”Minut on varastettu”

[E. S. Travere]

((Velhokaupunki, heinäkuun loppua ja mukaan toivotaan vain herra Drakea))

Nelipäiväiset numerologian konferenssit vähän laajemman piirin kesken olivat vaikuttaneet tosi lupaavilta. Eivät ne vielä ohi olleet onneksi, mutta jo nyt oli jäänyt jo käteen paljon kaikenlaista, joista varmasti olisi hyötyä jatkossakin. Ne olivat lähteneet todella mukavasti käyntiin, ja numerologi Travere oli nauttinut ensimmäisestä paneelikeskustelustaan ihan oikeasti, ehkä vähän enemmän kuin pikkuriikkisen, mutta se oli ollut mukava. Ei niin kiusallinen ja kaikkien nähtyjen painajaisten arvoinen. Viime ilta ja yö olikin mennyt sitten ehkä vähän liiankin keveästi…

Ei velho siitä oikein mitään muistanut. Aamulla herätessä oli kyllä pieni shokki, kun huonejakotoveri ei ollut nukkunut sängyssä (kyllä, majoitus oli kahden – kolmen hengen hotellihuoneissa). Kaiken kukkuraksi, herra Travere ei löytänyt lompakkoa mistään! Mies oli toki varma piilopaikoistaan ja muista, mutta sieltä sitä ei löytynyt. Tämä juttu vaikutti aika selvältä, vaikka päätä vielä särki. Johtuipa se varmaan eilisestä keskusteluun osallistumisesta. Katsojat eivät sentään tomaateilla heitelleet, vaikka kyseinen numerologian ystävä oli enemmänkin tomaatilta näyttänyt kuin oikea tomaatti itse.

Velho pukeutui kiireesti vähän ryppyisen kaulapaitansa päälle pitkän, ulkokäyttöön ja parempiin tilaisuuksiin tarkoitetun kaavun päälle, työnsi jalkansa kenkiin, huomasi housujen puutteen, korjasi tilanteen ja laittoi uudestaan kengät jalkoihin. Tämä kaikki kävi varsin nopeasti. Silmälasit löytyivät jo ohimolta ja huoneen avain oli nyt kengissä tai pikemminkin kiinni solmittuna nauhoihin. Se oli ollut yksi niitä hyödyllisiä kikkoja, joita hän oli yhdestä fu- yhdestä kirjasta löytänyt.

Travere mittaili huonetta vielä kunnolla. Se oli vielä hieman rähjäinen tai siis ei, se oli ihan moitteettomassa kunnossa. Hän sulki oven ja lähti kävelemään varsin ripeästi kokoonsa nähden käytävää pitkin ja siitä yhdestä kulmauksesta vasemmalle ja portaita alas niin kauan, kunnes aula tulee vastaan. Se tuli varsin nopeasti, kun herra Travere varsin ripeästi oli liikkeellä. Akvaarion lasi oli niin puhtaaksi pyyhitty, että oma kuvajainen heijastui vastaan. Velho huomasi vasta sitten sen, että hänen silmälasit olivat vielä ohimolla, hän laski ne oitis nenällään ja hieroi käsiään.

Vastaanottotiskin luona seisoskeli ihmisiä, pari miestä tarkalleen ottaen. Mielellään Travere olisi naisten kanssa puhunut. Se ehkä olisi helpompaa. Toinen miehistä lopulta lähti kravattiaan suoritellen ja numerologin käsi vaelsi omalle… ei hetkinen, ei hänellä ollut kravattia nyt kaulassa. Ei, ei, ei. Kaikki meni nyt jo aivan väärin. Mies sulki silmänsä, hengitteli pari kertaa syvään ja ulos ja syvään ja ulos, kunnes sitten lähti kävelemään tosi ripeästi ja päättäväisesti tiskin seutuvilla olevaa miestä kohti. Pitäisi pian varmaan sanoa jotain? Mitä pitäisi sanoa? Mikset ajatellut tätä aiemmin läpi?

