Aikajana (Pimeyden voimat valloilla)

Pimeyden voimat valloilla on lukuvuoden 2017-2018 pääjuoni. Jokainen châteaulainen saa vapaasti osallistua juonen suunnitteluun ja pelaamiseen.

Aikajana (Pimeyden voimat valloilla)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 04 Loka 2017, 18:35

Täältä löydät juonen alustavan aikajanan kokonaisuudessaan. Aikajanaan tulee vielä lisäyksiä ja muutoksia, mutta pääpiirteittäin se koostuu alla olevista vaiheista. Aikajanalle päivitetään myös juoneen liittyvät roolipelit.

Voit tehdä Hahmojen roolit -alueelle hahmollesi oman aikajanan juoneen liittyen. Pidetään juonen suunnittelu edelleen juonisuunnitteluosiossa.


Päivitetty 2.2.2018

SYYSKUU 2017

Ensimmäiset pimeyden voimien kannattajat soluttautuvat koululle henkilökunnan, oppilaiden ja jatko-opiskelijoiden rooleissa. He käyttäytyvät aivan normaalisti ja osallistuvat koulun arkeen herättämättä lainkaan epäuskoisuutta muissa koulun asukkaissa. Pimeän puolella olevat henkilöt tutustuvat kouluun ja ryhtyvät miettimään, miten hyökkäyksestä tulisi mahdollisimman onnistunut.

Roolipeli: Opastusta uusille tulokkaille 6.9.2017
Koulun uusi riistanvartija, Reichard Lesauvage, on soluttautunut Taikakoulu Châteauhon ja on mukana suunnittelemassa pimeyden voimien hyökkäystä. Mies tapaa kaksi jatko-opiskelijaa ja oppilaan koulun pihalla ja he alkavat keskustelemaan. Muun keskustelun ohella riistanvartijalle kerrotaan koulun jännittävästä historiasta kyseenalaisine tapahtumineen.

Roolipeli: Armoton vaatii vertaistaan 15.9.2017
Damian Beckett ja Reichard Lesauvage tapaavat Poudlardinen syrjäkujan pikkuputiikissa.

***

LOKAKUU 2017

Pimeyden voimien kannattajat alkavat suunnitella hyökkäystä tarkemmin. Koulun sisälle soluttautuneet kannattajat löytävät toisensa ja lyöttäytyvät pikku hiljaa yhteen. Heillä on erilaisia käsityksiä hyökkäyksen kulusta, joten kompromisseja ja uusia suunnitelmia syntyy. Pimeän kannattajat alkavat värväämään pahaa-aavistamattomia koulun jäseniä apujoukoiksi hyvien valetarinoidensa avulla.

Roolipeli: Huolestuttavia uutisia ja kroisantteja väärässä kurkussa 11.10.2017
Aamiaisella lueskellaan lehtiä pimeyden velhojen hyökkäyksiin liittyen.

Roolipeli: Pullonpyöräytyksen päässä pimeydestä 31.10.2017
Halloweenjuhlien jälkeen porukka oppilaita päätyy pelaamaan pullonpyöritystä yhteiseen oleskeluhuoneeseen.

***

MARRASKUU 2017

Hyökkäyssuunnitelma on jo loppusuoralla ja apujoukkoja värvätty mukaan, mutta vielä ei ole hyökkäykselle sopiva ajankohta, sillä koululla on liikaa väkeä, jotka ovat pimeän voimia vastaan. Hyökkäys täytyy toteuttaa aikana, jolloin koululla on vähemmän ihmisiä ja henkilökuntaa, eli lomalla. Muutama pimeää voimaa vastustava oppilas ja jatko-opiskelija kuulee huhuja tulevasta. Huhuista kerrotaan rehtorille, mutta hän ei usko. Pieni joukko oppilaita alkaa suunnittelemaan varotoimenpiteitä mahdollista hyökkäystä varten.

***

JOULUKUU 2017

Joulukuun alku on rauhallista aikaa, mutta vuoden viimeisellä viikolla alkaa tapahtua. Pimeyden voimien kannattajat hyökkäävät koululle kesken joululoman. Ulkopuoliset pimeyden velhot pääsevät helposti koululle henkilökunnan vähäisen määrän ansiosta. Koulun alimmat kerrokset saadaan vallattua välittömästi, ja henkilökunta sekä muut koulun asukkaat tekevät kaikkensa, jotta edes osa koulusta saataisiin suojattua. Pimeä taikuus leviää ympäri koulua ja suurin osa koulusta vaipuu pimeän vallan alle. Koulun tornit sekä sairaalasiipi saadaan suojattua, joten uhreilla on mahdollisuus saada edelleen hoitoa turvassa.

Roolipeli: Mörköjä paratiisissa 29.12. klo 18:30

Roolipeli: Jatko-opiskelijat, varokaa! 29.12. klo 19
Pimeyden velhot hyökkäävät Cerfeurin tupaan.

***

TAMMIKUU 2018

Joululoman loppupuoli on täyttä kaaosta. Ketään ei päästetä poistumaan koulurakennuksesta ja pimeän velhot vaativat jokaiselta koulun asukkaalta kunnioitusta sekä taipumista tahtoonsa. Koulun sisällä esiintyy paniikkia, pakenemisyrityksiä sekä epäonnistuneita yrityksiä saada valta takaisin. Hyökkäys saadaan pidettyä täysin medialta piilossa. Kun koulunkäynti alkaa taas tammikuun alussa, hyökkäys tulee kaikille kouluun palanneille henkilöille täysin yllätyksenä. Koulussa aletaan opettaa pimeyden voimia ja muihinkin oppiaineisiin tulee pimeämpi näkökulma. Koulun ja muun maailman välistä viestiliikennettä valvotaan jatkuvasti, joten viestien lähettäminen salaa on lähes mahdotonta. Poudlardineenkin pääsee vain pimeän puolella olevan henkilön johdolla.

Tammikuun loppupuolella koulun jäsenet keksivät keinon, jolla saada välitettyä viesti ulkomaailmaan, ja he saavat yhteyden taikaministeriöön. Taikaministeriö lähettää avuksi auroreita, jotka pääsevät sisälle kouluun rikkomaan pimeän vallan. Taisteluita, kaaosta ja pimeän velhojen pakenemisia.

Roolipeli: Retki kiellettyyn metsään 13.1. klo 18

***

HELMIKUU 2018

Vaikka suurin osa pimeyden voimista on saatu hävitettyä koululta, ei kaikki ole niin yksinkertaista. Helmikuun alku pitää sisällään vielä kapinoita, taisteluita ja tuhoja, ja lopulta kaikki pimeän voimien kannattajat pakenevat koululta. Menee aikaa, ennen kuin koulun arki saadaan taas pyörimään normaalisti, sillä tuhoja on paljon korjattavana. Lopulta kaikki kääntyy hyväksi, ja arkea päästään jatkamaan lähes normaalilla tavalla.

***

MAALISKUU 2018

Edellisen kuukauden aikana on vihdoin levinnyt medialle tieto hyökkäyksestä. Toimittajat ovat rynnänneet koululle ja he haastattelevat ja tonkivat selityksiä tapahtuneelle. Vaikka pimeän voimat on karkoitettu koululta, se on jättänyt jälkiä koulun asukkaisiin. Lisäksi koulun henkilökunta kuulustelee hyökkäyksiin osallistuneita koulun jäseniä.

Kerro oma mielipiteesi aikajanasta ja juonesta sekä lisäys- ja muutosehdotuksia juonisuunnitteluosiossa.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Paluu Pimeyden voimat valloilla (2017-2018)

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron