Avuttomana, metsän uumenissa

[Heather Rose]

//Pelialue varattu Heather Roselle, sekä Amelie Jordanille. Ajankohta on 3.3.2016//

Se torstai oli aurinkoinen, kirkas päivä. Kuka tahansa ihminen olisi tuolloin ollut hyvällä tuulella ja iloinnut tästä luonnonlahjasta. Jopa valkoiset puput hyppelehtivät heinikossa onnellisen tyytyväisinä. Pikkulinnut liversivät ja pöllö huhuili jossain kauempana iloisia sävelmiä.

Kuitenkin Heather valui tylsistyneenä Châteaun tienoilla. Vihertävä nurmikko oli osittain lumen peitossa, mutta aurinko sulatti valkoista massaa hyvinkin lupaavasti. Kevät, sitä oli tyttö odottanut koko pitkän talven; suloisia kukkia, heleää hunajaisen makeaa aurinkoa ja koivun vihertäviä silmuja. Heather olisi voinut seistä koko odotuksen ajan ja vain olla, mutta tylsyys oli pakahduttaa hänet. Se raastoi hänen sieluaan. Sitä oli mahdotonta työntää pois. Se kalvoi häntä niin kauan, että hän sattuisi keksimään tekemistä tai hankkimaan seuraa.

Tyttö vilkuili ympärilleen pehmonalle käsipuolessa ja mietti. Oppilaat näyttivät hyvin kiireisiltä, eikä Heather tohjennut kysyä heitä seurakseen. Useasti kun hän oli niin tehnyt olivat nuo vain vilkaiseet Heatheria halveksivasti mutisten; "Tuossa on se nallea kantava tyttö. Hän on kauhea itkupilli." Nallukka roikkui nytkin hänen käsipuolessaan velttona ja elottomana, mutta Heatherin värikkäässä mielessä pehmonalle saattoi tehdä mitä vain. Puhua, nauraa, kävellä tai juosta. Nytkin Nallukka katseli Heatheria mustilla nappisilmillään säälivästi, ikään kuin se olisi vaistonnut tytön tylsyyden.

Kielletyn metsän puut humisivat kutsuvasti. Ne heiluivat vienon tuulen pyörteissä puolelta toiselle. Haavanlehdet suhisivat hupaisasti. Neiti oli kahden vaiheilla; menisikö metsään vai ei? Se oli kiellettyä, mutta Heather ei pelännyt sääntöjen rikkomista. Hän oli tehnyt niin useastikin, mutta metsässä hän ei ollut koskaan käynyt. Mitähän noiden puiden varjossa piilee? pohti tyttö. Hänen mielikuvituksensa loisti pieniä lystikkäitä menninkäisiä ja suloisia keijuja, joilla oli sirot kimaltelevat siivet, sekä pitkät kullankeltaiset liehuvat hiukset. Heather oli kuullut kuitenkin juttuja verta janoavista monstereista, sekä villisioista, joilla oli pidät torahampaat. Lopulta tyttö ylitti itsensä ja hiipi kohti puiden valtakuntaa. 

Tuona päivänä Heather oli vetänyt olleen ohuehkon syksyn oranssin takin, joka leveni hameen lailla lantion kohdalta. Musta solkivyö kruunasi kokonaisuuden, sekä tietenkin punaiset tennarit, jotka tosin olivat hieman kulahtaneet kuralätäköissä pomppimisesta ja märällä nurmikolla juoksemisesta. Hiuksensa tyttö oli solminut kahdelle saparolle punaisilla silkkinauhoilla. Hän näytti oikein sievältä, kun valui metsän uumeniin kuin Lumikki konsanaan. Puut siivilöivät auringonvaloa. Kuinka tällaista voi pelätä? Aurinkoinen viaton metsä. Heather elätteli yhä toiveita satumaisista suloisista olennoista.

Hän kulki pientä metsäpolkua pitkin yhä syvemmälle ja syvemmälle metsään. Heather tanssahteli eteenpäin. Polku kiemurteli puiden välissä. Välillä se ohitti kiviröykkiöitä ja välillä taas ihmeellisiä aukeita, jossa heinä kasvoi villisti ja vapaasti. Oi, tuolla kahden koivun välissä siinsi pieni lampi, jonka pinnalla kelluivat leskenlehdet kukkineen. Lammen toiselta puolelta alkoi synkkä havumetsä, jonka puiden väliin hämähäkin verhot pingoittuivat. Kuin jostain sadusta - kauniista sadusta.

Tyttö jatkoi matkaansa metsän uumeniin, eikä laisinkaan huomannut pientä, maasta törröttävää oksaa ja niinpä vain astui eteenpäin. Pian kuitenkin Heatherin kengän kärki tökkäsi; neiti kompastui ja heitti monta kuperkeikkaa loivahkoa jyrkännettä alas. Hän vieri ja vieri tuulen pieksiessä hänen kasvojaan. Siinä kierretään tytön nilkka taittui omituisesti ja hän päästi pienen parkaisun. Lopulta Heather tömähti maahan ja jäi istumaan paikoilleen. Metsä oli yht'äkkiä synkkä ja hämärä paikka. Risut rasahtelivat ja tuuli humisi hongissa. Tyttö nielaisi. Heatherin hiukset olivat takussa ja nilkkaa koski ikävästi. Hän ei ollut varma pääsisikö edes ylös, mutta päätti koettaa; tyttö otti käsillään kosteasta sammaleisesta maasta tukea ja nousi varovasti ylös. Nilkkaan koski erityisen paljon ja pettikin saman tien Heatherin lysähtäessä maahan. Huokaisten tyttö nojasi puunrunkoon. Nilkka ei kestänyt pienintäkään kosketusta. Ei epäilystäkään, se oli nyrjähtänyt. Heather ei pääsisi millään ilveellä takaisin jollei joku sattuisi saapumaan. Neiti nyyhkäisi ja toivoi vain sydämensä pohjasta, että joku - edes joku saapuisi paikalle.
Vasta nyt kipu tulvahti hänen nilkkansa. Kyynel vieri pitkin Heatherin poskea, kun hän tuupertui puuta vasten kuunnellen metsän aavemaisia ääniä.

[Amelie Jordan]

Amelie kulki Châteaun pihalla. Oli ihana päivä. Ulkona paistoi aurinko. Amelie meni kohti metsä polkua. Yhtäkkiä hän huomasi jonkun menevän edeltä. Hän hidasti tahtiaan. He menivät kokoajan syvemmälle metsään.
Jonkun matkan seurattuaan Amelie saapui lammelle. Se ei ollut suuri. Aurinko peilasi sen pintaan kirkkaan pallon. Amelie jäi katsomaan puiden takaa toisen touhuja. Amelie huomasi, että kyseessä oli jokin toinen tyttö.

Pian taas toinen tyttö jatkoi matkaansa. Amelie tuli puuntakaa varovasti esiin. Pian kuitenkin toinen tyttö kaatui. Amelie näki kun tyttö kieri ja vieri. Pian se katosi jyrkänteen taakse. Amelielle tuli hätä. Mitä hän nyt tekisi? Jostain kuului pieni parkaisu. Amelie säikähti. Hän lähti varoen laskeutumaa jyrkännettä ottaen samalla tukea oksista.
Välillä hän kuuli nyyhkytystä ja hänen sydämmensä pamppaili tuhatta ja sataa.
Kun hän sitten pääsi alas näki hän tytön. Tytön nilkka oli oudossa asennossa ja Amelie huomasi kyyneleen tytön poskella.
Amelie oli joskus nähnyt tämän tytön. Amelie otti tytön nilkasta varovaisesti kiinni ja nosti sen ylös. Hän ei nähnyt ympärillä mitään korkeaa. Joten hän otti nilkan syliinsä. Amelie muisti, että hänelle oli opetettu käärimään jotain villaista onnettomuuden sattuessa. Niinpä hän otti villaisen kaulahuivinsa ja sitoi sen jalan ympärille.
"Hei, minä olen Amelie..." Amalie kertoi, muistaessaan taas tytön.
"Ajattelin auttaa kun näin sinut tai siis niin.." Amalie yritti muistaessaa, myös tavallaan vakoilleen tyttöä.

