Enemmän ja vähemmän tahallisia taikoja

[Warren Clarke]

//Tervetuloa Katherine Westwood! Sopisiko päiväksi torstai, 8.9.? Kello olisi noin 17//

Pitääpä hankkia reppu, ajattelin itsekseni hieroessani olkapäätäni, joka oli kipeä painavan olkalaukun raahaamisesta. Koulua oli mennyt vasta viikko, mutta hartiani olivat jo ihan jumissa. Nostin kuitenkin olkalaukun takaisin olalleni, mistä olin laskenut sen käytävän lattialle huilatekseni. Enää vähän matkaa kirjastolle.

Kävelin lasiovista sisään ja lähdin pujottelemaan hyllyjen välistä vakiopöytääni haukotellen mennessäni. Myöhään valvominen ja aikaisin herääminen eivät olleet hyvä yhdistelmä, sillä unen saantini jäi usein alle kuuteen tuntiin. No, viikonloppuna ehtisi sitten nukkua, en minä mitään päiväuniakaan ehtinyt ottaa, kun läksyt oli tehtävä.

Laskin laukkuni lattialle ja istuin voipuneena tuolille. Nat oli varmaan parhaillaan välipalalla keittiössä, tai sitten pelaamassa räjähtävää näpäystä oleskeluhuoneessa… Mutta toisaalta läksyihin näkemäni vaiva maksettaisiin takaisin, kun saisin suoritettua paljon V.I.P.itä. No, eivät läksyt haaveilemalla tulleet valmiiksi, tuumin ja päätin ryhtyä töihin. Nostin kuluneesta laukustani paksun riimukirjan pöydälle ja avasin sen kirjanmerkkini kohdalta. Edessäni oli monta sivua riimuja, joita pitäisi ryhtyä kääntämään. Mutta sitä varten tarvitsin toisen kirjan.

Nousin ylös ja maleksin kirjaston hyllyjen välissä, kunnes pääsin riimukirjojen hyllylle. Tutkailin kirjojen selkämyksiä hetken, kunnes hoksasin tutun kirjan, jota olin ennenkin käyttänyt kääntämiseen. Nappasin sen hyllystä ja lähdin se kainalossani kävelemään takaisin pöydälleni päin.

[Katherine Westwood]

Laskin laukkuni väsyneesti lattialle, nojaamaan vasten kirjahyllyä. Läksyjä... läksyjä... olin ollut joka päivä kirjastossa tekemässä läksyjä, paitsi sunnuntaina, jolloin olin käynyt vain lainaamassa kaksi kirjaa, ihan vain vapaa-ajan lukemiseksi. En voinut ymmärtää, miksi olin kaksi kuukautta sitten päättänyt valita neljä valinnaisainetta, kun viime vuonna jo kahdessa oli riittänyt hommaa, ja eikös se niin ole, että joka vuosi vain pahenee vaikeusaste?

Ei minulla sentään muuta läksyä ollut tänään tullut, kuin vain Siipiirdium Lentiusan harjoittelua, ja siitä lukemista. Vaikka Loitsuissa hyvä olinkin, tarvitsin niissä yllättävän paljon harjoittelemista oppimiseen, kun taas jotkut saivat sen toimimaan ensimmäisellä yrittämällä. Yleensä he ovat Serdaigleja, jotka tuntuvat muutenkin osaavan kaiken jo ennen tuntia.

Nappasin hyllystä sopivan painoisen kirjan, ja asetin sen maahan, noin kahden metrin päähän minusta. Otin sauvan oikeanpuolimmaiseen käteeni, ja osoitin sillä kirjaa. "Siipidium Lentoon", sanahdin, eikä mitään tapahtunut. Tiesin lausuneeni loitsun väärin, mutta hei, sehän oli hirveän vaikea lausua! Varmistin loitsun nimen vielä kirjasta, mumisten sen itsekseni muutaman kerran, että varmasti sen muistaisin.

Osoitin taas sauvallani kirjaa, ja lausuin "Siipiirdium Lentuu." Tiesin taas, että lopun lausuminen oli mennyt väärin. Huokaisin itselleni, ja keskityin. Katsoin kirjaa, tajuamatta, etten osoittanut siihen sauvallani, ja sanoin "Siipiirdium Lentiusa." Kirja ei vieläkään noussut, jolloin vedin sauvan itseeni päin, jolloin huomasin laukun leijuvan minua päin.

Säikähdin laukkua, kunnes tajusin, että minun loitsuni lennätti laukkua. Katsoin ympärilleni, tietämättä kenen laukku oli, tiesin vain sen, ettei se minun ainakaan ollut. En muistanut enään, kuinka loitsu kumottiin. Nykäisin sauvan päätä ylöspäin, mutta silloin laukku nousi kiivasta vauhtia muutaman metrin ylemmäksi, pudottaen sieltä esineen, jonka tajusin aivan liian myöhään olevan mustepullo. Katsoin kuin hidastetussa kohtauksessa, kuinka mustepullo iskeytyi maahan, mennen tietenkin lasisena esineenä rikki. Säikähdyksestä johtuen, suljin silmäni muutamaksi sekunniksi, pitäen laukkua edelleen korkealla, epätasaisessa asennossa.

[Warren Clarke]

Kävelin riimukirjaani selaillen takaisin samaa reittiä hyllyjen välistä. Päästessäni näköetäisyydelle pöydästäni, nostin katseeni kirjasta sinne, missä paikkani oli. Se oli tyhjä. Laukkuni oli poissa.

Hitto, oliko joku varastanut sen? Vilkuilin ympärilleni, kun äkkäsin jonkun Serpentardin koulupukuun sonnustautuneen oppilaan vähän matkan päässä huitomassa sauvansa kanssa ylöspäin. Seurasin tytön katsetta ja siinähän laukkuni olikin. Lähdin vihaisena marssimaan kohti tyttöä. Serpentardeista oli vain harmia!

Olin jo päässyt melkein tytön luo, kun jotain tipahti ylhäältä suoraan eteeni ja se jokin räsähti lujaa lattialle mennen säpäleiksi ja roiskien samalla ympäriinsä mustaa nestettä. Säikähdin hieman ja seisahduin paikoilleni. Katsoin hitaasti ensin ylös laukkuani, josta esine oli tippunut, sitten maahan tajuten esineen olleen mustepulloni, sitten tennareihini, jotka olivat saaneet musteesta osuutensa, ja lopulta nostin katseeni vaarallisen hitaasti edessäni seisovaan laukullani pelleilevään tyttöön.

“Onko hauskaakin?” Kysyin kohdaten tytön silmät, samanväriset kuin omani. Nostin käteni ja tartuin laukkuuni riuhtaisten sitä. Sitä ilmassa pitelevä loitsu antoi hieman periksi, mutta en saanut laukkua kokonaan itselleni. “Päästä irti!” Käskin hieman ääntäni korottaen. Väsymys, ärsyynnys tyttöä kohtaan ja närkästys lempikenkieni pilalle menemisestä saivat minut aivan toiseksi ihmiseksi kuin mitä olin yleensä. Kohteliaisuus, pirteys ja nauru olivat poissa ja tilalla olivat suuttumuksesta leiskuvat silmäni, sekä käteni, jotka tärisivät yrittäessäni hillitä niitä.

Päästin irti laukusta ja vedin taikasauvani taskusta hitaasti, en hyökätäkseni - ainakaan vielä, mutta varoitukseksi. Minä olin valmis kaksintaisteluun, jos tyttö ei lopettaisi päiväni sabotointia.

[Katherine Westwood]

Laskin sauvaani hieman, niin, että laukku laski hieman, mutta nykivästi, jolloin pelkäsin sieltä tippuvan jotain muutakin, joten päätinkin pitää sauvani paikoillaan, ihan varmuuden vuoksi. Ja tämän sauvan kun piti olla hyvä loitsuissa sauvasepän mukaan! En minä nyt niin huono ollut loitsuissa? Olinhan saanut niistä sentään O:n viime todistukseen.

“Onko hauskaakin?” kuulin pojan äänen sanovan, ja käännyin katsomaan poikaa, joka seisoi aivan hajonneen mustepullon vierellä. En ollut huomannut poikaa vielä äsken, joten hän oli luultavasti juuri tullut. Laskin katseeni maahan nolostuneena. Eli lattiaan, joka oli särkyneen pullon kohdalta, ja hieman sen ympärilläkin, mustan musteen peitossa. Huomasin myös, että pojan kenkiin oli myös roiskunut mustaa nestettä.

Nostin katseeni poikaan, joka alkoi juuri silloin kiskomaan laukkua, tietenkään onnistumatta siinä. “Päästä irti!” hän sanahti melkein huutaen. "En osaa!" parahdin kiireesti, huomatessani pojan ottavan jo sauvankin esille, pitäen sen kuitenkin alhaalla.

