Bienvenue à la maison

[Theodore Snape]

//Pelissä mukana Theodore Snape ja Teb Nee, paikka & aika yhteinen oleskeluhuone, 2.9.

Istuin pehmeällä violetilla sohvalla jalat ojennettuna edessäni olevalle jakkaralle. Vasemmalla puolellani oleva takka rätisi rauhoittavasti puiden palaessa. Sohvan vieressä oli pieni sohvapöytä, jonka päällä oli iso kuppi kuumaa kaakaota sekä lautasellinen kotitonttujen tekemiä keksejä. Eilen oli ollut ensimmäinen koulupäiväni, joka oli mennyt odotettua paremmin. Saavuin ajoissa asemalle ja sain hyvän paikan junasta. Vaikka olin istunut useampien kavereideni kanssa, olin viettänyt suurimman osan matkasta lukemalla uusinta jästidekkaria, jonka olin varta vasten ostanut matkaa varten. Tälläkin hetkellä pidin tuota kirjaa kädessäni ja luin viimeisiä sivuja, joissa vihdoinkin selvisi, kuka Mona Lisan oli varastanut.

Tänään minulla ei ollut tiedossa koulutehtäviä, koska kunnon tunnit alkaisivat vasta seuraavana maanantaina. Tämä antoi minulle mahdollisuuden viettää viikonloppu kirjojen parissa sekä tutkien koulun tiluksia. Olinkin heti aamiaisen jälkeen suunnannut askeleeni keittiön kautta yhteiseen oleskeluhuoneeseen lähinnä siksi, että tämä oleskeluhuone oli huomattavasti mukavampi kuin Serpentadin ja myös siksi, että täällä oppilaita oli usein vähemmän. Se päti myös tähän lauantaiaamupäivään. Minun lisäksi paikalla oli vain muutama muu oppilas, ilmeisesti Pouffsoufflesta. He olivat kaikki keskittyneitä omiin juttuihinsa.

Olin käynyt vierailemassa koulumme keittiössä ja pyytänyt kotitonttuja tekemään keksejä sekä keittämään itselleni ison kupin kaakaota. He olivat olleet enemmän kuin mielissään saadessaan jotain tekemistä ruokailujenkin välissä. Tontut olivat tuoneet minulle kaksi isoa lautasta täynnä keksejä, joista lähes jokainen vaikutti olevan erilainen. Yksi tontuista, taisi sanoa nimekseen Ralbey, toi minulle ison vihreähopean mukin täynnä kaakaota tietenkin kermavaahdolla kourutettuna. Tämän jälkeen olin pyyhältänyt eväineni yhteiseen oleskeluhuoneeseen toivoen, että lempi paikkani aivan takan vieressä olisi vielä vapaana. Minun onnekseni se oli, joten saatoin asettua mukavasti ja jatkaa kirjani lukemista. Tällaiset lauantait olivat minun makuuni. Toinen keksilautasista oli tällä hetkellä koskemattomana keskellä oleskeluhuoneen isointa pöytää. En ollut vaivautunut sanomaan muille, että niitä sai vapaasti syödä.

[Teb Nee]

Tip tap tip tap,
tipe tipe
tip
tap.

Teb ei hyräillyt ääneen, mutta hiljaisesti mielessään korvien välissä. Hän oli joulutunnelmissa, vaikka siihen oli vielä liian monta kuukautta aikaa. Joskus tyttö ei vain jaksanut odottaa. Varsinkaan, jos kyseessä oli joulu. Teb ei kuitenkaan osannut laulaa ollenkaan, ei yhtään, joten ääneen hän olisi vain lausunut tippejä ja tappeja rytmikkäästi leikkien, että ne osuisivat oikeisiin säveliin, joista hänellä ei myöskään ollut hajuakaan. Niinpä tämä suuri musiikkielämys tapahtui ainoastaan tytön punakan hiuspehkon alla.