[Heather Rose]

Heather pyyhkäisi auringon valossa kimmeltävän kyyneleen punaisena rosottavalta poskeltaan. Hän oli kuulevinaan aavemaista ulinaa metsän kätköistä. Pian hän kuuli jotain oikeaa, jotain mikä ei ollut hänen mielikuvituksensa tuottoa. Heather kuuli askelia. Kohottaessaan katseensa hän näki nuoren tytön, joka tarpoi häntä kohden. Hän katsoi tuota, kun tuo tuntematon, hämärästi tutulta näyttävä tyttö tarttui hänen nilkkaansa ja laski sen syliinsä. Heather ähkäisi kivusta. Tyttö kääri villaisen huivinsa ja kääri sen nilkan ympärille. Tuo kaikki tapahtui niin odottamatta, että Heather ei voinut muuta kuin ihmetellä tytön rohkeutta. Tuo oli vain auttanut tuntemattomaa mitään sanomatta. Pouffsouffletyttö ei voinut muuta kuin ihailla tytön omatoimisuutta.

"Hei, minä olen Amelie..." sanoi tuo. Amelie. Kuulostaapa tutulta, pohti Heather. Olivatko he kenties samasta tuvasta? Tyttö näytti hyvin tutulta, eikä Heather ihmettelisi ollenkaan jos on tuon nähnyt jossain. Ameliella oli tummanruskeat silmät, sekä pitkät myöskin tummanruskeat hiukset. Kokonaisuudessaan hän oli kaunis ja hyvin ystävällisen näköinen. Ystävällinen hän olikin kun oli rientänyt Heatheria auttamaan.

"Ajattelin auttaa kun näin sinut tai siis niin.." Amelie jatkoi.

Heather katsoi tyttöä vielä hetken päästä varpaisiin, mutta hymyili sitten pienesti saaden varmasti hieman ujon vaikutelman. Nallukka, jota Heather oli kanniskellut mukanaan oli puristunut tiukasti hänen käteensä. Nilkassa vihloi ja särki, mutta uuteen oppilaaseen tutustuminen sai tytön ajatukset muualle. Saisiko hän tuosta ystävän? Missä tuvassa tuo mahtoi olla? Oliko hänkin Pouffsouffle vaiko kenties Serdaigle? Ei sillä ollut mitään väliä, sillä Heather halusi Ameliesta ystävän joka tapauksessa.

"Mi-", Heather aloitti, mutta nielaisi sitten pala kurkussa. "Minä olen Heather Rose. Minun ni- nilkkani...", hän jatkoi ja osoitti hieman turvonnutta, oudosti vääntynyttä nilkkaansa nyyhkäisten. "Minä vain ka- kaaduin..."

[Amelie Jordan]

"Mi-", aloitti tyttö ja näytti itkuiselta. "Minä olen Heather Rose. Minun ni- nilkkani..." Heather osoitti nilkkaansa. Amelie katsoi sitä ja samalla Heather jatkoi: "Minä vain ka- kaaduin..."
Amelie pohti hetken. "Oletko pouffsoufflesta? Näytät niin tutulta." "Mutta sinut on saatava kuitenkin pois täältä, sillä täällä on aika kylmää..."
Amelie oli itsekin vasta huomannut kylmyyden, kun hän oli ottanut huivinsa pois. Amelie vilkaisi jyrkännettä. Se oli liian korkea voidakseen auttaa Heatherin ylös. Amelie katseli ympärilleen. Ja katsoi sitten tutkivasti Heatheria. Vasta nyt hän huomasi tytön nallen. "Onko sinulla köyttä tai sen tapaista?" Amelie kysyi, hänellä oli suunnitelma.

[Heather Rose]

Amelie katsoi hetken Heatheria ja tämän nilkkaa. Mitähän tuo pohti? Heather oli aina halunnut lukea muiden ajatuksia ja tietää mitä muummuassa hänen ihastuksensa ajatteli hänestä. Eihän mikään ollut taikamaailmassa mahdotonta? Ehkä hän osaisikin jos oikein yrittäisi. Heather keskittyi, mutta ei onnistunut saamaan selvää Amelien ajatusten juoksusta kunnes tuo kysyi; "Oletko pouffsoufflesta? Näytät niin tutulta. Mutta sinut on saatava kuitenkin pois täältä, sillä täällä on aika kylmä..." 

