valmis ja vetikin kätensä hieman kauemmaksi. Hän tajusi pelkäävänsä sitä, että kosketus olisi paljastanut liikaa hänen pedosta, jota hän vain yritti haudata inhimillisten tunteiden alle.
”Ei sinun tarvitse olla pahoillasi. Siitä on paljon aikaa ja olen tottunut olemaan yksin”, mies vastasi ja hörppäsi lasistaan vettä, kuin koko käden pois vetäminen olisi tehty juuri sitä varten, että lasia oltaisiin saatu nostettua huulille.
”Ja sukulaiset jäivät Kanadaan”, Ahanu lisäsi, laskiessaan lasin takaisin pöydälle, samalla kun siirsi kummatkin kätensä sen viileähkölle pinnalle.
Eihän hän oikeasti tiennyt sukulaisistaan mitään. Ei hän edes muistanut keitä hänen kylään ja perheyhteisöön oli kuulunut, eikä täten tiennyt, mitä heille oli tapahtunut. Hyvällä lykyllä hänellä saattaisikin olla siskon tai pojan lapsenlapsenlapsenlapsenlapsia tai muuten kaukaisia serkkuja.
”Se on kuitenkin ollutta ja mennyttä”, blondi halusi täydentää, yrittäen näin viitata, ettei hän ainakaan ollut surullinen, eikä nuoren naisenkaan tarvitsisi.
