Vaunu 1

[London Morel]

// Junamatka Châteauhun. Tämä peli käsittää 1. vaunun tapahtumat ja osaa peliin ottaa London, Oliver, Emma ja Osanne. Tervetuloa! :) //

Oli aurinkoinen ja lämmin keskiviikkoaamu Lyonin asemalla. Kello oli puoli kahdeksan ja asema alkoi täyttyä eri-ikäisistä noidista ja velhoista. Varsinkin laiturilla 9 ¾ oli ruuhkaa, asema oli pullollaan nuoria opiskelijoita ja heidän sukulaisiaan ja ystäviään. Asemalla vaihdettiin tiiviisti lähtöhalauksia ja suudelmia, vaikka oli vielä puoli tuntia aikaa junan lähtöön.

Lyonin aseman lämmössä junaa odotteli myös 15-vuotias, kolmatta lukuvuottaan Châteaun taikakoulussa aloittava gryffondoroppilas, London Morel. Hän oli pukeutunut sähkönsiniseen t-paitaan sekä farkkuihin, jotka roikkuivat matalalla, jossain takapuolen puolenvälin tuntumassa. Kengiksi hän oli valinnut tummanharmaat tennarit. Poika suki mustiksi värjättyjä hiuksiaan, hieroi silmiään ja oli selkeästi väsyneen näköinen. Hän oli nukkunut viime yönä tasan kolme tuntia sillä hän oli pitänyt pienimuotoiset lähtiäisjuhlat veljensä Donovanin, viiden kaverinsa ja kolmen tuntemattoman tytön kanssa. Iltaan oli kuulunut musiikin kuuntelua ja tanssimista, kermakaljan ja kurpitsamehun juomista, räjähtävän näpäyksen pelaamista sekä päätöntä menoa, kuten aina. London oli ainut joukkiosta, jonka oli määrä lähteä heti aamusta opiskelemaan, sillä hänen veljensä Donovan käy Pohjois-Ranskassa sijaitsevaa pimeydenvoimilta suojautumiseen keskittynyttä opistoa ja hänen koulunsa alkaa vasta kahden viikon päästä. Londonkaan ei olisi pannut pahakseen, vaikka hänenkin koulunsa olisi alkanut muutamaa viikkoa myöhemmin. Kesäähän oli vielä paljon jäljellä!

Poika haukotteli tyhjällä asemapenkillä ja tervehti unisesti muutamaa ohikävelevää tuttua oppilasta. Hän kaivoi matkalaukustaan aurinkolasit ja pisti ne silmilleen. Nyt hän pystyisi ummistamaan silmänsä ja ottamaan pienet nokoset kenenkään huomaamatta.

---

Juna saapui asemalle täysin aikataulussaan, klo 8:45. London heräsi puoliunestaan jarrujen kirskuntaan, nousi ylös ja astui ensimmäisten joukossa junaan. Hän ehti nähdä jälleen muutaman tutun junan käytävällä, mutta juttelemaan hän ei ehtinyt, sillä hänen perässään oli suuri letka oppilaita, jotka odottivat junaan pääsyä. London päätti jäädä ensimmäiseen vaunuun, joka oli yleensä se paras vaihtoehto, sillä siellä makeiskärry vierailisi useimmiten ensimmäisenä ja poika voisi valita parhaat päältä. Poika ei vetänyt vaunun ovea kiinni, sillä odotti jonkun tulevan samaan vaunuun hänen kanssaan. Viimeistään Bordeauxin kohdalla London saisi kavereita seurakseen, sillä siltä pysäkiltä astuvat mukaan hänen parhaat koulukaverinsa. Poika nosti kevyen matkalaukkunsa matkatavarahyllylle ja kävi istumaan ikkunanviereiselle paikalle. Tulisipa hänen seurakseen joku, esimerkiksi joku uusi kiva tyttö.

[Oliver Blanc]

Oliver Blanc, ikäisekseen pitkä, vaaleahiuksinen, ensimmäistä vuottaan Château:ssa aloittava poika saapui Lyonin rautatieasemalle hieman myöhässä aikataulustaan. Sentään ilma oli hyvä, mikä toi pientä piristystä aamuun. Päällään Oliverilla oli vielä jästivaatteet; uusi vihertävä flanellipaita ja farkut. Hän vilkaisi pikaisesti suurta kelloa, joka roikkui viereisellä seinällä. Kello näytti 8:55. Noh, kyllähän Oliver junaan ehtisi, näkihän hän jo oikean laiturin. Poika nosti raskaan matkalaukkunsa pikajunan viereen, josta joku junahenkilökunnan työntekijä nappasi sen ja raahasi kohti matkatavaroille tarkoitettua vaunua.Oliver katsoi hieman hämillään katoavaa laukkuaan, mutta kohautti pian pienesti harteitaan.

