Lohikäärmeitä pakoon

[Ivan Kushnir]

“Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia”, Ivan lainasi vielä Paavalin kirjettä roomalaisille, koska ilmeisesti toinen tunsi Raamattunsa. Ivan nyökäytti päätään hieman naurahtaen toisen kerrottua, miksi tuo oli nauranut Ivanin nimelle. Ymmärrettävää nauraa, jos on ollut toisessa käsityksessä aikaisemmin. “Ei s-se mitään”, Ivan sanoi hymyillen.

Ivan ei itse pitänyt sitä niin siistinä, että oli osallistunut turnajaisiin. Etenkin ensimmäisessä haasteessa hänellä oli mennyt surkeasti, kun oli vain juossut kaikkea pakoon. Mutta ehkä hän pärjäisi nyt paremmin. Kun osaisi jopa loitsia (edes hieman). Tosin ei Ivan edes tiennyt, että millainen haaste hänellä olisi aamulla edessään. “K-kannusta vain. En m-minä k-kumminkaan voita…” Ivan vastasi. Kyllä hän tiesi, ettei tulisi voittamaan. Mutta oikeasti. Kuka tahtoi voittaa? Turhan paljon huomiota itseensä siinä vain saisi. Kunhan ei myöskään huonoin olisi, niin Ivan tulisi olemaan oikein tyytyväinen.

[Gabriel Leblanc]

”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia”, Ivan lausui vielä. Olikohan tuokin katolilainen vai mikä? Olin joka tapauksessa jo vakuuttunut Ivanin lukeneen Raamatun, tuskin hän muuten löytäisi joka tilanteeseen lainausta päästään.

”Aamen”, tyydyin kuittaamaan virnistäen. Olipa hupaisa keskustelu, kuin joku rukouspiirin alkutoteamus siitä, että kaikki läsnäolijat kuuluivat samaan seurakuntaan.

Ivan hymyili kuitatessaan nimelle naureskelun, ainakaan hän ei ollut suuttunut. Luultavasti. Tai sitten hän vain peitti sen hvyin.

”K-kannusta vain”, Ivan vastasi pyyntööni. ”En m-minä k-kumminkaan voita...”

Naurahdin vähän ja pudistin päätäni. ”Et ainakaan tuolla asenteella! Ei voi voittaa, jos ei edes itse usko siihen”, huomautin hymyillen. No, se oli kyllä vähän laimeasti sanottu. ”Mutta eihän voitto ole tärkein”, jatkoin vielä. No hienoa, kuulostin tyynyyn painetulta kannustavalta mietelauseelta.

Saavuimme etuoville ja loikin parilla harppauksella portaat ylös ja vetäisin reippaasti oven selälleen pitäen sitä auki Ivanille. Tyypillistä minua olisi ollut sanoa teidän jälkeenne, tai jotain vastaavaa, mutta ei ehkä Ivanille, hän kun ei ollut vielä kovin tuttu minulle.

[Ivan Kushnir]

Gabrielin aamen päätti heidän Raamatun lainauksilla käydyn keskustelunsa. Gabriel sanoi, ettei Ivan ainakaan sillä asenteella voittaisi. Ivan kohautti olkiaan. Ei hän voittoa toivonutkaan. Mutta ei hän toista kieltäisi kannustamasta itseään seuraavassa haasteessa. Mitäköhän hän edes joutuisi seuraavassa haasteessaan tekemään? Tavallaan Ivan olisi tahtonut vain luovuttaa ja jättää turnajaiset kesken. Mutta ei hän voinut niin tehdä, kun jäljellä oli enää viimeinen haaste. Poikien päästessä ovelle Gabriel loikki valtavilla jaloillaan portaat ylös ja avasi oven, Ivanin seuratessa perästä. “K-kiitos”, Ivan lausui toiselle hymyillen, astuessaan sisälle linnaan. Gabrielilla oli käytöstapoja, vaikka tuo harrastikin yöhiipparointia. Ja omasi valtaisat jalat.

[Gabriel Leblanc]

Ivan kiitti minun avatessani oven ja käveli sisälle suoden minulle hymyn. Hymyilin leveästi takaisin ja luikahdin itsekin sisään sulkien varovasti oven, ettei se pamahtaisi kiinni herättäen koko linnaa.

Lähdin kävelemään kohti Serpentardejen oleskeluhuonetta olettaen, että Ivan halusi suoraan nukkumaan, eikä hiipparoida enää pidempään käytävillä pyjamassaan opettajien löydettävänä.

Haukottelin makeasti ja päätin antaa sen ratkaista pääni sisäisen kiistan siitä, pitäisikö minun jatkaa vielä lenkkiä vai ei. Voisinhan käydä vaikka huomenna aamulla vielä juoksemassa…

“Tykkäätkö sinä liikunnasta? Mitä harrastat?” Yritin vähän herätellä lopahtanutta keskustelua. “Siis unissakävelyn lisäksi”, sanoin virnistäen.