Tyttö hypähteli hieman mielikuvitustiptappien tahtiin kuljeskellessaan yhteistä oleskeluhuonetta kohti kainalossaan muutama itsepiirretty juliste, jotka hänen oli tarkoitus jättää ilmoitustaululle. Julisteet koskivat Tebille tärkeitä asioita, kuten höpöttäjäluumuja ja lentäviä nauriita, sitä tavallista. Teb oikoi oranssia villapaitaa ja pyyhkäisi murusen keltaisilta housuiltaan, ja astui oleskeluhuoneeseen.

Kymmenen minuuttia hän ripusti julisteita (ne menivät vähän vinoon, mutta ei sillä niin väliä) tuon jouluisen korvamadon edelleen kummitellessa hänen päässään. Teb käännähti kannoillaan ja suuntasi oleskeluhuoneen aivan vastakkaiselle seinälle. Hän näki omat julisteensa ilmoitustaululla ja ne olivat juuri täydellisesti siinä. Tyttö soi itselleen ylpeän pikku hymyn ja otti Sam-nimisen pehmopupunsa repustaan, joka hänellä oli aina mukana. Pitihän hänen Samillekin näyttää, kuinka hieno asia alkoi saada oikeaa julkisuutta. Kun hän siinä vielä katseli tekeleitään, hän huomasi vanhemman pojan astelevan oleskeluhuoneeseen takan ääreen jättäen pöydälle-

keksejä.

Teb rakasti keksejä, rakasti oikein paljon. Varsinkin juuri tuollaisia vähän muhkuloita keksejä, joiden sisus oli hieman sulaa pehmeää, jos ne olivat vielä lämpimiä. Keksipoika istahti kirjansa kanssa takan ääreen ja jätti keksit aivan yksin vartioimattomina pöydälle. Ne näyttivät niin yksinäisiltä, että Teb saattoi kuulla niiden jo huutavan häntä tulemaan lähemmäs. Mutta eihän Teb toisen keksejä söisi. Ainakaan ilman lupaa.

”Ovatko nuo yksin olevat keksit sinun?”, Teb kysyi pojalta puristaen Samia vielä kainalossaan. Hän tiesi, että lukevat ihmiset halusivat mieluummin vain lukea, mutta hätä ei lukenut lakia. Eikä keksi. ”Jos et syö niitä kaikkia, voisin pitää niille seuraa. Tai ne voisivat pitää toisilleen seuraa masussani. Minä rakastan keksejä. Saisinko ottaa edes yhden?”

[Theodore Snape]

Olin juuri päässyt kirjassani siihen kohtaan, jossa päähenkilö Johan Starling, tiedetään outo nimi, mutta tiedäthän jästit, oli saamassa kiinni tauluvarasta. Kirja oli niin hyvin kirjoitettu, että se suoraan sanoen tempaisi minut mukaansa. Omaksi pettymyksekseni lukemiseni keskeytti kysymys: "Ovatko nuo yksin olevat keksit sinun?" Hätkähdin ja nostin katseeni kirjasta. ”Jos et syö niitä kaikkia, voisin pitää niille seuraa. Tai ne voisivat pitää toisilleen seuraa masussani. Minä rakastan keksejä. Saisinko ottaa edes yhden?” tyttö jatkoi. En voinut olla hymyilemättä tytölle ja tämän eloisalle puhetyylille.

Nostin katseeni kohti tyttöä. Hän vaikutti hieman minua nuoremmalta. Päällään hänellä oli oranssi villapaita ja keltaiset housut, joita ei todellakaan nähnyt koulussa usein. Minulla oli sellainen muistikuva, että hän oli ollut Châteaussa ainakin viime vuonna. Tuota pukeutumista ei ollut vaikea olla huomaamatta. Puhumattakaan tytön punaisista hiuksista. Tämän kaiken kruunasi pehmopupu, jota hän puristi tiukasti kainalossaan. Tuo pukeutumistyyli oli täysin omani vastakohta. Itselläni oli päällä tummanharmaat gollegehousut sekä tummanvihreä ihonmyötäinen pitkähihainenpaita, jossa oli pieni Serpentardin logo vasemmalla puolella, siinä kohdassa, missä yleensä puvuissa oli tasku.

"Tuo lautanen tänne ja syö niin monta kuin haluat. Pyysin kotitontuilta varta vasten kaksi lautasellista, jotta muutkin saisivat niitä syödä", sanoin pieni hymynkare huulillani. Poimin kirjanmerkin pöydältä ja asetin sen siihen kohtaan, johon olin kirjassani jäänyt ennen kuin suljin koko kirjan laskien sen takaisin sohvapöydälle. Otin ison kaakaomukin käteeni sekä nappasin omalta lautaseltani muutaman keksin toiseen käteen, ja nojasin jälleen sohvan selkänojaan. "Mikäli sinulla on aikaa, voit toki liittyä seuraan. Voin lukea tuon kirjan joskus myöhemminkin", lisäsin vielä. Puraisin yhtä kekseistä, jonka sisällä oli vielä hieman lämmintä hunajaa. Châteaun kotitontut eivät koskaan pettäneet minua, kun kyse oli kekseistä. Ne, jos jotkut osasivat asiansa. Nyt, kun kerran olin lukemisen keskeyttänyt voisin yhtä hyvin pitää tytölle hetken seuraa, mikäli tällä ei olisi muuta tekemistä. Annoin katseeni kiertää oleskeluhuoneessa, jonne oli tullut lisää oppilaita, joista muutamat olivatkin itselleni jo vanhoja tuttuja edellisiltä vuosilta.

[Teb Nee]

//Anteeeksi hirveästi kesto :c//

Pojan vastaus oli Tebille kuin hunajaa hänen korvilleen. Tai keksiä, kun hän niistä kuitenkin enemmän piti kuin hunajasta. Tosin tyttö ei ollut testannutkaan, miltä hunaja tai keksit tuntuisivat hänen korvillaan. Ajatus pälkähti hänen päähänsä, mutta hän siirsi sen myöhemmäksi. Joskus kotona ehkä Teb kokeilisi kirjaimellisesti hunajaa korvillaan.

”Tuo lautanen tänne ja syö niin monta kuin haluat. Pyysin kotitontuilta varta vasten kaksi lautasellista, jotta muutkin saisivat niitä syödä”, tuntematon keksipoika sanoi ja Teb hypähti, melkein kiljahti onnesta. ”Kiitos ihan hurjan hirveästi!” hän sanoi, jätti Samin pojan vieressä olevalle nojatuolille istumaan toivoen, että se osaisi nyt pitää suuren suunsa kiinni, ja kipaisi hakemaan keksilautasen. Tebin piti tasapainotella sitä molemmilla käsillään keskittyen niin ankarasti kuin vain osasi, ettei tiputtaisi yhtäkään pinossa olevaa keksiä lattialle. Vaikka toisaalta, viiden sekunnin sääntö oli Tebillä muutenkin varsin usein käytössä.

Kun Teb sai keksilautasen tuotua pojan vieressä olevalle pöydälle, tuo sanoi: ”Mikäli sinulla on aikaa, voit toki liittyä seuraan. Voin lukea tuon kirjan joskus myöhemminkin.” ”Vaikkapa”, Teb vastasi. Hänestä oli ihan mukavaa tavata uusia kavereita, varsinkin, jos he olisivat kilttejä hänelle. Ja tuo poika oli ainakin tähän asti ollut kiltti, antoi tytön syödä hänen keksejäänkin ja pyytänyt jäämään syömään lisää. Teb yritti olla ennakkoluuloton, kun näki pojan kuuluvan Serpentardiin, mutta hänellä vain ei ollut kovin hyviä kokemuksia tuon kyseisen tuvan jäsenistä. Ehkäpä nuo ennakkoluulot saisivat nyt haastajan, toivottavasti.

