// Tähän peliin odotellaan seuraksi Edwina Underlakea. :) Sijoittuu koulumatkan alkuun pikajunaan ja elokuun lopulle. //
Pariisin asemalla oli valtava tungos, kun saavuimme sinne. Ihmisiä liikkui edestakaisin ja erilaisissa muodostelmissa kuin muurahaisia. Vahva haju tuoksui niin junista kuin toisista ihmisistäkin, se kietoutui lähdön tuntuun, kiireeseen ja puheensorinaan. Karistin vanhemmat kannoiltani jo varhaisessa vaiheessa, sillä eivät he aikaisempinakaan vuosina minua olleet laiturille asti saatelleet. Tälläkin kertaa äiti oli suuntaamassa pian takaisin ministeriöön, ja isä taas piti aamupäivän ajan huolta Gwenistä, pikkusiskostani, joka aloittaisi koulun vasta seuraavana vuonna.
Mukanani oli matka-arkku sekä pöllön häkki, jossa istuskeli pöllöni Nox. Otus oli ärtynyt ihmismetelistä ja pälyili ympärilleen sen verran, että toivoin pääseväni pian junaan. Se tästä vielä puuttuisi, että Noksu alkaisi huutaa täyttä häkää tai nokkaisisi ketä tahansa tarpeeksi lähelle tulevaa.
Solmio kuristi kaulassa ja kiskoin sitä löysemmälle. Olin jo vetänyt ylleni koulukamppeet ja kaavut, tennarit jätin kuitenkin itsepäisesti jalkaan. Äiti oli mutristellut suutaan ja mulkoillut niitä pitkään, mutta hän tiesi, ettei saisi minua laittamaan jalkaani niitä hienosteluun sopivia, mustia nahkakenkiä. Vanhempieni suunnitelmat ja odotukset minua varten tuntuivat painolastina harteilla ja olin vieläkin suunnattoman vihainen heidän viimeisimmästä tempauksestaan.
Tuttu koulujuna odotti paikallaan, kuten aikaisempinakin vuosina. Tervehdin muutamia tuttuja, jotka heilauttivat kättään tai huusivat tervehdyksiä. Vastailin summamutikassa myös yhden tupalaiseni uteluihin kesästäni, mutta onneksi hänellä oli jo kiire kavereidensa seuraan. Mistä puheen ollen, en ollut nähnyt omasta kaveriporukastani oikeastaan ketään. Kevin tietysti saapuisi vasta viime minuuteilla, joten olisi turha odotella häntä.
Tungin ihmisten välistä kohti päätyvaunua, jonka luona luovutin matkatavarani pöllön häkkiä lukuunottamatta. Sitten etsin seuraavan vaunun sisäänkäynnin, jonka luokse oli muodostunut jo pieni jono oppilaita. Joku nuoremmista hyvästeli vanhempiaan melkein junan oven edessä, mikä aiheutti pienen tukoksen sisäänmenoaukolla ja minua alkoi ärsyttää. Laiturilla oli tilaa vaikka millä mitalla, jättäisivät niitä pitkiä jäähyväisiään hieman kauempana, jotta muut pääsisivät kyytiin.
Lähdin siirtymään ja etsimään toista vaunun ovea, jolta jono olisi kenties vähän lyhyempi. Tietysti minähän olisin tänä vuonna jo viidesluokkalainen, en ihan nuorimmasta päästä. Voisin käyttää vähän kyynärpäätaktiikkaa päästäkseni sisälle. Ainakin ekaluokkalaiset väistivät aika kuuliaisesti, kun huomasivat isompien oppilaiden kulkevan määrätietoisesti kohti.
Viimein pääsin ovelle ja nousin ylös melko korkean porrasaskelman hieman horjahtaen.