Oliver ryhtyi etsimään katseellaan väenpaljoudesta äitiään, muttei löytänyt häntä. Pojasta tuntui, että äitinsä jännitti hänen kouluun menoaan enemmän kuin hän itse. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa muutama rauhoittava sana äidilleen, mutta poika kuuli junan pillin vihellyksen, se alkaisi tekemään lähtöä. Hänen pitäisi kai luovuttaa äitinsä ehtimisen suhteen. Poika kääntyi ympäri ja suuntasi kohti aukinaista junan ovea. Oppilaita vyöryi sisään ja laituri alkoi tyhjetä.
”Oliver!” Poika kuuli äänen ja kääntyi pikaisesti katsomaan äänen suuntaan. Hän näki äitinsä ja pikkusiskonsa vilkuttavan väkijoukosta. Oliver vilkutti takaisin tyytyväisenä. Kerkeäisi niitä sanoja vaihtaa seuraavilla lomilla ja kirjeitse.

Oliver käveli junan käytävällä ja etsi vapaata vaunua. Hän tunsi olleensa liian hidas, koska ensimmäisissä vaunuissa oli vieraita, iloisesti nauravia oppilaita. Kaikkein eniten poika pelkäsi, että joutuisi vain tuppautumaan johonkin vaunuun ja latistaisi tunnelman ilmeettömällä olemuksellaan. Ehkä aivan ensimmäinen vaunu olisi vapaa? Sitä hän ei ollut vielä tarkistanut. Oliver vilkaisi kyseistä vaunua. Se oli täynnä… Ei sittenkään ollut. Siellä istui mustahiuksinen, häntä itseään vanhempi poika. Oliver jäi miettimään menisikö sinne istumaan. Olisihan se tässä tilanteessa paras vaihtoehto. Ovihan oli kutsuvasti auki. Yhtäkkiä joku tönäisi Oliveria ja hän horjahti kohti sitä ensimmäisen vaunun avointa ovea.

Oliver suoristi ryhtinsä ja huomasi seisovansa keskellä vaunua. Ei mikään hirveän näyttävä sisään tulo… "Ööm..." poika kääntyi katsomaan tönäisijää ja huomasi kiireisen oppilaan, joka huudahti pikaisesti pahoittelut. Jollakin taisi olla kiire!
Oliver haroi vaaleita hiuksiaan. Sentään mitään pahempaa ei tapahtunut. Joku ainakin oli tehnyt tämän vaunupäätöksen hänen puolestaan. Lopulta Oliver käänsi katseensa eteenpäin.
”Hei”, hän totesi mustahiuksiselle pojalle ja istahti vastakkaiselle penkille ikkunan viereen. ”Muualla etuosassa näyttää olevan aika täyttä, joten voinko tulla tänne?”

[London Morel]

London nosti tapansa mukaisesti jalkansa vaunun penkkien välissä olevan pienen pöydän päälle, nosti kädet päänsä taakse ja rentoutui. Hän näytti varsin tyylikkäältä – ja hivenen pöyhkeältä – istuessaan noin, aurinkolasit silmillään, lävistys huulessaan ja uusi pieni torahammaskorvakoru korvassaan. Poika katsoi ikkunasta ulos sisälle rynniviä oppilaita, joiden ääni alkoi raikua junan käytävillä. Muutama oppilas kurkisti sisälle ensimmäiseen vaunuun, mutta jatkoi sitten matkaansa eteenpäin, aivan kuin London olisi ollut epämielyttävää seuraa tai jotain. Monella oppilaalla taisi olla tavoite päästä istumaan täysin tyhjään vaunuun. ”Tule vaan tänne, en mä niin pelottava ole!” London huikkasi eräälle ekaluokkalaistytölle, joka kurkkasi ujon näköisenä vaunuun, mutta kipitti sitten tiehensä. ”Olette hassuja” poika lisäsi vielä ja käänsi sitten katseensa ikkunasta ulos. Enää muutama oppilas oli jonottamassa junaan pääsyään ja pari mattimyöhäistä vielä juoksi kauempaa ehtiäkseen junaan.

