Telttaretki-aktiviteetti

[Katrine Isabell Wall]

Polulla kävellessäni käänsin katseeni ylös ja tuijottelin puiden latvoja, joiden välistä taivas pilkotti. Joku lintu lehahti puusta toiseen. Kasvoilleni nousi pieni hymy, koska lintu toi mieleeni Marceaun, joka olisi varmaan tiennyt, mikä se oli. Minä en tunnistanut kuin muutaman lintulajin. Olikohan Marceau tullut retkelle?

Muutama juoksuaskel keskeytti pohdintani, kun joku kiiruhti vierelleni. Laskin katseeni puiden latvoista violettihiuksiseen tulijaan. Olin mahtanut näyttää omituiselta kävellessäni niska kenossa. Onneksi en ollut sentään kompastunut.

“H-hei”, Ivan tervehti ja hymyili. Vastasin hymyyn.

“Hei Ivan”, sanoin. En ollut odottanut näkeväni Ivania retkellä. Jotenkin hän ei ollut minusta sellaista tyyppiä, joka tykkäisi telttailla. Olin eilen illalla käynyt mielessäni läpi kaikki tuttuni miettien, ketkä saattaisivat tulla retkelle. Oli kuitenkin kiva yllätys törmätä Ivaniin täällä.

“Oletko ikinä käynyt telttaretkellä?” Kysyin pojalta uteliaana. “Minä en ole.”

[Adrienne Ender]

Adrienne sai kulkea metsäpolkua pitkin rauhassa vailla oppilaiden kysymyksiä. Joko he eivät uskaltaneet kysellä lisää, tai eivät vain vaivautuneet pohtimaan mitään sääntöjä. Noita johti joukkiota syvemmälle mentäessä hämärtyvässä metsässä, kunnes lähes tunnin patikoinnin jälkeen edessä häämötti metsälampi.

Polku päättyi mukavan kokoiselle aukealle, jota reunustivat kuuset. Aukealla oli tilaa useammalle teltalle, ja nuotiopaikka, jonka ympärillä oli tukkeja penkeiksi. Metsäaukean ja lammen välissä oli vain muutama käkkyräinen vanha mänty ja kaistale nurmikkoa, joka päättyi savipohjaiseen uimarantaan ja laituriin, jonka päässä uimatikkaat viettivät lampeen.

Adrienne käveli aukean keskelle, seisahtui, ja kääntyi retkeläisiin päin laskien heidät nopeasti.

“Kaikki näyttäisivät olevan tallella, hyvä. Tässä on meidän retkipaikkamme, ja toivon, että pysytte näköetäisyydellä tästä. Huussi löytyy tuosta suunnasta”, professori kertoi, ja viittasi aukiolta lähtevään polkuun, jonka suunnalla etäämmällä häämöttikin puinen pieni rakennus.

“Aloitamme teltan pystyttämisellä. Meillä on yksi puolijoukkueteltta, jossa toivottavasti kaikki nukkuvat sovussa. Huussissa voi käydä vaihtamassa vaatteet jos yksityisyyttä kaipaa. Teltta on yhteinen ihan vain, että minun olisi helpompi pitää teitä yksin silmällä”, Adrienne selitti ja laski rinkkansa maahan. Vaikka retkeiltäisiin pääasiassa jästikonstein, olivat loitsut pakkaamisessa suuri apu. Noita avasi rinkkansa ja työnsi kätensä sinne olkapäätä myöten haparoiden sieltä puolijoukkuetelttaa. Rinkka oli laajennettu sisältä moninkertaiseksi ja loitsittu kevennysloitsulla, että Adrienne jaksaisi kantaa kaiken siihen mahtuvan roinan.

Adrienne luovutti haparoinnin huomattuaan, ettei yltänyt rinkan pohjalle, ja otti taikasauvansa taskustaan. “Tulejo puolijoukkueteltta”, hän mutisi, ja samassa suuri käärö ampaisikin rinkan suulle, mistä Adrienne sai juuri ja juuri sen vedettyä esiin.

