//Peli on vaunussa nmr.1, ja sijoittuu 1.7. Peli seuraksi tulee London Morel eikä muita tällä kertaa oteta mukaan ps. Syyttäkää Cedaa nimestä.//
Istun ensimäisessä vaunussa, jossa ei ole ketään muuta, kuin minä. En edes tiennyt millä asemalla tulisin jäämään, mutta luultavasti tulisin jäämään Lyonissa. Sillä siellä oli toinen Ranskan asunnoistamme Odotin kovasti kotiin pääsemistää, vaikka tulenkin viettämään taas yksin, ellei tule edustus tilannetta. Ajettelin lähteä huomenna aamulla kotiin Saksaan. Katselen asuani hymyillen päälläni on valkonen olkaimetton mekko, ja jaloissani minulla on valkoiset ballerinat. Hiukseni ovat auki. Katselin vaunuani ainoa vapaa paikka oli vieressäni sillä toisella puolella oli tavaroita jota tarvitsen matkalla.
Alan katsoa maisemia ilman, että kiinnitän huomiota siihen mitä ympärilläni tapahtuu.
