Ryhmy on irti!

[Rebecca Hope]

"Ootko kuullut sellaisesta tempusta kuin laiskiaispyörähdys? Sun kannattais opetella, väistät nimittäin sillä keinolla monta ryhmyä. Ideana on roikkua pää alaspäin luudalla pitäen samalla jaloilla ja käsillä lujasti kiinni luudasta. Ryhmyhän olettaa aina, että istut luudan päällä, joten se menee lähes aina kohteen ohi. Voin vaikka näyttää mallia." London sanoi ja nousi luutansa selkään.

Hän ampaisi korkealle ilmaan. Tähylin itä pahuksen ryhmyä mutta sitä ei näkynyt missään. London kiepahti ylösalaisin luudalla , mutta piteli tiukasti jaloillaan ja käsillään kiinni luudasta. Sitten hän ponnisti oikein päin ja palasi maan pinnalle.

"Yritä toki perässä", London sanoi ja virnisti.

Virnistin takaisin ja hain luutani parin metrin päästä. Ponkaisin ilmaan ja tähyilin ympärilleni. Ryhmyä ei näkynyt vieläkään missään. Kiepsahdin ympäri luudallani, ja roikuin hetken aikaa pää alaspäin kunnes kiepsahdin takaisin oikein päin. pyörin pari kertaa huvin vuoksi ilmassa ja lähdin laskeutumaan.

Huomasin jonkin pienen pisteen vähän kauempana. Se suureni kovaa vauhtia ja tunnistin sen ryhmyksi. "Öö... Se ryhmy tuli takas!", huusin, samalla kun väistin sen laiskiaispyörähdyksellä. Laskeuduin maahan ja sanoin; "Tuo pitää saada kiinni, ennen kuin se aiheuttaa lisää vahin-" Ryhmy lensi koulun yhdestä ikkunasta sisään ja tuli toisesta ulos. "Koa..."

[London Morel]

Rebecca virnisti pojalle takaisin, haki oman luutansa ja otti haasteen vastaan. Tuo ponkaisi ilmaan, kiepsahti luudalta ympäri ja roikkui hetken ilmassa pää alaspäin. Sitten tyttö kiepsahti takaisin oikein päin, pyöri pari kertaa ilmassa ja lähti laskeutumaan takaisin maata kohti. Ennen kuin Rebecca pääsi maan pinnalle, ryhmy tuli takaisin ja ampaisi kaikella voimallaan tyttöä kohti. Rebecca kiepahti ammattimaisesti ylösalaisin luudallaan, ja ryhmy lensi tytön ohitse lentäen sisälle koulurakennukseen.

"Tuo pitää saada kiinni, ennen kuin se aiheuttaa lisää vahin - koa", tyttö sanoi laskeutuen maahan. Sieppi oli juuri tullut toisesta koulun ikkunasta ulos. London oli täysin samaa mieltä. Ryhmyt eivät yleensä olleet noin äkkipikaisia, mutta tämä ryhmy vaikutti olevan normaalia sisukkaampi tapaus.

London ei voinut olla esittämättä hienoja ryhmynnappaustaitojaan. Hän oli nimittäin harjoitellut sitä aikaisemminkin. Hän asteli huispauspallolaatikon luokse ja avasi sen kannen. Muut pallot olivat laatikon sisällä ketjuilla paikalleen sidottuina, mutta toinen ryhmyn paikoista oli tyhjä. Poika tähyili ympärilleen ja näki pian, kuinka ryhmy alkoi taas lähestyä. Hän heilutti käsiään ja ryhmy ampaisi suoraan kohti häntä. Juuri ennen kuin rautainen pallo osui poikaan, hän hypähti hieman taaksepäin, otti pallon syleilyynsä ja heittäytyi sen päälle maahan. Ryhmy rimpuili rimpuilemistaan ja London piti siitä kiinni kaikin voimin. Hän siirsi pallon laatikkoon, piti sitä toisella kädellään kiinni ja toisella kädellään sulki ketjun sen ympärille.

Poika hengitti syvään. Ryhmynnappausoperaatio oli vienyt voimia, mutta nyt riiviöryhmyltä oli selvitty. Seuraavaksi poika irrotti siepin, piti sitä hetken kädessään ja päästi sen sitten lentämään. "Haluan nähdä, oletko oikeasti niin hyvä siepinnappaaja, kun mitä olen ymmärtänyt", London sanoi Rebecalle ja iski tuolle silmää. Hän haluaisi nähdä, kuinka nopeasti tyttö pystyisi nappaamaan siepin.

[Rebecca Hope]

London käveli huispauslaatikon luo, ja avasi sen kannen. Seisoin vähän sivummalla ja tarkkailin ryhmyä. Pian ryhmy alkoi taas lähestyä ja London heilutti käsiään. Ryhmy ampaisi kovaa vauhtia kohti poikaa, joka, juuri ennen kuin ryhmy osui häntä rintaan, hypähti taaksepäin ja heittäytyi ryhmyn päälle. En ehtinyt edes silmiäni räpäyttää kun London oli jo ryhmyn päällä makaamassa. Poika lukitsi ryhmyn ketjuun ja otti siepin esiin. Hän päästi sen irti ja sanoi: "Haluan nähdä, oletko oikeasti niin hyvä siepinnappaaja, kun mitä olen ymmärtänyt."

Reagoin salamannopeasti. Nousin luutani selkään ja ponkaisin ilmaan. Sieppi oli jo parin metrin päässä, ja ampaisin sitä kohti. Lensin siepin perässä kovaa vauhtia ja aloin saavuttamaan sitä. Painauduin mahdollisimman matalaksi ja sukelsin alaspäin. Lensin ylöspäin, siepin eteen ja nappasin sen edestäpäin. "Sainpas!", huusin voitonriemuisesti. Siepin nappaaminen teki aina hyvän mielen.

Laskeuduin Londonin eteen ja hymyilin. "Muuten. Mitä paikkaa sä pelaat yleensä?", kysyin

[London Morel]

Ei tarvinnut kauaa odottaa, kun Rebecca tarttui haasteeseen. Tyttö nousi luutansa selkään, ponkaisi ilmaan ja ampaisi siepin perään. Tuo lensi siepin perässä kovaa vauhtia ja matalaksi painautuen sukelsi ensin alas, sitten ylös ja nappasi siepin nyrkkinsä sisään. Rebecca näytti iloiselta ja London antoi tälle suuret aplodit. Tytön taidot olivat erittäin vakuuttavat.

"Wow, olet upea!", London kehui tytön taitoja ja katsoi tuota ihaillen. Rebecan taidot hipoivat jopa Londonin omia taitoja, mutta poika oli kuitenkin edelleen sitä mieltä, että oli itse vielä hitusen parempi. Olihan hän vanhempi ja harjoitellu pidemmän aikaa.

"Etsijää, tietty", London vastasi Rebecan esittämään kysymykseen, "Oon pelannut myös jahtaajaa, mutta se on vähän liian helppoa", poika jatkoi ja nauroi perään. "Säkin varmaan pelaat etsijää?", London enemmän totesi kuin kysyi, sillä hän oli melko varma siitä, että Serdaiglen etsijän paikka oli varattu Rebecalle. Tuskin kyseisessä tuvassa olisi muita yhtä hyviä siepinnappaajia.

[Rebecca Hope]

"Wow, olet upea!", London sanoi. "Kiitti! Onhan se tietty paljon vaikeampaa kun on muut pelaajat ja ryhmyt", sanoin.

London kertoi pelaavansa etsijänä ja myös kokeilleensa jahtajaa. "Oot sit varmaan mua parempi etsijä koska oot vanhempi ja muutenki varmaa pelannu enemmän", sanoin. "Säkin varmaan pelaat etsijää?", London kysyi. "Joo", sanoin.

"Mutta. Mitäs tehään? Onks sul jotain muita temppuja mitä voisit opettaa?", kysyin.

[London Morel]

Rebecca kiitti kehuista ja kertoi siepin nappaamisen olevan vaikeampaa silloin, kun kentällä on muut pelaajat sekä ryhmyt. Siinä tyttö oli oikeassa. Lisäksi oikeassa pelissä sieppi sai rutkasti enemmän etumatkaa ja ehti häviämään näkökentästä ennen etsintöjä. Silti tytön siepin nappaus oli ollut vakuutavaa katseltavaa.

Seuraavaksi Rebecca kysyi, olisiko Londonilla muita temppuja opetettavaksi.' Ja kyllähän Londonilla oli.

"Joo! Varmaan oot kuullut Wronskin harhautuksesta? Se on tosi kätevä - Josef Wrosnkin on ollut tosi nero keksiessään sen. Ideana on teeskennellä, että näkisi siepin maan rajassa ja lentää maata kohti, mutta ihan viime sekunneilla oikaista lento suoraan ylöspäin. Yleensä vastapuolen etsijä lähtee mukaan ja parhaassa tapauksessa se törmää maahan. Mäpä näytän sulle."

London nousi luudalleen ja ponkaisi ilmaan. Hän lensi korkealle ja tähyili hetken alaspäin. Sitten hän suuntasi luudan maata kohti ja aloitti syöksyn. Vauhti oli kova, mutta juuri ennen kuin poika osui maahan, hän käänsi luudan tiukasti takaisin ylöspäin. Luudan takapää maata raapien hän lähti kiihdyttämään taas yläilmoihin. Päästessään tarpeeksi korkealle, poika hidasti ja jäi liitelemään paikoilleen.

"Tee perässä, Rebe!", hän huudahti tytölle.

[Rebecca Hope]

"Joo! Varmaan oot kuullut Wronskin harhautuksesta? Se on tosi kätevä - Josef Wrosnkin on ollut tosi nero keksiessään sen. Ideana on teeskennellä, että näkisi siepin maan rajassa ja lentää maata kohti, mutta ihan viime sekunneilla oikaista lento suoraan ylöspäin. Yleensä vastapuolen etsijä lähtee mukaan ja parhaassa tapauksessa se törmää maahan. Mäpä näytän sulle."

London nousi luutansa selkään ja potkaisi maasta vauhtia. Poika lensi ylös, korkealle ja tähyili alaspäin. Sitten hän syöksyi alaspäin kovaa vauhtia. Juuri ennen kuin hän osui maahan, poika käänsi luutansa takaisin ylöspäin. Londonin luudan takaosa raapi hiukan maata ja hän lähti kiihdyttämään kovaa vauhtia yläilmoihin

"Tee perässä, Rebe!", hän huudahti. Nousin luutani selkään ja potkaisin maasta vauhtia. Kiihdytin kovaa vauhtia ylöspäin ja käänsin luutani vaakasuoraan. Sukelsin alaspäin ja lähdin kiihdyttämään kovaa vauhtia. Maan kamara läheni nopeasti ja onnistuin juuri ajoissa nostamaan luutani ylöspäin. Jalkani hipaisivat maata, kun lähdin lentämään ylöspäin.

Lensin Londonin eteen. "Noh. Onnistuinko?", kysyin.

[London Morel]

London katsoi, kuinka Rebecca otti jälleen kerran haasteen vastaan. Tuo nousi luutansa selkään, ponkaisi maasta vauhtia ja kiihdytti ylöspäin. London seurasi silmä tarkkana, kuinka Rebecca käänsi seuraavaksi luudan syöksyyn alaspäin. Juuri ennen kuin tyttö osui maahan, tuo käänsi suuntansa takaisin ylöspäin jalat maata hipoen. Tuo lensi Londonnin vierelle ja kysyi, onnistuiko hän.

"Olet mahtava!", London kehui. Hän irrotti molemmat kätensä luudan varresta ja taputti tytölle suosionosoitukseksi. "Mä en ees tiedä, mitä voisin opettaa sulle seuraavaksi". Poika pohti hetken aikaa, mutta tuli siihen tulokseen, että harjoituksia voitaisiin jatkaa myöhemmin, sillä musta pilvi lähestyi uhkaavasti huispauskenttää.

"Onko sulla nälkä? Mä en oo syönyt vielä mitään tänään. Mitä, jos mentäisiin syömään jotain ja tultaisiin jatkamaan harjoittelua joku muu kerta?", poika kysyi ja alkoi pikkuhiljaa laskeutua alaspäin luudallaan.

// Seuraava peliviesti voisi olla viimeiseni, ellet sitten keksi jotain lisäjuttua peliin. :) //

[Rebecca Hope]

"Olet mahtava!", London kehui. "Kiitti. Se sun ryhmynnappaus oli muuten ihan sairaan hieno! Ite oisin varmaan vaan tyyliin kiljunu ja juoksenu pakoon tai jotain", sanoin ja naurahdin. "Mä en ees tiedä, mitä voisin opettaa sulle seuraavaksi", London sanoi ja näytti pohtivalta.

"Onko sulla nälkä? Mä en oo syönyt vielä mitään tänään. Mitä, jos mentäisiin syömään jotain ja tultaisiin jatkamaan harjoittelua joku muu kerta?", hän kysyi ja lähti laskeutumaan alaspäin. "Joops. En oo itekkään syöny mitään", sanoin ja lähdin laskeutumaan Londonin perässä maahan.

Katsahdin taivaalle. Tummat pilvet lähestyivät kenttää. Olisi varmaan parasta mennä sisälle.

//Juups lopetellaan vaan nytten :3 Kiitos peliseurasta! :)//

[London Morel]

Rebecalle sopi, että kaksikko lopettaisi huispausharjoittelut tältä päivältä ja he menisivät syömään. Tyttö kertoi, ettei itsekään ollut syönyt vielä mitään tänään. London nyökkäsi ja laskeutui maahan Rebecan seuraten häntä. Poika hyppäsi pois luutansa päältä, otti luutansa oikeaan käteensä ja nosti hartiansa päälle.

"Sun kanssa oli tosi mukava harjoitella, voitaisiin ottaa joku päivä uusiksi", London sanoi kaksikon astellessa koulurakennusta kohti.

Hän oli harvoin törmännyt tyttöön, joka oli yhtä kinnostunut huispauksesta kuin hän sekä lisäksi lähes yhtä taitava. Jatkossa, kun Lora ei enää käy samaa koulua hänen kanssaan, Rebecasta voisi kyseisen tytön korvaaja - ja ehkä jotain enemmänkin. London virnisti itselleen ja jatkoi kävelyään. Harjoittelu oli huomattavasti hauskempaa kaksin.

// Kiitos kivasta peliseurasta! :) //