Yön varjot

[Suzanne Owen]

//Tervetuloa Caressa!//

Suzanne Owen käveli hiljaa kohti puutarhaa. Hänellä oli yllään musta tunika ja ohuet mustat housut. Housut olivat alunperin olleet ihonmyötäiset, mutta nyt ne piti kiristää vyöllä, jotteivat ne valahtaisi alas. Suzannella oli mukanaan pieni taskumatti ja sakset. Tyttö oli harvinaisen selkeä, sillä halusi olla varma ettei tekisi mitään väärin. Hän polvistui maahan, mustat hiukset kasvoille valahtaen. Hän sipaisi ne pois kalpeilta kasvoiltaan. Tytön iho oli läpikuultava eikä hän muistanut, milloin oli viimeksi syönyt kunnolla. Hän kaivoi sakset taskustaan ja alkoi katkoa kasvoja. Hän ei ollut varma mitä kasvit olivat, mutta hän saisi niistä varmasti rahaa koulutarvikkeita ja tuliviskiä varten. Hän nappasi kasveja kouraan ja nousi seisomaan. Hän kuuli rasahduksen ja jäykistyi. "Kuka siellä?"

[Caressa Roux]

//Anteeksi kovasti myöhäinen vastaukseni :) //

"Kuka siellä?" kuulin ja astuin puiden ja pensaiden suojasta pois niin, että hän näkisi minut. Vaikka oli jo melko pimeää, huomasin kuinka kalpealta tyttö näytti. "Heei olen Caressa" vastasin hiljaa ja hymyilin vähän.

(Noin 20 minuuttia ennen nykyaikaa)
Tihensin askeliani kantaen samalla kirjapinoa. Käytävillä liikkumisaika alkaa olla jo lopuillaan ja opettajat kehottivat oppilaita kiirehtimään omiin tupiinsa.`En millään kerkiä´ajattelin puoliääneen. Vaikka olen uusi täällä, tiesin jo muutamia oikoreittejä ja salakäytäviä. Joten päätin käyttää yhtä oikoreittiä ja käännyin seuraavaksi oikealle, vaikka tavallisesti olisi pitänyt jatkaa eteenpäin. Jatkoin kävelemistä entistä nopeammin samalla hyräillen lempilauluni sävelmää. Oikea, vasen, vasen ja oikea ajattelin, kun mutkittelin pitkin sokkeloista linnaa. Vihdoin eteeni tuli ovi, josta pääsisin lähelle tupani oviaukkoa. Astelin lähemmäs ovea ja tartuin messinkiseen oven kahvaan. Vedin sen auki, mutta sen takaa paljastui umpinainen seinä. Laitoin oven takasin kiinni ja avasin sen uudestaan, mutta seinä pysyi paikallaan. Sydämeni alkoi hakata lujempaa ja lujempaa. Olinko kääntynyt väärästä risteyksestä vai olinko unohtanut täysin yhden mutkan, ajattelin hädissäni. Käännyin nopeasti ja lähdin rivakkaan juoksuun. Kuinka saatoin tämän tapahtua ajattelin peloissani.

Vatsani alkoi olla maitohapoilla, kun vihdoin ja viimein löysin takaisin pääkäytävälle. Huohotin raskaasti ja yritin laskea sykettäni, kunnes huomasin silmäkulmassani liikettä. Painauduin lähelle seinää ja pidätin hengitystäni. Toivottavsti se ei ole opettaja ajattelin hädissäni, kun askeleitten äänet tulivat lähemmäs. Mutta se ei ollut opettaja vaan oppilas, tarkemmin tyttö oppilas. Kaappasin kirjat kainaloon ja aloin hiipiä tytön perään. Kysymykset alkoivat tulvia mieleeni. Mitä hän tekee täällä tähän aikaan? Kuka hän on? Miksi hän on täällä? Näin miten tyttö hiiviskeli kohti ulko-ovea, raotti sitä ja pujahti ulos. Tytöllä oli todella tummat hiukset lähes mustat ja hän näytti eksyneeltä. Uteliaisuuteni valtasi minut ja aloin kävellä hiljaa ja hitaasti kohti ovea. Raotin sitä ja näin miten tyttö hölkkäsi pihan halki. Yritin sulkea oven varovasti, mutta se kolahti siitä huolimatta. Irvisti ja toivoin, ettei kukaan kuullut sitä. Sora narskui kenkien alla, kun jatkoin matkaa tytön perässä. Huomasin miten hän kyykistyi maahan ja alkoi tekemeen jotain. Menin lähemmes ja lähemmes, kunnes viimein olin pensaiden takana piilossa. Katselin miten hän kaivoi maata ja..."KRÄKS!" astuin hauraan risun päälle. Näin kuinka tyttö mustine hiuksineen nosti päänsä säikähtäneenä ja kysyi "Kuka siellä?"

[Suzanne Owen]

//Vaihdon minä muotoon//
Käännyn nopeasti äänen suuntaan. Varjoista astuu heti tutun näköinen tyttö tuvastani. Piilotan tavarat selkäni taakse ja kysyn "Mitä teet täällä?" En jää odottamaan vastausta vaan jatkan "Emme sitten olleet täällä." Yritän saada uhkaavuutta ääneeni mutta äänestäni kuuluu pelko ja vapisen vieläkin säikähdyksestä. Vapina saa käteni tärisemään ja pudotan sakset ja keräämäni kasvit. Kumarrun keräämään niitä, mutta vaikka onkin pimeää Caressa näkee varmasti mitä olin tekemässä. Ennen kuin huomaankaan, lysähdän maahan ja kuumat kyyneleet valuvat pitkin kalpeita poskiani. Yritän peittää heikkouteni ja hiljenen. "Anteeksi" kuiskaan hiljaa ja kyyristyn kokoon. Ilman alkoholia nälän tunne vatsassa on viiltävä ja minua huimaa. Voihkaisen ja oksennan. Oksennus koostuu pää osin tuliviskistä ja aamuisesta hedelmästä. On niin paha olo, että halu viillellä on kova ja hapuilen jo partaterää taskustani, kun muistan että Caressa on vielä paikalla. Hakkaan käsiäni maahan ja syytän itseäni tunteiden näyttämisestä. Mitenhän Caressa reagoi...

//Ja lisää synkkää teemaa. Toivottavasti ei haittaa mutta tällä hetkellä Suzannella on aika paljon juttuja tekeillä (://

[Caressa Roux]

//Tunnen huonoa omatuntoa, kun vastaamiseen meneen niin kauan//


Katsoin järkyttyneenä tyttöä, kun tämä istui maassa oman oksennuksen ja kurjuutensa keskellä. Kalpeat kasvot kääntyneenä maahan päin ja itkien. Huoli tytöstä valtasi minut kokonaa. Millaisia ongelmia pitää olla, kun on joutunut tuollaiseen tilaan? Seison vieläkin siinä paikallani ja tuijotan häntä silmät suurina. En osannut ollenkaan odottaa joutuvani tälläiseen tilanteeseen, kun aloin seurata tyttöä.

Käsiäni alkoi puuduttamaan kirjojen paino, joten asetin ne maahan ja istuuduin niitten päälle. "Selvä. Me emme oleet täällä" sanoan ja yritän hymyillä. Ristin käsivarret ja odottelen mitä seuraavaksi. En itsekkään tiedä mitä odotella, mutta siinä minä vaan istuin ja katsoin tyttöä. En voi enää lähteä pois, kun kerta olen itseni sotkenut tähän. Nennää nyrpistellen ihmettelin ääneen: "Saanen kysyä teiltä, mitä ihmettä te teette täällä?" Kohotin kylmiani ja katsahdin häneen. En ollut vielä täysin oppinut kieltä, joten toivottavasti hän ymmärsi kysymyksen.

[Suzanne Owen]

Minusta tuntuu etten voi salata mitään enää kun olen jo tähän saakka avautunut. "Minä yritin pihistää hieman kasveja jotta saisin rahoilla koulutarvikkeita... ja tuliviskiä..." niiskutan ja tuijotan tiiviisti maahan. Uskaltaudun vilkaisemaan Caressaa. "Pitäisi varmaan mennä" sanon ja yritän nousta jaloilleni, mutta jalkani pettävät. "Olen nähnyt sinut" kuiskaan kun silmissäni sumenee nälästä ja Caressa näyttää vain pieneltä tahralta mustuudessa. Musta on hyvä. Pimeys on hyvä. Valo ei häikäise. Menneisyyden varjot eivät piileskele nurkissa. Yön varjot.

[Caressa Roux]

Siinä minä seison ja katselen maassa makaavaa tyttöä. Säälin häntä, mutta kyllä minun pitäisi auttaa häntä jotenkin. Alan kaivamaan olkalaukkuani, joka roikkuu rennosti kylkeäni vasten. Nostan sieltä pari välipalapatukkaa, jotka olin unohtanut laukkuuni. Ojennan ne tytölle ja hymyillen. "Saanko vihdonkin tietää nimesi?" kysyin. "Ja anna minun auttaa sinua" sanoin samalla, kun ojensin käteni häntä kohti...

[Suzanne Owen]

Nostan katseeni Caressaan joka ojentaa minulle jotain patukkaa. Tartun vapisevin käsin siihen ja revin hitaasti käteen auki ja tärisevin käsin vien sen lähemmäksi suutani. Puraisen pienen palan ja kun maistan suussani ruuan huumaava nälän tunne voimistuu ja otan toisen haukun. Oksennus pyrkii suustani, mutta tällä kertaa nielaisen sen ja syön koko patukan. Kun olen nielaissut viimeisenkin murusen katson taas Caressaa. "Nimeni on Suzanne Owen ja olen serpentardista." Kerron ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kasvoillani viivähtää pieni hymy, joka lämmittää posket ja saa maailman näyttämään vähän paremmalta paikalta.

[Caressa Roux]

Yö on hieman viileä ja kostea, mutta onneksi ei kovinkaan kylmä. Täysikuun valo saa kaiken näyttämään niin hopeiselta ja harmaalta. Pieni tuulen puuskaus heilauttaa hiuksiani. Mielestäni on hyvin outoa katsoa tyhjää ja niin rauhallista pihamaata, joka olisi tavanomaisesti täynnä nauravia oppilaita. On liiankin hiljaista ei kuulu edes linnun lauluja. Minua alkaa puistattamaan tämä epänormaali hiljaisuus ja mielikuvitukseni alkaa laukkaamaan...

Katson Suzannea, kun hän ahmi patukat, jotka olin antanut hänelle hetki sitten. Katseemme kohtasivat ja jäin tuijottamaan hänen silmiään ja virnistäen kuin jokin idiootti. Kun vihdoin tajusin näyttäväni typerältä, nousin ylös ja aloin pakkaamaan maassa lojuvia kirjoja takaisin laukkuun. Hymähdin ärtyisästi, kun huomasin kuinka likaiseksi kirjani olivat tulleet. Aloin raivokkaasti pyyhkimään enimmät moskat ja mudat pois kirjojeni päältä vilkuillen samalla tyttöä, joka istui edelleen maassa katsoen minuun. Vihdoin ja viimein, kun olin saanut kirjat takaisin laukkuun, suoristin selkäni ja katsoin tyttöä. Miksi hän edelleen istui maassa? Mietin ihmeissäni. Ojensin hänelle käteni auttaakseni hänet yläs mutaisesta maasta ja samalla hymyillen ja sanoen: "Tule" (Odottaen hänen reaktiotaan)

En halua mennä vielä takaisin linnaan, vaan haluan lähteä tutkimaan hieman linnan ympäristöä, vaikka yön pimeys ja hiljaisuus karmiikin minua.

[Suzanne Owen]

Taivas muuttuu mustasta tummansiniseksi ja pieni tuulenvire pyyhkäisee likaisia kasvojani. Jonkinlainen huojennuksen tunne valtaa minut ja tuijotan tummaan horisonttiin. Huomaan Caressan ojentavan minulle kättään. Hetken epäilinkin jälkeen tartun siihen ja vedän itseni ylös virnistäen. Noukin laukkuni ja loputkin tavarani maasta ja katson Caressaa ja sitten linnaa. Otan pari askelta sinne päin, mutta pian huomaan ettei Caressa seuraa. Hän näyttää hieman vastahakoiselta. Palaan hänen luokseen ja epäröiden kysyn "Tuletko?"
Pyyhin kasvojani hihaani, jotka tahriutuvat levinneestä meikistä. Voin hyvin kuvitella miltä näytän ja huomaamattani hymähdän. "Onko sinulla jotain jolla voin pyyhkiä naamani?"

[Caressa Roux]

"Tuletko?" kaikui kysyvä ääni pitkin tummenevaa pihamaata. Katsoin kauas kohti horisonttia ja älähdin "Ei, ei vielä". Lähdin kävelemään kohti pimeyttä tietämättä ollenkaan minne mennä. Oletin, että Suzanne lähtisi perääni. Jatkoimme kävelyä kohti synkkää ja synkempää pimeyttä. Samalla, kun kävelimme kohti tuntematonta ojensin hänelle hieman jo tummuneen, mutta puhtaan kankaisen nenäliinan. Jatkoimme matkaa, kun samalla sytytin valon sauvani päähän.

Ilma oli jo jäähtynyt entistä viileämmäksi ja kylmyyttä lisäsi pieni, mutta sitä kylmempi viima. Nostin takkini kauluksia korkeammalle ja sulloin vapaana olevan käteni takin taskuun. Vaikka kylmä yritti väkisin tunkeutua takkini läpi, se ei estäny minua haluamasta jatkamaan tutkimusretkeä. Oli pimeää ja hiljaista ehkä liiankin hiljaista. Katsoin kohti Suzannea ja kysyin "Minne mennään? En tunne vielä kovin hyvin paikkoja, joten olisko sulla mitään ehdotusta?Ja ihan tiedoksi en ole vielä menossa lähimainkaan takaisin linnaan."

Olisikohan hän sittenkin halunnut mennä takaisin linnaan? Olihan tämä yöllinen kuljeskelu kiellettyä. Pitääköhän minua nyt ihan hulluna? Toivottavasti en myöskään kysele liikoja. Kaikki on vain minulle niin kovin uutta.