// Peli sijoittuu lauantaihin 4.2.2017 ja mukaan odotellaan Greta Glarisia. Otsikko tarkoittaa halpoja huveja. x3//
Olen nukkunut pitkään ja makeasti ja poistun Serpentardin oleskeluhuoneesta vasta aamupäivällä. Olen innoissani, sillä tänään on lauantai eikä tarvitse mennä tunneille. Voin siis tehdä koko päivän jotakin hauskaa! En malta edes mennä aamupalalle, sillä kaikki toiset ovat varmaan jo syöneet, ja lounasaika alkaa kuitenkin jo alle parin tunnin päästä. Enköhän minä pärjää siihen asti, jos saan pummattua joltakulta karkkia. Tai vaikka pihistettyä suklaasammakon kun joku hölmö ei katso. Kyllä minä jotain keksin, nyt on tärkeämpää löytää kivaa tekemistä kuin syödä. Mutta mitä minä sitten haluan tehdä ja kenen kanssa? Saavun koulun yleisen oleskeluhuoneen ovelle ja päätän mennä sinne. Siellä on varmasti paljon muita oppilaita, ja voisin vaikka hengailla tänään vaihteeksi jonkun ihan muun kuin toisen Serpentardin kanssa.
Astun huoneeseen ja katselen ympärilleni. Näen pari Serdaiglea, jotka pitävät lauantainakin koulupukua. Minä en, minulla on päälläni sähkönsininen huppari ja mustat farkut. Vasemmassa polvessa on revennyt reikä, jota en antanut äidin taikoa ehjäksi, sillä minusta rikkinäiset farkut näyttävät hienoilta. Voisin vaikka repiä näitä lisääkin, kunhan opin siihen sopivan taian. Kävelen Serdaigle-poikien luokse ja huomaan, että he kirjoittavat jotain pergamenteille isot kirjapinot vieressään.
"Ette kai te tee läksyjä lauantaina?" Kysyn ihmetellen. "Tehdään", vastasi toinen heistä kohottaen minulle kulmiaan. "Etkö ole kuullut sanontaa: työ ennen huvia?" Pyöräytän hänelle silmiäni.
"Olen kuullut, ja se sanonta on muuten todella mälsä!" Tokaisen ja kävelen heidän ohitseen rojahtaen suurieleisesti nojatuolille.
"Sitäpaitsi nyt on huvin aika! Mä olen jo opiskellut koko viikon ja nyt aion laiskotella", totean vielä vilkaisten hikipinkojen pöytään. Mutta laiskottelu on tylsää ja oikeasti haluaisin tehdä jotakin. Käännyn väärinpäin tuolilla ja nojaan käsiäni ja leukaani sen selkänojaan kyllästyneenä. Eikö täällä tosiaan ole ketään muuta? Ehkä muut ovat sittenkin vielä syömässä.

