Erehdyksiä backstagella

[Katherine Westwood]

// Peliin odotetaan mukaan Alwine Eldridgeä ja Melinda Fountainea! 30.7, noin kello 15.30 (?) Pelijärjestys on Katherine - Alwine - Melinda //

Voih, miksi olin tullut näin myöhään katsomoalueelle? Toisaalta, olihan ensimmäiseen esitykseenkin vasta, mitäköhän kello olikaan? Noh, ainakin vielä puoli tuntia. Vaikutti vain siltä, että moni oli ajatellut asian niin, että 'Esitys on jo kolmen tunnin päästä! Täytyy mennä äkkiä!' tyyliin, joka oli kyllä ihailtavaa, kuinka he jaksoivat täällä norkoilla, odottaen esitystä. Heillä tosin oli ystäviä varmasti mukana, kun taas minä olin yksin. Festarimeiningin toi kylläkin se, että kaikki ovat toistensa kavereita, kun täällä yhdessä hyppivät ja lauloivat. Olin vain hieman, noh, ehkä ujo tuntemattommille puhumisessa.

Ja juuri sen takia, että olin tullut 'niinkin myöhään' paikalle, olin saanut paikan aivan reunasta, enkä lähellekään eturiviä. Tiesin kyllä, että takananikin oli vielä porukkaa, enkä siis halunnut alkaa valittamaan. Sitä paitsi, kyllähän täältäkin näki oikein hyvin. Eikä musiikki särkenyt kuuloa, kuten eturivissä luultavasti.

Tunsin itseni yksinäiseksi, vaikka ympärilläni oli sadoittain velhoja ja noitia. Seisoin kädet puuskassa vaitonaisena, ympärilleni katsellen. Olihan minulla Châteausta muutama kaveri, jotka täällä myös luultavasti olivat, mutten tietenkään heitä näin isosta ihmismassasta voinut löytää. Jalkojani alkoi jo väsyttää paikoillaan seisominen, jota olin tehnyt vasta noin kymmenisen minuuttia. Joka tarkoittaisi, että illasta tulisi rankka, tosin hyvällä tavalla. Lähdin kävelemään vähän kauemmaksi muista, ihan vain saadakseni liikettä jalkoihini.

Yhtäkkiä tunsin kuinka joku tarttui minua hellästi olkapäästä, lähtien kävelyttämään minua kauemmaksi. "Kiitos Sofia! Olen etsinyt sinua vaikka kuinka!" afrohiuksinen nainen sanahti minulle. Katsoin häntä hiukan säikähtäneesti, mutta nainen ei minua katsonut, joten ei ilmettäni huomannut. "Selestina Taigorin puku täytyy viedä hänen tähtihuoneeseensa. Tässä, ota tämä-", nainen selitti, ojentaen minulle mustan pukukassin, jossa mekko ilmeisesti oli. Otin kassin vastaan. "Nyt vie tämä hänelle, ja sen jälkeen mene puvustamoon hakemaan Kohtalottarien solistin puku. Kaikki selvää?" hän kysyi, ja ennen kuin ehdin kysyä, hän oli jo kadonnut.

Katsoin hämmentyneenä ympärilleni. Kuka- olinko Sofia? Tai siis, en tietenkään ollut! Mutta - oliko tässä Selestina Taigorin puku? Pitikö minun viedä se hänelle? Entä missä hänen 'tähtihuoneensa' oli? Backstagella, tietenkin. Lähdin kävelemään kohti backstagea. En olisi ikinä uskonut, että pääsisin backstagelle viemään Selestina Taigorille hänen pukuaan! Toisaalta, tapahtuma tuntuikin niin oudolta, etten ollut yllättynyt siitä, etten asiaa koskaan olisi osannut kuvitella.

Löysin viimein oven, jossa luki isoin, kultaisin kirjaimin 'BACKSTAGE'. Oven edessä seisoi yksi, mustaan pukuun sonnustautunut mies. "Nimi ja asia?" mies kysyi minulta. "Olen Kat- Sofia. Siis Sofia, ja minulla olisi Selestina Taigorin puku toimitettavana hänelle", sanoin mahdollisimman viralliseen sävyyn. Mies katsoi minua muutaman sekunnin arvostelevasti, jolloin ehdin jo pelkäämään, ettei hän minua sisään päästäisi. Hän kuitenkin nyökkäsi, ja avasi oven minulle. "Anteeksi, voisitko tulla näyttämään minulle, missä hänen huoneensa on?" kysyin häneltä. Mies katsoi ympärilleen epävarmasti, mutta lähti sisälle, minun seuraten perässä.

Paikka, joka heti oven takana oli, oli olohuone-keittiömäinen huone, jonka sohvat olivat hohtavat, seinät vanhanaikaisen keltaisen ja punaisen sävyiset, ja sisustus muutenkin jollain tapaa retromainen, mutta samaan aikaan niin, julkkismainen. Henkäisin pelkästä ihastuksesta, jolloin mies katsoi minua epäluuloisesti. Peitin ilmeeni, ja loin tilalle virallisen, ja aikuisen ilmeen. Seurasin miestä käytävään, jossa hän alkoi puhumaan minulle. "Huone on jokin tällä käytävällä, ovessa lukee nimi", hän sanoi, jolloin nyökkäsin, ja mies lähti takaisin päin. Vau.

[Alwine Eldridge]

Otin ison kulauksen kuplavettä juuri ostamastani vesipullosta ja henkäisin sisäänpäin helpotuksesta. Minulla oli ollut niin hirvittävä jano, koska olin unohtanut vesipullon kotiin jääkaappiin. Saisin tietysti äidiltä huudot kotiin päästyäni, koska hän oli varta vasten muistuttanut minua ainakin yli kymmenen kertaa vesipullon tärkeydestä. Onneksi olin sentään muistanut ottaa lompakon, koska muuten saattaisin kohta jo kärsiä nestehukasta – ja se ei olisi hauskaa.

Kaikenlaisia eri-ikäisiä velhoja ja noitia vilisti ympärilläni edestakaisin ja jo sen takia ilma oli hiostava ja tuskainen. Yleensä en viihtynyt tällaisissa tapahtumissa, mutta olihan minun festareille edes kerran elämässäni päästävä – vaikka sitten ilman Briania. Hän ei ollut halunnut tulla mukaan festareille, mutta eilen illalla oli sanonut, että tulee sittenkin. Siihen olin vain todennut, että kaikki liput olivat jo myyty loppuun (en edes tiennyt, että oliko), koska halusin todistaa pärjääväni ilman isoveljeni valvovaa silmää. Tietysti rakastin häntä aivan super paljon, mutta tahdoin pärjätä itse, aivan yksin. Isä oli vain luonut porttiavaimen kotoa jollekin pariisilaiselle juna-asemalle ja sieltä sitten olin onnistunut pääsemään ihan itse metrolla ja jonkin matkaa kävellen festarialueelle – ja olin erittäin ylpeä itsestäni.

Kieritin pullon korkin kiinni ja sujautin sen mokannahasta valmistettuun pieneen selkäreppuun, jonka sitten heitin olalleni. Mielestäni reppu ei ollut kovinkaan nätti, mutta äiti oli pakottanut minut ottamaan sen mukaan taskuvarkaiden varalta. Kuulemma reppu oli vuosia vanha ja se oli kuulunut alkujaan hänen isälleen. Ehkäpä se selitti repun oikeastaan karmaisevan ulkomuodon, mutta onneksi olin ottanut kivemmat vaatteet reppuni rumuutta peittämään. Olin nimittäin pukeutunut mustaan napitettavaan puolipitkähihaiseen sifonkipaitaan, sinisiin repaleisiin boyfriend-farkkuihin ja beigeihin nahkalenkkareihin. Toisaalta reppu taisi kiinnittää huomiota enemmän kuin muut vaatteeni yhteensä, mutta enää sille ei oikein voinut mitään.

Olin seissyt paikoillani yhden kioskin vieressä ja nyt lähdin kävelemään ihmisvirran mukana festarialueelle, mutta vahingossa lähdin ajautumaan aivan väärään suuntaan ja lopulta huomasin päätyneeni telttailualueelle. Huokaisin turhautuneesti ja pudistelin päätäni. Lähdin kävelemään kohti lavaa ja koska telttoja ei vielä näin aikaisin iltapäivällä oltu pystytetty montaa, ei minun tarvinnut hirveästi puikkelehtia kun olinkin jo siellä minne olin ollut alunperin menossa.

Ihmisiä oli hyvin paljon ja yritin pomppia hieman nähdäkseni paremmin, mutta totesin jo ensimmäisen yrityksen jälkeen, etten tulisi näkemään esityksestä mitään, ellen vaihtaisi paikkaa jonnekin muualle ja äkkiä. Hitaasti ja varovaisesti lähdin puikkelehtimaan kohti lavaa, kunnes vahingossa ajauduin jälleen sivulle ja lopulta huomasin olevani aivan yleisön reunalla. Tunsin oloni jälleen turhautuneeksi, mutten kauaa, kun huomasin jotain.

