Olemisen sietämätön paino

[Marceau Forest]

// Suzanne Owen, tervetuloa :3 Olisiko ajankohta vaikka tämä päivä, 30.3.?

Huom! Peli sisältää synkistelyä, viiltelyä, alkoholin käyttöä ja siinä mainitaan kuolema. Jos olet herkkä, jätä peli lukematta.//

Oli hämärä ja sateinen torstai-ilta. Vaikka kello oli jo yli kymmenen, Marceau Forest oli jalkeilla ulkona. Jos oltaisiin menty koulun sääntöjen mukaan, hänen olisi pitänyt olla omassa tuvassaan jo jokin aika sitten. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun poika rikkoi koulun sääntöjä, sillä siitä oli tullut lähes jatkuva tapa. Poika ei käynyt enää syömässä, hän kävi oppitunneillakin vain satunnaisesti ja teki läksyjäänkin vain harvoin. Hän vietti aikaansa vain yksin ja puhui muiden kanssa erittäin harvoin.

Mitä oli tapahtunut ennen niin elämäniloiselle Marceaulle?

Alamäki alkoi vuosi sitten syksyllä koulun kurpitsajuhlan aikaan. Marceau oli ollut yksi epäonnisista, jotka oltiin kaapattu Italian Mafian toimesta vankeuteen, jota oli kestänyt noin kuukauden ajan. Useiden viikkojen syömättömyys, pelko ja epätoivo olivat saaneet Marceaun asenteen elämään täysin uusiksi. Elämä ei ollutkaan vain ruusuilla tanssimista, vaan suurin osa sitä oli täysin päinvastaista. Poika ei kyennyt pitkään aikaan mihinkään muuhun kuin pelkäämiseen. Mitä, jos vastaavanlainen tilanne tapahtuisi uudestaan? Mitä, jos hän joutuisi elämään yksinäisyydessä, nälässä ja pelossa jatkossakin? Ikinä ei voisi tietää, mitä tapahtuu, ja niinpä oli vain parempi pelätä pahinta.

Vuosi oli kulunut varsin vaihtelevissa merkeissä. Pojan arvosanat olivat laskeneet merkittävästi, eikä koulukavereidenkaan kanssa sujunut enää yhtä hyvin kuin ennen. Marceau ei sietänyt muiden oppilaiden ainaista positiivisuutta, joka vaikutti ainoastaan teeskentelyltä. Hän oli menettänyt monta hyvää kaveriaan ja suurimman osan päivistä hän vietti omassa yksinäisyydessään. Silloin tällöin oli kuitenkin päiviä, jolloin kaikki tuntui paremmalta. Lomat olivat parasta aikaa, sillä silloin pääsi näkemään oman perheensä; äidin, isän, kymmenen sisarusta sekä muut sukulaiset. He olivat Marceaun elämän tärkein asia ja heidän seurassaan kaikki murheet unohtuivat.

Viime viikolla oli kuitenkin tapahtunut jotain järkyttävää. Marceaun vanhemmat olivat lähteneet lomamatkalle Intiaan ja ensimmäisen lennon aikana oli tapahtunut pahinta, mitä poika kuvitella saattaa. Lentokoneeseen oli tullut vika ja se oli syöksynyt maahan Marceaun vanhemmat ja muut matkustajat mukanaan. Kun Marceaun täti oli lähettänyt pöllöpostia ilmoittaakseen tapahtuneesta, poika oli ollut kauhuissaan. Hän oli pitänyt kirjettä vitsinä, ja kun todellisuus oli selvinnyt, poika oli mennyt sokkiin. Tämä oli kamalinta, mitä hän olisi voinut ikinä kuvitella tapahtuvan.

Marceau oli matkustanut välittömästi tätinsä luokse, jonne pojan nuorimmat sisarukset olivat muuttaneet asumaan toistaiseksi. Myös Marceau olisi halunnut jäädä sinne, mutta pojan kehityksen kannalta parempi oli, että hän jatkaisi koulunkäyntiä Taikakoulu Châteaussa, aivan normaalisti. Poika oli matkannut takaisin koululle tämän viikon alussa, mutta mikään ei tuntunut enää normaalilta. Elämä tuntui tällä hetkellä pahimmalta painajaiselta ikinä, ja Marceau toivoi sydämensä pohjasta, että heräisi tästä painajaisesta.

Harmi, että kaikki tapahtumat olivat totisinta totta. Marceau istahti järvenrannalla olevan kiven päälle ja painoi kasvonsa kämmeniinsä. Hänen pitkät vaaleat hiuksensa valuivat märkinä maata kohden. Miten hän pystyisi ikinä selviytymään tästä?

// Oho, meni vähän pitkäksi kun jäin selittämään Marceaun elämän kauheuksista :D //

[Suzanne Owen]

Suzanne Owen istui ulkona satessa lähellä järven rantaa. Hänellä oli mukanaan pullo tuliviskiä. Hän joi juomaansa mitäänsanomaton ilme kasvoillaan, kuin elämässä ei olisi jäljellä enää mitään. Hän ajatteli vanhempiensa kuolemaa ja yksinäinen kyynel vierähti tämän poskelle.

Suzanne miettii vanhempiensa kuolemaa. Ennen kaikki oli ollut hyvin. Suzannella oli yksi kaveri ja perhe. Nyt kaikki oli toisin. Hänen vanhempansa olivat kuolleet erittäin salaperäisesti. Owenien perheen hyvä ystävä Elain Scott oli käynyt tuomassa perheelle lainaamaansa reseptikirjaa. Kun hän saapui asunnolle, oli ovi auki. Elain astui sisään hiljaiseen taloon ja löysi Rose ja Sam Owenin murhattuna sänkyynsä. Suzannelle tieto oli tullut pöllön lähettämänä kaksi päivää myöhemmin. Suzanne oli haljeta surusta ja maistoi ensimmäistä kertaa tuliviskiä. Juomisesta oli tullut Suzannelle tapa, eikä hän ollut ylpeä siitä.

Suzanne otti taskustaan pienen, terävän veitsen ja vetäisi ranteeseensa viillon. Hän tunsi tyydytyksen tunteen ja veti vielä kaksi viiltoa. Hän katseli tuntematon ilme kasvoillaan veitsen terää. Hän käänteli sitä ja toi sen lähelle silmiään. Sadepisarat liuottivat hitaasti veren pois veitsestä ja Suzanne hymähti tyytyväisenä. Nälkä kurni Suzannen vatsassa, mutta hän turrutti sen pois tuliviskillä. Hänellä oli hieman paha olo ja hän kävi makuulle märkään maahan. Hänen takkuiset mustat hiuksensa sotkeentuivat mutaan. Pian Suzanne nukahti sateen ropinaan kasvoillaan.

//Oho, vähän ehkä turhan synkkää. Toivotaan, että Suzanne vois pian paremmin :)
Ja sori, kun tuli hieman myöhässä.

[Marceau Forest]

// Ei muutaman päivän odottaminen mitään haittaa :') //

Marceau nojasi kasvoillaan kämmeniinsä ja antoi veden ropista päällensä. Hiukset ja vaatteet olivat läpimärät, ja vaikka ilta oli suhteellisen lämmin, poikaa alkoi kylmätä hetken päästä. Musta huppari ja farkut liimautuivat kiinni hänen ihoonsa ja tennarit täyttyivät vedestä. Olo oli hyvin kurja, mutta fyysistä tuskaa ei tuntenut henkisen syöksylaskun takaa.

Poika ei tiennyt, oliko kulunut minuutti, kymmenen minuuttia, puoli tuntia vai tunti, kun hän viimein nosti kasvonsa kämmenistään ja katseli eteenpäin. Järvi aaltoili hänen edessään ja tiheät sadepisarat loivat kuvioita sen pintaan. Ilta oli hämärtynyt ja pian kello varmasti olisi lähempänä puolta yötä. Marceau katseli hetken järvelle päin tyhjällä katseellaan. Vanhaan hyvään aikaan hän olisi ollut erityisen kiinnostunut veteen muodostuvista kuvioista, sen syvyyksissä asustavista olennoista sekä kasveista, mutta tällä hetkellä mikään ei kiinnostunut.

Kuului loiskahduksen ääniä, kun Marceau nousi seisomaan ja ravisteli kengistään ylimääräiset vedet ulos. Kun hän lähti kävelemään, loiskahduksen äänen seurasivat häntä. Kävely oli huomattavasti raskaampaa kuin vielä hetki sitten, mutta poika itse kiinnitti siihen tuskin edes huomiota. Hän asteli hetken aikaa järven rantaa pitkin, kunnes näki jonkin hahmon makaavan maassa, lähellä rantaa. Poika otti taikasauvan farkkujensa takataskusta ulos ja osoitti sillä hahmoa. Koskaan ei voinut tietää, oliko hahmo ystävä vai vihollinen.

Marceau loitsi valois-loitsun ja taikasauvan päähän syttyi himmeä valo. Poika asteli lähemmäs hahmoa ja huomasi sen olevan häntä jonkin verran vanhempi tyttö. Hän oli saattanut nähdä kyseisen tytön joskus jossain, mutta kovinkaan tuttu tuo ei Marceaulle ollut. Tyttö makasi maassa ja tuon vieressä oli pullo, jossa oli jotain ruskehtavaa nestettä. Olikohan tyttö nukkumassa, vai oliko tuo tajuton tai kenties kuollut? Olikohan vieressä olevalla pullolla jotain osuutta asiaan?

"Hei, oletko elossa?", Marceau kysyi tytöltä ja potkaisi tuota hellästi kylkeen. Poika osoitti tyttöä taikasauvallaan ja odotti, että tuo heräisi. Oli uskomatonta, että miten kaiken tapahtuneen jälkeen poika jaksoi auttaa lähes tuntematonta ihmistä. Ehkei poika suuresti välittänyt, mitä tytölle oli käynyt, mutta tottakai toivoi pienesti, ettei mitään kovin vakavaa olisi sattunut.

// Edit: Muokkasin pari sanaa.

[Suzanne Owen]

Suzanne Owen tunsi häikäisevän valon tunkevat silmäluomiensa läpi. Hän ummisti silmänsä kiinni. Pian hän tunsi kuinka joku potki häntä kylkeen. "Mmmhmm..." Tyttö mumisee ja kääntää kylkeä. Yhtäkkiä hänen silmänsä rävähtävät auki. Hän päästää suustaan muutaman kirosanan ja kääntyy päin potkijaansa. Hän yrittää kohdistaa hapuilevan katseensa hahmoon, mutta kaikki on sumeaa ja heiluu. Suusta pääsee taas muutama kirosana, kun hän miettii millaisiin vaikeuksiin joutuu, jos tuo henkilö on opettaja tai valvojaoppilas. Hän saa vihdoin kohdistettua katseensa hahmoon. *Joku pieni räkänokkainen poika vain.* Suzanne ajattelee helpottuneena. Hän nousee istumaan. "Et sitten kerro tästä kellekkään." Hän sanoo hyisellä, joskin hiukan sammaltavalla äänellä. Tuoreet haavat aristavat ja tyttö tajuaa kätensä olevan yltäpäältä veressä. Suzanne tajuaa olevansa muutenkin hieman resuisen näköinen. Hänen mustat hiuksensa ovat takussa ja mudan peitossa. Hänen vaatteensa ovat märät ja meikkinsä valuneet pitkin poskia. Ja vaikka tyttö itse ei sitä tiedostanut, hänen ihonsa oli kuultava ja ohut. Hänen poskensa olivat kuopalla ja hän näytti ulkopuolisten silmään aika pelottavalta. Hän nosti pullonsa ja joi hieman pohjalla olevaa juomaa. "Ja kuka sinä olet?" Kysyn vielä pojan yhä ollessa vieressä. "Ja mitä #%/&€# teet täällä?"

[Marceau Forest]

Marceau näki, kuinka tyttö alkoi heräämään pikkuhiljaa. Tuo mumisi jotain epäselvää, eikä poika saanut sanoista mitään selvää. Sitten mumina muuttui kovaääniseksi kiroiluksi, ja poika hypähti askelen taaksepäin. Tyttö oli ilmeisesti luullut Marceauta joksikin muuksi, sillä lopuksi tuo kutsuu häntä helpottuneena pieneksi, räkänokkaiseksi pojaksi. Tuo käskee, ettei poika saisi kertoa tästä kenellekään. Tytön ääni on hyinen ja hivenen sammaltava.

Marceau ei vastaa mitään, vaan tarkkailee tyttöä hetken aikaa. Tuo oli noussut istumaan ja hänen olemuksensa oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Tyttö oli yltäpäältä veressä ja tuon ranteessa oli muutama syvä viilto. Tuon pitkät hiukset olivat takussa ja likaiset, ja lisäksi vaatteet Marceaun tapaan likomärät. Tuon meikit olivat levinneet ja tuon kasvot näyttivät jopa hieman pelottavilta. Tyttö kysyi, kuka Marceau oli ja mitä hän teki täällä. Tuo sisällytti jälleen puheeseensa litanian kirosanoja.

"Minulla on yhtä suuri oikeus olla täällä, kuin sinullakin", Marceau vastasi hivenen kylmästi ja mulkaisi tyttöä, "Olen Marceau, Pouffsoufflesta", poika esitteli sitten itsensä hiukan vastahakoisesti, eikä tehnyt elettäkään kätelläkseen. Kättely ei ollut kuulunut pojan tapoihin enää pitkiin aikoihin ja lisäksi hän ei halunnut koskea tytön veriseen käteen. "Mitä sinulla on siinä pullossa?", poika kysyi lopuksi katsellen pulloa, josta tyttö oli juuri äsken juonut. Marceau oli miettinyt alkoholia ratkaisuksi ongelmiinsa, muttei ollut aivan varma sen vaikutuksista. Hän oli kuullut, että alkoholi saattoi myös pahentaa tilannetta, kuten ilmeisesti tämän tytön kohdalla oli käynyt.

Marceaun maha murisi, mutta hän ei ollut huomaavinaankaan sitä. Murinasta oli tullut hänelle täysin normaalia, eikä se enää tarkoittanut sitä, että olisi aika syödä. Tänäänkin poika oli syönyt vain kaksi hapankorppua, mutta hän jaksoi sillä koko päivän oikein hyvin.

[Suzanne Owen]

//Joo sori pienestä odottamisesta //

Suzanne Owen katsoi poikaa. Poika näytti kylmältä ja kysyi pullon sisältöä. "Tuliviskiä" Suzanne totesi pienen miettimisen jälkeen, voiko poikaan luottaa.Poika näytti olevan huikan tarpeessa, joten hän tarjosi tälle sameaa pulloa. Tyttö nousi hoiperrellen pystyyn ja puisteleli märkiä vaatteitaan. Hän ei tuntenut kylmää, ainoastaan puututtavan humalan tunne piti tytön pystyssä. "Suzanne Owen Serdaiglesta." Suzanne esitteli itsensä. Hän naurahti hyisesti "Taidat olla kuullut tarinoita minusta vai?" hän kysyi poikaa tuijottaen.

[Marceau Forest]

Marceaun ja tytön katseet kohtasivat, ja poika käänsi heti katseensa muualle. Tyttö oli erittäin epäilyttävän tuntuinen, eikä poika ollut varma, pitäisikö hänen jäädä vai poistua paikalta välittömästi. Jos Marceau olisi kyennyt aistimaan tunteita normaalisti, olisi hän varmasti pelännyt tässä tilanteessa sekä tuntenut hienoista epävarmuutta. Hän olisi luultavasti poistunut jo paikalta. Nyt poika ei kuitenkaan nähnyt lainkaan syytä sille, miksi olisi täytynyt pelätä. Ajatus siitä, että tyttö tarttuisi häneen kiinni ja upottaisi järven pohjaan ikuisiksi ajoiksi, ei tuntunut miltään.