“No niin, tulkaas auttamaan minua tämän kanssa”, hän pyysi ja avasi käärön paljastaen hyvin suuren epämääräisen kankaan, ja kasan metallikeppejä. “Kamiina taisi jäädä rinkkaan”, hän mutisi, ja kävi noutamassa pienen kamiinan rinkasta. “Noniin, jokainen ottaa ensin yhden tällaisen kepin”, Adrienne alkoi ohjeistaa oppilaita teltan pystytyksessä.

Yhtä väärin päin viritettyä telttakangasta, montaa kaatuilevaa keppiä ja paria kadonnutta narua myöhemmin olohuoneen kokoinen, maastonvihreä, pyöreä puolijoukkueteltta oli kasassa. Adrienne oli tyytyväinen saavutukseen, sillä vaikka hän oli toki ennenkin puolijoukkuetelttoja pystyttänyt, hän ei ollut ollut varma, onnistuisiko sama yhtä hyvin lauman oppilaita, kuin joukkion kokeneita aikuisia, kanssa.

“Mennään vielä laittamaan nukkumapaikat valmiiksi ennen kuin aloitamme varsinaisen ohjelman, illan pimeydessä ei ole kiva alkaa väsyneenä viritellä makuupusseja”, Adrienne sanoi, ja kutsui rinkastaan makuualustat ja makuupussit jokaiselle retkeilijälle jättäen ne rinkan viereen kahdeksi kasaksi, mistä oppilaat saivat hakea omansa. Adrienne otti itselleenkin yhden alustan ja yhden makuupussin ja käveli teltalle. Hän raotti oviaukon kangasta, kumartui hieman ja kömpi sisään.

“Kenkiä ei tarvitse nyt riisua, kunhan ette sitten kävele makuualustoilla kengät jalassa, vaan nukkumaan mennessä riisutte ne viimeistään”, hän huikkasi.

Sisällä teltan lattiana toimi pressu, ja keskellä telttaa nökötti musta kamiina, josta lähti putki teltan huipulla olevaan reikään. Se sytytettäisiin yöksi, ettei teltassa olisi kylmä. Jästit joutuivat valvomaan kamiinaa koko yön vuoroissa, mutta Adrienne oli kuitenkin päättänyt säästää oppilaat siltä kurjuudelta, ja aikoi langettaa sitten sytytyksen jälkeen kamiinaan pari suojaloitsua niin, että kaikki saisivat nukkua.

Teltan laidoissa ei pystynyt seisomaan suorassa, mutta kartiomaisen katon ansiosta suorassa kävely oli keskempänä mahdollista. Adrienne kiersi kamiinan ja meni teltan vastakkaiselle sivulle laskien makuualustansa ja -pussinsa siihen. Hän odotti, että kaikki olivat päässeet telttaan, ja sanoi sitten: “Valitkaa nukkumapaikka ja levittäkää makuualusta siihen. Makuupussin saa ulos suojuksesta näin…” Adrienne otti puhuessaan käsiinsä makuupussinsa, ja painoi nyörinkiristintä, niin, että pussin suu löystyi, ja hän pystyi vetämään makuupussin ulos. Adrienne epäili tarkan ohjeistuksen kyllä turhauttavan useimpia, mutta pitihän kaikki neuvoa varmuuden vuoksi, että kokemattomammat ja nuoremmat oppilaat, jotka eivät välttämättä olleet ikinä edes nähneet makuupussia, saisivat ne ulos suojapusseistaan. Adrienne avasi makuualustaansa rullana pitelevän narun ja levitti alustansa maahan niin, että toinen pää osoitti kohti kamiinaa ja toinen teltan ulkoreunaa. Tällaiseen kehään aseteltuna kaikki mahtuisivat sopivasti telttaan.

Adrienne käveli ulos teltasta ja jätti oppilaat vähäksi aikaa purkamaan makuupussejaan ja rupattelemaan keskenään - hänen pitäisi valmistella vähän taitokisoja.

[Ivan Kushnir]

Katrine oli katsellut jonnekin yläilmoihin ennen Ivanin juoksemista tuon vierelle. Ivan vilkaisi ylös, mutta ei tiennyt, mitä tuo oli niin katsellut. Eikä se oikeastaan hänelle kuulunutkaan. Ei hän varmaankaan olisi ymmärtänyt, vaikka olisi tytön ajatuksiin nähnytkin. Sitten tyttö kysyikin kysymyksen. Oliko Ivan käynyt telttaretkellä koskaan? “Kyllä, olen minä kerran… Kun olin jästikoulussa niin opettaja vei meidät kerran telttailemaan…” Ivan vastasi muistellen hieman kyseistä retkeä, pudistaen nopeasti päätään. Se ei ollut kovinkaan mukava retki muisteltavaksi, opettaja oli nimittäin unohtanut hänet matkan varrelle, eikä Ivan ollut löytänyt muita ennen kuin myöhään yöllä. Eikä opettaja ollut edes huomannut hänen puuttumistaan.

Pian he kumminkin saapuivat paikkaan, johon ilmeisesti aikoivat leirin pystyttää. Eikä Ivan ollut tällä kertaa onneksi eksynyt muusta joukosta. Ivan auttoi teltan pystytyksessä, vaikka ei lainkaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Opettajan ohjeistuksen mukaisesti Ivan otti sitten makuualustan ja -pussin, kömpien sen jälkeen telttaan. Hän levitti molemmat paikalle, jossa päätti yönsä viettää ja kömpi sitten ulos teltasta.

[Katrine Isabell Wall]

“Kyllä”, Ivan vastasi, “olen minä kerran… Kun olin jästikoulussa niin opettaja vei meidät kerran telttailemaan…” Ivan pudisti päätään kuin yrittäen ravistaa ikävän muiston mielestään, joten en kysellyt telttaretkestä enempää. Mukavaa, että Ivan oli ilmeisesti ikävistä kokemuksista huolimatta tullut mukaan retkelle, niin minullakin oli jotain seuraa.

Kun olimme kävelleet jo hyvän matkaa, alkoi kävely jo vähän tuntua jaloissani, en ollut tottunut niin pitkiin kävelymatkoihin. Rannekelloni mukaan olimme kulkeneet melkein tunnin, ja sellaiseen aikaan mahtu kyllä jo useamman kilometrin taivallus.

Kun nostin katseeni kellosta, huomasin kuitenkin ilokseni kauempana siintävän lammen, ja leiripaikan. Viimein olimme perillä!

Kävelin Ivanin rinnalla aukiolle, ja seisahduin muiden mukana, kun professori Ender kääntyi meihin päin jatkaen taas ohjeistustaan. Noita neuvoi pysymään lähimaastossa, ja kertoi sitten meidän nukkuvan puolijoukkueteltassa. Minulla ei ollut hajuakaan, millainen olisi puolijoukkueteltta, enkä tiennyt myöskään, minkä kokoinen oli puolijoukkue, joten en osannut päätelläkään, mutta eiköhän se kohta selviäisi.

Professori Ender kutsui puolijoukkueteltan rinkastaan loitsulla, ja tulin vasta silloin ajatelleeksi, kuinka professorin rinkkaan mahtuisi teltta, kaikille peitot ja tyynyt, ruokaa ja kaikkea muuta tarvittavaa. Varmaan siinä sitten oli joku loitsu. Katselin, kun professori kiskoi valtavan telttakäärön rinkkansa suusta, ja tulin siihen tulokseen, että ilman loitsuja edes tuo yksi teltta ei olisi sinne mahtunut.

“No niin, tulkaas auttamaan minua tämän kanssa”, professori Ender kehotti. Menin muiden oppiladen joukossa lähemmäs, ja katselin uteliaana kangaskasaa. Miten tuosta saisi teltan? En minä ainakaan osaisi auttaa. Olin nähnyt vain kerran teltan pystytyksen, ja se oli käynyt loitsuilla ja huomattavan nopeasti, mutta aioimme ilmeisesti tehdä tämän homman käsin.

Siinä ihmetellessäni professori haki rinkastaan vielä pienen mustan uunin, jota hän nimitti kamiinaksi. Aikoiko hän laittaa tuon telttaan? Eikö se olisi vaarallista, jos teltta vaikka syttyisi tuleen, mietin.

Onneksi professori Ender antoi tarkkoja ohjeita, ja minustakin oli vähän apua teltan pystytyksessä, vaikka olin pelännyt sotkevani vain kaiken.

