Aina vain ylemmäs

[Lily-Bella Davies]

"Se oli pelottavaa, pelkäsin jo, että sulle oli sattunut jotain", Aurora sanoi huolestuneen kuuloisena. "Se oli lähellä", tokaisin ja tyttö nyökkäsi. Jälkeenpäin tajusin, kuinka vaarallinen tilanne oli ollut. Köysi ei luultavasti olisi kestänyt terävää katonreunaa, vaan se olisi sahautunut poikki. Olisin tippunut useiden kymmenien metrien matkan maahan. Käteni tärisivät vieläkin hieman. Itse tilanteessa en ollut tajunnut pelätä läheskään niin paljon kuin olisi pitänyt.

"Harmi kun täällä ei ole mitään, mikä estää tuulen tulemisen tänne ja muuten pakko tänne on olla joku turvallinen reitti koska miten muuten kattoa korjataan tai savupiippua puhdistetaan", Aurora sanoi. Mietin hänen teoriaansa, mutta tulin siihen tulokseen, että kattoa korjattiin luultavasti luudanvarsilta taikuuden avulla. Tuskin korjaajat sentään katolle laskeutuisivat. En kuitenkaan viitsinyt sanoa Auroralle mitään. Samassa sain idean. Luudanvarret! Miksen ollut keksinyt sitä aiemmin, kun kerran osasin kutsuloitsun niin hyvin! Voisimme kutsua luutavarastosta itsellemme luudat ja lentää tähtitorniin. Tai sitten voisimme lennellä ympäriinsä tiluksilla. Vaikka en liiemmin pitänyt huispauksesta, luudalla lentäminen oli mielestäni ihan kivaa.

"Tulejo luudanvarret", kuiskasin ja kohotin sauvani. En tiennyt mistä luudat tulisivat, joten jos joku näkisi niiden lähtevän lentoon, hän saattaisi hieman ihmetellä. Toivottavasti katsojana ei olisi kukaan opettajista, sillä silloin saattaisimme joutua pulaan. Olin toki aiemminkin rikkonut sääntöjä, mutta en oikeastaan haluaisi joutua jälki-istuntoon tai menettää tupapisteitä. Hetken kuluttua huomasin kahden luudanvarren lentävän meitä kohti vuorilta. Ihmettelin, miksi ihmeessä ne sieltä tulivat. No, sitä en saisi tietää.

Ojensin toisen luudan Auroralle. "Mitäs sanot, lennettäisiinkö vuorille? En ole koskaan käynyt siellä. Olisi kiva nähdä mitä niiden takana on", ehdotin ja hymyilin ilkikurisesti. Siitä tulisi hauskaa, mutte suinkaan täysin turvallista. Tuuli oli hieman laantunut, mutta se kyllä edelleen tilaisuuden tullen tiputtaisi meidät luudanvarrelta.

[Aurora Smith]

"Tulejo luudanvarret" Lily loitsi kuiskaten. Luudanvarret miksen heti keksinyt. Hetken päästä kaksi luudan vartta lensivät meitä kohti vuorten takaa. "Öö miks luudanvarsia säilytetään vuorilla" kysyin Lilyltä vaikka en varmaan saisi siihen vastatusta".

Lily ojensi toisen luudan minulle ja kysyi irvistäen ilkikurisesti "Mitäs sanot, lennettäisiinkö vuorille? En ole koskaan kaynyt siellä. Olisi kiva nähdä mitä niiden takana on". Riisuin valjaat, hymyilin Lilylle ilkikurisesti ja nousin tottuneesti luudan päälle. "Okei". Hetken kuluttua olin jo ilmassa. "Kisa kuka on eka siellä" Huusin ja lähtin lentämään kohti vuorta. Vielä pari metriä niin näkisin mitä vuorien toisella puolella on

[Lily-Bella Davies]

"Öö miks luudanvarsia säilytetään vuorilla", Aurora ihmetteli. Naurahdin hieman. Se tosiaankin tuntui omituiselta. Ehkä siellä oli jonkun vanhan mummon mökki ja hänellä oli luutia. Kauhistuin ajatuksesta. Jospa olimme vieneet mummon ainoat luudat ja nyt hän ei pääsisi pois mökistään? Jos hän ei saisi ruokaa pitkään aikaan ja kuolisi nälkään... Sysäsin ajatuksen syrjään. Tuskin nyt kukaan vuorien välisissä laaksoissa asuisi. Olin nähnyt eräässä Châteaun historiasta kertovassa kirjassa kuvia laaksoista vuorilla. Ne olivat kuvissa olleet kauniita ja vehreitä ja niiden läpi oli solissut vuoristopuro.

Kun ehdotin, että lentäisimme vuorille, Aurora vastasi myöntävästi. Hymyilin iloisena. Hän ei selvästikään ollut mikään pelkuri joka pelkäsi korkeita paikkoja tai vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Niitä tänään tosiaan oli riittänyt, mutta emme näköjään olleet vielä saaneet tarpeeksemme. Tajusin, että tämän ajan, jonka olin viettänyt Auroran kanssa, olin elänyt hetkessä. En ollut miettinyt eilistä tai huomista, ensi vuotta enkä viime vuotta. Olin ollut läsnä tässä ja nyt. Sellaiset hetket olivat kaikkein parhaita. Minulla oli todella, todella hauskaa. Ja hauskuuttahan maailmassa ei ollut liikaa.

Aurora riisui valjaat ja nousi toisen luudan päälle. Minä seurasin esimerkkiä. "Kisa kuka on eka siellä", Aurora huudahti ja ponnisti ilmaan. Nauroin ja ponkaisin itsekin vauhtiin. En ottanut kisaa vakavasti, mutta lensin silti niin kovaa kuin pystyin ja tein välillä hurjia syöksyjä kohti maata ja korjasin kurssin aivan viime tipassa suunnaten melkein pystysuoraan ylös. Lentäessäni, aivan kuten ratsastaessakin, minulle tuli huumaava vapauden tunne. Tuntui, kuin kaikki tässä maailmassa olisi mahdollista minulle. Kasoni loistivat innosta viilettäessäni hurjaa vauhtia kohti vuoria.

Aurora oli jonkin matkaa minua edellä ja otin hänen kiinni. "Tämä on mahtavaa", huudahdin hänelle ja nousin korkeammalle. Katselin hetken ympärilleni. Olimme varmaankin noin kahdeksankymmenen metrin korkeudessa ja lentäessäni näin jo paikoitellen vuorten toiselle puolelle. Adrealiini virtasi suonissani ja olin huolista vapaa. Hidastin hieman vauhtia ja lennähdin Auroran viereen. "Laskeudutaan tuonne laaksoon", huusin ja osoitin kahden lumihuippuisen vuoren välissä siintävää viheraluetta.

Hidastin vauhtia ja lensin hetki hetkeltä matalammalla. Puiden latvat osuivat jo melkein jalkoihini. Tähyilin hetken tyhjää viheraluetta, johon voisin laskeutua, ja huomasinkin sellaisen pian. Hidastin vauhtia ja laskeuduin heinikolle. Hyppäsin pois luudan selästä ja katselin ympärilleni. Maisema oli uskomaton. Puita ja vehreää kasvillisuutta, kirkasvetinen joki, jylhät, lumihuippuiset vuoret. Tiesin heti, että tänne tulisin vielä monesti. Voisin ottaa eväät, kirjoja ja huovan ja tulla tänne viettämään aikaa. Istuisin matalalla heinikolla ja voisin vaikka piirtää maiseman.

"Voitaisiin nyt syödä vähän evästä. Sinullahan oli kurpitsamehua ja keksejä?", kysyin Auroralta. Voisin kutsua Châteaun keittiöstä vähän ruokaa. Kotitontut saattaisivat ihmetellä, mutta ne eivät varmaan panisi sitä pahakseen. Kohotin sauvani. "Tulejo noidankattilakakut ja voileivät", kuiskasin. Laskin sauvani. Ruoan tulemisessa kestäisi varmaankin hetki. Siristin hieman silmiäni illan hämärässä ja huomasin horisontissa korin, joka viiletti meitä kohti. Kori tuli lähemmäs ja arvelin sen olevan täynnä ruokaa. Nappasin sen kiinni ilmasta ja huomasin sen päällä olevan lisäksi vielä piknikhuopa. Levitin huovan heinikolle.

"Aika siistiä, eikö?", hymyilin Auroralle ja istuuduin huovalle. Osoitin hänelle paikkaa vierestäni ja avasin korin. Nappasin yhden voileivän käteeni ja haukkasin siitä palan.

[Aurora Smith]

Lily sai minut kiinni. Ja huudahti "Tämä on mahtavaa". Lily nousi korkeammalle ja otin hänestä esimerkkiä eli nousin itsekkin korkeammalle. Olimme noi kahdesankymmenen metrin korkeudessa. Lilily lensi nopeammin kuin minä. Ja vähän ajan päästä hän Hidasti vauhtia ja lensi minun viereeni. "Lakeusutaan tuonne laaksoon" Hän huusi ja osoitti kahden lumihuippuisen vuoren välissä olevaa vireh aluetta. "Okei" Huusin vastaukseksi.

Hidastimme vauhtia ja lensimme matelemmalla, kuin aikaisemmin. Tähyilimme laskeutumis paikkaa, kunnes Lily huomasi sellaisen. Hidastimme vautia ja laskeuduimme heinikkoon. "Tästä tuli nyt varmaan mun lempipaikka täällä" Sanoin hymyille Lilylle.

"Voitaisiin nyt syödä vähän evästä. Sinullahan oli kurpitsamehua ja keksejä?" Lily kysyi. "Niin oli" vastasin. Lily loitsi "Tulejo noidankattilakakut ja voileivät" Pian meitä kohti lensi eväskori. Sen päällä oli piknikhuopa. Sen jälkeen loitsin "Tulejo laukkuni"

"Aika siistiä, eikö?" Lily kysyi ja istu huovalle. Vastasin siihen vaan nyökkäämällä. Pian sen jälkeen meitä kohti lensi minun käsilaukku. Sain käsilaukun kiinni ja otin sieltä kurpitsamehupullo, kertaköyttömukit ja peltisenresian joka oli täynnä keksejä. Asetin evääni viltille ja avasin petisen keksirasian.

Sen jälkeen otin yhden voi leivän aloin syömään sitä. "Kukaan ei varmaan alkanu ihmettelemään kun koulun käytäviä pitkin lentää piknik kori ja käsilaukku" Naurahdin.

[Lily-Bella Davies]

Voileivät olivat kolmioleipiä, joiden välissä oli kanaa, salattia ja jotain kastiketta. Leipä oli hyvää ja päätin käydä hakemassa sitä kotitontuilta joskus. Haukkasin toisen palan. Avasin kurpitsamehupullon ja kaadoin meille molemmille mehua kertakäyttömukeihin. Otin kulauksen mehua ja haukkasin taas leipää. Olin syönyt viimeksi suunnilleen kymmenen tuntia sitten, koska olin jättänyt päivällisen väliin. Siksi minulla oli todella kova nälkä ja nappasin toisen kolmioleivän.

Aurorakin oli ottanut leivän. "Kukaan ei varmaan alkanu ihmettelemään kun koulun käytäviä pitkin lentää piknik-kori ja käsilaukku", tyttö totesi ja naurahti. "Joo, toivottavasti kukaan ei nähnyt sitä", sanoin ja katsahdin varmuuden vuoksi taivaalle. Kukaan ei ollut tulossa pidättämään meitä, ainakaan toistaiseksi. Ei olisi kivaa jäädä kiinni tässä vaiheessa. Epäilin, että selviäisimme yöstä saamatta jälki-istuntoa, sillä olisi ollut todennäköisempää, että olisimme jääneet kiinni katoilla kiipeillessämme.

Poimin Auroran tuomasta keksirasiasta yhden keksin ja söin sen. Join hieman kurpitsamehua ja otin yhden noidankattilakakun. Olin hieman perso makealle ja jouduin usein hieman rajoittamaan herkutteluani. Nyt kuitenkin päätin sallia itselleni kaksi noidankattilakakkua. Voisin pitää sen jälkeen taas viikon herkkulakon. Nyt halusin kuitenkin elää hetkessä ja nauttia ruoasta. Kaadoin itselleni hieman lisää kurpitsamehua ja päätin keksiä jonkin puheenaiheen.

"Aiotko osallistua kesäleirille?", kysyin Auroralta. "Minä varmaankin osallistun, koska jotkut kertoivat, että siellä järjestetään kaikkea hauskaa tekemistä eikä oppitunteja ole lainkaan", kerroin hymyillen. "Kuulin, että leirillä järjestetään telttaretki, leivontaa, muotisuunnittelua, huispausta, pallopelejä, tähtikuvioiden etsimistä, nuotioiltoja ja vaikka mitä", luettelin ja äänensävyni muuttui pikkuhiljaa lapsekkaan innostuneeksi. Huispaus tosin taisi olla ainoa luettelemistani aktiviteeteistä, johon en osallistuisi. Mutta Aurora saattaisi pitää siitä.

Otin itselleni toisen noidankattilakakun ja huomasin, että vatsani alkoi olla jo aika täynnä. Mietin, mitä Aurora mahtaisi ajatella syömisistäni. No, jos hän sanoisi siitä jotain, voisin mainita, että en ollut syönyt melkein puoleen vuorokauteen. Sitä paitsi, milloin minä muka olin välittänyt muiden ihmisten mielipiteistä.

[Aurora Smith]

"Joo, toivottavasti kukaan ei nähnyt sitä" Lily saanoi ja katsoo taivaalle. Vilkaisin itsekkin taivaalle, mutta siellä ei näkynyt ketään henkilöä. katselin taivaalle ja mietin vähän kaikkea.

"Aijotko osallistua kesäleirille?" Lily kysyi. Mietin hetken vastausta kunnes Lily jatkoi "Minä varmaan osallistun, koska jotkut kertovat, että seillä järjestetään kaikkea hauskaa tekemistä eikä oppitunteja ole lainkaan" Lily jatkoi taas "Kuulin, että leirillä järjestetään telttaretki, leivontaa,muotisuunnittelua.........." Mietin edelleen mitä vastaisin "Onhan noi kiinnostavia, kunnes vastasin "Muo taitaa kiinnostaa nukkuminen"

Otin pari keksiä, voileipiä, noidankattilakakkuja ja lasillisen kurpitsakurpitsamehua. Sen jälkeen aloin herkuttelemaan.

//Sori kesto mun kaikki luonnokset katosi jonnekkin

[Lily-Bella Davies]

"Onhan nuo kiinnostavia. Mua taitaa kiinnostaa nukkuminen", Aurora kommentoi kertoessani kesäleirin mahdollisista aktiviteeteistä. Hämmennyin tytön kommentista hieman. Tarkoittiko hän, että halusi lähteä jo nukkumaan? Se voisi kyllä olla ihan viisasta. Huomenna joku saattaisi hieman ihmetellä, kun heräisin puoliltapäivin. Unirytmini oli mennyt aivan sekaisin öisistä retkistäni ja olin monesti herännyt juuri sopivasti lounaalle. Siksi minulla myös oli tummat pussit silmien alla ja näytin tavallistakin kalpeammalta. Minulla oli jo valmiiksi lähes valkea iho, mutta nyt näytin aivan aaveelta.

En jaksanut enää syödä muruakaan, joten heittäydyin pitkäkseni huovalle ja katselin taivaalle. Vajosin nopeasti omiin ajatuksiini, kuten tavallista. Olin viimeaikoina miettinyt aika paljon tulevaisuuttani. Olin menossa viidennelle luokalle ja sen jälkeen oppivelvollisuuteni päättyisi. Suorittaisin Velhomaailman Ihmeisiin Perehdyttävän tutkinnon ja sen jälkeen voisin käytännössä mennä töihin. Olin kuitenkin aika varma, etten jättäisi koulua kesken. Äitini ja isäni raivostuisivat aivan täysin, sillä koulun kesken jättävällä ei ollut kovin hyvät työllistymismahdollisuudet. Sitä paitsi halusin töihin taikaministeriöön ja sinne vaadittiin korkeaa koulutusta ja loistavia arvosanoja.

Koulun suhteenkin minun täytyisi petrata. Neljännen luokan loppukokeissa olin saanut kahdesta aineesta arvosanaksi Surken ja yhdestä Hirveän. Keskiarvo oli ollut vain nipin napin O. Enkä tosiaankaan haluaisi, että V.I.P-kokeiden keskiarvo olisi K tai edes O. Viidennen luokan keskiarvoni on pakko olla Upea. Pakko.

"Mitä aiot tehdä koulun jälkeen?", kysyin Auroralta ja tapani mukaan vastasin kysymykseen ensin itse. "Minä haluaisin töihin taikaministeriöön joihinkin kansainvälisiin tehtäviin tai sitten sauvasepäksi", kerroin. Taikaministeriöhaaveeni johtui ehkä siitä, että äitini oli siellä töissä ja olin usein päässyt hänen mukaansa käymään ministeriössä. Ministeriön mahti ja loiste olivat tehneet minuun vaikutuksen ja usein kuvittelinkin itseni kulkemassa Atriumissa tyylikkäässä jakkupuvussa ja mustan nahkalaukun kanssa. Se todella oli unelmani.

"Meidän kannattaisi varmaan palata pikkuhiljaa koululle, vai mitä?", kysyin ja nousin istumaan. En kuitenkaan tehnyt elettäkään lähteäkseni, sillä odotin ensin toisen vastausta. Jos Aurora haluaisi vielä jäädä, minäkin voisin ehkä jäädä hetkeksi. Tai sitten voisin lähteä yksin. Epäilin kuitenkin tytön vihjanneen aiemmalla lausahduksellaan haluavansa nukkumaan, joten luultavasti lähteminen sopisi hänelle ihan hyvin. Minäkin aloin tuntea oloni raukeaksi ja haukottelin.

// Seuraava viesti voisi olla viimeiseni (: //

[Aurora Smith]

"Mitä aiot tehdä koulun jälkeen" Lily kysyi ja hetken päästä hän itse vastasi kysymykseen. "Minä haluaisin töihin taikaministeriöön, joihinkin kansanvälisiin tehtäviin tai sauvasepäksi" Vastasin itsekkin kysymykseen "Mä ajattelin vaan mennä eteenpäin ja katsoa mihin ammattiinpäädyn"

"Meidän kannattaisi varmaan palata pikkuhiljaa koululle, vai mitä" Lily sanoi. "Joo ehkä" Nyökyttelin ja aloin pakata omia tavaroitani. Odotin vielä hetken Lily (?). Nousin luudan päälle, nousin ilmaan, ja lähdin kohti koulua.

Koululla laskeuduin maahan ja lähdin juoksemaan kohti Linnaa huutaen Lilylle(?) "Moikka"

//Toi oli mun viimeinen viesti kiitos peliseurasta

[Lily-Bella Davies]

"Joo ehkä", Aurora vastasi ja samassa hän oli jo luudalla. Minua oli alkanut väsyttää, joten jätin tavarani sikseen. Niillä ei ollut nyt väliä. Nousin luutani päälle ja nautin ilmavirrasta. Matka koululle oli lyhyt, varsinkin kun lensimme todella kovaa. Vauhti huimasi hieman, mutta en välittänyt. Laskeuduimme maahan ja minua pyörrytti hieman. "Moikka", Aurora huusi ja lähti juoksemaan kohti linnaa. Kohotin kulmiani hämmentyneenä. Mihin hänellä oli kiire? Olisimme voineet mennä tupaan yhtä matkaa.

Pyöräytin silmiäni ja lähdin talsimaan hiljalleen kohti linnaa. Ilta oli ollut hauska ja jopa hieman vaarallinen, mutta minua oli alkanut väsyttää. Voisin nukahtaaa pystyyn. Ehkä kuitenkin olisi parempi mennä makuusaliin, mietin ja haukottelin makeasti.

// Okei tän viestin laatu ja pituus... Ei sanottavaa mutta kiitos peliseurasta jokatapauksessa (: Tämän voi nyt siis pisteyttää ja lukita. //

[Mila Molina]

Lily-Bella Davies, Serpentard: 34 p
Aurora Smith, Serpentard: 21 p

Kiitos mukavasta pelistä!