
Edwinan kuvakansio on viininpunainen kansio, johon on taiteiltu painaumin kukkia. Kansio on suljettu nauhalla, joka on viimeistelty rusetilla.

Toisinaan Edwina kärsii lievästä masennuksesta tai huonosta omatunnosta ja eniten häntä auttaa tuolloin nähdä oma kuvansa ja kerätä näin lisää henkistä voimaa. Siiskin ensimmäisellä sivulla on valokuva hänestä itsestään.

Edwinalle tärkeä paikka on entisen lapsenvahtinsa Michellen koti ja sen viereinen lampi. Neiti haluaisi viettää tuolla aikaa milloin vain. Lammessa asuu vedenväkeä, jolla nuorempana Edwina jutteli, muttei pysty siihen enää, sillä ei muista vedenkielestä lähes mitään.
Michelle on naimisissa Karl nimisen jästimiehen kanssa. Karl on erittäin kiinnostunut taikuudesta, sillä hänen lapsuudessaan tämän veli oli velho, joka syntyi jästiperheeseen.

Ja tietysti kansiosta löytyy Michellen kuva.

Samalta aukeamalta löytyy myös Karlin kuva.

Edwina säilyttää mahdollisimman monet lapsuuden kuvansa kansioon ja se onkin niitä pullollaan. Tässä Edwina on kuusi vuotias. Hän oli juuri ennen kuvan ottoa ollut Michellen kanssa sienestämässä. Kuva onkin otettu syksyllä.