Lopulta kun teltta oli pystyssä, se näyttikin ihan hyvän kokoiselta, mahtuisimme luultavasti kaikki sisään. Professori Ender ehdotti, että laittaisimme nukkumapaikat jo valmiiksi, mikä kuulosti minusta ihan järkevältä, ja halusinhan minä nähdä teltan sisältä. Katselin, kun professori meni rinkalleen ja alkoi nostella sieltä narulla kiinnitettyjä kääröjä ja piukeita pusseja. Mitä nuo olivat? Missä olivat tyynyt ja peitot ja patjat? Kummastelin noita kääröjä, mutta hain omani muita matkien, ja menin sisään telttaan.

Sisältä teltta oli saman kokoinen kuin ulkoa, ja ihan tavallinen, ei mitenkään hienosti sisustettu, kuten olin nähnyt telttoja sisustettavan. Ilmeisesti se oli vain taikovan väen juttu. Tässä jästiteltassa oli vain yksi huonekalu, se pieni musta uuni, jota oli pihallakin ihmetellyt

“Valitkaa nukkumapaikka ja levittäkää makuualusta siihen”, professori Ender ohjeisti, jo näytti sitten kuinka pieni pinkeä pussi avattiin. Katselin hämmästyneenä, kun noita veti pikkuisesta pussista suuren, pehmeän ja paksun pussin, joka ilmeisesti siis oli peiton ja tyynyn korvike. Pussissa täytyi ainakin olla laajennusloitsu.

Siinä kummastellessani huomasin, että Ivan ehtikin jo laittaa makuupaikkansa valmiiksi, ja lähti teltasta, ennen kuin ehdin edes kysyä, saisinko laittaa nukkumapaikan hänen paikkansa viereen. Päätin kuitenkin tehdä niin, voisinhan minä siirtyä myöhemmin, jos Ivania häiritsisi tungetteluni. Avasin kääröä kiinni pitävän narun, ja rullasin makuualustan auki. Se oli kai patja. Levitin makuualustani Ivanin alustan viereen ja tartuin sitten mystiseen makuupussiin. Avasin sen, kuten professori Ender oli näyttänyt, ja kiskoin makuupussin sieltä ulos. Sitten ihan uteliaisuuttani kurkistin makuupussin suojuspussiin, mutta se ei näyttänyt isommalta sisältä kuin ulkoa. Työnsin käteni pussiin, ja se oli yhä saman kokoinen. Mitä ihmeellistä taikaa tämä oli?

Huomasin, että suurin osa oppilaista oli jo valmiita, ja päätin itsekin mennä ulos teltasta. Epäröin hetken, pitäisikö minun jättää reppuni telttaan, mutta päätin viedä sen varmuuden vuoksi ulos, voisinhan minä jättää sen teltan ulkopuolelle, mutta halusin päästä repulle nopeasti, jos tarvitsisin jotakin.

Niinpä makuualustoja väistellen kävelin ulos ja menin Ivanin luokse.

“Käytitkö sinä makuupussia telttaillessasi?” Utelin häneltä. “Makuupussi on ihan uskomaton! Niin pieni suojapussi ja niin iso makuupussi, enkä huomannut minkäänlaista laajennusloitsua! Miten ne oikein saadaan mahtumaan sinne?” Ihmettelin. En vain voinut käsittää tuota kummallista jästitaikuutta… Saisinkohan minä oman taikapussin, jos pyytäisin äidiltä nätisti?

[Damianus Blackwell]

Saavuimme hiljalleen aukiolle, jota kuuset reunustivat. Tilaa oli roimasti ja aluetta oli selvästi aikaisemminkin käytetty leiripaikkana. Lähellä oli jonkinlainen hökötys, jonka ympärillä oli tukkeja kuin penkkeinä. Aivan aukion tuntumassa avautui lammen ranta, jossa vesi välkkyi valon osuessa siihen. Erotin siellä myös uimapaikan, joka sai hymyn nousemaan kasvoilleni. Professori kääntyi aukion keskellä meitä kaikkia kohti ja laski pääluvun ripeästi.

