//peli sijoittuu brittien bussimatkalle 31.8. Tänne odotellaan Maebh Colemania :)//
"Joko olet valmis? Se bussi voi tulla milloin vain!", alakerrasta kuului äitini Rubyn ääni.
"Joo joo, odota nyt hetki! Ei kukaan pysty pakata viidessä minuutissa kokonaista vuotta varten!", huusin takaisin. Huoneeni on täydessä kaaoksessa. Olin penkonut jokaikisen kaapin, lokeron, repun, arkun, hyllyn ja laatikon, jotta voisin löytää tarvitsemani vermeet. Suuri koulua varten oleva matka-arkku, joka oli suurennettu sisältä taialla oli nostettu sänkyni päälle. Olin onneksi ehtinyt pakata jo kaikki vaatteeni. Toisin sanoen 18 paria sukkia, 10 neuletta, 37 paitaa, 30 housut, 5 hametta, sekä asusteet. Talvivaatteet olivat myös mukana. Enää minun pitäisi lisätä koulukirjat ja muut jutut.
"Liemien kirja, riimujen kirja, pimeyden voimilta suojautumisen kirja, muodonmuutosten kirja, loitsujen kirja...", mutisin kun täytin arkkuani oppikirjoillani.
"Hyvänen aika, Georgiana! Reippaasti nyt!", äitini huuteli alakerrasta. En vaivautunut enää vastaamaan. Inhosin kun minua kutsuttiin Georgianaksi, sillä käytin nimenäni Amberia. Oli raivostuttavaa kun en saanut vielä käyttää taikuutta. Yhdellä loitsulla kaikki olisi hoitunut paljon nopeammin. Kun tuon keksin huusin äidilleni:
"Tämä hoituisi paljon nopeammin taikuudella!". Kuulin kun äitini mutisi alakerrassa jotain: "Niinpä hoituisi" ja "Miksen itse keksinyt?". Kuulin kolahtelevia askelia portaista ja kohta ovi avautui. Äiti seisoi ovella ja kysyi:
"Ovatko kaikki tavarat lähellä arkkua?".
"Joo, ovat", sanoin ja osoitin huoneen ympäristöä, jota Ruby näytti kavahtavan.
"Georgiana miksi huoneesi on tälläinen sikolätti?", hän kysyi.
"Äiti! Älä kutsu minua Georgianaksi. Keskitytään nyt siihen pakkaamiseen. Kun olen lähtenyt voit siivota tämän huoneen niin siistiksi kuin haluat", vastasin jo puoliksi huutaen.
"Georgiana - siis Amber kulta - älä huuda minulle noin". Olin avaamassa suutani sanoakseni jotain kuten 'Senkin kuraverinen', mutta sitten tajusin itsekin olevan sellainen ja suljin suuni.
Hetken väittelyn ja pakkaamisen jälkeen arkku oli täynnä tavaraa, huone siisti ja äiti alakerrassa. Yritin nostaa arkkuani pois sängyltäni mutten onnistunut, sillä se oli liian painava. Hyppäsin sängylleni ja tönäisin arkun alas lattialle. Menin itse perässä ja vieritin tonneja painavaa matka-arkkuani lattialla huoneen poikki. Tai ehkä se ei tonneja painanut, suunnilleen 100 kiloa.
Pienien vastoinkäymisten (mm. Omien varpaiden telomisen) jälkeen olin alakerrassa keittiössä. Pilkoin hedelmiä ja makeisia taialla suurennettua eväslaatikkoon. Eväslaatikko oli jo pullollaan ties mitä. Muun muassa omenan siivuja, juustoviipaleita, lakritsi taikasauvoja, hapanpastilleja, sitruunaa, mandariinia, päärynän siivuja, avokadon siivuja, joka maun rakeita, Drooblen parasta purkkapallopurkkaa yms. Olin ahdannut eväslaatikon täyteen vähän kaikkea. Ei koskaan voi tietää jos tulee nälkä monta tuntia kestävällä matkalla Pohjois-Englannista Etelä-Ranskaan. Kaikkeen siis piti varautua.
Äitini oli mennyt pihalle seisoskelemaan ja odottelemaan bussia. Juuri kun olin saanut eväslaatikon ja juomapullon arkkuun Ruby huusi pihalta:
"Bussi tuli! Alahan tulla!". Kiskoin kaikin voimin arkun eteiseen ja huikkasin äidin leijuttavan sen bussiin. Äitini hoiti sen samalla kun vedin oransseja conversejani jalkaan. En ollut laittanut koulukaappaus vielä ylleni. Olin pukeutunut persikanoranssiin hihalliseen crop-toppiin, mustiin legginseihin ja mustaan hameeseen.
Avasin ulko-oven ja hipsin pihan poikki bussille. Pysähdyin kuitenkin kesken matkaa äidin kohdalla ja halasin häntä.
"Kerro terveisiä isälle", huikkasin sitten bussinovelta.
"Kerron kerron!", äiti sanoi. Hän näytti jopa itkevän kun hyvästeli minua. No, hänellä oli nenäliina toisessa kädessään. Miksi hänen täytyi aina ottaa kouluun lähtöni näin tunteellisesti?
Ovi sulkeutui perässäni ja näin bussikuskin, joka sanoi minulle siinä samassa:
"Suosittelisin pitämään kiinni. Nyt mennään!". Mennään sanan kohdalla hän polkaisi kytkintä ja bussi lähti tuhatta ja sataa eteenpäin. Kaaduin maahan ja liu'uin lattiaa pitkä seinää kohti, jota vasten tömähdin ja satutin käsivarteni. Hieroin kättäni. Auts!
Yht'äkkiä bussi pysähtyi ja keinahdin lattialle. Nousin seisomaan ja etsin tyhjän paikan, jonka jalkatilaan laitoin matka-arkkuni. Juuri kun olin istunut bussi jatkoi matkaa. Hyvä, että istuin jo, sillä olisin varmasti muuten tähän mennessä hajottanut jonkin ruumiinosani. Bussi pysähteli koko ajan kun oppilaita astui bussiin. En ollut ainoa, joka kaatuili seistessäni.
//wau! Tämä on varmaan elämäni paras aloitusviesti millekkään pelille. Ainakin pituuden mukaan :D//