Tyttö kertoi pullon sisältävän tuliviskiä, kuten Marceau oli jo hieman aavistellutkin. Tuo ojensi pullon poikaa kohden, ja poika otti pullon itselleen. Hän vei pullon lähemmäs kasvojaan ja tarkkaili sen sisältöä. Hän ei ollut ikinä ollut näin lähellä mitään alkoholijuomaa. Hän pyöritteli pulloa kädessään ja tarkkaili nesteen liikehdintää pullon sisällä. Hän avasi pullon korkin ja nuuhkaisi sen sisältöä. Haju oli pistävä ja se puistatti Marceauta.

Marceau kuuli, kuinka tyttö esitteli itsensä Suzanne Oweniksi Serdaiglen tuvasta. "Taidat olla kuullut tarinoita minusta vai?", tuo kysyi seuraavaksi naurahtaen. Vaikkei poika tuijottanutkaan tyttöä, hän näki sivusilmällä tuon pistävän katseen.

"En ole kuullut", poika vastasi lyhyesti pitäen edelleenkin katseensa pullossa. Aivan kuin nesteen seassa olisi ollut kuollut kärpänen tai jotain vastaavaa. "Itseasiassa en ole kuullut Suzanne Owen -nimisestä henkilöstä aikaisemmin sanaakaan", hän jatkoi, mutta keskittyi edelleenkin enemmän kädessään olevaan pulloon. Ei kai siitä haittaa olisi, jos Marceau ottaisi pienen hörpyn kokeeksi? Tuskin oli, sillä mikään ei voinut mennä enää pahemmaksi kuin jo nyt oli. Sen sijaan poika elätti toiveita siitä, että juomaa maistamalla olo voisi tulla paremmaksi.

"Auttaako tämä?", Marceau kysyi tytöltä, mutta ei odottanut vastausta. Hän vei pullon suulleen, kallisti sitä ja otti suuren hörpyn. Pistävä tunne täytti pojan suun, ja kun hän nielaisi, epämiellyttävän lämmin tunne siirtyi suusta hänen kurkkuunsa ja sitten ruokatorvea pitkin alaspäin. Poika yskäisi rajusti ja tuliviskipullo lennähti maahan. Pullo kaatui ja juomaa alkoi valua nurmikolle.

[Suzanne Owen]

Suzanne Owen katsoi yskivää poikaa ja maassa makaavaa tuliviski pulloa. Sitten hän katsoi taas märkää poikaa. "Tule, nyt ei enää kannata mennä sisälle vaan yövytään täällä." Hän sanoi ja lähti kävelemään kohti kasvihuoneita. Hän astui sisään eräistä niistä ja suuntasi sen perälle. Siellä säilytettiin ruukkuja ja multapusseja. Niiden takana oli pieni kolo ja vanha huopa ja tyyny. "Yövyn täällä monesti, jos on liian myöhä palata linnaan. " Suzanne kertoi katsomatta oliko Marceau edes seurannut. Hän pyyhki märkiä ja likaisia kasvojaan, kunnes ne muistuttivat etäisesti puhtaita. Samalla tyttö otti paitansa pois, niin että jäljelle jäi vaaleanpunainen alustoppi. Aluksi tyttö ei huomannut sitä mutta punastui sitten. Hän näytti oudolta seistessään siinä. Pinkki paita ja punaiset posket. Näitä oli hankala kuvitella Suzannen ylle. Huomattuaan, että vahinko oli jo tapahtunut hän antoi olla ja jatkoi märkien vaatteiden riisumista. Sitten hän pujahti isomman huovan alle ja jätti Marceaulle toisen, jos tämä päättäisi yöpyä täällä, eikä palata linnaan, joka olisi käytännöstä yhtä hyödyllistä, kuin villakoirien kasvattaminen. Sitten hän vaipui uneen.

[Marceau Forest]

Marceau kakoi, yski ja vei kätensä suunsa eteen. Hän juoksi rannalle, polvistui, teki kämmenistään kupin ja täytti sen järvivedellä. Hän hörppi viileää vettä käsistään ja pian pistävä maku hävisi suusta. Järvivesikään ei ollut häävin makuista, mutta voitti se maullaan tuliviskin mennen tullen. Poika nousi takaisin seisomaan ja pyyhki märät kätensä housunlahkeisiin. Housut olivat kuitenkin sateen johdosta jo valmiiksi läpimärät, joten käsien kuivaaminen oli yhtä tyhjän kanssa.