“Kaikki näyttäisivät olevan tallella, hyvä. Tässä on meidän retkipaikkamme, ja toivon, että pysytte näköetäisyydellä tästä. Huussi löytyy tuosta suunnasta", nainen virkkoi ja viittasi kohti etäänpänä olevaa polkua. Vilkaisin vaistomaisesti osoituksen suuntaan ja erotin metsikössä pienen, puisen rakennuksen. Okei. Se näytti siltä, ettei sinne tullut vettä. Miksi jästit keksivät vessalle omituisia nimiväännelmiä, kuten huussi? Liittyiköhän se siihen, että tuo hieman surkean näköinen puukoppi näytti juuri siltä kuin se ei sopisi vessaksi ollenkaan.

“Aloitamme teltan pystyttämisellä. Meillä on yksi puolijoukkueteltta, jossa toivottavasti kaikki nukkuvat sovussa", professori jatkoi puhettaan. Puolijoukkue? Sana meni minulta hieman ohi, mutta vilkaistessani porukkaa ajattelin, että nukkumisesta tulisi tosiaan aikamoinen show. Mutta nukuimmehan me samassa makuusalissakin porukan kesken, joten pientä meteliä, supinaa ja tuhinaa kestäisi kyllä kuka vain.

“No niin, tulkaas auttamaan minua tämän kanssa”, professori ehdotti ja paljasti esiin suuren kankaan ja metallisia keppejä, jotka ilmeisesti olivat kyseinen joukkue... Puolijoukkueteltta, niin. Maleksin muiden oppilaiden joukossa tarttumaan yhteen kulmaan kangasta. Sitten meidän käskettiinkin tarttua metallikeppeihin ja vaihdon nopeasti kankaan kädestäni yhteen kepukkaan.

"Mitä tässä pitäisi tehdä?" kysäisin Lily-Bellalta, jonka huomasin lähettyvilläni. Opettaja yritti ilmeisesti ohjeistaa joukkoa, mutta pulina oli aikamoinen ja epäilin, että vain osa kuuli ohjeistuksen. Vääntelin tikkua kädessäni, tökkäisin sillä maata ja yritin jopa ujuttaa sitä kangasta vasten pienestä siitä roikkuvasta lenkistä, mutta ilmeisesti työskentelystäni ei ollut mitään apua. Miksei tätä tehty taikakeinoin, olihan opettaja kutsunut teltan rinkastaankin loitsulla.

[Ivan Kushnir]

Katrine tuli teltasta jälleen Ivanin seuraan ja Ivan hymyili tuolle. “Öh… E-en oikeastaan k-koskaan ehtinyt te-telttaan a-asti…” Ivan vastasi hieman nolona, kun toinen kysyi, oliko hän telttaillessaan käyttänyt makuupussia. “Mu-mutta olen k-käyttänyt m-muulloin”, hän lisäsi vielä. “Etenkin M-mariya t-tykkää kaikista h-hulluista i-ideoista, kuten ‘l-leiriydytään o-olohuoneeseen ja o-ollaan kuin t-telttaretkellä’” Ivan kertoi, naurahtaen. Katrinen kysymykselle siitä, kuinka makuupussi saatiin mahtumaan suojapussiin, Ivan kohautti vain olkiaan. Hän ei ollut koskaan onnistunut saamaan makuupussia takaisin suojapussiinsa, vaikka Mariyanin tai jästiopettajan toimia katsomalla olisi voinut kuvitella sen olevan helppoa.

[Katrine Isabell Wall]

“Öh… E-en oikeastaan k-koskaan ehtinyt te-telttaan a-asti”, Ivan tunnusti. Kohotin kulmiani kummastuneena. Miten Ivan oli ollut telttailemassa menemättä telttaan? Oliko hän nukkunut ulkona? “Mu-mutta olen k-käyttänyt m-muulloin”, Ivan jatkoi, ja olin sen verran ajatuksissani, että minulla meni hetki muistaa, mihin hän viittasi. “Etenkin M-mariya t-tykkää kaikista h-hulluista i-ideoista, kuten ‘l-leiriydytään o-olohuoneeseen ja o-ollaan kuin t-telttaretkellä’”

Hymyilin Ivanin jutuille. “Kuka on Mariya? Siskosi?” Kysyin.

Ivan ei ilmeisesti hänkään tiennyt, kuinka makuupussi tungetaan suojukseensa, mutta ei näyttänyt olevan asiasta yhtä innoissaan kuin minä. En malttanut odottaa, että pääsisin kokeilemaan.

“Aiotko mennä uimaan?” Kysyin vaihtaen puheenaiheen makuupusseista normaalimpiin asioihin, ja vilkaisin kutsuvan näköistä lampea. “Minä aion.”

[Lily-Bella Davies]

Kuljimme polkua pitkin vielä jonkin aikaa. Emme puhuneet enää ja lähes kaikki oppilaat kulkivat hiljaisuuden vallitessa. Huomasin, että olimme jo aika syvällä metsässä, sillä auringon valo ei enää ulottunut polulle. Minulle tuli jopa hieman kylmä, joten laitoin hupparin päälleni. Kohotin katseeni jaloistani ja siristin hieman silmiäni. Jos näin oikein, edessämme häämötti lampi ja pieni aukio- Arvelin, että olimme päässeet määränpäähämme.

Saavuimme aukiolle ja jäimme seisoskelemaan hajanaisiksi joukoiksi. “Kaikki näyttäisivät olevan tallella, hyvä. Tässä on meidän retkipaikkamme, ja toivon, että pysytte näköetäisyydellä tästä. Huussi löytyy tuosta suunnasta", professori Ender sanoi. Katsahdin suuntaan,johon hän oli viittonut. Siellä näkyi pieni puurakennus, joka ilmeisesti oli kyseinen huussi. En tiennyt mit sana tarkoitti, eikä minulla ollut hajuakaan siitä mitä rakennuksessa mahtoi olla. Voisin käydä siellä jossain vaiheessa selvittämässä asian.

“Aloitamme teltan pystyttämisellä. Meillä on yksi puolijoukkueteltta, jossa toivottavasti kaikki nukkuvat sovussa", professri kertoi Huokaisin helpotuksesta, sillä olin pelännyt, että joutuisimme nukkumaan kahden hengen teltoissa. Kukaan kavereistani tai edes puolitutuistani ei ollut mukana retkellä, joten olisin joutunut nukkumaan kahdestaan jonkun ventovieraan kanssa. Puolijoukkueteltassa ei ollut sitä ongelmaa, sillä kaikki nukkuisivat samassa teltassa.

Professori pyysi meidät auttamaan teltan pystytyksessä. Mietin, mitä siitäkin tulisi. Suurin osa, minä mukaanlukien, ei varmaankaan osaisi pystyttää telttaa ilman taikuutta. Vilkaisin Damienia eikä hänkään näyttänyt oikein tietävän, mitä tulisi tehdä. "Mitä tässä pitäisi tehdä?", poika kysyi minulta. Kohautin olkiani. "Osaan pystyttää teltan vain taikuuden avulla", sanoin avuttomana.

Professori Ender ohejisti meitä ja lopulta saimme kuin saimmekin teltan psytyyn. Hän pyysi meitä hakemaan makuupussit ja makuualustat. Kävin nappaamassa omani viimeisten joukossa ja seurasin muita telttaan. Professori ohjeisti meitä valitsemaan nukkumapaikat. Asetin oman makuualustani teltan kamiinan vasemmalle puolelle oviaukosta nähden. En nimittäin halunnut nukkua ihan professorin vieressä. "Mitenköhän makuupussin saa ulos tästä pussista?", kysyin Damienilta. Pussissa oli jokin omituinen lukitussysteemi, jollaista omassa makuupussissani ei ollut.

Professori Ender kuitenkin vastasi kysymykseeni. Vedin narut auki hänen näyttämällään tavalla ja kiskoin makuupussin ulos. Levitin sen makuualustan päälle ja laskin reppuni sen viereen. "Minkälaista ohjelmaa professori on mahtanut järjestää?", kysyin pojalta. Toivottavasti jotain hauskaa. En tosiaankaan halunnut opiskella nyt jotain taikayrttejä tai muuta sellaista, joka kuului oppitunneille, ei telttaretkelle, jonka pitäisi olla hauskanpitoa.

