//Anteeksi, että kesti//
Rachel ei näyttänyt kauhean innostuneelta. Colin oli jo ehtinyt elätellä toiveita siitä, että pääsisi todistamaan kuinka tuo lukisi päiväkirjaansa kaikkien muiden edessä käytävällä. Rachel teki kuitenkin selväksi, että niin ei tapahtuisi. Tosin, ei Colin itsekään lukisi omaa päiväkirjaansa. Siellä luki lähes kaikki hänen elämästään Châteaun ulkopuolella. Siellä luki kaikki äidistä ja isästä...
Kun Colin oli nostanut kissan pöydälle ja liimannut lapun Yasminin selkään, hän palasi Rachelin luokse. Poika tutkaili hetken toverinsa ilmettä. Hän halusi tietää, oliko tyttö ottanut haasteen vastaan tai jotain. Ainakaan Rachel ei sanonut mitään.
"Pystytkö tohon?" Colin kysyi. Hän oli jo täysin unohtanut, että Rachel luultavasti tiesi, että hän tunsi Yasminin entuudestaan. Totta se on. Colin ei muuten olisi liimannut lappua tuon selkään. Ei koskaan. Sekin, että Yasmin oli hänen isosiskonsa, joka rakasti häntä kamalasti, tuotti tuskaa.
Nyt Colin vilkuili ympärilleen. Hän yritti etsiä Rachelille sopivaa kohdetta. Käytävän seinää vasten istui tyttö, joka luki kirjaa. Muuten täydellinen kohde, mutta paperin liimaaminen tuon selän ja seinän väliin oli haasteellista. Entä tuo pyöreähkö poika, joka käveli määrätietoisesti eteenpäin syöden tikkaria? Ehkä.