[Ivan Kushnir]

Ivan kulki Gabrielin mukana, hieman tuon perässä, typerä hymy naamallaan. Ja mikä pahinta, hän ei voinut hymylleen yhtään mitään. Ivan huomasi heidän olevan matkalla kohti tupaa ja oli siitä iloinen. Hän ei ollut parhaimpiinsa pukeutunut, jos joku opettaja tulisi vastaan. Hän pohti, että kuinka ihmeessä kukaan ei oikeasti ollut löytänyt häntä, kun hän oli unissaan kulkenut. Ja ehkä hän hieman mietti myös toisen pojan takamusta, joka näytti aika hyvältä, oikeastaan. Vaikka ei hän kyllä tätä ikinä ääneen myöntäisi. Hieman hän saattoi ajatuksistaan punastua.

Siis mitäh? Ivan ajatteli, kunnes tajusi, mitä toinen oli oikeasti sanonut. Ja punastui tuon viimeisestä maininnasta. “T-tykkään… H-harrastan uintia ja l-lenkkeilen ja... m-muuta s-s-sellaista…” Ivan kertoi, jättäen mainitsematta, että “muuta sellaista” tarkoitti cheerleadingiä ja joogaa.

[Gabriel Leblanc]

Ivan seurasi minua pari askelta jäljessä ja näytti vaipuneen ajatuksiinsa, joten kysymykseni sai hänet häkeltymään. Vilkaisin huvittuneena poikaa, jonka kasvoille oli kohonnut lievä puna viimeisestä maininnastani.

“T-tykkään…” Ivan sanoi. “H-harrastan uintia ja l-lenkkeilen… ja m-muuta s-s-sellaista…”

Hymyilin Ivanille. “Kiva”, sanoin vain, sillä toinen vaikutti jollain tapaa sen verran väsyneeltä, ettei jaksanut oikein keskustella.

Pian saavuimmekin Serpentardien oleskeluhuoneelle ja pidin taas Ivanille ovea auki. Onneksi olimme selviytyneet matkasta nukkuvan linnan halki ilman ikäviä kohtaamisia opettajien kanssa.

[Ivan Kushnir]

Gabriel hymyili (kuinka suloiselta tuo näyttikään) Ivanille ja sanoi vain “kiva”, kommentoimatta asiaa sen enempää lainkaan. Ehkä Ivan voisi ottaa asian puheeksi joskus myöhemmin. Paremmalla ajalla. Vähemmän yöllisillä käytävillä. Lopulta he pääsivät oleskeluhuoneen ovelle ja jälleen Gabriel piti ovea hänelle auki. Ja jälleen Ivan kiitti toista astuessaan sisälle. Ivan suuntasi oleskeluhuoneen halki kohti poikien makuusaleja. Hän meni toisen luokan poikien makuusaliin, pitelemättä ovea Gabrielille, vaikka sen perässänsä auki tuolle jättikin. Ivan löysi nopeasti tien omaan sänkyynsä ja peiton alle. “H-hyvää yötä”, Ivan mutisi Gabrielille, kun oletin tuon saapuneen makuusaliin.

//Ja tämä on minun puolestani nyt loppu

[Gabriel Leblanc]

Ivan kiitti kulkiessaan ohitseni. Seurasin häntä hiljaisen oleskeluhuoneen läpi tarkkaillen varmuuden vuoksi nurkkia, ettemme olisi joutuneet hankaluuksiin enää makuusaliin päästyämme, mutta kaikki sujui kuin tanssi ja pian olimme päässeet turvallisesti makuusaliimme.

Ivan kömpi äkkiä takaisin peittonsa alle ja toivotti minulle hyvät yöt. Vastasin pojalle samoilla sanoilla ja kävin itse vielä kylpyhuoneessa vaihtamassa yöpuvun ylleni ja pesemässä hampaani ennen kuin pääsin itse sängylleni saakka. Vedin hämäykseksi peiton alle möykyksi muotoillut tyynyt pois tieltä ja menin itse tilalle. Jostain kumman syystä minua väsyttikin tänä yönä, ja nukahdin nopeasti nähden unia lohikäärmettä pakoon juoksevasta Ivanista. Minusta se oli oikein kiva uni.

//Jep, eiköhän tämä peli ole purkissa, kiitos loistavasta peliseurasta :) Saa pisteyttää & lukita!

[Mila Molina]

Kiitos huikeasta pelistä molemmille!

Ivan Kushnir: 10 + 5 = 15 p
Gabriel Leblanc: 15 + 5 = 20 p