Heather nyökkäsi vastaukseksi molempiin kysymyksiin. Hänen ihonsa oli noussut kananlihalle kyllyydestä, kuin myös aavemaisista äänistä. Ja Amelien ensimmäisestä kysymyksestä päätellen tuokin oli Pouffsoufflen tuvasta. He olivat ilmeisesti nähneet toisensa useamman kerran, mutta eivät olleet koskaan päätyneet juttusille. Ehkä nuo jutut olisivat mukavammat oleskeluhuoneessa kuin keskellä metsää käymässä ja loskaisessa pakkassäässä. Heather kaipasi oleskeluhuoneen lämpöön takkavalkean eteen. Hän halusi istua mukavalla nojatuolilla ja kirjoittaa runoja yhdessä Nallukan kanssa. Tyttö ei olisi halunnut olla tässä tilanteessa juuri nyt.

Amelie katsahti jyrkännettä, joka kohosi kirjaimellisesti jyrkkänä heidän edessään. Tuota rinnettä Heather oli hetki sitten kierinyt ja vierinyt. Ja taittanut nilkkansa... hän ei halunnut muistaa tuota kamalaa yksityiskohtaa. Hän ei halunnut muistaa oudossa asennossa, turvonnutta nököttävää nilkkaansa.

Amelie katseli ympärilleen ja punnitsi katsellaan sitten Heatheria, joka istui yhä puunrunkoa vasten. Sitten tuo katsahti Nallukkaan. Heather punastui. Mitähän hän mahtoi ajatella, kun minä istun keskellä metsää nilkka nyrjähtäneenä pehmonalle kädessä? hän mietti.

"Onko sinulla köyttä tai sen tapaista?"

Heather rypisti korkeaa otsaansa ja katseli ympärilleen. Hän ei sentään kantanut köyttä mukanaan, mutta ehkä täällä luonnon siimeksessä saattoi olla jotain sen tyyppistä. Mitään ei kuitenkaan näkynyt ja niinpä Heather otti esille taikasauvansa syksynvärisen tuulitakkinsa taskusta. Hän kehotti sen ilmaan lausuen; "Tulejo, köysi."

Hetken kuluttua jostain Châteaun suunnasta singahti pitkä, vankka köysi, jonka Heather nappasi ilmasta vasempaan käteensä. Oikealla hän työnsi saavansa takaisin taskuunsa tyytyväisenä onnistuneesta loitsusta. Kaikki tunneilla opitut asiat eivät sittenkään olleet vaipuneet unohduksien unholaan. Tyttö ojensi köyden Amelielle.

[Amelie Jordan]

Heather nyökkäsi Amelielle vastaukseksi.
Amelie huomasi Heatherin alkaneen katsella ympärilleen. Pian Heather nosti taskustaan taikasauvansa ja nlsti sen kohti taivasta. "Tulejo, köysi."
Pain Châteaun suunnasta singahti pitkä ja vankka köysi. Heather ojensi köyden Amelielle ja näytti tyytyväiseltä.
Amelie nosti varovasti Heatherin jalan alas. Itse hän nousi ja lähti kipuamaan jyrkännettä. Ja sitoi käyden pään vankan näköiseen puuhun.
Amelie laskeutui alas ja mittasi katseellaan taas Heatheria miettien jaksaisiko kantaa tyttöä.
"Pystytkö varaamaan jalalle?" "Vai olisiko parempi, että kannan sinut... en uskalla ainakaan kokeilla mitää loitsuja sinuun.." "köyden avulla jos olet reppuselässäni pääsemme helposti ylös."Amelie pohti suunnitelmaansa ääneen Heatherille.

[Heather Rose]

Amelie laski Heatherin jalan varovasti alas sammalikkoon. Se hieman vihloi, mutta tyttö vain irvisti hieman. Pehmeä sammal tuntui hyvältä, kuin untuvatyyny, jonka siivekseen turvonnut nilkka upposi. Heatherista oli hyvin vaikea kuvitella, että hän oli hetki sitten vielä kirmannut tuota metsä polkua pitkin, mutta nyt hän tuskin pystyi kävelemään. Voi kuinka ihanaa olisi olla taas se vanha, loukkaantumaton Heather, hän ajatteli.