Aloin taas taivuttamaan sauvaa kädessäni alas päin, mutta laukku itsessään vain alkoi kääntymään, jolloin ensimmäinen painava kirja tippui laukusta, ja heti sen perään toinen, ja sen perään kolmaskin! Ja kaikki siihen mustelammikkoon lattialla! Katsoin kirjoja, joista yksi oli jopa avautunut musteeseen, sivut mustuneena jo.

"Oikeasti - minä - minä - en osaa!" sanoin panikoiden. Tiesin varsin hyvin, ettei poika ollut iloinen siitä mitä tein, ja luultavasti loitsisi minut ihan kohta. Jospa hän käyttäisi jotain loitsua, joka lopettaisi minun tekemän loitsun? Katsoin poikaa säikähtäneesti, huomaten tuon olevan Gryffondor, ja omistavan saman väriset hiukset kuin minullakin. Niistä tiedoista ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä tilanteessa.

[Warren Clarke]

Tyttö näytti hieman nolaantuvan, joka yhtä aikaa tyydytti ja kummastutti minua. Olihan se hyvä, että tyttö katui, mutta miksi ihmeessä? Jos hän ei ollut aikonut jäädä kiinni, vaan vain varastaa laukkuni, miksi hän sitten jäi kieputtelemaan sitä ja paiskomaan tavaroitani ympäriinsä?

“En osaa!” Tyttö väitti kuulostaen hieman hätääntyneeltä, kun vedin sauvan esiin. Hermostuttiko valehtelu? Vai yrittikö hän kerätä säälipisteitä? Mitä tyttö oikein pelasi?

Serpentard väänsi sauvaansa alaspäin, ja näin kauhukseni laukkuni kallistuvan jälleen. Kerjäsikö tyttö tappelua? Miksi ihmeessä hän ärsytti minua tahallaan? Sitten laukusta tipahti kolme kirjaa lattialle suoraan mustelätäkköön, ja jouduin hypähtämään taaksepäin väistääkseni miltein varpeilleni tipahtavan muodonmuutoskirjan.

“Oikeasti - minä - minä - en osaa!” Tyttö ruikutti.

“Hyvinhän tuo näyttää onnistuvan!” Sihisin raivoissani ja heilautin sauvaani kirjojen suuntaan, jolloin ne lennähtivät maasta syliini. “Mitäs seuraavaksi tiputettaisiin? Miten olisi vaikka sävellysvihko?”

Selailin musteen tahraamia kirjojani. Voisiko niitä enää pelastaa? Minä en ainakaan ollut vielä niin hyvä siivousloitsuissa, että saisin mustetta pois paperilta. Kirjat maksoivat maltaita, ei minulla uusiinkaan ollut rahaa!

“Hei vanha juttu, okei? Jos kaipaat tappelua niin päästä jo laukku alas ja otetaan vaikka kaksintaistelu?” Sanoin kylmästi nostaen taas katseeni tyttöön. “Vai etkö muka tosissasi osaa? Väitätkö, ettet osaa lopettaa leijutusloitsua? Pudota vaikka sauva maahan, tuliko mieleesi? Ja siivoa sotkusi”, sanoin ja ojensin kirjoja tytölle hymyillen ilkeästi. Minulla ei ollut hajuakaan tytön motiiveista, mutta jos hän aikoi pitää minua pilkkanaan, hän saisi samalla mitalla takaisin.

[Katherine Westwood]

//Kyllä nyt Kathel meneeki hyvin :DD//

“Hyvinhän tuo näyttää onnistuvan!” Poika sanahti erittäin vihaisen kuuloisena. Kuten olinkin odottanut, kai minäkin nyt aikalailla suuttuisin jos kirjojani heiteltäisiin mustelammikkoon. Poika taikoi kirjansa syliinsä, jotka olivat erittäin musteiset. “Mitäs seuraavaksi tiputettaisiin? Miten olisi vaikka sävellysvihko?”

Gryffondorin sanat saivat minut ensistä hermostuneemmaksi. Tiesin kyllä osaavani puhdistusloitsun, koska monet kerrat olin kaatanut mustepullon kirjani päälle, joten se tuskin olisi ongelma, mutta jos nyt ensin saisin laukun rauhallisesti alas, ilman, että poika minua tappaisi. Ei hän kyllä tosiaan niin tekisi.

“Hei vanha juttu, okei? Jos kaipaat tappelua niin päästä jo laukku alas ja otetaan vaikka kaksintaistelu?” Poika kohotti katseensa minuun, jolloin meille tuli suora katsekontakti. “Vai etkö muka tosissasi osaa? Väitätkö, ettet osaa lopettaa leijutusloitsua? Pudota vaikka sauva maahan, tuliko mieleesi? Ja siivoa sotkusi." Minä en todellakaan kaivannut kaksintaistelua, ja toivon mukaan en siihen joutuisikaan. Sauvan pudottaminen oli hyvä idea, jota en ollutkaan hoksannut. Siinä oli vain pieni ongelma.

"Si- sinun täytyy ottaa laukkusi sitten kiinni, ellet halua, että sekin menee musteeseen", sanoin pojalle. Eli pudottaisin sauvani, jonka jälkeen Gryffondor ottaisi laukkunsa kiinni, koska loitsun vaikutus lakkaisi silloin. Sen jälkeen puhdistaisin hänen kirjansa musteesta, mitä hän ei itse tainnut osata, vaikka minua vanhemmalta jopa näytti! Noh, ehkei hän ollut, vaan vain näytti. Minun luokallani hän silti tuskin oli.

Katsoin laukkua, ja sen jälkeen sauvaani. Avasin käteni, jossa sauva oli. Katsoin kuinka sauva irtosi kädestäni, ja kolahti vain hetken päästä maahan. Sen jälkeen kohotin taas katseeni laukkuun, joka tippui ilmassa. Toivoin erittäin kovasti pojan saavan laukkunsa, tai hän syyttäisi kaikesta minua, menisi valittamaan professoreille, ja hyvästi, tupapisteet.

[Warren Clarke]

//No menee :D tekisivätkö Katherine ja Warren kuitenkin sovun lopulta ja juttelisivat vähän vai jääkö heille huonot välit?//

“Si-sinun täytyy ottaa laukkusi sitten kiinni, ellet halua, että sekin menee musteeseen”, tyttö neuvoi hermostunenna. Tuhahdin ärsyyntyneenä. Enkai minä tyhmä ollut? Ilmeisesti tuo Serpentard oli. Tartuin laukkuni olkahihnaan, ja tyttö tiputti sauvansa maahan.

Laukku tipahti alaspäin, kunnes hihna kiristyi ja laukku jäi killumaan käteeni. Kiepautin sen olalleni ja katsoin kylmästi tyttöä.

“Miksi ihmeessä pelleilet loitsuilla, joita et osaa?” Kysyin. “Jos olisin sinä, olisin mielummin sytyttänyt laukun vaikka tuleen ja häipynyt jonnekin kulman taakse kurkkimaan, enkä alkanut lennättelemään sitä omistajan nenän edessä. Taidat olla vähän vajaa?”

Astelin muutaman askeleen päässä olevan pöytäni luokse, laskin laukkuni tuolille ja musteen tahrimat kirjani pöydälle.

“Kai sinä edes osaat kirjat puhdistaa?” Kysyin halveksivasti paljastamatta tytölle, etten itse kyseistä taikaa hallinnut.

[Katherine Westwood]

// Voisivathan he sovinnon voisivat tehdä, mutta tuskimpa heistä kuitenkaan ystäviä jää //

Poika sai laukun käteensä, nostaen sen olalleen. Kyykistyin ottamaan sauvani, mutten laittanut sitä vielä pois, jos kohta kuitenkin jo kirjat putsaisin. Huomasin, kuinka poika minua katsoi, edelleen vihaisehkolla katseellaan. “Miksi ihmeessä pelleilet loitsuilla, joita et osaa? Jos olisin sinä, olisin mielummin sytyttänyt laukun vaikka tuleen ja häipynyt jonnekin kulman taakse kurkkimaan, enkä alkanut lennättelemään sitä omistajan nenän edessä. Taidat olla vähän vajaa?” Gryffondor sanahti kylmästi.

Tiesin heti, että olisi turha puolustella itseäni, koska joka tapauksessa tapahtunut oli tapahtunut. "Mielestäni osasin loitsun oikein hyvin, koska loitsun on tarkoitus leijutta esinettä ylös, ei alas", sanoin samalla kylmällä äänen sävyllä, kuin poikakin. "Mutta pahoitteluni siitä, että kohteena oli laukkusi, tarkoitus oli leijuttaa kirjaa maassa", lisäsin, hieman pahoittelevammalla äänellä. Olin toki pahoillani siitä, mitä olin aiheuttanut, mutta Gryffondorpoika ei oikein tainnut sitä ymmärtää.

