Kirjoittaja Alain Astier » 16 Maalis 2017, 20:14
((Tulipa nyt hieman pitempiä puheenvuoroja Alainilta. :'D))
Alain virnisti tytön kertoessa tutustuvansa jo etukäteen tunnilla käsiteltäviin aineistoihin. Se ehkä oli ihan hyvä taktiikka. Greta loitsi jään pois tiedustellen sen jälkeen, että oliko Alain aloittanut täällä koulutaipaleensa vai ei, kertoen sitten omasta historiastaan. Pojan hymy leveni, kun Greta kertoi vanhempiensa näkökannan. Se oli aika hauska ajattelutapa, totta tosiaan.
”Näkyykö se jo päällepäin?” Alain heitti leikillään siihen, että oliko hän nyt uusi. Asia ehkä tuli muutenkin aika helpolla esille, muttei se oikeastaan haitannut häntä yhtään. Sehän oli vain parempi kaveri- ja tuttavapiirin laajentamisen kannalta. Ei kukaan pystyisi karttamaan häntä sen vuoksi, että hänellä olisi jokin erityinen maine. Alain ei tosin itse kauheasti uskonut maine -teorioihin ja muutenkin imago ja sen sellaiset olivat termejä, joita hän itse vältteli.
”Takaisin kysymykseen, niin joo olen aika uusi vielä, mutta se on ihan mukavaa. Pääsee tutustumaan paremmin ihmisiin, koska ei ole entuudestaan mitään verkostoa, joiden jäsenten kanssa vain olisi tekemisissä”, Alain vastasi kallistaen hieman päätään niin, että hiukset valahtivat hieman otsalle. Hän sipaisi ne peukalon kärjellä pois.
”Ja valinnaisaineina olisi… huispaus ja lento, ennustus, jästitieto ja taikaolentojen hoito. Joo”, poika vastasi kysymyksiin kerrattuaan mielessään ne aineet ensin kuin luetteli ne ääneen tytölle. Lopuksi Alain vielä nyökkäsi tiedostamattaan vahvistaessaan sanoneensa oikeat aineet.
Hän oli niitä valitessaan joutunut pähkäilemään hieman pitempään, sillä ei oikein tiennyt, että olisiko pitänyt kokeilla vielä muita uusia aineita, mutta oli lopulta sitten tyytynyt noihin. Sitä paitsi, elämää oli vielä sen verran edessä, että niitä kaikkia voisi myöhemmänkin lukea ja opiskella lisää. Joten nyt tällä hetkellä, sillä ei ollut niin kauheasti väliä, että mitä oli valinnut ja miksi ja mitä ei ollut valinnut ja miksi. Viimeisimmän miksi -alkuisen yksi mahdollinen vastaus oli kyllä jo selvillä: Alain ei halunnut kuluttaa koko arkensa kouluun ja opiskeluun, näin olisi enemmän aikaa tehdä jotain muutakin.
”Kaikki valinnaisaineet. Oho, mutta en olisi voinut vähempääkään odottaa sinulta, Greta”, Alain jatkoi kokeillen pientä huumorihöysteisyyttä vaihteeksi. Tyttö oli ainakin vaikuttanut päässeensä hieman ulos kuorestaan, joten ehkä jonkinlainen leppoisuus ja rentous olivat paikoillaan. Ei ainakaan mitään vakavia aiheita heti perään…
Greta kysyi, että jännittikö Alainia jo ensi vuonna tulevat vipit. Poika hymyili vinosti.
”En oikein tiedä. Eivät ne ainakaan jännitä… Tai siis, en pidä niitä kauhean merkittävinä. Tulevaisuudessa niillä ei kuitenkaan ole yhtä paljon merkitystä kai kuin supereilla, mutta eivät nekään ja niistä saadut arvosanat maailmaa pyöritä. Tärkeintä on oma ajattelumalli ja kokemukset, ihmissuhdetaidot ja mitä näitä muita arvoja onkaan. Minusta V.I.P. -tutkinto on kyllä ihan hyvä olla olemassa, koska niistä voi katsoa, että minkälaiseen kohtaan sijoittuisi tietoineen ja taitoineen tuohon peikko – upea -akselille eli niissä voi myös hyvin haastaa itsensä, jos siis jatkaa samaa ainetta supereihin asti. Niissä kuitenkin vain mitataan sitä koulutietoisuutta eli mitä asioita on koulussa käyty läpi ja ne koetilanteet järjestelyineen myös käytännön puolella ovat pitkälti aika lavastettuja. Oikea elämä ja sen oikeat käytännön tilanteet eroavat silti paljon noista tutkintojen tilanteista, ja se käytännön elämä on silti ainakin jossain määrin tärkeämpi kuin tutkintojen arvosanat”, Alain kertoili innostuen aiheesta, sillä hänellä oli hyvinkin mielipiteitä olemassa tuosta teemasta.
”Muutenkin en oikein pidä siitä, miten ihmiset niputetaan yhteen porukkaan ja sitten yritetään pistää heidät parhaimmuusjärjestykseen, sillä se on vain liian kankeata ja tökeröä, sillä jokainen on yksilö sinällään ja koejärjestelyt eivät vain pysty olemaan samat aina kaikille ja antamaan kaikille samanlaiset mahdollisuudet ja edellytykset onnistua. Okei, tämä meni ehkä jo ihan ohi kysymyksen, mutta odotan – niin ja näin, enkä jännitä”, poika jatkoi vielä lopettaen vihdoin monologinsa tiivistettyyn vastaukseen aikaisempaan kysymykseen.
Huomattuaan miten jotkut ohikävelijöistä loivat pitempiä silmäyksiä häneen itseensä, Alain ymmärsi innostuneensa kai ihan toden teolla aiheesta, mutta hän ei ollut pahoillaan siitä. Oli vain mukavaa, kun pääsi vaihtamaan ajatuksiaan – tällaisestakin aiheesta.
”Entä mitä sinä, Greta, ajattelet aiheesta?”