Amelie oli noussut ylös ja lähtenyt kipuamaan rinnettä myöten köysi mukanaan. Tuo kipusi aivan ylös asti ja sitoi narun vankkaan puuhun. Heather katsoi hänen puuhiaan ihmeissään. Mitä hän aikoi? Samapa tuo. Mitä se sitten olikin, kunhan he pääsisivät vain pois täältä metsästä mahdollisimman pian.

Sitten tyttö laskeutui alas ja jäi punnitsemaan Heatheria katsellaan. Miettikö tuo jotain? pohti Heather ja katseli Amelieta puolestaan odottavasti. Tuo odotus tuntui erittäin pitkältä, mutta se päättyi vasta sitten kun Amelie kysyi; "Pystytkö varaamaan jalalle? Vai olisiko parempi, että kannan sinut... en uskalla ainakaan kokeilla mitää loitsuja sinuun... Köyden avulla jos olet reppuselässäni pääsemme helposti ylös."

Heather mittasi kastanjanruskeilla silmillään rinnettä ja sitten vankkaa köyttä, joka oli epäilemättä heidän ainoa tiensä takaisin. Seuraavaksi neiti otti tukea puunrungosta ja nousi varovasti ylös. Nyrjähtänyt nilkka oli turvonnut ja kipeä, mutta ehkä hän pystyisi... Heather astui loukkaantuneen jalkansa päälle hieman. Sietämätön kipu sinkosi nilkan lävitse, mutta tyttö onnistui pysymään pystyssä. Kävely onnistui joten kuten, mutta ei tarpeeksi hyvin.

"Hieman, mutta sattuu aika paljon", myönsi Heather yhä ottaen tukea puunrungosta.

[Amelie Jordan]

Amelie katsoi Heatheria joka hitaasti kohottautui. Sitten hän katsoi kun Heather yritti varata jalalleen ja irvisti sen jäkkeen."Hieman, mutta sattuu aika paljon" Heather sanoi. Ja sen Amelie olikin huomannut. Amelieta säälitti. Sitten hän keksi. Hän katseli maata yhtä tarkasti kuin etsisi muurahaista. Pian hän kohottautui jonkun atkan kuljettuaan. Amelie oli löytänyt vankan näköisen kepin.

Amelie palasi Heatherin luo ja tarjosi keppiä Heatherille samalla sanoen: "tämän avulla voit korvata askeleen kipeällä jalalla. Oletko koskaan käyttänyt kävelysauvoja?"

[Heather Rose]

"Hieman, mutta sattuu aika paljon", Heather sanoi. Hän kumartui hieman ja nosti hitaasti housujensa lahjetta. Nilkka oli tosiaan turvonnut. Siinä oli iso mustelma, joka arkaili pienistäkin kosketusta. Heather ei ymmärtänyt miksi Luoja oli hänelle antanut sen tapaturma-alttiuden jota kukaan ei toivonut. Miksi Hän ei ollut estänyt häntä kun hän suunnisti metsään? Heather ei olisi joutunut tällaiseen pulaan muttei kieltämättä olisi myöskään tavannut Amelieta.

Äsken mainittu silmäili maata tarkkaavaisesti kuin haukka. Hänen katseensa puikkelehti sammaleisilla mättäillä. Etsikö hän jotain? Heather laski lahkeensa takaisin nilkkansa suojaksi ja kohottautui pystyyn juuri kuin Amelie saapui hänen luokseen kädessään vankka keppi. Ainakin se näytti vankalta. Hän ojensi keppiä Heatherille sanoen; "Tämän avulla voit korvata askeleen kipeällä jalalla. Oletko koskaan käyttänyt kävelysauvoja?"

Heather otti kepin vastaan ja pudisti päätään. Hän ei ollut koskaan käyttänyt kävelysauvoja, ihmeellistä kyllä. Tyttö laski kepin toisen pään maahan ja nojasi siihen hieman. Kyllä tämän pitäisi luonnistua, hän tuumi ja astui terveellä jalallaan varovaisen askeleen. Sitten hän otti 'askeleen' myös kepillä ja siihen nojaten hinasi itsensä eteenpäin. Loistava keksintö.

"Kyllä minä näitä osaan käyttää", hän sanoi. "Eri asia miten pääsemme ylös."

[Mila Molina]

Heather Rose, Pouffsouffle: 14 p
Amelie Jordan, Pouffsouffle: 6 p

Kiitos pelistä!