Riitelyä.

[Karakatus Kärmes]

//Alue varattu Rachel Shadowforestille ja K. Kärmesille. Sijoittuu johonki lukuvuoden alkuun.//

Karakatus istui syvässä yksinäisyydessä miettien syntyjä syviä. Hän tahtoi olla yksin, omissa oloissaan. Hän oli sekaisin kaikesta. Aur, Char ja kouluun palaaminen... Kaikki oli niin erikoista.

Hän katui pahoja asioita, joita oli tehnyt. Hän oli riidoissa itsensä kanssa. Karakatus tunsi olonsa niin oudoksi. Toisaalta hän tahtoi olla välitetty ja välittää, toisaalta pimeyden ruhtinas ja alistaa. Kuitenkin hyvä puoli oli taas vahoilla.

Hän tahtoi korjata sielunsa. Hän alkoi jopa näyttää taas ihmiseltä. Hän tosin oli edelleen hyvin kalpea ja hämennsilmiensä värikalvot himmeät, mutta ne alkoivat näkyä. Hänen tukkansakaan ei ollut enää harmaa.

Silti hän pysytteli poissa ihmisten ilmoilta. Hän ei tahtonut puhua kenellekkään sillä hetkellä. Hän tahtoi olla yksin.

[Rachel Shadowforest]

Rachel oli lukenut aamulla mielenkiintoista kirjaa, mutta nyt hän halusi mennä haukkaamaan happea ulos, raittiiseen syksyiseen ilmaan. Koulu oli alkanut pari viikkoa sitten, ja ilmassa tuntui jo raikas syksyn tuoksu. Lehdet eivät olleet alkaneet vielä edes ruskistua, mutta silti syksyn merkit olivat ilmassa. Se näkyi jo heti koulun aloituksessa. Rachel käveli eteisaulaan ja sieltä suuresta ovesta ulos, pihamaille. Tyttö katsoi ympärilleen, kun käveli portaita alas. Kasvihuoneet, järvi... kaikki niin hienoa. Vaikka Rachel oli nyt aika rauhallinen, hän oli nukkunut huonosti ja herännyt aamulla väärällä jalalla. Tyttöä jopa vähän harmitti, että joutui palaamaan kouluun. Ainoa syy siihen olivat tanssitunnit, jotka hän joutui jättämään kesken. Tanssi oli varmaan ainoa asia, jonka takia Rachel jättäisi opiskelun välistä. Tanssitunnitkin saattoivat olla kesällä vähän stressaavia, varsinkin, kun hän ei ollut tanssinut hetkeen. Tyttö oli turhautunut aika paljon tunneilla, kun ei ollut osannut liikkeitä.

Rachel käveli reippaasti pihamaita pitkin paikalle, jossa tykkäsi istua ja purkaa ajatuksiaan. Ongelma vaan oli se, että sielä oli jo joku.

"Mitä teet täällä?", Rachel tiuskaisi ja käänsi katseensa poikaan. Tuo ei näyttänyt hirveän tavalliselta ainakaan, pikemminkin vähän pelottavalta. Mitä ihmettä hän teki paikalla, ja miksi?

[Karakatus Kärmes]

"Mitä sä teet täällä?" tiuskaisi joku tyttö Karakatuksen takaa. Karakatus kääntyi ja näki Poussoufletytön, jonka tiesi nähneensä jossain, muttei muistanut tämän nimeä. Hän ei tuntenut tyttöä.

"Miltä näyttää?! Minä mietin", Karakatus ärähti takaisin. Hän oli hyvin vihainen keskeytyksestä. Tyttö vaikutti kaiken lisäksi nenäkkäältä. "Mitä itse teet täällä?"

[Rachel Shadowforest]

Rachel virnisti leveästi. Poika oli selvästi ärsyyntynyt, ja istui HÄNEN paikassaan. Poika vastasikin selvästi vähän vihaisesti, ja Rachel pyöritteli silmiään. Miksi hän ei saisi olla lempipaikassaan, ja miksi ihmeessä toinen oli täällä? Voisitko lähteä pois?

"Ajattelin tulla miettimään rauhassa MINUN paikkaani", Rachel tiuskaisi ja sylkäisi pojan viereen. Ehkä se auttaa tarpeeksi siihen, että poika lähtee. Mitähän poika oikeasti mietti?

[Karakatus Kärmes]

"Ajattelin tulla miettimään rauhassa MINUN paikkaani", tyttö sanoi ja sylkäisi Karakatuksen viereen. Karakatus katsoi ensin pitkään kohtaa, johon tyttö oli sylkäissyt ja sitten hän nosti katseensa tyttöön.