Kuului kopsaus ja tömähdys, ja London käänsi katseensa vaunun ovelta päin kuuluvan äänen suuntaan. Vaunuun oli ilmestynyt kuin tyhjästä pitkä, vaaleahiuksinen poika, joka näytti pituudestaan huolimatta melko nuorelta. Tuo oli pukeutunut hieman tylsähkösti flanellipaitaan ja farkkuihin. ”Moi!” London huudahti uudelle tulokkaalle, joka mumisi jotain epäselvää. Hämmästyneennäköinen poika näytti Londonin mielestä aivan siltä kuin hän olisi vahingossa ilmiintynyt keskelle junaa. Käytävästä kuului huudahduksia. Uusi poika tervehti Londonia ja kysyi voiko hän liittyä seuraan.

”Totta kai!” London sanoi ja viittoi pojan istumaan häntä vastapäätä, pöydän toiselle puolelle. ”Tämä eka vaunuosasto onkin paras paikka viettää aikaa, sillä junan loppupää on hikipinkojen paratiisi. Siellä aletaan stressaamaan koulusta jo ennen kun se on edes alkanut.” London virnisti. Hän oli kerran eksynyt junan viimeiseen vaunuun vierailulle ja siellä toden totta oli ollut kaikki ne pahimmat professori Molinan ja rehtori Everettin lellikit. Londonin visio asiasta oli se, että junan etupäässä oleskelivat ne koulun kaksi parasta tupaa – Gryffondor ja Serpentard, keskiosassa Pouffsouffle ja takana Serdaigle.

Juna nytkähti liikkeelle ja asemalla ei näkynyt enää oppilaita, vain heidän sukulaisiaan ja tuttaviaan. ”Btw, mä olen London gryffondorista, kolmannen luokan oppilas. Kukas sä olet?” Poika kysyi.

[Oliver Blanc]

Oliver nyökkäsi istuessaan siinä penkillä. Hän oli varsin tyytyväinen jonkun halutessa hänet seurakseen. Olisihan matka koululle voinut olla hivenen tylsä yksin. Poika piristyi entisestään kuullessaan ensimmäisen vaunuosaston olevan paras paikka. Se pitäisi painaa mieleen.
Oliver oli hetken hiljaa ja katsoi ikkunasta ulos. Hänen äitiään eikä pikkusiskoaan enää näkynyt. He olivat jo matkalla kotiin. Muiden sukulaisia ja tuttavia asemalla vielä oli.
Juna nytkähti liikkeelle ja Oliver kuuli taas tämän mustahiuksisen pojan äänen. Tämä esittäytyi Londoniksi, kolmannen luokan oppilaaksi gryffondorista. ” - Kukas sä olet?”

Aivan, olisihan se kohteliasta kertoa edes oma nimensä, minkä Oliver itse oli unohtanut tehdä. ”Olen Oliver ja menen ekalle luokalle. Niistä tupajutuista en tiedä mitään vielä”, hän kertoi. ”Siis jos se gryffondori-mikä-lie edes mikään tupa on”, poika lisäsi nopeasti ja yritti muistella, mitä hänen äitinsä oli kertonut.

Kesällä Oliver oli saanut kirjeensä, jossa kerrottiin, että hän pääsisi taikakouluun. Tällöin hän ollut liian innoissaan opetellakseen mitään turhia yksityiskohtia. Kyllä hän tupien nimet ja muut koulun tavat oppisi ajan kanssa. Oliver avasi suunsa, miettien mitä kysyisi ensimmäiseksi. Pojalla oli niin paljon kysyttävää liittyen kouluun, mutta muisti tämän puheenaiheen olevan todella suosittu junan loppupäässä. Oliver päätti olla hiljaa ja sulki suunsa.

Poika käänsi katseensa Londoniin päin. Vasta nyt hän huomasi, että toisella oli lävistys huulessa. Auts! Sen ottaminen mahtoi sattua. Kieltämättä, näin ekaluokkalaisen silmin Londonin olemus oli hieman pelottava. Oliverin äidin mielestä tuollaisista nuorista olisi osuvinta käyttää sanaa ’hunsvontit’.
Oliver käänsi katseensa pois. ”Joten tämä on sinun kolmas koulumatkasi? Eikö täällä ole tylsää?” hän kyseli. Tulisihan matka kestämään vielä todella kauan aikaa ja juna ottaisi monelta pysäkiltä lisää oppilaita kyytiin.

