Taikoja tallilla

Lukuvuoden 2017-18 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Taikoja tallilla

ViestiKirjoittaja Iah Kader » 29 Heinä 2017, 14:46

//tämä alue on varattu Damian Moonille ja Iah Kaderille//

Se oli ohi. Vihdoin. Minun ei edes ollut tarkoitus osallistua näihin kisoihin, rakas äitini kuitenkin ilmoitti kaksi viikkoa sitten ilmoittaneensa minut. Olin silloin tietysti hieman häkeltyneenä, enkä kuunnellut sen enempää. Ajattelin että kisat olisivat jossain lähitallilla. Kunnes sitten eilen iltapäivällä äitini ilmoitti huolensa siitä selviääköhän Lumos varmasti matkan koko maan poikki. Pian minulle selvisi että olemme lähdössä Pariisiin johonkin valtakunnallisiin ratsastuskisoihin. Olin tietysti aivan paniikissa koko eilisen matkan ja vielä tänään aamulla, en ollut harjoitellut kunnolla. Nyt kuitenkin radan suoritettuna tuumin, että se meni yllättävän hyvin. Äitini on yksi tuomareista. Monet luulisivat sen olevan hyvä asia. Mutta ei. Hän on erityisen tarkka ratsastuksessani. Hän vaatii minulta aina parasta. Noh saan kuulla ikuisuuden pituisen jälkiselostuksen mikä asia meni hyvin ja missä minun olisi parannettava.


En ollut juuri keskittynyt ympäristööni ajatuksieni takia, ja hätkähdin kun Lumos yhtäkkiä pysähtyi. Olimme tallin avoimien etuovien edessä. Katsahdin talliin. Siellä oli paljon tallityttöjä ja muutama hevonen oli käytävällä valmistautumassa vuoroonsa. Harjapakkeja ja heinäkasoja oli joka puolella. Tuhahdin. Tallien julkisilta puolilta ei koskaan voinut odottaa paljoa. Laskeuduin hevoseni selästä. Olen tottunut kotona nurmikkoon, ja hätkähdin kovan hiekkapihan iskeydyttyä jalkapohjiani vasten. Otan Lumosta suitsista ja lähden taluttamaan sitä tallin vierustaa kohti yksityistäpuolta. Äitini vaatii aina parasta minulta, mutta en valita koska hän antaa vain parasta. Hymähdän. Uudet kilpabootsini kiiltää joka suuntaan, kävellessäni.


Saavun yksityisenpuolen avonaiselle ovelle. Tämä puoli tallia on enemmän mieleeni. Kaikki on niin puhdasta kuin tallissa vain voi olla. Karsinoiden kalterit ja kahvat kiiltävät. Kaikki on järjestyksessä ja irtoheinät on lakaistu pois. Talutan Lumosin siihen karsinaan jonka tallimestarin tytär meille eilen illalla näytti. Tyttö oli suunnilleen minun ikäiseni ja hän tuijotteli minua, oman hevosensa karsinasta koko sen ajan kun harjasin Lumosta. Se oli todella ärsyttävää. En voinut käyttää ollenkaan taikoja. Nyt tallissa ei kuitenkaan ollut kuin hevosia ja tiesin että kaikki olisivat vielä ainakin tunnin kisakentällä.


Riisun kypäräni ja kisatakkini ja laitan ne naulakkoon karsinan vieressä. Riisun Lumosin satulan, satulahuovan ja suitset. Vien ne pesupaikalle samalla kun nappaan taikasauvani harjapakistani, mihin sen nopeasti tökkäsin kun lähdin kentälle. Äitini ei pidä siitä että käytän sauvaa hevosten hoitoon. Hän valittaa muutenkin kokoajan siitä että minun ei tulisi käyttää sauvaa kesällä. Miksi ei? Hän itse hankki minulle siihen luvan. Hän tietysti on vain katkera, koska ei itse sanut käyttää sauvaa kesäisin. Ja sitä paitsi tämä vain edistää osaamistani sanattomien taikojen kanssa joita olen opetellut koko kesän.


Kuuraannu, ajattelen samalla kun osoitan sauvallani hevosen kuolaisia suitsia. Mitään ei tapahdu. Yritän vielä muutaman kerran. Ei vaikutusta. Luvutan. "Kuuraannu" mutisen. Suitset puhdistuvat heti. Mulkoilen niitä hetken ja palaan Lumosin karsinaan. Alan harjaamaan hevostani vieläkin ajatukset suitsissa, ikään kuin se olisi niiden vika ettei loitsuni toiminut.
Viimeksi muokannut Iah Kader päivämäärä 31 Heinä 2017, 00:31, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Iah Kader
Oppilas
 
Viestit: 3
Liittynyt: 10 Heinä 2017, 18:35
Tupa: Pouffsouffle

Re: Taikoja tallilla

ViestiKirjoittaja Damian Moon » 30 Heinä 2017, 23:18

Auringon säteet osuivat kasvoilleni, mikä sai minut hätkähtämään hereille. Katsoin ärtyneenä ikkunaan, jonka edestä isäni oli vetänyt mustat verhot pois aamuauringon tieltä. Hän kertoi, että varakas liikemies Ramirez Flores oli saapunut Pariisiin ja nyt isällä olisi hyvä mahdollisuus päästä hieromaan kauppoja. Ramirez rakasti hevosia, joten isäni tiesi löytävänsä hänet tänään Pariisin valtakunnallisista ratsastuskisoista. Flores oli myös suuri avioliiton kannattaja eikä hän mielellään solminut kauppoja naimattomien kanssa. Isäni halusi tuoda koko perheen mukaansa, jota kaupankäynti kävisi helpommin.

Hän käski minua laittautua äkkiä ja lähti tomerasti ulos huoneestani herättämään muita sisaruksiani. Nousin pois sängystäni vastahakoisesti. Laitoin päälleni ensimmäisen mustan bändipaidan, joka eteen sattui ja vedin jalkoihini mustat repeilleet housut. Istuuduin peilin ääreen ja laitoin valkoisen meikkipohjan ja maalasin huuleni mustalla. Jätin silmämeikin kiireen takia melko kesyksi.
Isä tuli ovelle hoputtamaan, joten nappasin sängyltä suuresti tuunatun laukkuni ja juoksin isän perään. Eteisessä hän katsoi meikkiäni ja oli sanomassa jotain, mutta jätti sen sanomatta ja tyytyi vain tuhahtamaan.

Koko automatkan ajan isä kertoi meille ratin takaa ohjeita kuinka tulisi käyttäytyä ja eritoten hän painotti, mitä ei saa tehdä. Katsoin ikkunasta ulos ja lähes kaikki hänen puheestaan kaikui kuuroille korville.
Kisapaikan ulkopuolella tapasimme Ramirezin, joka kätteli meitä jokaista ja alkoi sitten ohjata meitä kohti katsomoa samalla isän kanssa puhuen. Istuuduimme paikoillemme ja kisa alkoi lähes heti. Ensimmäinen kisailija saapui jo stadionille hevosensa kanssa.

Huomasin melko pian, ettei kisan eteneminen oikeastaan kiinnostanut minua ja minulta oli parhaillaan kulumassa yksi lomapäivä tähän. Nousin paikaltani niin huomaamattomasti kuin pystyin ja luikin pois katsomosta.
Löysin ulkopuolelta tallin, jossa kilpahevoset majailivat kisojen ajan. En nähnyt missään kylttiä, joka kieltäisi tallissa oleskelun, joten päätin mennä katselemaan paikkoja.

Sisällä tallissa oli paljon väkeä hääräämässä hevosten luona. Kävelin käytävää pitkin todella eksyneen näköisenä. Alitin muutaman riimunnarun ja meinasin saada kaviosta eräältä pulskalta ponilta.

Pääsin käytävän päähän, josta pääsi toiselle pienemmälle käytävälle. Oviaukon vieressä luki ”yksityinen puoli.” Jatkoin matkaa toiseen käytävään. Sen reunoilla oli kaappeja, joihin oli luultavasti laitettu ratsastajien henkilökohtaisia tavaroita. Vastaani käveli hiukan minua vanhemman näköinen tyttö, joka katsoi minua kuin hevosen jätöstä kulkiessaan ohitseni. Olen tottunut tuollaisiin katseisiin, joten en oikeastaan huomioinut asiaa pahemmin. Saavuin käytävän päähän, josta avautui yksityisen puolen pesutila.

Pysähdyin kuin seinään. Joku oli pesutilassa. Kuulin kuinka se joku kolisteli suitsien kanssa. Sitten tuli hetkeksi hiljaista. ”Kuuraannu”, kuulin hänen mutisevan. Sydämeni hyppäsi kurkkuuni. Heppu pesutilassa oli juuri lausunut loitsun. Kuulin, kuinka hän lähti kulkemaan pois pesutilasta. Peräännyin vähänmatkaa takaisin käytävään kunnes hän oli lähtenyt. Lähdin sipsuttamaan hänen peräänsä.

