Kuukauden hahmo

Kuukauden haasteet, kuukauden suklaasammakot, tietopaketti, lukujärjestykset, tupapistekilpailu, aikajana, ilmoitustaulu sekä muut tärkeät tiedotteet. Ajankohtaiset asiat löydät kätevästi myös koulun etusivulta. (HUOM: Chatalue siirretty pelialueeksi)

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 29 Touko 2017, 19:57

Onnea Annille *sydän emojeita*
Aurora Smith
 

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 06 Kesä 2017, 11:17

Toukokuun hahmo on vihdoin valittu! Päätös oli hyvin poikkeuksellinen, sillä kuukauden hahmo -titteliä ei ole ennen annettu hahmolle, joka on saanut sen aikaisemmin muutaman kuukauden sisällä. Tällä kertaa tämä hahmo oli selkeästi aktiivisin varsinkin kuukauden loppupuolella, ja on mainintansa ansainnut.

Aurora Smith

Kuten myös monilla muilla châteaulaisilla, myös hänellä kuukauden alku oli hiljaista aikaa. Loppukuusta hän kuitenkin aktivoitui todella paljon. Hän osallistui kuukauden haasteeseen ja aloitti pelaamaan siihen liittyvää roolipeliä. Lisäksi hän kirjoitti monta peliviestiä aikaisemmin aloittamiinsa peleihin. Hän liittyi mukaan ylläpitotiimiin ja on antanut ideoita kyseiselle alueelle sekä kesäaktiviteetin suunnitteluun ja seuraavan chatpelin suunnitteluun. Hän on kirjoittanut viestejä pelaajille-alueelle ja aivan kuun loppupuolella ehti vielä osallistua monelle oppitunnille.

Kiitos aktiivisuudestasi, Aurora! Olet ansainnut 10 tupapistettä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Anni Swan » 29 Kesä 2017, 13:24

Onnea Aur♡
Don`t be so serious ;)
//Toinen hahmoni: Courtney Laurent
Avatar
Anni Swan
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 96
Liittynyt: 07 Huhti 2017, 07:00
Tupa: Cerfeur

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 29 Kesä 2017, 23:08

Kiitos *sydän emoji spämmi*
Aurora Smith
 

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 10 Heinä 2017, 00:51

Kesäkuun hahmon valinta oli erittäin hankalaa, sillä aktiivisia hahmoja oli niin monta. Kaksi hahmoa olivat kuitenkin ylitse muiden, ja toinen heistä vielä aavistuksen verran aktiivisempi. Kyseinen hahmo on...

Ĉiela Fairchild

Ĉiela oli kesäkuun ajan superaktiivinen. Hän osallistui kesäkuun haasteeseen, kirjoitti monta tekstiä Ikimusteeseen sekä teki luokka-asteensa päättökokeen. Hän aloitti kuukauden aikana ainakin kahden roolipelin pelaamisen sekä pelasi aktiivisesti myös chatissa. Lisäksi hän liittyi useampaan eri kerhoon, ja sai kerättyä kuukauden aikana 200 pistettä, mikä on huikea saavutus!

Kiitokset aktiivisuudestasi, Ĉiela! Olet ansainnut 10 tupapistettä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Anni Swan » 11 Heinä 2017, 09:49

Onnea Čiela! :)
Don`t be so serious ;)
//Toinen hahmoni: Courtney Laurent
Avatar
Anni Swan
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 96
Liittynyt: 07 Huhti 2017, 07:00
Tupa: Cerfeur

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Jolie Leber » 11 Heinä 2017, 10:06

Onnea Cielalle:) Antsaitsit kyllä ehdottomasti tämän aktiivisudestasi!
Iloinen, rento ja itsepäinen Gryffondor tyttö
Jolie Leber
Oppilas
 
Viestit: 73
Liittynyt: 10 Heinä 2017, 23:32
Paikkakunta: Ranska
Tupa: Gryffondor

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Esmeralda Sweet » 13 Heinä 2017, 15:52

Sydämelliset onnittelut!♡
Esmeralda Sweet on 11-vuotias iloinen haaveilijatyttö Pouffsoufflesta, joka kirjaimellisesti asuu pilvilinnoissa.

Joskus sitä kaatuu. Aina voi kuitenkin nousta ylös kaatuakseen uudestaan. -Esmeralda Sweet
Avatar
Esmeralda Sweet
Oppilas
 
Viestit: 113
Liittynyt: 05 Kesä 2017, 14:33
Tupa: Pouffsouffle

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Ĉiela Fairchild » 13 Heinä 2017, 16:11

Kiitos kaikille <3
Ĉiela Fairchild
Oppilas
 
Viestit: 73
Liittynyt: 04 Touko 2017, 21:13

Re: Kuukauden hahmo

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 09 Elo 2017, 20:49

Heinäkuun hahmo julkistetaan vihdoin ja viimein! Pitkien ja hartaiden pohdintojen jälkeen kuukauden hahmoksi valittiin...

Colin Willows

Heinäkuun aikana Colin oli aktiivinen lähes joka puolella foorumia. Hän osallistui kuukauden haasteeseen sekä etsi aktiivisesti peliseuraa itselleen. Hän aloitti kuukauden aikana ainakin kolmen roolipelin pelaamisen, ja hänen peliviestinsä ovatkin olleet oikein hyviä. Lisäksi Colin liittyi mukaan kerhoihin sekä oli aktiivinen pelaajille-alueella.

Kiitos aktiivisuudestasi, Colin! Olet ansainnut 10 tupapistettä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

EdellinenSeuraava

Paluu Tiedotteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa