Villi kuin kyhmi

[Warren Clarke]

//Tervetuloa, Tiuku Mandala! Peli sijoittuu koulun pihamaalle, sopisiko päiväksi vaikkapa 22.9.?//

Taikaolentojen hoidon oppitunti oli juuri päättynyt, ja pakkailin aitauksen lähellä kirjoja laukkuun. Olimme juuri käsitelleet kyhmejä, siilin näköisiä villejä pikku otuksia, jotka eivät tainneet pitää siitä, jos niille tarjosi ruokaa. Tämän ainakin olimme oppineet, kun tunti venyi kaksikymmentä minuuttia sen takia, että yksi oppilas oli pitänyt viedä sairaalasiipeen näyttämään kyhmin raatelemaa sormeaan, kun hän oli yrittänyt opettajan kiellosta huolimatta tarjota sille leipää.

Heilautin laukun olalle ja lähdin matelemaan linnaa kohti. Minulla ei ollut mitään kiirettä, koska Natilla oli tänään jälki-istuntoa suoraan koulun jälkeen. Minua nauratti kun muistelin tapausta, josta kyseinen rangaistus oli napsahtanut. Nat oli ostanut täysi-ikäisiltä oppilailta pari pulloa Poudlardinesta salakuljetettua tuliviskiä ja olimme viettäneet porukalla iltaa tyhjässä luokkahuoneessa. Muut olivat tajunneet juoda kohtuullisesti, mutta Nat veti yksin kokonaisen pullon ja estelyistä huolimatta kömpi kännissä opettajanhuoneen ovelle kysymään sokeria lainaan.

Havahduin mietteistäni, kun huomasin äkkiä suoraan edessäni jotain ruskeaa ja piikikästä, jonka päälle meinasin juuri astua. Väistin äkkiä ja hypähdin vähän kömpelösti yhdellä jalalla, mutta en sentään astunut tuon piikikkään asian päälle.

Kumarruin tarkastelemaan lähempää väistöni kohdetta. Ruskea, piikikäs, kuonollinen, se taisi olla kyhmi. Se oli kai karannut taikaolentojen hoidon oppitunnilta. Nyppäsin sen piikkeihin tarttuneen lehden pois ja pohdin, mitä tekisin sille. Kyhmi tuhisi jotain ja haisteli maata tai mitä kyhmit nyt tekivätkään. Taikaolentojen hoidon opettaja oli jo mennyt linnaan, joten en voinut viedä sitä hänellekään, sillä olin aika varma, että siitä hyvästä, että veisin kyhmin linnaan, saisin varmaan liittyä Natin seuraan jälki-istuntoon. Taikaolentoaitaukset taasen olivat lukossa, joten hankala sitä oli sinnekään viedä. Kyhmin jättäminen paikoilleen taas olisi vastuutonta, koska jotkut varomattomat ekaluokkalaiset saattaisivat luulla sitä siiliksi ja syöttää.

Pyyhin käteni sinimustaruudullisen takkini helmaan ja nostin varovasti kyhmin syliini. Varmaankin minun pitäisi viedä se aitauksille ja yrittää avata lukittu häkki alohomoralla tai jotain, se oli kuitenkin vähiten vahinkoa aiheuttava toimintamalli, joskin voisin joutua hankaluuksiin, jos minut nähtäisiin tiirikoimassa häkkejä. Olipas tämä nyt vaikeaa.

[Tiuku Mandala]

// Tosiaan kyseessä on ensimmäinen roolipelini/-viestini joten varautukaa siihen.. :D Päivämäärä sopii hyvin :)

Vihdoinkin tunti oli ohi! En olisi jaksanut istua paikallani kovinkaan paljoa enempää. Tuntui, että luokan ilma olisi ollut täysin ummehtunutta. Olin odottanut tunnin loppumista malttamattomana päästäkseni raikkaaseen, puhtaaseen ilmaan jossa voisi hengittää vapaasti tuntematta keuhkojen täyttymistä home-itiöillä. Suorastaan ryntäsin pihamaalle suuren puun alle ja lysähdin runkoa vasten. Heitin laukkuni viereeni nurmelle ja vedin syvään henkeä, miten ihanalta se tuntuikaan!

Hengiteltyäni aikani, muistin aamuisen selkkauksen. Siilini Opal oli näyttänyt huonovointiselta enkä raaskinut jättää raasua yksin makuusaliin. Olin ottanut Opalin mukaan laukkuuni jotta voisin tarkkailla sitä tarvittaessa. Nyt olin unohtanut katsoa siilin vointia viimeisen tunnin jälkeen joten aloin penkomaan laukkuni sisältöä. Koulukirjat,sulkakynä,pergamentteja... Ei vilaustakaan siilin näköisestä pikku vilperistä. Tunsin, kuinka paniikki alkoi kohota ja pulssini nousta. Missä välissä siili olisi voinut karata? Ajatukseni laukkasivat villisti kelaten päivän tapahtumia läpi ja pysähtyivät kuin seinään. Olin heittänyt laukun sivuun jolloin siilillä oli oiva tilaisuus lähteä kohti seikkailuaan.

Pakkasin kaikki tavarat pyörremyrskyn lailla takaisin laukkuuni, kaivaessani sieltä samalla Opalin suosikkiherkkuja, jauhomatoja täynnä olevan rasian. Päätin lähteä etsimään ensin piha-alueelta joten noustuani ylös lähdin taikaeläinten aitaukselle päin huudelle samalla Opalin nimeä.

//Tästä viestistä tuli nyt tälläinen hieman lyhyehkö ja tönkkö mutta toivon ettei haittaa :)

[Warren Clarke]

//Tosi hyvähän tuo on, ja varsinkin ekaksi roolipeliviestiksi :) Ei mulla tuon pidempiä ole//

Seisoskelin hetken paikallani katsellen pientä kyhmiä kämmenilläni, olivat ne kyllä suloisia olentoja. Sellaisen voisi ottaa vaikka lemmikiksi, jos ne vain suostuisivat syömään tarjottua ruokaa. Huokasin, ja käännähdin takaisin aitauksille päin. Ei tässä vitkuttelu auttanut, pakko oli tarttua härkää sarvista, jos halusin linnaan ennen päivällisaikaa.

Lähdin lampsimaan kohti taikaolentoaitauksia ja vilkuilin samalla pihamaata yrittäen paikantaa mahdolliset opettajat, jotka voisivat tulkita puuhani väärin. Opettajia ei onneksi näkynyt, ja piha oli muutenkin melko tyhjä, joskin ulko-ovista purkautui verkalleen lisää oppilaita nauttimaan raikkaasta syysilmasta tuntien jälkeen. Huomioni kiinnitti noin parinkymmenen metrin päässä minusta kävelevä violettihiuksinen tyttö, joka huuteli mennessään jotain Opalia näyttäen enemmän kutsuvan eläintä kuin oppilasta. Olikohan tämän lemmikki kateissa tai jotain?

Kävellessäni aitauksia kohti kädessäni oleva kyhmi näytti jotenkin hermostuvan, kuin olisi haistanut jotain. Se tunki kuonoaan sormieni raosta. Mitä ihmettä se halusi? Vilkaisin kyhmin haluamaan suuntaan, siellä ei ollut mitään erikoista. Seisahduin vähän hämilläni ja lähdin jostain syystä kävelemään kyhmin haluamaan suuntaan. Ehkä pelkäsin sen raatelevan sormeni, jos en tottelisi sitä. Huomasin lähestyväni violettihiuksista tyttöä kävellessäni, ja väistin hänet vain parin metrin päästä.

[Tiuku Mandala]

Etenin pihalla taika-eläinten aitausta kohti katsoen mahdollisien puskien ja puiden alle, yhä huudellen rakasta piikkipalleroani. Katsoin sitten minkä tahansa onton kannon sisään tai piikikkään pensaan alle, en nähnyt omaa lemmikkipalloani. Päästin turhautuneen huokauksen, ja nostin hiukseni nopealle nutturalle jonka ympärille käärin ranteestani aina löytyvän pompulan. Käärin hihat ylös kaavustani ja ryhdyin etsimään hieman syvemmältä pensaista.

Aikaa kului, päivällinen lähestyi uhkaavasti eikä pienintäkään havaintoa pallerostani.Tiedostin kyllä ajankulumisen, mutten halunnut jättää Opalia yksin pihalle, raukkahan voisi paleltua tai vielä pahempaa, joutua jonkun petoeläimen välipalaksi. Yritin naksutella ja rapistella jauhomatoja täynnä olevaa rasiaa toivoen siilin ryntäävän jostain luokseni. Kukaan ei kuitenkaan kirmannut luokseni joten jatkoin matkaa huolissani ja hieman turhautuneena.

Pian näin toisen hahmon lähestyvän minua. Näytin varmasti harvinaisen tyhmältä katsoessani jokaista mahdollista piilopaikkaa ja huudellen Opalia kuin viimeistä päivää. Pojan tullessa lähemmäs, rohkaisin itseni kysymään häneltä apua. En ikinä löytäisi siiltä yksin, ja vihoviimeinen asia minkä tahdoin tehdä, oli mennä koputtelemaan opettajanhuoneeseen ja kertomaan kömmähdyksestäni. Vedin nopeasti henkeä, kokosin itseni ja käännyin pojan puoleen. "Anteeksi, et olisi sattunut näkemään siiltä täällä puutarhassa, se karkasi minulta?", yritin selittää pojalle toivoen hänen nähneen Opalin.

[Warren Clarke]

Olin jo kävelemässä nutturapäisen tytön ohi, kun hän äkkiä puhuttelikin minua. Seisahduin ja käännyin katsomaan hieman epätoivoisen näköistä tyttöä.

“Anteeksi, et olisi sattunut näkemään siiliä täällä puutarhassa”, hän sanoi, “se karkasi minulta.”

Siiliä? Kurtistin miettivänä kulmiani ja käänsin katseeni käsissäni olevaan kyhmiin. Siilit ja kyhmithän näyttivät samalta. Yhteensattuman todennäköisyyksistä huolimatta, olisihan se mahdollista, että tämä kyhmi saattoikin olla tuon tytön etsimä siili. Nostin katseeni takaisin tyttöön ja kohotin samalla hieman käsiäni, jotta tyttö huomaisi niissä lepäävän olennon mahdollisesti tunnistaen sen.

“Mahtaisiko tämä olla etsimäsi otus?” Kysyin hymyillen. “Luulin tätä taikaolentotunnilta karanneeksi kyhmiksi, mutta enpä minä niitä siileistä erota.” Katsoin tyttöä ensi kertaa kunnolla, ja panin merkille, että olin nähnyt tämän pari päivää sitten Gryffondorejen oleskeluhuoneessa. “Olen Warren Clarke”, esittäydyin.

//Anteeksi kun kesti niin pitkään, minulla on ollut aika paljon kiireitä, yritän jatkossa vastata nopeammin :)

[Tiuku Mandala]

Kysyttyäni pojalta mahdollisia näköhavaintoja siilistä, en odottanut liikoja. Poika ei varmasti ollut nähnyt mitään joten joutuisin vain jatkamaan etsintöjä. Ajatuskin etsintöjen jatkumisesta sai mielialani kaivautumaan maahan loppuiäksi. Suureksi ihmeeksi poika kuitenkin kurtisti kulmiaan ja alkoi tiirailla käsiään kohti jotka olivat ikään kuin kovertuneina kupiksi.

Poika nosti katseensa takaisin minuun samalla ojentaen käsiään minua kohti. Pojan käsilä möngerteli pieni,suloinen pikku vipeltäjäni. Onnen ja helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni. Avasin suuni mutten voinut puhua helpotukseltani.

"Mahtaisiko tämä olla etsimäsi otus?” Kysyi poika hymyillen. “Luulin tätä taikaolentotunnilta karanneeksi kyhmiksi, mutta enpä minä niitä siileistä erota.” "Opal! Voi pallero missä olet ollut?!" En voinut enää hillitä itseäni. Kyynel silmäkulmassa kumarruin varovasti Opalia kohti ja otin piikkipalleron tiukkaan syleilyyn.

"Olen Warren Clarke", poika esittäytyi minulle. Esittäydyttyäni itse kysyin pojalta hänen tuvastaan sillä olen melko varma että olen nähnyt hänet jossain.
//Vastasin itsekkin vasta nyt joten ei hätää :) Minullakin on hieman kiireitä enkä ole nyt voinut niin hyvin viime aikoina joten minullakin vastaaminen hieman kestää//

[Warren Clarke]

Tytön ilme ja olemus vaihtuivat hetkessä tämän huomatessa käsissäni olevan kyhmin, joka tosin tämän tunnistavasta reaktiosta päätellen ei ollut kyhmi alkuunkaan, vaan siili, Opalko sen nimi oli?

“Opal!” tyttö kiljahti iloisena jälleennäkemisestä. “Voi pallero, missä olet ollut?” Nutturapää nosti siilin syliinsä onnenkyynelissä. Ilmeisesti siili oli hyvin rakas, tai sitten ollut kadoksissa hyvin kauan. Katsoin hymyillen kohtausta, se loi minuunkin lämmintä tunnetta rintaan.

Tyttö esittäytyi Tiuku Mandalaksi, ja kysäisi tupaani, ilmeisesti hänellä ei ollut minusta yhtä vahvaa mielikuvaa kuin minulla hänestä. Tosin violettihiuksinen tyttö oli helpommin erotettavissa massasta kuin minä.

“Tiuku…” Maistelin nimeä. “Kaunis nimi. Olen Gryffondor”, kerroin, “kuten taidat olla sinäkin?” Äkkiä vatsastani kuului murahdus, ja naurahdin vaivaantuneena. “Alkaa olla päivällisaika, pitäisiköhän meidän mennä syömään?”

Yritin saada kommenttini kuulostamaan rennolta, jotta Tiuku suostuisi. Olisi mukava jutella hänen kanssaan lisää, eikä minulla sitäpaitsi muutakaan seuraa Suurten salissa olisi, kun Natkin oli jälki-istunnossa.

//Toivottavasti voit pian taas paremmin :/

[Tiuku Mandala]

Nostellessani piikkipalleroani,olin huomannut pojan kasvoille kohonneen hyvin lämpimän hymyn. Poika oli erittäin komea hymyillessään mutta keskityin vain rakkaaseen piikkipallerooni.

Esittäydytyäni ja kysyttyäni pojan tupaa olin varma että tiedän pojan jostakin. En vain millään saanut päähäni että mistä.. Poika kuitenkin vaikutti hyvin mukavalta,jonka seurassa voisi viihtyä.

“Kaunis nimi. Olen Gryffondor”,poika kertoi jatkaen “kuten taidat olla sinäkin?” Vastasin myöntävästi pojan kysymykseen tajuten,missä olin hänet nähnyt. "Nyt tiedänkin miten vaikutut niin tutulta,näin sinut oleskeluhuoneessa muutama ilta sitten" kerroin hymyillen.
Pian pojan vatsasta kuului murahdus, ja hän naurahti vaivaantuneena. “Alkaa olla päivällisaika, pitäisiköhän meidän mennä syömään?",poika kysyi hieman vaivautuneen oloisena. "Toki,lähdetään vain ",totesin hymyillen pojalle lähtien hieman linnaa päin. "Tiedätkö mitä ruokaa siellä on tänäön,minulla on kaamea nälkä" naurahdin samalla kun vatsani murisi.

//Olen erittäin pahoillani että jouduit odottamaan näin kauan!

[Warren Clarke]

Tiuku vahvisti tupansa epäilemäkseni, ja nyökkäsin mietteliäänä.

“Nyt tiedänkin, miten vaikutit niin tutulta”, Tiuku sanoi. “Näin sinut oleskeluhuoneessa muutama ilta sitten.”

Naurahdin hieman. “Paljon mahdollista. Me pelattiin silloin räjähtävää näpäystä parin muun kanssa ja ollaan aika äänekäs porukka”, mainitsin. Taisi siis olla sama ilta, jolloin minä olin pannut merkille Tiukun. Aika huvittava yhteensattuma. Miksiköhän en mennyt juttelemaan hänelle silloin?

Tiuku oli samaa mieltä päivälliselle lähtemisestä, joten lähdimme yhdessä kävelemään linnaa kohti. “Tiedätkö mitä ruokaa siellä on tänään”, Tiuku kysyi kävellessämme, “minulla on kaamea nälkä.” Hänenkin vatsansa murahti sanojen painoksi.

Kaivelin muististani ruokalistoja. Olimmeko menossa neljännellä viikolla? Ja tänään oli torstai. “Öh… Olisikohan ollut punajuuri-vuohenjuustolaatikko ja jälkiruoaksi vadelmatuulihattuja?” Muistelin. “Lounaaksihan oli sipulikeittoa, eli juu, eiköhän se ole niin…” Jatkoin vielä pohtimista itsekseni.

Vilkaisin Tiukua ja muistin samassa hänen siilinsä. “Tuleeko Opalkin syömään vai vietkö sen johonkin?” Kysyin kun saavuimme ulko-ovelle. Avasin oven ja pidin sitä hyvien tapojen mukaisesti auki Tiukulle.

//Ei tuo järin pitkä aika ollut, ja sinähän varoitit etukäteen :)

[Tiuku Mandala]

Warrenin kerrottua pelailustaan ystäviensä kanssa, naurahdin pelin nimelle. "En ole koskaan pelannut tuollaista peliä, onko se millaista?" kysyin hymyillen ja jatkoin" Räjähtävää näpäytystä olisi huippua kokeilla joskus!"

Warrenin kerrottua ruokalistasta tämän päivän ruuan, en voinut muuta kuin ihmetellä. "Miten voit muistaa noin tarkasti ruokalajit? Minä en muista niitä ikinä!" nauroin sille, miten hajamielinen itse olen. " Muistan juuri ja juuri lukujärjestykseni ja päivämäärät, mutten niissäkään ole aina oikeassa" naurahdin.

Warren päästi minut ensin sisälle pitäen ovea auki joten kiitin häntä hymyn kera. Herrasmiehet ovat mukavaa seuraa, tuumin itsekseni. Warrenin kysyttyä Opalista, kohautin vain olkiani. "Luultavasti otan sen mukaan, koska en viitsi viedä sitä niin lyhyeksi aikaa yksin pimeään makuusaliin."

"Mitä ajattelit tehdä illallisen jälkeen?" kysyin hymyillen, ja jatkoin samaan hengenvetoon " jos hengailette porukkasi kanssa, panisitteko pahaksenne jos liittyisin hetkeksi seuraanne? Olen vasta aloittanut tässä koulussa joten kaverit ovat enemmän kuin tervetulleita" selitin hymyillen arasti.

//Olen erittäin pahoillani, että kesti vastata.. Olen raatanut itseni hengiltä koulussa, saanut kepit jalkani takia tms. jonka takia vastailu on kestänyt.