"Tule, nyt ei enää kannata mennä sisälle vaan yövytään täällä", poika kuuli Suzannen sanovan seuraavaksi. Hän kohotti kulmiaan kysyvästi, mutta tyttö ei tarkentanut, mitä oli sanoillaan tarkoittanut. Tuo vain lähti askeltamaan järveltä pois päin, kasvihuoneiden suuntaan. Marceau oli hetken paikoillaan, mutta päätti sitten seurata Suzannea. Poika piti kävellessään muutaman metrin välimatkan tyttöön. Vaikkei matka ollut pitkä, hän pystyi taas uppoamaan omiin ajatuksiinsa vanhempiinsa ja perheeseensä liittyen. Marceaun kasvoilla oli tyhjä katse, kun kaksikko saapui kasvihuoneille.

Poika astui Suzannen perässä sisälle kasvihuoneeseen ja suuntasi sen perälle. Poika ei ollut koskaan asioinut kasvihuoneilla tähän aikaan illasta. Itseasiassa hän ei ollut tehnyt mitään näin kummallista ja arjesta poikkeavaa pitkään aikaan. Oli outoa viettää aikaa täysin vieraan ihmisen kanssa tietämättä, mitä tulisi tapahtumaan. Jos Marceau olisi ollut samanlainen kuin vielä viikko sitten, olisi hän poistunut omaan tupaansa jo aikoja sitten.

Suzanne kertoi yöpyvänsä kasvihuoneilla monesti, jos oli liian myöhä palata linnaan. Marceau nyökytti tytölle lähes huomaamattomasti ja tutkiskeli katseellaan multapusseja, ruukkuja ja kasveja, joita oli levitelty kasvihuoneen pöydille ja lattialle. Sivusilmällään hän näki tytön riisumassa paitaansa, muttei huomannut asiassa mitään kummallista. Riisuttuaan vaatteensa Suzanne kävi pitkäkseen huovan alle jättäen Marceaun vielä seisoskelemaan. Poika vei katseensa tytön suuntaan, mutta tuo oli jo ummistanut silmänsä.

Ennen kuin Marceau itse kävi pitkäkseen, hän kierteli kasvihuoneessa sekä tutkiskeli outoja kasveja, joita se sisälsi. Luultavasti poika tulisi oppimaan kyseisten kasvien käyttötarkoitukset myöhemmin, sillä hän ei tunnistanut yhtäkään kasvia nimeltä. Enemmän hän kuitenkin keskittyi omien ajatustensa läpikäymiseen kuin kasvien tunnistamiseen. Hän kiersi kasvihuoneen vielä pari kertaa ympäri, ennen kuin hän kävi maahan pitkäkseen. Lattiatila oli hyvin ahdas, joten poika pystyi jättämään vain noin puolisen metrin raon Suzanneen. Marceau veti päällensä viltin, joka lämmitti märissä vaatteissa makaavaa poikaa. Hän käänsi kylkeään muutamaan otteeseen, ennen kuin löysi kelvollisen asennon.

"En sanoisi, että tämä on yleellisin paikka, jossa olen nukkunut, mutta ainakin yksi oudoimmista paikoista", Marceau kommentoi, mutta tajusi pian, että Suzanne oli saattanut jo nukahtaa. Poika olisi itsekin halunnut omata yhtä hyvät unenlahjat, sillä nyt niistä olisi toden totta ollut hyötyä. Hän nimittäin itse valvoi vielä pitkän aikaa ennen kuin sai unen päästä kiinni.

// Tämä peli taisi olla tässä, kiitos! Vai haluatko vielä kirjoittaa peliviestin? :) //

[Mila Molina]

Kiitos pelistä!

Marceau Forest, Pouffsouffle: 20 p
Suzanne Owen, Serpentard: 12 p