[London Morel]

Uusi poika istahti Londonia vastapäätä ja kertoi nimekseen Oliver. London nyökkäsi. Hän oli arvellutkin pojan olevan uusi ensiluokkalainen, sillä tuo oli täysin tuntemattoman näköinen ja Châteauun tuli harvoin uusia oppilaita muille luokille. Oliver lisäsi vielä, ettei tiennyt tupajärjestelyistä paljoakaan, eikä ollut edes varma tarkoittiko London Gryffondorilla tupaa vai mitä. Londonin kasvoille levisi pieni virnistys. On aina yhtä hauskaa nähdä ensiluokkalaisia, jotka eivät ymmärrä mistään mitään. Kai uusi poika kuitenkin tiesi sen, että oli tullut tänne opiskelemaan? London tiesi kohtuullisen paljon Châteausta ennen ensimmäistä koulupäiväänsä, sillä hänen kaverin kaverinsa oli käynyt kyseistä koulua ja kertonut siitä paljon.

”Joo, Gryffondor on tupa” London valaisi poikaa ja virnisti uudestaan ”Meillä on Châteaussa neljä tupaa: Gryffondor, Serpentard, Pouffsouffle ja Serdaigle. Jokaisella tuvalla on ominaispiirteensä, meillä gryffondorilaisilla se on kai rohkeus ja seikkailunhaluisuus, vaikka meidän urpo tuvanjohtaja selittikin jotain aivan muuta..” Poika selitti ja kuunteli sitten Oliverin kysymyksen junamatkan tylsyydestä.

”Tylsää? Junassa? Ei ikinä!” London vastasi huudahtaen ”Suurin osa meidän koulun oppilaista on todella mukavia ja heidän kanssaan aika sujuu nopeasti. Mun parhaat kaverit tulevat kyytiin seuraavalta asemalta ja pääset sitten toivottavasti näkemään heidät.” London toivoi todella, että kaverit ymmärtäisivät tulla tähän ensimmäiseen vaunuun, eivätkä eksyisi minnekään Serdaigle-osastolle. ”Sitten muutaman kerran junamatkan aikana täällä käy kärry, josta voi ostaa jotain syötävää tai tekemistä. Tai sitten voi mennä käytävälle katsastamaan koulun parhaimmannäköiset pimut. Ja täällä koulussahan niitä on, paljon.” London kertoi ja näytti kieltään. Siinä taisi olla luettelo pojan lempipuuhista junamatkalla.

Poika otti aurinkolasit pois ja ne paljastivat tuon siniharmaat, ihan söpöt silmät. Tuntui kuin unisuus olisi kadonnut jonnekin, sillä ikkunasta sisään tulviva valo ei enää edes tuntunut pahalta.

[Oliver Blanc]

Oliver tuijotti jopa hieman jäätävästi Londonia, joka virnistäen kertoi Gryffondorin olevan tupa, niin kuin Serpentard, Pouffsouffle ja Serdaigle. Ainakin nyt Oliver tiesi tupien nimet ja se olisi hyvä alku, mikäli hän ne muistaisi junamatkan lopulla. Kai poika voisi kysyä niitä uudestaankin, jos sattuisi unohtamaan?
”Selvä, siinä tilanteessa en halua joutua Gryffondoriin, jos teillä on urpo tuvanjohtaja. Kai kivempaa olisi saada joku suht koht normaali tyyppi tuvanjohtajaksi, jos täällä niitä edes on”, Oliver selitti totisena. Edellistä hän ei tarkoittanut vitsiksi, ja mikäli hänet tuntee niin sen myös tietää. Oliver ei koskaan vitsaillut, koska sitä taitoa hänellä ei ollut.

Kun London kiisti junan tylsyyden ja alkoi luetella kaikkea tekemistä, Oliverin pää meni aivan pyörällä. Muihin oppilaisiin tutustuminen, junaa kiertävä kärry (minkä olemassa olosta pojalla ei ollut aikaisemmin mitään aavistusta), tyttöjen tuijottaminen ja lista taisi vielä jatkua… Oliver käänsi katseensa ikkunaan. ”Noh, sinä ainakin tiedät mistä puhut ja se on hyvä juttu”, hän totesi hivenen hämmentyneenä. ”Luulin, että kaikki vain nukkuu tämän matkan.”

Oliver katseli junan ikkunasta vaihtuvaa maisemaa. Kieltämättä, se oli myös aika mielenkiintoista, muttei viitsinyt mainita asiasta, jottei häntä katsottaisi tylsäksi tyypiksi. ”Tutustuuko täällä helposti uusiin oppilaisiin?” poika päätti kysyä. Oliverin mieleen juolahti päivä, jolloin hänen äitinsä oli raahannut häntä pöllökauppaan ostamaan lemmikkipöllöä kaveriksi pojan tylsään arkeen, mitä hän ei ollut halunnut. Päivä oli päättynyt ei-niin-iloiseksi kotimatkaksi ilman pöllöä. Koko lapsuuden Oliver oli eläimiä inhonnut ja inhosi edelleen. ”Siis meinaan tutustuuko muihinkin kun pöllöihin?” Oliver kysyi vahingossa ja korotti hieman ääntään, kunnes hän tajusi kuinka typerältä se kuulosti. Ei London hänen ajatuksiaan ollut nähnyt, eikä varmasti ymmärtäisi. ”Ääh, unohda”, Oliver mutisi. Ehkä tämän sekavan käytöksen voisi laittaa koulun aloittamisen jännityksen piikkiin, vaikkei häntä jännittänyt. Miten hän selviäisi tulevista kouluvuosista? Muuthan katsoivat hänet heti ihan oudoksi, mitä hän ei ollut – ainakaan paljon.

Hetken päästä Oliver viitsi kääntää katseensa takaisin Londoniin ja huomasi tämän ottaneen aurinkolasinsa pois. Ei Oliverista junassa liian valoisaa ollut, vaikka aurinko paistoikin ulkona kirkkaasti.

[London Morel]

London kuunteli Oliverin mielipiteitä siitä, ettei hän haluaisi joutua Gryffondorin tupaan, poika hän vain kohautti harteitaan. Oliver kertoi haluavansa mieluummin normaalin tuvanjohtajan, eikä ollut varma löytyikö Châteausta edes sellaisia. London kertoi, että varsinkin Pouffsoufflen tuvanjohtaja eli koulun rehtori oli varsin viehättävä ja mukava, Serdaiglen tuvanjohtajan hän kertoi olevan ihan kiva ja Serpentardin tuvanjohtajaa hän nimesi mielenkiintoiseksi tapaukseksi. Oliveria itseään hän olisi puolestaan kuvannut sanoilla: ihan ok, hiljainen ja jäykkä. London olisi kuvitellut pojan innostuvan junan mielenkiintoisesta tarjonnasta, mutta tuon kasvoilla ei näkynyt pienintäkään hymyä. Luuliko hän tosiaan että junamatkan aikana oppilailla on tapana istua kuin kirkossa ja vain katsella ikkunasta ulos? ”Nukkumiseen tarkoitettu vaunuosasto löytyy junan loppupäästä” London lausahti tarkoittaen edelleen sitä ’Serdaiglen vaunua’. Vaikka London pitikin Oliveria hieman outona, ei hän poikaa silti vielä täydeksi tylsimykseksi nimittänyt, sillä ties vaikka tuo olisikin oikeasti todellinen pelimies.

”Tutustuuko täällä helposti uusiin oppilaisiin?” Oliver kysyi seuraavaksi ja London jäi hetkeksi miettimään. Riippuu kai siitä kuinka aktiivinen itse on? ”Siis meinaan tutustuuko muihinkin kun pöllöihin?” Poika tarkensi kysymystä, johon London naurahti hieman väkinäisesti. Oliver oli ilmeisesti koettanut juuri heittää hyvän vitsin, joka tosin oli hieman köyhähkö. Kysymystä seurasi pieni hiljaisuus ja sitten Oliver pyysi unohtamaan koko asian. London harvoin tunsi oloaan kiusaantuneeksi, mutta nyt pieni kiusaantumisen tunne hiipi hänen kehoonsa. He olivat niiin eri aaltopituudella. Tai sitten poika vain jännitti uutta seuraa.

”Totta kai täällä tutustuu uusiin ihmisiin!” London vastasi rohkeasti ”Usein parhaat kaverit löytää omasta tuvastaan, sillä siellä on samankaltaista seuraa. Ootahan vain, jos pääsetkin Gryffondorin tupaan, pääset mukaan meidän iltarientoihin”. Tottakai jokainen oppilas piti seikkailuista ja illalla rellestyksestä? ”Tietenkin jos tykkää enemmän vain istua läksykirjojen ääressä ja olla yksin, niin ei silloin ystävysty.” Tuo oli Londonin visio asiasta. Hän ei ollut juuri koskaan viettänyt hikipinkojen kanssa vapaa-aikaansa, joten hän ei tiennyt, että myös hiljaisilla ja hyvin koulussa pärjäävillä saattoi olla kavereita ja hauskanpitoa.”Itse en ymmärrä huumorintajuttomia tyyppejä.” London vielä lisäsi ja katsahti sitten ikkunasta ulos. Juna meni todella nopeasti.