Teb otti kaksi keksiä lautaselta. Suklaakeksin valkosuklaahipuilla ja vaalean keksin, jossa oli jotain pinkkiä kuorrutusta päällä. Hyvältä se näytti, molemmat näyttivät. Ja lämpimiäkin olivat vielä. Teb nosti Samin tuolilta ja istui siihen itse asettaen pupun sitten syliinsä. Hän aloitti vaaleasta keksistä, natusteli sitä vähän, haukkasi kunnon palan ja hymyili pojalle. Taikina oli keksin keskeltä sulaa, täydellistä. Pinkki päällys oli todella makeaa, muttei liian. Juuri sopivan makeaa. Ja maistui todella... pinkiltä?

”Olet tosi hyvä kokki!” Teb kehaisi pojalle. ”Leipooko mummisi. Vai mistä opit tekemään näitä keksejä? Ne ovat tosi hyvän ihania.” Tytön kasvoilla viipyi pysyvä hymy, kun hän rutisti Samia ja silmäili suklaakeksiä miettien, mistä kohdasta aloittaisi.

[Theodore Snape]

”Kiitos ihan hurjan hirveästi!” tyttö vastasi minulle hymyillen sen jälkeen, kun olin antanut tälle luvan hakea toisen keksilautasista ja syödä niin monta, kuin hän vain suinkin jaksaisi. Pehmolelunsa hän jätti siksi aikaa vieressäni olevalle nojatuolille, kun itse porhalsi hakemaan keksit ja palasi pian iso lautanen käsissään. Kaiken lisäksi tyttö vastasi myöntävästi ehdotukseeni. Hän nosti pehmolelunsa tuolilta ottaen sen syliinsä ja istahti itse nojatuoliin. Tyttö näytti selvästi onnelliselta syödessään keskejä, jotka kieltämättä olivat omastakin mielestäni ehkä parhaimpia keksejä ikinä.

"Olet tosi hyvä kokki!" tyttö tokaisee, "leipooko mummisi. Vai mistä opit tekemään näitä keksejä? Ne ovat tosi hyvän ihania." Minun teki mieli naurahtaa, mutta hillitsin reagtioni, en halunnut vaikuttaa loukkaavalta. Toivoin todella, että osaisin kokata, mutta valitettavasti omat taitoni rajoittuivat taikajuomien valmistukseen. "Ikävä tuottaa pettymys, mutta en ole tehnyt näitä itse. Kävin aamiaisen jälkeen pyytämässä niitä kotitontuilta, jotka ovat aina innoissaan toteuttamassa toiveitani. He osaavat loihtia mitä maukkaimpia keksejä, torttuja sekä piirakoita. Puhumattakaan kaakaosta tai erikoiskahveista", selitän tytölle. Itse tykkäsin todella paljon herkuista ja kahveista, jonka takia kotitontut olivat oppineet tuntemaan minut näiden muutaman vuoden aikana. Oppilaathan eivät oman käsitykseni mukaan saaneet kotitontuilta mitään hakea, mutta ainakaan toistaiseksi en ollut jäänyt kiinni enkä toivottavasti tulisikaan koskaan jäämään.

"Kuka sinä muuten olet? Taisin nähdä sinut pariin otteeseen viime vuonna, mutta emme ole tainneet koskaan sen enempää jutella", vaihdan puheenaihetta, sillä minua todellakin kiinnosti tietää, kuka tämä tyttö oikein oli. En yleensä ollut näin sosiaalinen, jonka takia yllätyin itsekin sanojen määrästä, joita onnistuin muodostamaan. Ehkä jästien seurassa vietetty kesäloma oli tehnyt minusta jokseenkin sosiaalisemman tai jotain vastaavaa, mutta yleensä en ollut läheskään näin puhelias tai mukava oikeastaan ketään kohtaan.