Ruskeahiuksinen meni pöydän luo, ja laski laukkunsa samalle tuolille, jossa se oli alunperinkin luultavasti ollut. “Kai sinä edes osaat kirjat puhdistaa?” hän kysyi. Siitä päätellen poika ei itse loitsua osannut, mutta kai olisi hyvä näinkin, että poika ymmärtäisi auttaessani, sen olleen vahinko.

Menin pöytää lähemmäksi, jolle poika kirjansa oli asettanut. Osoitin sauvallani ensin yhteen kirjaan, ja lausuin "Kuuraannu." Tein loitsun kolmesti, jokaiseen kirjaan erikseen. Tehtyäni loitsut, avasin yhden kirjoista, huomaten sen olevan täysin puhdas, kuin mitään mustetta siihen ei olisi koskaan kaatunut. Käänsin katseeni poikaan, joka oli minua jonkinverran pidempi. En hymyillyt, mutten ollut myöskään enään säikähtäneen tai epävarman näköinen.

[Warren Clarke]

Tyttö noukki sauvansa maasta. “Mielestänin osasin loitsun oikein hyvin, koska loitsun on tarkoitus leijuttaa esinettä ylös, ei alas”, hän huomautti. “Mutta pahoitteluni, että kohteena oli laukkusi, tarkoitus oli leijuttaa kirjaa maassa.” Mitä ihmettä? Ensin tyttö panikoi ja sähläsi, sitten rauhoittuessaan kielsi koko pilan.

Serpentard seurasi minua pöydän luo ja loitsi kirjani kuuraannu-loitsulla. Olin jo varma, että hän oli mokannut senkin loitsun - vahingossa tai tahallaan - mutta tytön avatessa kirjan, se olikin siisti.

Tarkistin vielä muutkin kaksi kirjaa, eikä niistä löytynyt moitittavaa. Käänsin katseeni tyttöön. En oikein tiennyt, pitäisikö kiittää, vai ei, kun hän oli kuitenkin itse aiheuttanut koko sotkun. En vieläkään uskonut sen olleen vahinkoa, mutta päädyin kuitenkin siihen, että minun oli turha alkaa lapsellisesti tiuskimaan mitään. Huokasin syvään ja vaihdoin ärsyynnyksen kasvoiltani välinpitämättömään naamioon.

“Kiitos”, sanoin tasaisella äänellä ja keräsin kirjani pöydältä laukkuuni. “Pitääpä opetella tuo taika.”

Käännyin taas tyttöön päin ja pakotin kasvoilleni pienen kohteliaan hymyntapaisen. “Nimi on Clarke”, ilmoitin ja kohotin odottavasti kulmiani, että tyttö kertoisi omansa. Ehkä saisin esittäytymällä tasoiteltua tilanteen, ja voisin sitten jatkaa läksyjäni ilman pelkoa siitä, että tyttö tulisi seuraavaksi lennättelemään päälleni kirjoja.

[Katherine Westwood]

Poika tarkisti vielä kaksi muuta kirjaa, ilmeisesti hän ei ollut luottanut, että oikeasti kirjat putsaisin. “Kiitos”, poika sanoi äänellä, joka ei kuulostanut siltä, että hän oikeasti kiittäisi. Hän alkoi laittamaan kirjoja takaisin laukkuunsa. “Pitääpä opetella tuo taika", hän ilmoitti.

Ruskeahiuksinen saatuaan kirjat takaisin laukkuun, kääntyi taas minua kohti, tällä kertaa pienesti hymyillen. “Nimi on Clarke”, poika esittäytyi. Ei, nimi ei kuulostanut tutulta. Nyökkäsin, ja kuten Clarke luultavasti odottikin, kerroin nimeni myös. "Katherine." Nostin kasvoilleni myös tuon pienen hymyn, joka ei kuitenkaan ystävällinen ollut.

"Millä luokalla oletkaan?" kysyin Clarkelta. Sauvan, joka vielä kädessäni oli, kiinnitin vyöhöni, pieneen kiinnikkeeseen. Laukkuni makasi vielä lattialla, mutta sen voisin kohta hoitaa, koska tapahtuman jälkeen kirjastoon tuskin enään jäisin. Voisin lukea kappaleen jossain muualla, ja enköhän itse loitsua ollut jo tarpeeksi harjoitellut.