Kekkereiden kuriiri kaksikko

[Damianus Blackwell]

// Tämä peli odottelee mukaan Verka Serovaa. :) Varmaan jonnekin joulukuun alkupuolelle sijoittelemme tätä? //

Kiiruhdin reipasta vauhtia Suurten saliin ja harpoin huoneen laitamilla olevaan pitkään pöytään. Olin vielä koulupuvussa ja nykäisin kangasta paidanhelmasta suoristaakseni rypyt. Käsi kulki melkein huomaamatta tumman tukan läpi, jotta se asettuisi jotenkin. Piti edes yrittää näyttää siltä, etten ollut tullut tänne puolijuoksua.

Väkeä oli jo syömässä myöhäistä illallistaan ja korvani täytti salin puheensorina, tuttavallinen jutustelu ja nauru. Yllä kaartuva katto oli kuin loputon tähtitaivas, joka tuikki varmaan oikeastikin tällä hetkellä yläpuolellamme, vaikka näimmekin vain tämän lumouksen. Kello oli jo lähempänä tupaan paluun aikaa, joten olin joutunut pistämään juoksuksi, kun kerran vielä halusin jotakin syötävää tämän päivän puolella.

Huomasin heti, että väki istui tupapöydässä hieman sekalaisesti. Kukaan ei enää näin ilta-aikaan tarkemmin välittänyt, vaikka oppilaat istuivat ystäviensä vieressä ja asettuivat toisen tuvan pöytään. Istuin sopivaan tyhjään väliin, kun en nähnyt ketään tuttujani. Tarjolla oli onneksi myös lounaalta jäänyttä pääruokaa, mantelikalaa ja siirappitorttua, tavallisen iltaruuan lisäksi. Erotin pöydässä ainakin salaattia, leipää ja jotain pienempää purtavaa. Päätin tarttua kunnon lämpimään ruokaan, sillä päivällisellä ollut keitto ei ollut maistunut ja nyt vatsani kurni karmivasti.

Päivän viimeisellä tunnilla oli ollut yrttitietoa - äh - ja vielä sen jälkeen olin yrittänyt vääntää läksytehtäviä pienessä kaveriporukassa tuvan oleskeluhuoneessa. Vähemmästäkin olisi kyllästynyt, mutta olin istunut sitkeästi läksykirja ja pergamentti edessäni ja raapustanut esseen alkua ensimmäiset rivit.

Siihen se oli sitten jäänytkin. Varmaan tässä kävisi taas niin, että istuisin läksyjen parissa koko sunnuntain, kun en ollut saanut mitään viikolla aikaiseksi. Läksypino kasvoi uhkaavasti ja ennen joulua tentattiin melkein joka aineessa jotakin esseiden tai isompien projektien muodossa.

Lappasin mantelikalaa suuhuni sen kummemmin huomaamatta, mitä söin, ja kuuntelin sivukorvalla vieressäni istuvien jutustelua. Huispaus, joululahjat, loma, tekemättömät läksyt. Tuttuja aiheita, joita myös oppilastoverini pohtivat.

Minä en odottanut joululomaa, vaikka toivoinkin, että tämä läksyjen paljous olisi jo ohi. Olin jälleen yrittänyt jäädä lomaksi koululle, perustelin valintaani joulutanssiaisilla, mutta vanhempani halusivat minut kotiin ainakin joulun pyhiksi. Meidän piti lounastaa sukulaisten kanssa, kuten joka ainoa vuosi. Ja varmaan he haluaisivat, että tapaisin loman aikana myös syksyllä tapaamaani Annaa, kun vanhemmat voisivat järjestää meille valvotun tapaamisen.

Tunnelma ei siis ollut kovin korkealla joulua odotellessa. Kaipasin jotain tekemistä, jotain mikä veisi ajatukset pois koulusta, pois kotiinpaluusta ja ärsyttävistä vanhemmistani.

Nappasin salakavalasti pöydän toisella puolella istuvan pojan edestä sanomalehden, kun hän jutusteli vierustoverilleen. Kaipa hän oli jo ehtinyt sen lukea. Levitin lehden pöydälle ja pakotin samalla oikealla puolellani olevan oppilaan siirtymään hieman sivummalle. Ilmeisesti hän ei uskaltanut sanoa vastaan, vaan siirsi lautasensa nätisti lehden tieltä.

Ei mitään erityisiä uutisia. Etusivullakin komeili politiikkaan liittyviä pohdintoja, jotka eivät jaksaneet kiinnostaa minua. Sitä paitsi en halunnut lukea uutisia ministeriöstä, etten törmännyt tuttuihin nimiin. Kääntelin sivuja reippaasti, ennen kuin löysin jotakin, mihin syömisen ajaksi voisi syventyä.

[Verka Serova]

Oli ruokailun aika kai. Verka käveli käytävää pitkin. Yksin, mutta nopeasti verrattuna muihin. Muut vain olivat niin hitaita. Ei se haitannut. Yksinäinen oli ihminen täällä maailmassa ain'. Sitä Verka kyllä yritti välttää tukeutumalla ystäviinsä. Joskushan tuo takertuminen vaikutti hyvältä. Ei siitä tieteellistä tutkimusta varmaan ollut. Ei hän tieteellisiä tutkimuksia sen puoleen lukenut. Ihmisiä. Asioita. Tapahtumia. Niitä pystyi lukemaan.

Tumma pipo päässä hiukset vauhdista ilman halki leijaillen Verka asteli ruokapaikkaan. Hän ei kiinnittänyt huomiotaan ympäristöön. Se oli vain massaa, jolla ei ollut fyysisiä muotoja lainkaan. Tytön silmät haparoivat, mutta pian hän oli löytänyt hyvän paikan, jota kohti suunnata. Kädet roikkuivat sivulla. Päälle oltiin puettu siniraidallinen paita ja yhdet liivit sekä oli joku huivi. Kai? Ei hän enää muistanut. Ei omiin vaatteisiin kiinnitetä niin paljon huomiota, kun kävellään.

Kävellään ja etsitään istumapaikkaa. Se oli jo löytynyt. Verka pujotteli nopeasti yhden pöydän ääreen. Siinä oli sopiva kolo hänelle. Tyttö puristi huulensa yhteen, nosti jalkansa ylös ja pujotti sen istuimen toiselle puolen, tupsahti lopulta istumaan. Hän ei oikein välittänyt ympäristöstään vielä.

Hän sulki silmänsä. Laski nopeasti neljäänkymmeneen ja avasi silmänsä. Kaikki näytti nyt paljon paremmalta. Ääniäkin kuului taas. Lähellä oli ruokaa. Verka oletti siinä olevan ruokaa, mutta siinä oli vain joku lehti. Jonkun lehti. Tyttö käänsi päätään sen verran, että pystyi lukeman sen avoimena olevan aukeaman yhden sivun suurimman otsikon. Sen sijaan kun olisi lukenut sen hiljaa mielessään, Verka luki ääneen.

Mielenkiintoista, hän sanoi ja kohautti olkiaan. Ottaen sitten itsellensä leivän ja tunki sen lähes kokonaisena suuhunsa.

[Damianus Blackwell]

Siinä lueskellessani joku tyttö kääntyi yllättäen puoleeni ja luki avoimen aukeaman suuren otsikon kuuluvasti ääneen. Minun lisäkseni muutama muukin pöydässä katsahti tytön suuntaan, joku vastapuolella pöytää naurahti. Harmikseni otsikko oli "MITÄ LOIHTISIT JOULULAHJAKSI SALARAKKAALLE", eikä moinen otsikko tai sellaisen aiheen lukeminen ollut kovin ilmartelevaa. Ei niin, että olisin juttua edes lukenut. Viereisellä sivulla oli hupisarjakuvia, joita olin selannut.

Mutta mitä sitä nyt selittämään siinä pöydässä istuville. Tunsin kuumotuksen poskilla, mutta sinnikkäästi pidin pääni pystyssä.
"Toki, istu ihmeessä siihen", sanoin hiljaa enemmän itselleni kuin tytölle.

Katselin, kun tyttö sulloi suuhunsa lähes kokonaisen leipäpalan. Hänen vaaleahkot hiuksensa roikkuivat tumman pipon alta ja kasvoilla oli mielestäni aika rauhallisen välinpitämätön ilme.

Vedin lehden vähän enemmän itseeni päin, enkä voinut täysin estää harmistumisen tunnettani. Okei, olin levittäytynyt aika laajasti, mutta olisi hän voinut siirtyä ihan vähän sivumpaan, niin olisin saanut lueskella ihan rauhassa. En ollut ajatuksissani edes huomannut, että hän oli tupsahtanut viereeni. Käänsin vilkkaasti sivua, ettei kukaan vain ajatellut, että olin oikeasti lukenut kyseistä juttua, jonka hän oli kailottanut ääneen koko pöydän tiedoksi.

Vastapuolella pöytää pieni porukka oli alkanut jutella joistakin pippaloista. Bileiden mainitseminen kiinnitti huomioni. En tuntenut tyyppejä nimeltä, mutta tunnistin kasvoja, jotka olin nähnyt joillakin rinnakkaistunneilla. Kaksi poikaa ja yksi tyttö tuntuivat olevan suunnittelutiimin johdossa ja heidän puheensa oli kaikkein kuuluvinta.

Tavallisesti olin hyvin perillä kaikista illanistujaisista ja vielä vuosi sitten olin niistä useimmassa mukana. Olin saanut tämän syksyn aikana huomata, että olin aika ulkona tapahtumista. Mutta juuri jotain tuollaista kaipasin nyt. Tekemistä. Juhlimista.

Jatkoin kuitenkin vielä lehden selaamista ja mutustin samalla ruokaani. Kuuntelin silti sivukorvalla keskustelua, ja yritin tehokkaasti unohtaa yrttitiedon esseen, joka vieläkin odotti viimeistelyään.

[Verka Serova]

Leipää mutustellessa Verka ymmärsi lukemansa asian. Poika oli jo kääntänyt sivua, mutta asia oli aika selvä. Tyttö pyyhki hihallaan murut pois ja tuijotti lehteä. Olenko minä salarakkaasi? Verka varmisti mitään sanomattomalla äänellä. Ei voinut päätellä, että minkälaista vastausta hän olisi halunnut kuulla. Toki oli hyvä tietää, jos oli jonkun salarakas. Ei ehkä tätä kautta, mutta ei sitä kaikkea voinut suunnitella. Oli tämä parempi kuin vasta aviorikoksen edessä.

Verka ei jäänyt katselemaan lehteä. Hän kurottautui pöydän yli ottamaan mehua. Mehukannu oli painava. Töin tuskin Verka sai sen. Asetettuaan sen pöydälle hän nosti sen uudestaan ja kaatoi lasiinsa vähän mehua. Se oli kivan tummanpunaista. Verigreippiä tai veriappelsiinia. Ainakin verta.

Onko kiva lehti? Minä en oikein pidä sellaisista. Ne esittävät muka niin totuuden, mutta kaikki on vain valetta. Toivottavasti et lue vain noita lehtiä. On olemassa hyviä lehtiä, kuten se koulun lehti. Sitten on näitä kantaaottavia lehtiä. Minusta tuo on vähän liian sensaatiohakuinen lehti. Sen huomaa otsikoista ja asettelusta. Oikeasti vihaan noita lehtiä. Ei pahalla, mutta ne voisi polttaa roviolla yhdessä päättäjien kanssa.

Olen muuten Verka, viidenneltä. Olen ihan mukava kai, mutta puhun paljon, koska haluan tutustua ihmisiin. On tosi kiva tutustua ihmisiin eikö vain ahahhahhaa. Tämä juoma on aika hyvä. Sinunkin kannattaa kokeilla sitä joskus.

Puhetta pulppusi. Verka osoitti sormellaan lehteä puhuessaan siitä. Otti kätensä pois huomauttaessaan otsikoistaan. Tyttö nosti lasiaan ja ilmoitti vihastaan lehtiä ja päättäjiä kohtaan. Joi kulauksen, laski lasin, siirsi katseensa poikaa kohti ja esittäytyi.

Nyt vasta Verka kuuli toisen pöydän puheet. Hän oli kai liian keskittynyt poikaan. Hyvä, että pystyi keskittymään. Ei olisi liikaa ääniä ja sanoja häiritsemässä. Tyttö yritti piilottaa toisten puheet itseltään. Muisti tosin lupautuneensa auttavan vähän seuraavissa juhlissa. Voi räkä, Verka totesi itsekseen noukkiessaan itselleen toisen leivän.

[Damianus Blackwell]

// Yritin saada tässä sysätyksi Damienin ja Verkan tähän hommaan, joten hieman tuli sivuhahmopainotteista tekstiä. Tämä kaksikko tulee kyllä olemaan niin outo :D //


"Olenko minä nyt salarakkaasi?" oli vieressä istuvan tytön seuraava omituinen kysymys, minkä jälkeen hän kurkotti pöydän yli kohti mehukannua. Katselin hölmistyneenä tytön suoritusta osaamatta vastata siihen mitään. Auoin hetken suuta kuin kala kuivalla maalla, kunnes tajusin näyttäväni ääliöltä. Puna taisi nousta taas kasvoilleni ja vastakkaisella puolella oleva tyttö peitti kädellä suunsa, kun nauroi.

Mulkaisin hänen suuntaansa, mutta hän vain virnisti ja jatkoi jutusteluaan niistä juhlista, joista olin hetkeä aiemmin kuullut.

Sen jälkeen vierelläni alkoikin aikamoinen pulina. Penkillä istuva outo tyttö puhua pajatti ensin lehdestä ja sitten itsestään, lopulta siitä mehustaan, jonka oli saanut kaadetuksi lasiin. Istuin siinä vieressä hieman pyörällä päästäni ja yritin saada kiinni edes jostakin lauseen pätkästä. Seuraava vain tuli ennen kuin ehdin vastata.

"Öö, joo, Damien, viidenneltä myös", mutisin, kun tyttö näytti hiljentyvän. Taittelin lehden sivuun ja toivoin, että tekstin poisvieminen myös estäisi Verkaa möläyttelemästä sen enempää omitusia otsikoita tai jotain niihin liittyvää. Alkaisin vaikuttaa nololta ennen pitkää, jos hän jatkaisi harkitun tyyneyteni murentamista.

Vastapäätä pöydässä istuva tyttö tuijotteli nyt meitä pilke silmäkulmassaan.
"Onko teillä suhde?" tyttö kysyi ja pyyhkäisi ruskean hiussuortuvan ohimoltaan. Hän oli kuunnellut sen verran tiiviisti, että teki mieli potkaista häntä pöydän alla.
"No ei tosiaan", tokaisin vastaukseksi ja toivoin, että hän jättäisi minut rauhaan. Sen sijaan tyttö vain naurahti ja jatkoi juttuaan. Hänen vieressään olevat pojatkin olivat hiljentyneet seuraamaan tilannetta.

"Sinua ei ole aikoihin näkynyt pippaloissa", tyttö huomautti ja taisi muistaa minut paremmin kuin minä muistin hänet. Kohautin olkiani. Ruokahaluni oli aika tehokkaasti kadonnut ja nyt vain sörkin ruokaa haarukallani.
"Tänään olisi mahdollisuus. Jos haluat", tyttö jatkoi ja yritti selvästi herätellä mielenkiintoani. Jotenkin minusta tuntui, että hän tiesi jotakin enemmän kuin minä. Hänen vieressään oleva poika pukkasi tyttöä kyynärpäällään pehmeästi ja selvästi muistutti tätä jostakin. Toivottavasti ne nyt eivät ainakaan ajatelleet kutsua minua ja Verkaa paikalle parina.

"Yhdellä ehdolla tietysti. Meiltä puuttuu vähän juhlakamaa. Ja tarvittaisiin joku hankkimaan ne."

Niin tietysti. Katselin porukkaa vastaamatta, mukailleni kasvoilleni mahdollisimman tarkasti oletteko nyt ihan tosissanne -ilmeen. Ainahan joku röökit ja juomat hankki, tosin olin viimeksi saanut olla se, joka oli kuriirit määrännyt, enkä se, joka moiseen hommaan joutui. Ärsyttävää, miten pienestä sitä tuli tipahtaneeksi tämän porukan hierarkiassa.

Kaipasin kyllä jotain tekemistä. Menoa. Jotain, mikä veisi ajatukset hetkeksi kokonaan.

"Siinähän meille on sopiva parivaljakko ne hankkimaan", yksi pojista totesi leveä virne kasvoillaan ja viittasi minuun ja Verkaan. Tunnistin kyllä, miten sanoissa oli mukana pilkkaa ja kiukku kupli jossakin rintakehän tienoilla.
"Totta, oikea kekkereiden kuriiri kaksikko", ruskeatukkainen tyttö naurahti ennen kuin nousi pöydästä.

[Verka Serova]

Poika ei kauheasti kommentoinut Verkan ehdotuksiin. Ei se tyttöä kyllä haitannut. Pystyi hän yksinkin kantamaan vastuuta ja pitämään keskustelua yllä. Yksipuoleisuuden idea ei ollut edes pälkähtänyt mieleen. Toinen oli Damien ja myös viidenneltä. Verka nyökkäsi, hymyili.

Kun Verka joi mehuaan, vastapäätä istuva tyttö kysyi, että oliko heillä suhde. Onko? oli kysymys, jonka Verka myös leijutti vähän hämmästyneenä Damienille. Poika kertoi, ettei heillä ollut. Se oli hyvä tietää. Olisi ollut kyllä aika verkamaista unohtaa, että on jonkun kanssa yhdessä. Ai, okei, ei Verkan ääni kuulostanut pettyneeltä. Ei myöskään iloiselta siitä, ettei ollut suhdetta.

Damien jatkoi tytön kanssa juttelua ja Verka tuhosi ruokaansa. Jossain vaiheessa Verka nosti kätensä varmistaakseen pipon hyvän asennon. Hän nappasi pojan jutellessa toisten kanssa sen lehden ja taittoi sen etusivun auki. Sitten kauniisti haarukka kädessä Verka lähti törkkimään joidenkin ikävien ministerimiehien kasvoja haarukallaan.

Ei Verka kauhean hyvin kuunnellut, että mistä toiset puhuivat. Juhlista joo, mutta mistä muusta. Kuitenkin tyttö lopulta ymmärsi saatuaan ensin syödyksi, että Damienin ja hänen pitäisi tehdä jotain. Hankkia jotain juhliin. Vieras tyttö naureskeli ja oli aikeissa lähteä. Verka tunnisti tuon silloin siksi yhdeksi, jota hän oli kerran jo kai auttanut. Kai? Toinen kuitenkin oli jo lähdössä.

Hei, Judy, July? June? Odota! Verka huudahti yrittäen aluksi saada tytön oikeaa nimeä selville.

Ashton, ruskeatukkainen korjasi. Verka vaan ei oikein välittänyt korjauksesta. Hän nousi yrittäen hapuilla samalla Damienista tukea ylös, suoristi selkänsä ja kallisti päänsä Ashtonille. Hakea mitä? Koristeitako? Verka kysyi. Ashton pyöräytti silmiään ja asteli arvokkaasti kengät kopisten pois hiukset heiluen.

Verkan otsa painui kurttuun. Ashtonin seurassa ollut poika jäi vielä mutustamaan ruokaansa. Kun tuo kohtasi kysyvän katseen, todettiin että kyllä Serova itse tietäisi vallan mainiosti. Lopulta Verka vain kohotti olkiaan ja istuutui alas. Eli hän itse tiesi mistä oli kyse.

Oletko jo syönyt? tyttö kysyi kiertelemättä Damienilta.

[Damianus Blackwell]

Miten jollakulla oli tuommoinen taito sanoa joka väliin jotakin? Onneksi Verka keskittyi syömiseen sillä aikaa, kun minä istuin epätavallisen hiljaa ja tulin tuomituksi tehtävään, jota olisin mielummin ollut jakamassa muille.

Jossain vaiheessa sanomalehti oli kadonnut edestäni. Kun vilkaisin sivulle, huomasin Verkan naputtelevan sitä nätisti haarukalla. Okei, tyttö taisi olla ihan kaheli. Jostain kumman syystä tuijottelin kuitenkin hieman tarkemmin ja tajusin hänen pistelevän reikiä haarukan piikeillä ministeriön väen kasvoihin. Kylmä muljahdus tuntui mahanpohjassa, enkä edes ole ihan varma miksi.

Vastapuolella pöytää oli ilmeisesti saatu meistä tarpeeksi huvia. Vieläkin ärsytti, miten ne ajattelivat vain tekevänsä minusta jonkun juoksupojan. Sysäsin lautaseni syrjään ja asetuin nojaamaan käsillä pöytää vasten katse pöydän pinnassa.

Verka huuteli sen tummantukkaisen tytön perään, joka oli noussut pöydästä ja yhdessä kavereidensa kanssa tuputtanut meille tehtävän juhliin pääsemisen vastineeksi. Halusin sanoa sille, että suu kiinni, mutta en jaksanut. Nostin katseeni vasta, kun Verka hapuili minusta tukea. Nojasin toiseen suuntaan päästäkseni irti otteesta.

En vielä ollut päättänyt, ryhtyisikö edes tähän hommaan. Voisiko tästä nyt enää edes kieltäytyä? Saisin kuunnella naureskelua ja pilkkaa vielä ensi lukukaudellakin, jos jänistäisin.

Verka kuitenkin höpötteli tytölle, ja pöydästä todettiin, että kyllä neiti tiesi, mitä tässä kaivattiin. Kun hän istui takaisin viereeni ja kyseli, olinko jo syönyt, vilkaisin vielä lautasellani olevia tähteitä. Ne eivät tuntuneet kauhean houkuttelevilta juuri nyt.

"Joo, olen", tokaisin ja aloin tehdä lähtöä. "Hoidetaan tämä homma pois alta."

[Mila Molina]

Peli lukitaan keskeneräisenä.

Damianus Blackwell, Serpentard: 12 p
Verka Serova, Gryffondor: 9 p