Ilmoitustaulu

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 31 Maalis 2016, 13:46

31.3.

Muutoksia lukuvuoden aikataulutukseen

Koska viime vuonna lukuvuoden lopetus meni kiireiseksi, muutetaan tämän lukuvuoden aikataulua hieman. Eli oppitunneille osallistuminen sulkeutuu kuukautta aikaisemmin eli toukokuun lopussa. Tällöin kesäkuu on pyhitetty kokonaan loppukokeiden tekemiselle. Kaikki oppitunnit julkaistaan viimeistään huhtikuussa, jolloin jokainen oppilas ehtii osallistua viimeisimmillekin oppitunneille.

Roolipelillisen aikataulutuksen tälle lukuvuodelle näet täältä. IRL-aikataulu menee seuraanlaisesti:

  • 31. toukokuuta oppitunneille osallistuminen päättyy
  • 1. kesäkuuta julkaistaan loppukokeet jokaiselle luokalle
  • 30. kesäkuuta loppukokeisiin osallistuminen päättyy
  • 1. heinäkuuta lukuvuoden päättäjäiset, kaikki pisteet on laskettu ja tupamestari julistetaan

Pian ilmestyy myös muuta asiaa lukuvuoden päätökseen ja ensi lukuvuoteen liittyen.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 01 Huhti 2016, 08:15

1.4.

Ensimmäisiä muutoksia lukuvuodelle 2016-17 on julkaistu: https://chateau2004.wordpress.com/2016/ ... e-2016-17/

//Edit: Kyseessähän oli aprillipila! ;)
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 17 Huhti 2016, 21:00

17.4.

Kuukauden infopaketeista on luovuttu ja jatkossa kaikenlainen info kuukauden aikana julkaistaan tämän ilmoitustaulun lisäksi blogin etusivulla. Tällä hetkellä siellä on ajankohtaista asiaa huhtikuuhun liittyen. Tärkeimpinä turnajaisasiat, lukuvuoden muuttunut aikataulutus sekä asiaa Ikimusteesta. Artikkeleja voi lähettää tuttuun tapaan haluamastaan aiheesta yksityiviestinä Mila Molinalle tai sähköpostitse osoitteeseen taikakouluchateau(at)hotmail.com 10. toukokuuta mennessä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 13 Touko 2016, 12:59

13.5.

Ikimusteen uusin numero on julkaistu! Pääset lukemaan alkukesän numeron täältä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 05 Kesä 2016, 16:05

5.6.2016

Loppukokeet ovat ilmestyneet!

Jos hahmosi on luokilla 1-4, käy vastaamassa kyseisen luokan loppukokeeseen. Ylläolevasta linkistä löydät ohjeita kokeeseen osallistumiseen. V.I.P.- ja S.U.P.E.R.-kokeet lähetetään ilmoittautuneille yksityisviestitse foorumilla. Jos et ole vielä ilmoittautunut ko. kokeisiin, voit tehdä sen täällä 12. kesäkuuta mennessä.

Oppitunneille osallistumista on pidennetty sunnuntaihin 12. kesäkuuta asti. Vielä ehdit osallistua viikon ajan jo ilmestyneille oppitunneille. Löydät kaikki ilmestyneet tunnit opetusblogilta.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 07 Kesä 2016, 16:34

7.6.

Lukuvuoden 2015-2016 parhaat -äänestys!

On tullut aika äänestää tämän lukuvuoden parhaita asioita; hahmoa, roolipeliä, opettajaa, kerhoa ja muita tärkeiksi näkemiäsi asioita. Toivottavasti mahdollisimman moni Taikakoulu Châteaun pelaaja osallistuu äänestykseen. Pääset äänestämään täältä!

Aktiviteettiä kesälle 2016

Nyt kaikki suunnittelemaan tulevan kesän aktiviteettejä tänne! Ylläpitotiimi on kehittänyt pari ideaa kesäleiristä sekä festareista, joita voit kommentoida vapaasti. Voit myös esittää omia ideoitasi aktiviteeteiksi.

Ikimusteen kesäartikkelit

Kesä-elokuun ajan Ikimusteen artikkeleja julkaistaan non-stoppina. Erillisiä numeroita ei siis kasata, vaan yksittäisiä artikkeleita julkaistaan aina, kun niitä kirjoitetaan. Kaikenlaiset artikkelit, gallupit, visailut, tietoiskut ja muut tekstit ovat tervetulleita. Artikkeleista annetaan tupapisteitä tuttuun tapaan myös kesän ajan.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 23 Kesä 2016, 06:34

23.6.

Muistakaa, että on enää tämä viikko aika osallistua 1.-4. luokkien loppukokeisiin. Myöskin lukuvuoden 2015-2016 parhaat -äänestys sekä vuoden tupa-aktiviteetti päättyy tällä viikolla. Lähettäkää tupalaistenne kesken kuvaus tuvastanne vastauksena edelliseen linkkiin tai yksityiviestinä minulle, niin ansaitsette kasan tupapisteitä.

+ Jos et ole vielä lukenut lukuvuoden päättymisen infoa, tee se nyt.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 29 Kesä 2016, 23:43

29.6.

Huomenna (30.6.) on viimeinen päivä aikaa vaikuttaa tupapistetilanteeseen. Lähettäkää siis viimeiset Ikimusteen artikkelit, kuukauden haaste -osallistumiset ja muut jutut viimeistään huomenna, jos haluatte niiden vaikuttavan lopulliseen pistetilanteeseen. Pistetilanne on vielä päivittämättä, joten mitä vain voi tapahtua.

Kaikki valmiiksi tai keskeytetyiksi ilmoitetut roolipelit on nyt pisteytetty. Jos sinulla on valmiita tai keskeytettyjä roolipelejä, ilmoitathan niistä minulle yksityisviestitse huomisen aikana. Huomisen aikana pisteytetään ja lukitaan vielä ne pelit, joihin ei ole kirjoitettu lainkaan viestejä tämän vuoden puolella. Muita roolipelejä ja roolipeliviestejä ei pisteytetä lainkaan.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 03 Heinä 2016, 14:37

Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ilmoitustaulu

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 19 Elo 2016, 11:14

19.8.

Kesälomaa on jäljellä vielä vajaa kaksi viikkoa, ja uusi lukuvuosi alkaa kuukauden vaihteessa. Oppilaat matkaavat kouluun 31. elokuuta ja 1. syyskuuta uusi lukuvuosi alkaa virallisesti. Myöhemmin ilmestyy lukujärjestykset sekä tarkempi aikataulutus tulevalle lukuvuodelle.

Pelataan edellisen lukukauden pelejä pikkuhiljaa pois alta. Kesän tupapistekilpailuun ehtivät ne pelit, jotka on pelattu loppuun tai ilmoitettu lopettettavaksi keskeneräisenä viimeistään 31. elokuuta. Ilmoitathan näistä peleistä minulle yksityisviestitse. Kesän tupapistekilpailuun pisteytetään myös ne keskeneräiset pelit, joihin ei ole kirjoitettu lainkaan peliviestejä kesä-elokuun aikana. Jos sinulla on peli, johon ei ole kirjoitettu peliviestejä kesän aikana, mutta haluat jatkaa niitä myöhemmin, ilmoita siitä minulle yksityisviestitse. Muussa tapauksessa peli lukitaan, pisteytetään ja siirretään arkistoon.

Oppitunteja alkaa ilmestyä 1. syyskuuta alkaen, ja lukuvuoden pääjuonta päästään pelailemaan pian. Mukavaa loppukesää!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa