//15.9. linnan pihamaille, peliin odotetaan Gabrielle Blueta//
Tömäytin tähtitiedon kirjani kiinni tyytyväisenä. Viimeinkin valmista! Silmäilin tähtikarttaa, johon olin nimennyt ja numeroinut 20 aurinkokuntaamme lähimpanän olevaa tähteä. Tietojen etsiminen oli vienyt melko pitkään, mutta ainakin olin kerrankin tehnyt läksyt huolella.
Venyttelin käsiäni ja nousin sitten tuolilta ja poimin koululaukkuni olalleni. Olin tullut heti tuntien jälkeen kirjastoon tekemään läksyjäni, joten minulla oli yhä koulupuku päällä, nyt voisin suunnata makuusaliin vaihtamaan sen ja sitten mennä vaikka pihalle potkiskelemaan jalkapalloa…
Kävelin pöydän luota viereiselle kirjahyllylle, mistä olin lainannut tähdistä kertovaa kirjaa. Sujautin sen takaisin paikoilleen, ja samassa huomioni kiinnitti muiden kirjojen päällä poikittain lepäävä kirja, joka näytti olevan ihan väärässä hyllyssä. Poimin sen käteeni, Loitsujen käsikirja III, oli painettu sen kanteen. Se ei kuulunut tähtitiedon kirjojen hyllyyn sitten lainkaan. Kirja varmaan kuului jollekin oppilaalle, sillä minulla ainakin oli omana loitsujen oppikirja, miksi kukaan sitä kirjastosta lainaisi?
Avasin kannen ja kansilehtisessä huomasinkin omistajan nimen: Gabrielle Blue. Hymähdin itsekseni, puolikaima. Gabrielle Blue oli muistaakseni pouffsoufflelainen. En ollut ikinä puhunut tälle, mutta saman luokka-asteen takia olin kyllä istunut samassa luokassa joillakin tunneilla. Enköhän tunnistaisi hänet, jos näkisin. Pitäisi varmaan etsiä hänet ja palauttaa kirja, jos hänellä vaikka olisi huomenna loitsuja ja hän kaipailisi kirjaansa.
Poimin kirjan mukaani ja lähdin kirjastosta. Pitäisiköhän käydä kuitenkin ensin vaihtamassa vaatteet? Lähdin kävelemään käytävää pitkin oleskeluhuonetta kohti, ja katselin kävellessäni ikkunoista ulos. Yhtäkkiä huomasin ruskeahiuksisen hahmon, jonka tunnistin juurikin etsimäkseni henkilöksi. Sehän kävi helposti!
Käännyin kannoillani ja kävelin linnan läpi eteisaulaan ja sieltä ulos lähtien kävelemään hahmoa kohti.