---

Junamatka Bordeauxiin kesti normaalia pitempään. Liekö siihen syynä tuo uusi tuttavuus vai liian lyhyet yöunet, mutta London ehti jopa nukahtaa matkan aikana. Hän oli herännyt kuitenkin eväskärryn saavuttua heidän kohdalleen ja ostanut siitä pussillisen makeisia ja juotavaa. Hän oli myös jutellut Oliverin kanssa, vastannut tuon muutamaan kysymykseen ja muutenkin valaissut häntä opiskelun suhteen esimerkiksi oppiaineisiin ja perussääntöihin liittyen. London oli kertonut, että pääpaino Châteaussa ei ollut täysin opiskelussa vaan myös vapaa-ajassa, josta kannatti ottaa kaikki irti.

// Nopeutin vähän peliä, että Emmakin pääsee mukaan. =) //

[Oliver Blanc]

Oliver kuunteli Londonia, joka kertoi tupienjohtajista; Pouffsoufflen tuvanjohtaja oli mukava, Serdaiglen tuvanjohtaja ihan kiva ja Serpentardin tuvanjohtaja varsin mielenkiintoinen. Poika nyökkäsi ne kuultuaan. Hän ei halunnut miettiä tupa-asioita sen enempää vaan työnsi ne pois mielestään. Mihin tupaan hän pääsisi tai joutuisi, se kyllä selviäisi myöhemmin.
Oliverille selvisi myös, että junassa kyllä nukuttaisiin – mutta junan loppupäässä. Hän arveli Londonin tarkoittavan sitä vaunuosastoa, jossa koulusta murehdittiin jo ennen sen varsinaista alkamista. Mahtoi kuitenkin olla varsin pitkäveteistä hommaa, joten kyllähän sen ymmärsi.

Kun Oliver sitten alkoi puhua sekavia asioita oppilaisiin ja pöllöihin tutustumisesta, naurahti London hieman väkinäisesti. Tähän Oliver vastasi kohottaen pienesti kulmakarvojaan. Ei hän sitä vitsiksi ollut tarkoittanut, mutta saattoihan tuo kuulostaa varsin typerältä. Oliver pyysi unohtamaan koko asian, olihan sanonut sen vahingossa. Hän huokaisi pienesti ja ryhtyi katselemaan maisemia.

”Totta kai täällä tutustuu uusiin ihmisiin! Tietenkin jos tykkää enemmän vain istua läksykirjojen ääressä ja olla yksin, niin ei silloin ystävysty”, London vastasi pojan toiseen kysymykseen. Oliver vilkaisi varovasti poikaan päin. Vastauksen kuultuaan hän oli ihan mielissään, saisihan hän mahdollisesti kavereita. ”Okei. En minä ajatellut istua yksin läksykirjojen ääressä. Kai niitäkin pitää tehdä jos meinaa luokan läpäistä, mutta…” Oliver totesi. Kun London vielä kommentoi, ettei ymmärrä huumorintajuttomia tyyppejä, Oliver tarkasteli käsiään. Hän ei tiennyt, oliko London tarkoittanut sillä häntä vai ihan yleisesti ottaen. Oliver itse ymmärsi paremmin itsensä kaltaisia huumorintajuttomia tyyppejä, mutta sehän oli selvää. Silti hänen koko sukunsa oli melko humoristista väkeä, joten hän oli oppinut elämään kaikkien niiden vitsien keskellä, jotka toistuivat samoina vuodesta toiseen.

Matkalla Bordeauxiin Oliver katseli maisemia ja silloin tällöin kysyi jotain suht koht järkevää Londonilta ja tähän hän sai myös hyvät vastaukset, olihan toinen opiskellut koulussa jo kaksi vuotta. Myös ne eväskärryt saapuivat, mutta Oliver vain kohautti harteitaan. Hän ei tiennyt niiden olemassa olosta ennen junamatkaa, joten hänen rahansa olivat suuressa laukussa matkatavaroille tarkoitetussa vaunussa. Oliver sai myös tietää, ettei Châteaussa pääpaino ollut täysin opiskelussa. Tähän hän vastasi jotain tähän suuntaan: ”Ai, kiva.” Silti Oliverilla ei ollut tylsää. Hän oli aina pitänyt matkustamisesta ja tämä oli jotain uutta!

Juna alkoi hieman hidastella. Oliko syynä sitten joku tukos junaradalla vai alkaisiko se pikku hiljaa saapua Bordeauxin asemalle? Oliver pystyi vain arvuuttelemaan, nimittäin hänellä ei ollut kelloa, eikä täten mitään tietoa ajankulusta. ”Tiedätkö mitä kello on?” Oliver kysyi Londonilta ja katseli ulos ikkunasta. Jos hän näki oikein, niin edessä näkyi Bordeauxin juna-asema, joka oli täynnä ihmisiä. Siellä oli koulun alkua odottavia ja vähemmän odottavia nuoria heidän sukulaisineen ja tuttavineen. Junan jarrut kirskuivat ja se hidasti vauhtia entisestään.

// Juu, nyt Emmakin pääsee liittymään seuraan : ) //

[Emma Merryweather]

// Kamalasti anteeksi, että peli junnaa takiani. D: //

Emma Merryweather kiinnitti nutturaansa tiukemmin ja käänsi päätään raiteille, kun kuuli junan lähestyvän. Hän ei yleensä koskaan pitänyt pitkiä, rusehtavia hiuksiaan kiinni ja siksi nuttura tuntuikin oudolta ja kireältä. Tilanne oli muutenkin outo, sillä Emma oli tottunut tulemaan asemalle sisarensa kanssa, mutta Rosie oli lopettanut jo koulun, myöskään hänen äitinsä ei ollut saapunut saattamaan häntä, sillä Eva oli töissä. Tämän takia Emma tunsi itsensä hirvittävän vanhaksi ja itsenäiseksi.

Emma oli pukeutunut valkoiseen kauluspaitaan, farkkushortseihin ja keltaisiin sukkahousuihin. Kauluspaidan kaksi ensimmäistä nappia oli napittamatta ja Pouffsoufflen tupakravatti roikkui hiukan löysällä hänen kaulassaan. Hihat oli kääritty kyynärpäihin asti, sillä ilma oli lämmin, melkein tukahduttava aseman ihmispaljouden vuoksi. Emma poimi nahkaisen olkalaukkunsa, Hector nimisen pöllön (Rosie oli avokätisesti antanut pikkusisarelleen luvan ottaa kaisapäinen Hector mukaansa, sillä muuten tämä olisi vienyt mukanaan perheen kissan) häkin ja nostatti matka-arkkunsa loitsulla ilmaan, jotta hänen ei tarvitsisi kantaa sitä ja lähti kipittämään ripeästi lähestyvää junaa kohti, hän ei halunnut jäädä toisten oppilaitten jalkoihin. Tyttö odotti junan pysähtyvän ja astui sisään muutaman oppilaan perässä, vaunut näyttivät olevan täynnä, vapaita paikkoja oli varmasti edempänä junaa, mutta kummastakin suunnasta vyöryvät oppilasmassat eivät houkutelleet, joten hän avasi lähimmän vaunun oven ja kurkisti sisään.

"London!" tyttö hihkaisi ja sulki oven nopeasti takanaan. Rosie oli kertonut tästä tummatukkaisesta Gryffondorin pojasta ja Emma oli tietysti nähnyt tämän monesti koulun käytävillä ja oppitunneilla. Oli mukavaa nähdä muita oppilaita, sillä Emman kesä oli ollut melko yksinäinen, hän oli viettänyt suurimman osan ajastaan serkkujensa luona, jotka olivat vain raivostuttavia. "Täällä on varmaan tilaa, käytävillä ei enää pääse liikkumaan," Emma sanoi, loitsi matka-arkkunsa ja Hectorin häkin leijumaan heidän yläpuolellaan olevalle telineelle ja istui Londonia vastapäätä olevalle penkille, jonkun tuntemattoman pojan viereen. Emma vilkaisi vieressään istuvaa vaaleaa, hiukan vakavan näköistä poikaa. "Sinua minä en ole ennen nähnyt, oletko ekaluokkalaisia? Olen Emma, Pouffsoufflesta.." tyttö esitteli itsensä ja tarkasteli poikaa katseellaan, kunnes pääsi äkisti päänsä Londonin puoleen. "Ai niin! Rosie käski sanoa jokaiselle Gryffondorille terveisiä erikseen." Emma sanoi virnistäen, hän ei todellakaan aikonut juosta jokaisen Gryffondorin oppilaan perään ja toivotella terkkuja isosiskoltaan.

[London Morel]

Kun Châteaun pikajuna alkoi jarruttaa, Londonkin ryhtyi katselemaan tiiviisti ulos vaunun ikkunasta. Hän näki Bordeauxin korkean asemarakennuksen ja laiturilla olevat oppilaat, joita oli lähes tungokseksi asti. Siellä odottivat myös Londonin parhaat kaverit, mutta heitä poika ei vielä nähnyt. Oliver kysyi, tietääkö London kellonajan, mutta poika joutui vastaamaan kieltävästi. Hän ei käytä rannekelloa ja hänen herätyskellonsa lojui jossain matka-arkun pohjalla eli siitä ei olisi mitään apua. Pian juna saapui niin lähelle asemaa, että poika kykeni siristelemällä saamaan selvän aseman kellosta ”Se on noin varttia vailla kaksi” London vastasi ”Ollaan ilmeisesti aikataulussa. Koulun juna on aina aikataulussa - se ei ole koskaan myöhästynyt minuuttiakaan miltään asemalta” Poika ylisti ”Ihan kelpo juna siis.”

Juna pysähtyi asemalle, ovet aukesivat, ja melu ja melske täyttivät jälleen junan käytävät. Ensimmäisessä vaunussa ei pitkään tarvinnut odotella, kun vaunun ovi jo aukesi. London ajatteli jonkun hänen parhaista kavereista saapuvan, mutta saapuja olikin Pouffsoufflen ilopilleri, Emma Merryweather. ”London!” Tyttö huudahti nähdessään pojan, jonka kasvoille levisi leveä virnistys. ”Moi Rosie.. eikun siis Emma!” London tervehti töksähtävästi ja naurahti kömmähdykselleen. Rosie oli Emman sisko ja nämä sisarukset olivat kuin paita ja peppu, eikä ollut ensimmäinen kerta kun poika oli sekoittanut heidän nimensä keskenään. Emma oli hieman rauhallisempi kuin isosiskonsa ja ulkonäöltään he olivat hivenen erilaisia, mutta yhteneväisyyksiä näillä oli ehdottomasti monia. Emma kertoi olettavansa vaunussa olevan tilaa, johon London vastasi myöntävästi. ”Kuten ehkä näet, meitä on täällä vaan kaksi. Ellet ole sokeutunut kesän aikana” London vastasi leikkisän sarkastisesti ja seurasi, kuinka tyttö loitsi taidokkaasti matkalaukkunsa hyllylle ja kävi istumaan Oliverin viereen. Emma esitteli itsensä uudelle pojalle ja Londonin olisi tehnyt mieli ottaa osaa keskusteluun, mutta pystyi pitämään suunsa kiinni.

"Ai niin! Rosie käski sanoa jokaiselle Gryffondorille terveisiä erikseen." Emma kertoi virnistäen sen jälkeen kun oli jutellut Oliverin kanssa. ”Mmmh. Kiitti, Emma” London vastasi ”Typykkä saisi kyllä ihan itse lähettää pöllön meidän tupaan ja kertoa ihan itse terveisensä. Vai onko sinusta tullut hänen pöllönsä? Et sinä pöllömpi pöllö olisi.” Poika heitti. Jos totta puhuttiin, hän oli hieman pettynyt, että tyttö oli lähtenyt pois koulusta. Rosie oli todella mukava ja London tuli todella hyvin juttuun hänen kanssaan. Rosiella oli hauskoja juttuja, eikä hän ottanut elämää liian vakavasti. ”Miksi Rosie edes lähti pois?” London kysyi. Hän itse ei ollut jaksanut lähettää tytölle kesällä pöllöpostia lainkaan. ”Aattelitko täyttää siskosi saappaat ja alkaa vuorostasi koulun suurimmaksi säheltäjäksi?” Poika heitti, kun Emma oli vastannut hänen edelliseen kysymykseensä. Sitten hän kääntyi Oliverin puoleen. ”Emma ja Rosie ovat siis siskoksia. Rosie oli mun tuvassa vielä viimelukukautena ja oli täysi hullu” London valaisi poikaa. Eihän se ole kiva jos Oliver ei ymmärrä mistä puhutaan ja tuntee olonsa täysin ulkopuoliseksi.