//nimen keksiminen on aina vaikein juttu//
Kävelen koulun autioita käytäviä kohti ulos, hiukseni ovat kiinni, jaloissani on juoksuhousut, ja päälläni musta toppi ja huppari. Olin menossa ulos, tarkelleen sanoen katolle. Aijoin tehdä siitä perinteen, eli tulisin kiipeämään joka kesä katolle. Reppukin minulla oli tällä kertaa mukana, joka ei painanut juuri mitään vaikka sen sisällä oli mm. tikkaat. Sitä oltiin myös laajennettu. Kummatkin olivat tietysti tehty taijan avulla. Yhtäkkiä kuulen edestäni ääniä ja menen varoihin piiloon, vaikka tulia oli luultavasti jo huomannut minut. Otin hyvin salakavalasti taikasauvan esiin, sillä jos hahmo oli professori pääsisin testaamaan moistintyhjennys osaamistasi.