// Tää oli vähän tämmönen tönkkö, mutta I hope its not a problem :'D Eikä tän pelin kanssa tosiaan oo mikään kiire, vastaile aina kun kerkeet

[Teb Nee]

Teb päätti aloittaa suklaakeksin vain pienellä murusella, jotta hän saisi vain pienen maun suuhun. Maun alun. Ja sitten hänellä olisi vielä koko keksi jäljellä! Tyttö nappasi yhden minikokoisen murusen niin keskeltä keksiä kun vain sai. Suklaakeksikin oli ihan superhyvää ja oli vaikeaa pysyä tahdissa ja syödä vain murunen kerrallaan. Niin vaikeaa, ettei Teb pystynyt siihen ja kohta koko keksi olikin jo hävinnyt.

”Ikävä tuottaa pettymys, mutta en ole tehnyt näitä itse. Kävin aamiaisen jälkeen pyytämässä niitä kotitontuilta, jotka ovat aina innoissaan toteuttamassa toiveitani. He osaavat loihtia mitä maukkaimpia keksejä, torttuja sekä piirakoita. Puhumattakaan kaakaosta tai erikoiskahveista”, poika kertoi. Teb saattoi vain kuvitella kaikkia niitä herkullisia herkkumaisia, joita tontut osasivat valmistaa. Ne olivat varmasti melkein yhtä hyviä kuin hänen mumminsa tekemät. Tosin Teb epäili hyvin vahvasti kotitonttujen taitoa kaakaon tekemisessä. Hänen mumminsa nimittäin osasi tehdä avaruuskaakaota, joka oli parempaa kaakaota kuin mikään mitä hän oli ennen maistanut. Avaruuskaakao oli violetin ja sinisen väristä, siinnä oli tähtiströsseleitä ja kermavaahtopilvi. Se oli täydellisempää kaakaota kuin violetista kaakaosta voisi kuvitellakaan.

”Miten tontuilta käydään kysymässä ruokaa? Miten keittiöön pääsee?” Teb kysyi kaakaomietintänsä jälkeen. ”Pitääkö herkuimmista herkuista maksaa?” Hän voisi käydä kysymässä kotitontuilta, osaisivatko ne avaruuskaakaon tai kilohillopullan reseptiä. Hänen mumminsa nimittäin ei ollut Châteaussa tekemässä niitä hänelle ja välillä, kun Tebillä oli huono päivä, hän olisi vain tahtonut yhden kupin avaruuskaakaota ja halauksen.

”Kuka sinä muuten olet? Taisin nähdä sinut pariin otteeseen viime vuonna, mutta emme ole tainneet koskaan sen enempää jutella”, poika sanoi. Teb pyyhki kätensä huolellisesti housuihinsa keksimurujen varalta kahdesti, kolmesti, ja kaikki sormet erikseen. Sitten hän ojensi kätensä kättelyyn. ”Olen Teb Nee. Olen esiintynyt jossain tilaisuudessa yhtenä Lumikeista ja taistelen muun muassa höpöttäjäluumujen oikeuksista. Tuolla on julisteeni.” Hän osoitti seinälle, minne oli juuri äsken käynyt lappusen lisäämässä. ”Mutta en taida muistaa sinua, anteeksi, huomaamattomat ihmiset jäävät yleensä huomaamatta.”

//Eihän tuo ollut tönkkis Ja jälleen anteeksi!!

[Theodore Snape]

Tyttö söi yhtä kekseistä varsin tyytyväisen näköisenä kuunnellessaan minua. Olisin voinut jatkaa selostustani kotitontuista, vaikka kuinka ja kauan, mutta päätin hillitä itseni, koska en uskonut, että tyttöä kauheasti kiinnostaisi kuulla niistä moninaisista tavoista, joita Châteaun kotitontut käyttivät kahvin valmistukseen. Harvaa tuollaiset asiat kiinnostivat. ”Miten tontuilta käydään kysymässä ruokaa? Miten keittiöön pääsee?” tyttö kysyy kiinnostuneena, ”pitääkö herkuimmista herkuista maksaa?” Mietin hetken, kertoisinko keittiöstä tytölle. En vieläkään näiden kahden vuoden aikana ollut uskaltanut selvittää, oliko keittiössä käyminen edes oppilailta sallittua. Mutta todellisuushan olisi, että vaikka siellä käyminen olisikin kiellettyä, kävisin sieltä siltin aina kahvia hakemassa. Kukapa nyt ei sääntöjä haluaisi silloin tällöin rikkoa.

”Keittiö sijaitsee suoraan Suurten salin alapuolella, en kerro tarkkaa pääsyreittiä, koska haluan, että löydät sen itse, mikäli mielesi halajaa hakea sieltä jotain. Menet aulassa olevia rappusia kerroksen alemmas ja etsit sisäänkäynnin sieltä, Kehotan olemaan mahdollisimman kohtelias, silloin kotitontut pitävät sinusta. Mikäli haluat vaikkapa keksejä, sinun tulee odottaa niin kauan, että joku tontuista kysyy, mitä haluat. Ei kannata rynnätä paikalle ja huutaa, että haluat keksejä. Tuolla tavalla et saisi kovinkaan lempeää kohtelua”, kerron tytölle.

Kysyttyäni tytöltä, kuka tämä oli, hän ojensi kätensä ja esittäytyi: ”olen Teb Nee. Olen esiintynyt jossain tilaisuudessa yhtenä Lumikeista ja taistelen muun muassa höpöttäjäluumujen oikeuksista. Tuolla on julisteeni.” Tartuin käteen ja puristin sitä nopeasti. Julisteet mainittuaan hän osoitti seinälle, johon oli ilmestynyt muutama itsetehty juliste. ”Mutta en taida muistaa sinua, anteeksi, huomaamattomat ihmiset jäävät yleensä huomaamatta”, tyttö lisää. Tuon viimeisen lausahduksen ansiosta meinaan jotakuinkin tukehtua kahviini. Yskäisen kerran ja juon muutaman kulauksen kahvia päälle, peittääkseni tapahtunen.

”Teb Nee. Et taida olla kolmosvuotisia? Veikkaisin, että toisella. Et vaikuta ehkä kuitenkaan ihan ykkösvuotiselta, ne kun ovat yleensä kovin arkoja eivätkä liiku näin pian koulun alkamisen jälkeen ihmisten ilmoilla”, totean naurahtaen. ”Olen Theo, Theodore Snape, jos tarkkoja ollaan. Kolmosvuotinen, ja mitä siihen huomaamattomuuteen tulee. Vaikka en kovin äänekäs olekaan, pidän ulkonäköäni varsin ei huomaamattomana. Se saattaa kyllä johtua siitä, että olen tätä nykyään kovin itsekeskeinen ja satun pitämään omasta ulkonäöstäni hyvin paljon. Ei kuitenkaan sillä, että haluaisin keskustella sen enempää omasta ulkonäöstäni. Joten, jos vaan siirryttäisiin takaisin vaikkapa noihin julisteisiin. Höpöttäjäluumujen oikeudet? Mistä moinen kiinnostuksen kohde?” selostan muistaen juuri ja juuri vetää lauseiden välissä henkeä. Olin puhuessani ottanut tarjottimelta yhden valkosuklaapäällysteisen keksin, jotka olivat todella hyviä. Dippasin siitä yhden kulman kahviini ennen kuin söin keksin muutamalla haukkauksella. En tiedä, mitä hyötyä treenaamisesta ylipäätään oli, mikäli jatkaisin tällä tavalla syömistä. Noh, mitä pienistä. Ei muutama keksi kenenkään dieettiä tuhoa. Vai tuhoaako?

[Teb Nee]

”Keittiö sijaitsee suoraan Suurten salin alapuolella, en kerro tarkkaa pääsyreittiä, koska haluan, että löydät sen itse, mikäli mielesi halajaa hakea sieltä jotain. Menet aulassa olevia rappusia kerroksen alemmas ja etsit sisäänkäynnin sieltä, Kehotan olemaan mahdollisimman kohtelias, silloin kotitontut pitävät sinusta. Mikäli haluat vaikkapa keksejä, sinun tulee odottaa niin kauan, että joku tontuista kysyy, mitä haluat. Ei kannata rynnätä paikalle ja huutaa, että haluat keksejä. Tuolla tavalla et saisi kovinkaan lempeää kohtelua”, poika neuvoi. Teb ei kyllä ajatellutkaan rynnätä minnekään, koska hän hengästyisi helposti ja sitten herkkujen nauttiminen oli hankalampaa. Muutenkin Teb tykkäsi enemmän kävellä. Huutaminen sen sijaan oli ihan hänen juttunsa, mutta ei hän turhaan huutanut. Eikä kotitontut olleet tehnyt mitään väärää hännelle, niin eihän hän huutaisi. Ja kyllä hän osasi olla kohtelias, varsinkin, jos sen jälkeen saisi keksejä. ”Kyllä minä ehkä osaan. Kiitti! Etsiminen on hankalaa, mutta muuten osaan.”

”Teb Nee. Et taida olla kolmosvuotisia? Veikkaisin, että toisella. Et vaikuta ehkä kuitenkaan ihan ykkösvuotiselta, ne kun ovat yleensä kovin arkoja eivätkä liiku näin pian koulun alkamisen jälkeen ihmisten ilmoilla”, poika arveli. ”Oikein meni. Tosin ei kaikki ykköset ole arkoja. En minä ollut. Eikä Samkaan ollut ykkösellä. Ei se ole arka koskaan”, Teb selosti ja puristi pupua kainalossaan. Hänen ajatuksensa sekoittuivat kuin keksitaikina, kun poika jatkoi puhettaan. ”Olen Theo, Theodore Snape, jos tarkkoja ollaan. Kolmosvuotinen, ja mitä siihen huomaamattomuuteen tulee. Vaikka en kovin äänekäs olekaan, pidän ulkonäköäni varsin ei huomaamattomana. Se saattaa kyllä johtua siitä, että olen tätä nykyään kovin itsekeskeinen ja satun pitämään omasta ulkonäöstäni hyvin paljon. Ei kuitenkaan sillä, että haluaisin keskustella sen enempää omasta ulkonäöstäni. Joten, jos vaan siirryttäisiin takaisin vaikkapa noihin julisteisiin. Höpöttäjäluumujen oikeudet? Mistä moinen kiinnostuksen kohde?” Teb mietti Theodoren monia sanoja ja sitä, olikohan hän mahdollisesti loukannut tuota huomaamattomuuskommentilla. Mutta ihan totta se oli. Oma syynsä, jos ei kailottanut käytävillä niin kuin Teb teki. ”Sinä näytät kivalta”, tyttö korjasi ja hymyili leveästi. Kysymys höpöttäjäluumuista sai Tebin pompahtamaan penkillä, hän oli odottanut tätä. ”Ne ovat minulle kavereita. Tätini on kasvattanut niitä ja ne ovat tosi aliarvostettuja. Ne osaavat puhua, mutta monet ei usko sitä, koska niitä vain muussataan luumukiisseleihin, koska niiden kasvatus on halvempaa kuin höpöttämättömien luumujen”, tyttö summasi.

”Mutta sinähän voit lukea esitteen, siinnä sanotaan aika paljon. Sinulla ei ole esitettä, jota lukea. Mistä sinä olet kiinnostunut?” Teb vaihtoi aihetta. Hän halusi päästä syömään keksiä puhumisen sijasta ja nappasi lautaselta taas yhden.

//Voisin syyttää kiirettä, mutta syytän vain laiskuutta, väsymystä ja syksyä. ANTEEKSI tästä tuli hirveän tönkkö hirveän myöhässä :c//

[Theodore Snape]

”Oikein meni. Tosin ei kaikki ykköset ole arkoja. En minä ollut. Eikä Samkaan ollut ykkösellä. Ei se ole arka koskaan”, Teb vastaa pohdintaani. En todellakaan yllättynyt, tyttö vaikutti todella ulospäin suuntautuneelta sekä puheliaalta, arvelin hänen olleen jatkuvasti äänessä ensimmäisenä vuotena muiden ollessa hiljaa supisemassa pienissä ryhmissä. En tietenkään halunnut yleistää, mutta kaikki varmasti tietävät, millaisia ykkösvuotiset ovat ensimmäisien viikkojen aikana.