[Damianus Blackwell]

Hamusin makuualustan ja makuupussin mukaani. Melkein kaikki muut olivat jo valinneet paikkansa teltassa, joten pyysin yhtä kaveria siirtymään, että pääsisin hänen ja Lily-Bellan väliin. Mitäköhän tästä tulisi, kun kaikki yrittäisivät nukkua samassa teltassa. Tai valvoa, yöllinen juttelu ei ainakaan olisi ihan helpointa. Supina kuuluisi taatusti professorin korviin.

Professori ohjeisti meitä makuupussien asettamisessa ja muussa makuupaikkojen valmistelun touhussa. Autoin Lily-Bellaa repimään makuupussin ulos sille varatusta säilytyspussista ja sen jälkeen ryhdyin kiskomaan omaa pussiani ulos. Jästien tapaan pussit oli suljettu ihmeellisillä mekanismeilla, jotka olisi saanut auki paljon nopeammin loitsulla kuin sorminäppäryydellä. Tällä leirillä alkoi uhkaavasti näyttää siltä, ettemme käyttäisi taikoja.

"Minkälaista ohjelmaa professori on mahtanut järjestää?" punapäätyttö kysäisi viereltäni. Minä laskin reppuni oman makuualustani jalkopäähän ja hieroin toista olkapäätäni, joka tuntui venähtäneen tässä leiripaikan valmistelussa.
"Kunpa mentäisiin uimaan", sanoin ja pyyhkäisi otsaani. Teltan pystytyksessä ja leirin valmistamisessa oli tullut tukalan kuuma ja nyt viilennys kelpaisi. "Mutta professori on varmaan väsännyt jotain oppitunteja tai vastaavaa."

Pahimmassa tapauksessa istuisimme piirissä ja opettelisimme taikayrttejä. Odotin silti aika kiinnostuneena, mitä seuraavaksi olisi luvassa. Retki oli tähän mennessä eronnut odotuksistani ja pelkäsin pahoin, että joutuisin vielä kokemaan useammankin hämmennyksen retkeilyn aikana.

[Lily-Bella Davies]

Huomasin Damienin pyytävän erästä oppilasta siirtymään, jotta hän mahtuisi minun viereeni. Kätkin hymyni katsomalla toiseen suuntaan. En ollut osannut aavistaa, että poika haluaisi nukkua vieressäni. Epäilin, että retkellä oli mukana myös hänen kavereitaan ja silti hän halusi minun viereeni. Minusta alkoi tuntua, ettei tästä välttämättä tulisikaan tylsä retki.

Damien auttoi minua vetämään makuupussin ulos suojapussistaan. Odottelin hetken, että hän saisi oman makuupaikkansa valmiiksi. Kysyin pojalta, mitä hän arveli retkellä tehtävän. "Kumpa mentäisiin uimaan", hän totesi, Nyökkäsin. Minullekin oli tullut kuuma ja toivoin, että olisin laittanut shortsit collegehousujen sijaan. No, nyt valittaminen oli myöhäistä, sillä minulla ei tainnut olla aikaa vaihtaa vaatteita. Enkä tosiaankaan vaihtaisi niitä teltassa kaikkien oppilaiden nähden.

"Mutta professori on varmaan väsännyt jotain oppitunteja tai vastaavaa2, Damien tokaisi. "Niimpä. Pian hän varmaan jakaa meille lukujärjestykset ja koulutarvikkeita", naurahdin. Epäilin, ettei professori Ender sentään koko retken ajan pitäisi oppitunteja. Tai ainakin toivoin hartaasti, ettei näin olisi. Siinä tapauksessa saattaisin hyvinkin harkita kapinoimista professoria vastaan. Tai karkaamista.

Haukottelin hieman, sillä minua väsytti aika lailla. Liian lyhyet yöunet vaativat aina veronsa. No, tänä iltana minulla ei ainakaan tulisi olemaan ongelmia nukahtamisen kanssa. Avasin reppuni ja kaivoin sieltä karkkipussin esiin. Nappasin yhden hedelmäkarkin ja laitoin sen suuhuni. Suljin repun ja katsahdin ympärilleni. Professori tulisi varmaankin kohta kertomaan, mitä tekisimme seuraavaksi.

// Damien: Kirjoitetaanko seuraavat viestit vasta Adriennen seuraavan viestin jälkeen? //