”Äh, minä, minä, minut on varastettu. Te varmaan osaatte auttaa?” herra numerologi sai sanotuksi ja ei kävellyt toista päin. Hän piti katseensa tiskillä olevassa kulhossa, jossa liikuskeli makeisia. Se ei varmaan kauhean kohteliasta kyllä ollut ja pahimmassa tapauksessa hänet vielä kehoitettaisiin ottamaan siitä makeinen, mutta mitä sitä nyt pitäisi katsoa. Ei E. S. Travere nyt katsekontakteista pitänyt eikä siitä miten hän tunsi itsensä ensiksi tosi lämpimäksi ja sitten tuli oikein jäätävä aalto. Se pysyi.

[Alphonse Drake]

Alphonse oli saapunut kaupunkiin jo yli viikkoa aikaisemmin, kuultuaan erään tuntemansa riimutieteilijän kuolemasta. Hän oli käynyt tuon hautajaisissa ja jäänyt auttelemaan tuon leskeksi jäänyttä vaimoa. Toki hänellä oli omat itsekkäät tarkoitusperänsä, hän halusi nimittäin saada omakseen kyseisen riimutieteilijän kirjakokoelman harvinaisia helmiä. Sillä jos leski pian seuraisi miestään, siirtyisivät kirjatkin Taikaministeriön omistukseen kaiken muun mukana (parilla kun ei ollut minkäänlaista sukua jäljellä). Ja jos kyseiset kirjat päätyisivät ministeriölle, olisi luvassa kirjarovio, joka tekisi niistä entistä harvinaisempia.

Sillä hetkellä Alphonse oli se henkilö tiskin luona, jonka luokse saapui nuorempi henkilö sanomaan, että oli varastettu.
”Mistäs olette varastettu? Kenen omaisuutta olette?” Al vastaa kysymyksillä, kohottaen hieman vasenta kulmakarvaansa.

[E. S. Travere]

Numerologi ymmärsi kysymyksen heti. Ranska olikin hyvä kieli osata ja käyttää. ”En tiedä. Hotellihuoneesta varmaan”, Travere vastasi oitis ensimmäiseen kysymykseen vilkaisten vain hätäisesti vastaanottohenkilökuntaan kuuluvaa miestä. Vasta toisen kysymyksen kohdalla tämä numerologi todellakin ymmärsi mitä toinen herra oli kysynyt. Kenen omaisuutta hän oli. Voi luoja!

Travere ei tiennyt mitä tehdä. Mielellään hän olisi heittänyt hanskat tiskiin. Hänellä ei vain ollut hanskoja nyt kädessä, mutta vastaanottotiski olisi ollut tosi lähellä. Mies tunsi kuinka kamala kihelmöinti vain yltyi, ja hän tunsi kuinka puna, häpeä, tämä nöyryytys oli saamassa taas hänet pauloihinsa, muuttamassa ylikypsäksi tomaatiksi. Kypsäksi Travere ei tosiaankaan tuntenut itseään. Hän paranteli oikealla kädellään silmälasiensa asentoa niin kuin se muka auttaisi jollain tapaa.

”Minä- minä olen oman itseni omaisuutta!” numerologi lopulta takelsi esille – tällä kertaa englanniksi. Ehkä vähän liian kovempaa kuin oli aikonut, mutta ei hän suinkaan huutanut. Onneksi. Nöyryytys oli ollut ihan täydellinen ja oli vieläkin. Voi että! Travere uskoi tällaisten väärinkäsitysten ja dialogien löytyvän vain kirjoista eikä omasta elämästään. Mies riiputti päätään vähän liiankin nolona ja voimattomana, tukien itseään toisella kädellä tiskiä vasten. Hänen olisi vain pitänyt sanoa, että hänen lompakkonsa oli varastettu eikä antaa tällaisten epäselvyyksien kuin varastetun omaisuuden eli minun omaisuus tai olenko minä jonkun omaisuutta, pilata kaikkea.

[Mila Molina]

Peli lukitaan ja pisteytetään keskeneräisenä.

E. S. Travere: 5 p
Alphonse Drake: 2 p