”Sinä näytät kivalta”, tyttö toteaa minulle pienen erittäin itsekeskeisen puheryöppyni jälkeen. Kaiken lisäksi hän vielä hymyilee leveästi. Nyökkään tälle hymyillen kiitoksen. Kun kysyin tytöltä höpöttäjäluumuista, tämä selvästi innostui asiasta, ja pajon. Hyvä, kun hän pysyi edes paikallaan. "Ne ovat minulle kavereita. Tätini on kasvattanut niitä ja ne ovat tosi aliarvostettuja. Ne osaavat puhua, mutta monet ei usko sitä, koska niitä vain muussataan luumukiisseleihin, koska niiden kasvatus on halvempaa kuin höpöttämättömien luumujen", punahiuksinen tyttö selostaa innoissaan. Okei, nyt meni oudoksi, mutta toisaalta, ei minulla sen paremmin ollut varaa arvostella toisia näiden mielipiteidensä takia. Omatkin mielipiteeni saattoivat olla erittäin kiistanalaisia yleisiin normeihin verrattuna, jonka takia päätin, että kuuntelisin, mitä tytöllä oli asiasta vielä sanottavaa. ”Mutta sinähän voit lukea esitteen, siinnä sanotaan aika paljon. Sinulla ei ole esitettä, jota lukea. Mistä sinä olet kiinnostunut?” tyttö vielä lisää.

"Hei odotas nyt hieman! Olen kuullut niiden puhekyvystä, mutta pystyykö niiden kanssa oikeasti käymään keskustelua?" tiedustelen samalla, kun juon taas muutaman kulauksen käsissäni olevasta valtavasta kupista. "Ja onko niillä myös tunteet, jos ne kerran puhuu?" lisään vielä. Tunsin itseni varsinaisen tyhmäks kyseisessä tilanteessa, koska en ollut aikaisemmin kuullut sen enempää höpöttäjäluumuista. Teb oli selvästi keskittänyt huomionsa keksiin, jonka hän oli napannut lautaselta. "Ei mulla kyllä ole vastaavia kiinnostuksen kohteita kuin sulla. Jotenkin en ole vielä niinkään pystynyt muodostamaan tarpeeksi vahvoja mielipiteitä oikeastaan mistään, jotta voisin niitä maailmalle esitellä", aloitan. "Tykkään paljon lukemisesta, kielien opettelusta sekä juoksemisesta ja treenaamisesta yleisesti. Ei siis mitään kovin ihmeellistä, nyt kun miettii", vastaan.

Todennäköisesti Teb pitäisi minua tylsänä heti tämän keskustelun jatkuttua. Hän vaikutti paljon värikkäämmältä ja monipuolisemmalta persoonalta kuin itse olin, jonka takia uskoinkin hänen kyllästyvän juttuihini alta aika yksikön. Tai sitten hän lähtisi paikalta, koska ymmärtäisi etten tiennyt oikeastaan mistään hänen kiinnostuksen kohteistaan mitään. Toisaalta, en todennäköisesti tulisi tyttöä näkemään kuin ohimennen, mikäli meillä ei juttu kulkisikaan niin hyvin. Tuo oli hyvä puoli näin isossa sekä moniasteisessa koulussa.

//Ei haittaa yhtään! Kirjottelet aina kun aikaa ja motivaatiota löytyy ^^

[Teb Nee]

//Hei oon tosi pahoillani, mutta luulen, että mun ropeura rupee olemaan päätöksessä. En vaan saa aikaseks kirjottaa, eikä mistään tuu mitään. Joten tää peli varmaan jää tähän ja jättäydyn hiljaiselolle. Oon tosi pahoillani. :(//