Alphonse ei näyttänyt olevan kovinkaan yllättynyt rehtorin esittämästä kysymyksestä. Se oli hyvä asia, sillä rehtori itsekään ei nähnyt kysymyksessä mitään omituista. Mies kertoi nähneensä viime yönä unta, jossa hän oli saanut työhuoneessaan oivalluksen, kuinka viisasten kivi saadaan luotua. Nainen katsahti miestä kohti. Uni oli varsin kunnianhimoinen, ja nainen piti siitä, kuinka avoin mies oli. Suurin osa haastateltavista ei suostunut yleensä kertomaan unensa sisältöä tai vaihtoehtoisesti he väittivät, etteivät olleet nähneet unta laisinkaan.
"Taidat olla melko kunnianhimoinen mies", nainen kommentoi ja katsoi miestä suoraan silmiin. Nyt katse oli pitkä ja tiivis, ja naisen kasvoilla oli tutkiskeleva ilme. Katsettaan liikuttamatta hän vei kätensä työpöytänsä ylälaatikolle ja avasi sen. Hän otti kaksi päällimmäistä paperia käteensä ja asetti ne työpöydälleen. Siinä oli työsopimuspohjia kaksin kappalein. Nainen oli jo aikaisemmin kirjoittanut siihen miehen perustiedot, mutta muutama kohta oli vielä täytettävänä.
"Mikä on palkkatoiveesi? Entä milloin olisit valmis aloittamaan?", rehtori kysyi mieheltä ja vei sitten katseensa papereiden puoleen. Nainen halusi olla salaperäinen, eikä vielä paljastanut oliko mies saanut viran itselleen - varsinkaan, kun hän ei itsekään ollut vielä täysin varma valinnastaan. Jos miehen palkkavaatimukset olisivat liian korkeat, häntä ei voitaisi palkata. Taikakoulu Châteaun palkkaus oli kuitenkin hivenen korkeampaa kuin muissa taikakouluissa, joten luultavasti palkkatoive olisi koululle sopiva.