"Mikä SINÄ olet määräilemään MINUA?! Kuka sinä edes olet?" Karakatus äyskäisi raivoissaan. Hän vetäisi sauvan povitaskustaan ja huitaisi sillä nopeasti maata kohti, jolloin kohta, johon tyttö sylkäisi, syttyi violetteihin liekkeihin. Liekit sammuivat pian.

"Taidat olla kuraverinen tai vähintään verenpetturien tytär. Sinussa virtaa selvästi jästiverta, kun käyttäydyt noin MINUA kohtaan", Karakatus mutisi niin, ettei tyttö välttämättä edes kuullut, tai niin olisi ainakin ollut parempi.

[Rachel Shadowforest]

Rachel katsoi hetken poikaa silmiin. Mitä, eihän hän ollut edes määräillyt? Ja mitä pahaa siinä oli? Hetken päästä poika sytytti maan hetkeksi tuleen, ja Rachel hätkähti. Mitä ihmettä tämä poika teki ja miksi? Ja mitä hän osasi? Rachel kuuli pojan mutisevan itsekseen aika hiljaa jostain kuraverisistä. Miten hän kehtasi haukkua häntä kuraveriseksi?

"Rachel. Enkä ole määräillyt. Enkä ole todellakaan kuraverinen", Rachel sanoi tiukasti ja käänsi katseensa poikaan, korjaten laukkunsa asentoa. Oikeasti, mikä ongelma?

[Karakatus Kärmes]

"Rachel. Enkä ole määräillyt. Enkä ole todellakaan kuraverinen", tyttö sanoi selvästi ärtyneenä. Karakatuksen kasvoille kohosi hienoinen hymynkare. Hän otti pitkän askeleen tyttöä kohti ja hänen lähes kaksimetrinen olemuksensa oli siirtynyt tytön luo kuin varjo.

"Mahtavaa", hän sanoi pehmeällä ja miellyttävällä äänellään. "Olen Karakatus Kärmes", Karakatus jatkoi ja tarjosi kättään kätelläkseen tyttöä. Hän hymyili jopa hieman pelottavan maireasti.

[Rachel Shadowforest]

Rachel mietti, mitä ihmettä poika luuli. Eihän hänen sukunsa ollut kokonaan puhdasverinen, ei, mutta mitä pahaa jästisyntyisyydessä oli? Poika otti askeleen lähemmäs. Hän oli varmaan 50 senttiä pidempi, ja jotenkin epäilyttävän näköinen. Rachel ei varmasti luottaisi tähän ihmiseen, ei taatusti. Poika näytti tutulta. Olikohan hän ollut koulussa ennemmin? Ja millon?

Poika esittäytyi Karakatukseksi ja ojensi kätensä. Nimi kuulosti tutulta. Olikohan poika ollut koulussa tosiaan aikaisemmin? Rachel epäröi, mutta tarttui käteen. "Rachel Shadowforest", tyttö sanoi ja katsoi poikaa silmiin. Tuo hymyili vähän pelottavasti.

[Karakatus Kärmes]

Tyttö tarttui epäröiden Karakatuksen käteen ja esittäytyi Rachel Shadowforestiksi. Karakatus haistoi tytön epämukavuuden ja pelon. Se tuotti hänelle mielihyvää, vaikkei yhtä paljon kuin ennen.

Karakatus tutkaili tyttöä katsellaan. Hän joutui katsomaan jonkin verran alas pituuseron vuoksi. Hän piti siitä. Oli hyvä olla pitkä. Se antoi psykologisen etulyöntiaseman. Karakatus veti kädet selkänsä taa ja astui tytön taakse tutkien tätä katsellaan ikään kuin arvioiden.

"Etkö tunnista minua?" Karakatus kysyi hiukan ivallisesti. Osa koulun oppilaista ei tuntenut häntä ja hyvä niin. Oli suoranainen ihme, että hän pääsi takaisin Châteauhun.

[Rachel Shadowforest]

Rachel katseli poikaa. Tämä oli tutun näköinen, ja kysyi, että tunnistaako hän poikaa. Tietysti hän tunsi. Poika oli selvästi pidempi, ja näytti vähän oudolta. Poika, joka kannatti pimeitä voimia. Rachel oli tietenkin ollut koulussa samaan aikaan kuin poika. Tuota ei ollut hirveän hankala tunnistaa. Rachel mietti, kertoisiko, että tunnistaisi pojan. Tyttö punnitsi mielessään kahta vaihtoehtoa.

"En tunnista", pulpahti ulos Rachelin suusta. Tämä ei ollut tietenkään tarkoituksellista, vaan... okei, ei hänen ollut tarkoitus valehdella. Kuivat valheet kuuluivat vain hänen elämäänsä, vaikka hän yritti pitää niitä mahdollisimman vähänä. Nyt nähtäisiin, miten poika reagoi. Hyvin vai huonosti?