Ennustuksen tukiopetusta

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Alice Walley » 06 Heinä 2017, 09:28

Kuulin kun professori huokaisi. Heitin pitkät mustat hiukseni olan taakse ja katsoin jonnekkin kauas professorin taakse. Sitten käänsin katseeni Molinan työpöydälle, johon tämä oli nostanut pinon papereita. Harjoittelua varten, ajattelin. Minua hieman ärsytti että jouduin tekemään sellaisia, mutta mikäs tässä nyt enään auttoi? Jos kerta olin niin surkea niin tuollaisista pitäisi lähteä liikkeelle.
Tiesin että asenteeni oli sekin surkea, mutta se ei minua paljon kiinnostanut. Sitten professori ojensi paperit minulle. Otin ne vasten tahtoisesti ja jo nopea vilkaisu pinon päälle riitti kertomaan että olin ollut oikeassa; Ne olivat harjoitustehtäviä. "Tässä on sinulle kertaustehtäviä V.I.P koettasi varten. Pyydän - tai ennemminkin käsken - että teet tehtävät huolella. Siinä on kunkin luokka-asteen oleellimpiin ennustusmenetelmiin liittyviä tehtäviä" Molina sanoi ja katsoi minua ja tällä kertaa vastasin siihen jääräpäinen katse silmissäni.
"Tällä kertaa minulla ei ole sinulle muuta opetettavaa. Sitten, kun olet kerrannut ja opetellut pepereissa olevat asiat, voimme palata käytännön harjoituksiin. Annan sinulle aikaa viisi päivää." Molina jatkoi. Nyökkäsin hiukan ja nousin seisomaan. Tungin paperit laukkuuni melko kovakouraisesti. Vilkaisin professoria ja kysyin: "Voinko nyt mennä?" Minä kerta kaikkiaan halusin pois sieltä kuumuudesta ja Molinan silmien alta.

//Käy :)//
Alice on hiukan yksinäinen
Alice Walley
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 24 Tammi 2017, 14:42

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 10 Heinä 2017, 17:51

Neiti Walley ei vaikuttanut olevan kovinkaan ahdistunut suuresta tehtävämäärästä. Tuo nyökkäsi, nousi seisomaan ja tunki paperit laukkuunsa. Rehtori Molina oli kääntänyt huomionsa omaan kalenteriinsa, johon hän teki muutaman pienen merkinnän. Pieni tukiopetustuokio oli ohi yllättävän nopeasti, joten nyt naisella olisi aikaa muihin työasioihinsa.

Neiti Walley kysyi, voisiko hän jo poistua, ja rehtori kohotti katseensa tätä kohti. Naisen kasvoilla oli arvioiva katse, mutta tuli nopeasti siihen tulokseen, ettei tytön oleskelua tarvinnut enää pitkittää. "Voit. Näemme viikon päästä uudestaan - sama aika, sama paikka", rehtori ilmoitti ja loi tyttöön viimeisen katseensa, muttei hyvästellyt tätä.

Sillä aikaa, kun rehtori odotti neiti Walleyn poistuvan luokkatilasta, hän vei taas huomionsa kalenterinsa puoleen ja merkkasi viikon päähän samankaltaisen tapahtuman. Hän toivoi koko sydämestään, että tyttö oppisi edes jotain uutta viikon aikana. V.I.P.-kokeet olivat velhomaailman tärkeimmät kokeet, joten niitä ei voinut sivuuttaa noin vain.

// Kiitos pelistä! :) //
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Alice Walley » 11 Heinä 2017, 18:57

//Kiitos itsellesi :D//
Alice on hiukan yksinäinen
Alice Walley
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 24 Tammi 2017, 14:42

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 31 Elo 2017, 17:49

Kiitos pelistä!

Alice Walley, Pouffsouffle: 11 p + 5 p = 16 p
Mila Molina: 11 p + 5 p = 16 p
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Edellinen

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron