Kirjoittaja Rebecca Hope » 16 Joulu 2016, 19:50
Luku 2
Helen-rouva
"Pian nyt Melondia! Herää!"
Havahduin unestani. "Mhissäh mhinä olen?" sössötin ja katselin unenpöpperöisenä ympärilleni. Cedance seisoi edessäni ja katsoi alaspäin minuun. "Meidän pitää lähteä. Täällä sataa lunta", haltia sanoi ja kaiveli ruskeasta kankaasta tehtyä reppuaan. Tunsin jotain kylmää putoavan nenäni päälle. Pyyhkäisin sen kämmenselälläni pois ja nousin ylös pudistellen itseäni.
Nappasin reppuni maasta ja kurkistin sinne. "Onko kaikki hyvin?" kysyin possultani. "No on. Voisi täällä kyllä olla vähän lämpimämpää", se vastasi ja hyppäsi ulos. Kaivoin repustani ruskean pehmeästä nahkasta tehdyn takin. Puin sen päälleni, avasin repun ja possuni loikkasi sinne. Heitin repun selkääni ja katsahdin Cedanceen.
Haltiatyttö oli itsekin saanut valkoisen takin ja lisäksi valkoiset housut. Minun housuni olivat yhä vihreät ja saappaani mustat. Cedancella oli myös valkoiset saappaat. "Sinäpä olet hyvin maastoutunut", sanoin ja nostelin jalkojani. Lunta satoi todella ripeästi. Pian se peittäisi koko maan. "Joo", Cedance sanoi.
"Lähdetäänkö?" hän kysyin. Nyökkäsin ja lähdin astelemaan polkua pitkin eteenpäin.
Hetken käveltyämme, lunta oli jo nilkkoihin asti. Reppuni hytisi selässäni. Maisema ei ollut muuttunut pätkääkään. Samanlaisia korkeita puita metrikaupalla eteenpäin. Taivasta näkyi vain ripaus silloin tällöin, mutta muuten puut peittivät sen kokonaan.
"Miksi sinä olet täällä?" Yritin viritellä jotain keskustelun tapaista. Cedance piti pienen tauon ennen kuin vastasi. "Tulinpahan vaan", tyttö vastasi. Nyökkäsin ja jatkoin kävelyä. Lumihiutaleita satoi entistä enemmän ja tuuli puski takkini läpi. "Meidän pitäisi löytää joku talo tai jotain minne mennä lämmittelemään!" huusin tuulen puhalluksen yli. En nähnyt Cedancen kasvoja hupun alta, mutta näin hänen nyökkäävän.
Lumisade yltyi ja ilma oli sakeanaan isoja, valkoisia lumihiutaleita. Niitä takertui kiinni silmäripsiini ja hiuksiini. "Katso! Tuolla on talo!" Cedance huusi. Nostin päätäni ja erotin juuri ja juuri talon hahmon puiden takana. "Mennään!" huudahdin ja lähdin juoksemaan lähenevää taloa kohti Cedance perässäni.
Lähempänä taloa huomasin, että se oli kokonaan punainen. Vain katto oli valkoinen. Ikkunalaudat olivat puna-valkoiset ja ikkunoiden karmeissa oli vihreitä köynnöksiä. Astelimme oven edessä olevat portaat ylös ja Cedance koputti oveen. Oven tuli avaamaan vanha
nainen, jolla oli valkoiset hiukset ja punasankaiset, pyöreät silmälasit. "Hyvänen aika! Mitä te teette tuolla ulkona tuiskussa?" hän huudahti ja patisti meidät sisälle.
Sisältä talo oli täynnä punaista ja vihreää väriä. Se oli aika pieni, mutta kodikas ja lämpimän näköinen. Nainen ohjasi meidät pieneen eteiseen ja näytti meille naulakon paikan. "Teillä on varmasti kylmä. Minä keitän teille kaakaot", nainen sanoi ja tallusti keittiöön. Riisuimme takkimme hiljaisuuden vallitessa ja ripustimme ne naulakkoon. Naulakossa oli punainen takki, jonka materiaalia en tiennyt, mutta se vaikutti lämpimältä.
Menimme keittöön jossa nainen keitteli kaakaota. "Ottakaa siitä pöydältä uunituoreita sämpylöitä", nainen sanoi. Nappasin pöydällä olevasta punaisesta korista sämpylän ja haukkasin siitä palan. Nainen otti lieden yläpuolella olevasta kaapista kolme mukia ja kaatoi niihin höyryävää kaakaota. Hän toi kaakaot pöytään ja viittasi meitä istumaan. "Noniin. Keitäs te olette?" nainen kysyi.
Katsahdin Cedanceen. Esittelimme itsemme ja nainen kertoi nimekseen Helen-rouva. Hörppäsin kaakaotani. "Miksi te olitte tuolla ulkona kylmässä?" Helen kysyi. Cedance kertoi löytäneensä minut metsästä ja minä selitin oman tarinani. Tai sen mitä muistin. Helen nyökkäili vähän väliä. "Mutta mitä te teette täällä keskellä metsää?" kysyin ja haukkasin palan sämpylästäni.
"Ei sillä ole väliä", Helen sanoi ja näin hänen silmiensä tummenevan. Pian niihin kuitenkin palasi tuo sama lämmin pilke mikä oli ollut aiemminkin. Hörpin taas kaakaotani varovasti ja puhalsin hiukseni pois naamaltani. Nypläsin paidanhelmaani hiljaisuuden vallitessa. Siellä olisi voinut kuulla ötökänkin aivastavan.
Kiersin katseellani taloa. Siellä oli paljon punaista. Seinät olivat punaiset, ikkunaverhot puna-vihreä raitaiset ja sohvatyynyt myös. Sohvan vieressä oli kuusi jossa oli erivärisiä palloja ja köynnöksiä. "Mikä tuo on?" kysyin Heleniltä. "Se on joulukuusi. Ettekö te vietä joulua?" hän vastasi. Minä pudistin päätäni. "En ole koskaan kuullutkaan", sanoin hämmästyksissäni. Cedance ei sanonut mitään, mutusti vain sämpyläänsä.
Lumipyry sakeni ja ulkona alkoi pimentyä. "Jääkää tänne yöksi", Helen sanoi kun katselin ikkunasta ulos. "Emme haluaisi olla vaivaksi", Cedance sanoi. "Höpsis! Joulu on antamisen ja ilon juhla. Toinen teistä voi nukkua vierashuoneessa ja toinen sohvalla", Helen vakuutti. Minä vakuutin voivani nukkua sohvalla.
"Selvä sitten!" Helen huudahti ja ojensi meille pienet paketit. Avasin omani ja sieltä paljastui punaiset lapaset. "Kiitos! Sormeni olivat jäätyä kalikoiksi tuolla ulkona!" huudahdin. "Miten osasitte arvata, että tarvitsisimme näitä juuri tänään?" kysäisin. "Helen-rouva tietää kaiken", hän sanoi mystisesti hymyillen.