Suuni loksahti auki ja jäin tuijottamaan erästä tyttöä, jolla oli ruskeat hiukset, ja joka näytti erittäin tutulta. Olin aivan varma, että olin nähnyt tuon aiemmin jossain, vaikken tästä kulmasta tunnistanutkaan häntä. Tiesin, että hän oli kanssani Châteaussa samalla vuosikurssilla, joten liikumattomana tuijotin häntä ymmyrkäisenä, kun hän asteli eräästä ovesta sisälle. Ovessa luki selvästi kultakirjaimilla Backstage ja sisuksiini tulvahti jonkinlainen kateuden tunne ja ajattelin olevan epäreilua, että tuo tyttö sai mennä tuonne, mutta minä en.

Käänsin katseeni lavan suuntaan. En vieläkään näkisi mitään ensimmäisestä esityksestä, eikä tilanne varmaan voisi enää edes pahemmaksi muuttua. Siispä lähdin määrätietoisesti kävelemään kohti tuota ovea, jonka edessä seisoi joku mies, joka luultavasti oli vartija.

[Melinda Fontaine]

Olin saapunut hieman myöhässä festareille tai no, milloinkas minä olisin koskaan elämässäni tullut ajoissa mihinkään? Ehkä oppitunneille, mutta muualle? Niin, olin siis hieman myöhässä ja oli hyvin mahdollista kuuluvani viimeisten tulijoiden joukkoon. Olin tullut itseasiassa Avrilin kanssa ja aikonut viettää festari ajan hänen kanssaan. Oikeastaan Avril ei koskaan ollut tullut mihinkään myöhässä ja hän (tälläkin kertaa) oli hoputtanut minua, joten olin ajoissa. Niukin naukin.

Jätimme äitini, joka oli tullut kanssamme kimppailmiintymisellä festari alueelle ja astelimme käsi kädessä porteista, joiden kohdalla ojensimme lippumme ja pääsimme sisään. Kävelimme väenpaljouden läpi, jonka jälkeen Avril lähti hakemaan meille kylmää juotavaa. Joka tarkoitti suklaa frappea.
Itse suuntasin katseeni väenpaljouden yli ja (jakkaralla seisten) tuijottelin takarivistä näkymää. Totesin ettei takaa nähnyt mitään enkä minä Avril voineet jorata takarivissä. Siirryin siis ulkoreunalle ja aloin kävelemään eteenpäin. Pujottelin telttojen väleistä, jotka siihen mennessä oltiin pystytetty eturivin tienoille ja ajauduin lavan taa. Kurkkasin kulman taakse, jolla puolella yleisön tulisi olla ja painauduin seinää vasten. Näin oven jonkin matkan päässä minusta. Oven yläpuolella luki kultakirjaimin teksti Backstage. Vartija seisoi ovella, eikä huomannut minua, koska tuijotteli toiseen suuntaan. Tiesin hänen jossain vaiheessa kääntävän katseensa ja huomaavan minut, mutta en aikonut perääntyä nyt (tai ainakaan heti) kun olin jo näin lähellä backstagea. Halusin käydä siellä.

Kuulin ääniä ja kyykistyin valaisimien taakse. Tummatukkainen tyttö ilmestyi nurkan takaa kädessään koristeellinen vaate. Vartija päästi hänet sisään noin vain ja minulta melkein tippuivat silmät päästä ja suuni oli loksahtanut auki. MIKSI HÄN SAA MENNÄ BACKSTAGELLE!!??

Odotin itseni rauhoittuvan hetkisen ja yritin väkisin selvitellä ajatuksiani. Hän on kesätyöläinen, tämä on hänen hommansa. Hänellä on velvollisuus toimittaa tuo puku jollekin esiintyjistä. MUTTA MIKSI HÄN SAI TUON HOMMAN!!?? Hän on kesätyöläinen edelleen. Tuo tyttö on töissä täällä. MUTTA SILTI!!! EPÄREILUA, ETTÄ HÄN SAA MENNÄ BACKSTAGELLE!!

Olin aivan shokissa enkä huomannut aluksi toista tyttöä, joka oli tulossa ovea kohti. Hänelläkin takuulla oli jokin toimitettava asia. MIKSEN MINÄKIN SAANUT SELLAISTA!!?? Vartija alkoi kävellä edestakaisin oven edessä ikäänkuin hän olisi odottanut jotain tai sitten hän oli vain tylsistynyt työhönsä. Kohta alkaisi hänen kahvitaukonsa ja saattaisin päästä pujahtamaan sisään. Olin lukenut sen nopeasti valaisimien vieressä seinällä olevasta lapusta.
Toinen tyttö lähestyi nyt ovea, tai minua, en tiennyt kumpaa. En myöskään tiennyt miksi, mutta aloin huitomaan käsilläni ikään kuin varoitukseksi vartijasta.
"Mitä sinä teet?? Onko sinulla oikeuksia päästä sisälle?", kuiskuttelin niin hiljaa kuin vain voin, mutta myös niin, että tyttö varmasti kuulisi. Toivoin, ettei vartijalla ollut kovin hyvä kuulo, sillä hänen tässä ei kuulunut kuulla.

[Katherine Westwood]

Tummapukuisen miehen lähdettyä kokonaan paikalta - luultavasti takaisin ovelle vartiomaan - en pystynyt vähään aikaan liikkua. En voinut muuta, kuin vain ihastella. Olin backstagella, BACKSTAGELLA! Katsoin ihaillen valkoista käytävää, jonka molemmin puolin oli ovia, joissa oli kultainen tähti, ja esiintyjän nimi. Tämän täytyi olla unta. Olin auringon takia pyörtynyt nestehukkaan, ja vain kuvittelin olevani backstagella. Niin sen täytyi olla.

Heräsin ajatuksistani, kuullessani eräästä huoneesta kitaran soittoa. En valitettavasti saanut selvää kenen huoneesta ääni tuli, mutta epäilin vahvasti, että Kohtalottarien. Minähän voisin mennä heidän huoneeseensa! Pyytämään nimikirjoitusta, tai jotain! Tälläistä tilaisuutta harvemmin vastaan käveli, mutta muistin, kuinka tehtäväni oli tavata SELESTINA TAIGORI - Kathe, rauhoitu -, ja antaa puku. Sinne siis!

Ihailin pakonomaisesti vielä monta pitkää sekunttia käytävää, kunnes lähdin liikkeelle. Luin jokaisen vastaan tulevan ovessa olevan tähden nimen, ja noin keskivaiheessa käytävää, luki tähdessä 'Selestina Taigori', ja alapuolella hänen esiintymisaikansa, 20:00.

Keräsin rohkeutta oven edessä varmaan minuutin, kunnes oveen lopulta uskaltauduin koputtamaan. Meni muutama sekuntti, kunnes sisältä kuuluin korkea naisääni. "Mitä asiaa?" hän kysyi oven takaa. "Mi- minä tuon, tuon pukusi", sanahdin hermostuneesti takellellen. Kuulin korkokenkien kopsetta, jonka jälkeen oven kahva liikkui, ja ovi aukesi sisään päin.

Oven takaa paljastui ihka ja oikea Selestina Taigori. Hengitä syvään Kathe, rauhallisesti. "Tä- tässä", sain lopulta sanottua. Mustat hiukset, hieman pyöreähköt kasvot, ja lämpimät silmät, jotka katsoivat minua arvioivasti. "Kiitos, tule sisään", hän sanoi minulle, ja lähti huoneessaan peremmälle. Huomasin heti, kuinka huone oli taiottu isommaksi. Lähdin varovaisin askelin Selestinan perään.

"Vielä neljä esitystä, ennen minua, en taida siis vielä pukeutua tuohon kaunokaiseen, voit laittaa sen roikkumaan vaaterekkiin", Selestina Taigori opasti minua. Nyökkäsin häkeltyneenä, ja menin vaaterekin luo. Siinä roikkui monia henkareita, mutta vain kolme oli käytössä. Yhdessä oli yönsininen pitkä mekko, toisessa valkoinen, ja kolmannesta roikkui muutama sukkahousu. Otin yhden henkarin käsiini, ja pudotin sen mekon kaulasta läpi, ripustaen vaaterekkiin.

"Tehty", sanoin, ja kiitin itseäni mielessäni, etten tällä kertaa takellellut. Taigori oli jo istahtanut muhkealle nojatuolille, jokin pergamentti kädessään. "Minun ei ehkä pitäisi pyytää, mutta voisitko kertoa, kuulostaako ääneni tarpeeksi hyvältä iltaa varten?" hän kysyi. Nyökkäsin, tietämättä, mitä hän sillä tarkoitti. Noh, pian se selvisikin minulle, toisen alkaessa laulaa korkeaan ääneen, jotain oopperalta kuulostavaa.

// Edit: muokkasin mustat hiukset, omia piirteitä silti vielä ;') //

[Melinda Fontaine]

//Minä olen lukenut jotain tälläistä: http://harri-savenvalaja.tumblr.com/pos ... ted_post=1

Rowling on ajatellut siis Selestinan näyttävän ulkonäöltään ja tyyliltään Shirley Basseyta. Mutta minäkin ennenkö luin tämän kuvittelin Selestinan olevan blondi//

[Mila Molina]

Katherine Westwood, Serpentard: 7 p
Alwine Eldridge, Gryffondor: 4 p
Melinda Fontaine, Serdaigle: 3 p

Peli lukitaan keskeneräisenä, kiitos!