Yksityisellä puolella oli paljon hiljaisempaa (ja puhtaampaa) kuin julkisella puolella. Karsinoissa oli vain hevosia enkä nähnyt ketään. Aloin kuulla vaimeaa harjauksen ääntä. Kävelin sen suuntaan ja näin, että yhdessä karsinassa oli joku hoitamassa hevostaan. Sama heppu kuin pesutilassa.

Poika näytti ikäiseltäni ja hänellä oli päällään hienot ratsastusvaatteet. Lähestyin karsinaa ja näin avonaisessa harjapakissa selvästi taikasauvan. Koputin karsinan oveen hellästi, sillä en halunnut säikäyttää häntä. ”Anteeksi, oletko Chateausta?” kysyin häneltä.
Damian Moon
 

Re: Taikoja tallilla

ViestiKirjoittaja Iah Kader » 10 Elo 2017, 23:50

Hätkähdän kuullessani koputuksen karsinan ovelta. Olin niin kiukkuinen itselleni sanattoman loitsun toimimattomuudesta etten ollut kuullut kenenkään tulevan. Käännähdän karsinan ovea kohti. Nopeasti katsottuani luulin tätä ensiksi tytöksi tämän pitkien hiuksien takia. "Anteeksi, oletko Châteausta?” hän kysyi. Olin vähän häkeltynyt kysymyksestä. "Häh?" kysyin typertyneenä. Vilkaisin sauvaani mikä vieläkin oli kaiken kansan nähtävillä harjapakissani.

Olin varmasti joskus kuullut Châteausta mutta en vain saanut sitä päähäni. Olinpas ollut huolimaton. Olin kuvitellut ettei talliin tulisi kukaan ennen kisojen loppua. Vilkaisin taas sauvaani. Mitä jos poika olisi huomannut minut taikoneen? Eihän tämä niin suuri salaisuussäädöksen rikos olisi, mutta silti. Mitä äitinikin sanoisi. Ja entä se uusi koulu mihin olen menossa. Tunsin kuinka lamppu syttyi pääni päällä. Kouluhan oli nimeltään Château.

Tiesikö edessäni seisova poika siis Châteausta? Olikohan hän itsekkin velho? Rentouduin hieman. Ehkä mitään vakava ei tapahtunutkaan. "Ööh... En, en ole", vastasin hänelle. Mietin pitäisikö minun mainita että olen kyllä aloittamassa koulussa mutta jään vaan katselemaan poikaa, samalla kun hajamielisesti harjaan Lumosin selkää.

//Anteeks et täs vähä kesti :|ei oikee ollu aikaa kirjotella mut ole hyvä, (en oikolukenu eli sisältää varmaan miljoona virhettä :DDD)\\
Avatar
Iah Kader
Oppilas
 
Viestit: 3
Liittynyt: 10 Heinä 2017, 18:35
Tupa: Pouffsouffle

Re: Taikoja tallilla

ViestiKirjoittaja Damian Moon » 29 Loka 2017, 20:33

Kylmä hiki alkoi heti valua selkääni pitkin. Mitä jos tuo poika olisi ihan hämillään ja vaikuttaisin todella oudolta. Mutta olihan hänellä taikasauva. Tai mitä minä tiedän hevosten hoitamisesta. Lisäksi hän vaikutti säikähtäneen koputusta.

”Häh?”, hän kysyi. Minua alkoi kaduttaa vielä enemmän kysyminen. Toivoin, että punastuminen ei näkyisi kalpean meikkini alta ja valuisin maan alle.

Poika katsoi taikasauvaa ja näytti miettivän jotain. Häpeäni kasvoi koko ajan, mutta en pystynyt liikkumaankaan.

Viimein hän vastasi: ”Ööh… En, en ole.” Mieleeni alkoi tulvia ivallista ääntä, joka pilkkasi minua kysymyksestäni. Ne herjasivat minua, ja samalla yritin pohtia kuumeisesti, miten pelastaisin tilanteen. Sitten keksin: ”Okei… Käyn siellä. Se on kyllä aika kaukana.” Naurahdin kiusallisesti.
Olin kuitenkin varma, että hän oli lausunut loitsun! ”Kuulin varmaan vain omiani, mutta olin kuulevinani, että sanoit jotain, mitä sanotaan vain meidän koululla.” Naurahdin taas kiusallisesti. Jokaisella sanalla ja naurahduksella vihasin itseäni enemmän. Tämä poika pitäisi minua varmaan ihan hulluna.

//HAAALOLOLOOL VASTASIN XDDDDD//
Damian Moon
 

Re: Taikoja tallilla

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 02 Heinä 2018, 14:18

Iah Kader, Pouffsouffle: 5 p
Damian Moon, Serdaigle: 5 p

Lukitaan keskeneräisenä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2017-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron