Luudanhuoltoilta

[Michael Evans]

Luudanhuoltoilta 14.11. klo 18-21

Châteaun oppilaat ja henkilökunta ovat tervetulleita kiillottamaan, puunaamaan ja korjaamaan vanhoja luutiaan torstai-iltana. Koulu tarjoaa korjaustarvikkeet ja pientä purtavaa. Lisäksi rehtori Evans tarjoaa vinkkejään luudan hyvään huoltoon ja kunnossapitoon.

Voit huoltaa omaa luutaasi tai lainata koulun luutaa, joka varmasti myös kaipaa huolenpitoa. Lentotaito ei ole välttämätöntä, tärkeintä on viettää iltaa yhdessä. Tervetuloa!

Koulun rehtori oli päättänyt järjestää luudanhuoltoillan torstaina ihan vaan sen takia, että hänellä ei ole opetusta kyseisenä viikonpäivänä. Hän oli nimittäin ajatellut ehtivänsä järjestämään kaiken valmiiksi yhdessä päivässä. Koulun luudista käyttökelpoisina oli enää noin 10 ja loput 15 tarvitsisivat kipeästi huoltoa. Niinpä tämä ilta olisi aivan loistava tilaisuus tyrkyttää koulun luudanromuja oppilaille harjoituskappaleiksi ennenkuin he kävisivät oman luutansa kimppuun. Michael piti ajatustaan aivan loistavana ja toivoi illan olevan suuri menestys.

Michael saapui kerhohuoneelle jo viiden aikoihin, musta työkaapu jo hieman sotkeentuneena iltapäivän lentotreenin jälkeen. Perässään hän leijutti nipuksi sidottuja koulun romuluutia, jotka hän toivoi saavansa korjatuksi illan aikana. Päästyään huoneeseen, tai pikemminkin saliin, sisään hän päästi luudat rojahtamaan lattialle ja leijutti sitten ovensuulle jättämänsä suuren arkun keskelle huonetta. Hänen tarvitsisi vielä järjestää huone valmiiksi ja luudat jonkinlaiseen prioriteettijärjestykseen, jotta edes osan saisi huollettua tämän illan aikana.

Ensitöikseen Michael siis kävi läpi luudat tarkkaan. Osasta tarvitsisi leikata vääntyneitä oksia pois, osassa tarvitsisi korjata varren halkeamia ja osassa tarvitsisi korjata loitsuja. Kolme luutaa hän päätyi heittämään nurkkaan, koska arvioi niiden korjaamisen olevan liian pitkä prosessi täksi illaksi. Leikattavia luutia oli viisi ja haljenneita neljä. Ne hän jätti kahteen pinoon keskelle huonetta ja laittoi loput kolme luutaa vielä omaan pinoonsa. Kolme viimeistä luutaa vaatisivat haljenneen varren korjauksen ja lakkauksen lisäksi loitsujen uusimista ja ne hän ottaisi käsittelyynsä, jos ehtisi. Yhteensä korjattavia luutia oli kuitenkin jo yhdeksän ja ne Michael toivoi saavansa valmiiksi oppilaiden avustuksella.

Rehtori Evansin mielestä oli muutenkin turhaa hävittää vanhoja luutia, kun niistä sai entisöimällä aivan lentokelpoisia ja aloittelijaystävällisiä luutia. Hän oli jo nuorena pitänyt lentämisestä ja luudista ja harrastanut huispausta vielä Tylypahkasta valmistuttuaan. Niinpä luutien huolto oli miehelle erittäin tuttua puuhaa ja häneltä löytyi niin välineitä kuin osaamistakin. Mukanaan tuomansa matka-arkun luudankorjausoppaat Michael oli ehtinyt lukemaan jo monta kertaa ja päässyt käyttämäänkin oppaiden vinkkejä useampaan otteeseen.

Michael katseli ympärilleen suuressa kerhohuoneessa, eikä ollut tyytyväinen sisustukseen. Hän päätyi järjestämään pöydät paremmin, jotta huoneen etupuolisko olisi luudankorjauksen käytössä ja takaosa syömiselle omistettu. Pöydät hän leijutti erilleen ja jätti niiden ympärillä paljon tilaa. Jokaiselle pöydälle hän sijoitti suuresta arkustaan oksaleikkurit, oksien muotoiluvahaa, kahvan kiillotusvahaa, puuöljyä ja lakkaa. Näiden avulla saataisiin kaikki alkuun luudanhuollossa. Hän katsoi tyytyväisenä järjestystä. Nyt huone näytti jo paremmin illan ohjelmaan sopivalta.

Yhden pöydän Michael varasi keskelle huonetta haljenneiden luutien korjausta varten. Sille hän asetti arkusta ottamansa suuren liemikattilan, jonka hän laittoi heti tulelle ja kaatoi siihen korjausliemen puolivalmiit ainekset (kolmesta pullosta, oikeassa järjestyksessä, minkä jälkeen liemi tarvitsi keittää kasaan tahnaksi). Tahnapata sai jäädä porisemaan. Tahnan käyttö oli miehelle vielä hieman uutta, mutta hän oli päättänyt käyttää korjaustahnaa vanhojen kikkojen tilalta paremman lopputuloksen toivossa.

Aina niin luotettavat kotitontut toivat juuri sopivasti voileipiä ja hedelmiä salin takaosaan. Siitä Michael muistikin, että oli sopinut laittavansa teeveden itse kiehumaan. Niinpä hän laittoi vielä takkaan suuren teepannun lämpenemään. Kaikki näytti valmiilta ja Michael istahti odottelemaan oppilaiden saapumista. Hän huokaisi syvään, sillä pian alkaisi työntäyteinen luudanhuoltoilta.

[London Morel]

Neljättä vuosikurssia gryffondorin tuvassa opiskeleva London Morel hiippaili koulun käytävillä kohti kolmannessa kerroksessa sijaitsevaa kerhohuonetta. Poika kantoi olallaan aarretta, ikiomaa Nimbus 2001:nsa. Hän oli nähnyt ilmoituksen luudanhoitoillasta edellisiltana ja oli päättänyt heti, että lähtisi mukaan. Huispaus oli nimittäin hänen intohimonsa. Tupakaverit olivat sen sijaan jääneet tupaan loikoilemaan ja pyörittelemään peukaloitaan. Poika ei ymmärtänyt, mikseivät he tulleet mukaan, koska nyt luudan saisi huollettua ilmaiseksi.

London astui suureen kerhohuoneeseen ja katsahti ympärilleen. Muutama opiskelija ja henkilökunnanjäsen oli jo saapunut paikalle. Poika tervehti professori Evansia, asettui yhden pöydän ääreen ja laski luutansa pöydän päälle. Samalla hän vilkuili salin lattialla olevia luutakasoja. Osa luudista oli täysin romuja, mutta osan jopa tunnisti luudiksi.

”Professori”, London huikkasi Evansille, ”Meinaatko oikeasti, että nuo saataisiin korjattua?”. Pojan silmiin haljenneiden luutien korjaus näytti lähes mahdottomalta. Hänestä tuntui, etteivät jotkut oppilaat edes tiedä, miten päin luutaa lennetään. Miten muutenkaan luudat olisivat tuohon kuntoon menneet?

London nappasi käsiinsä oksaleikkurit ja napsaisi yhden vääntyneen oksan pois omasta luudastaan. Seuraava siistittävä osa oli luudan varressa oleva kolhu, joka oli tullut, kun luuta oli epähuomiossa kaatunut kotona metallisen kastelukannun päälle. Onneksi kolhu oli vain pieni.

[Maurice Poulin]

18-vuotias Maurice Poulin tajusi tämänkaltaisten joukkotapahtumien hyödyn heti ilmoituksen nähdessään. Hän pääsisi luudanhuoltoillassa tutustumaan muihin ja tekemään hyvän vaikutuksen kanssaopiskelijoihin. Samalla hänellä oli tavoitteena antaa itsestään mahdollisimman hyvä kuva myös rehtorille, jotta hän sitten mahdollisesti saisi jotain erityisoikeuksia myöhemmässä vaiheessa opintojaan.

Niinpä poika olikin suunnannut tiensä kerhohuoneeseen sopivasti vain viisi minuuttia yli kuusi. Hän oli päättänyt parhaimmaksi taktiikaksi jättää oman luutansa oleskeluhuoneeseen ja panostaa koulun luutiin. Tehtiinhän tässä jotain yhteisen hyvän puolesta, millä saattaisi kerätä joidenkin koululaisten kunnioitusta. Ja sitähän tämä nuori poliitikko nimenomaan haluaa. Hän toivoo siksi saavansa kunnioitusta, ystäviä ja hyvän maineen auttamalla luutatalkoissa.

Saapuessaan kerhohuoneeseen Maurice huomasi, että ensimmäiset olivat jo ehtineet aloittaa. Joku innokas poika huolsi lähes virheettömän näköistä Nimbus 2001:tä, vaikka lattialla olikin läjä muita luutia. "Jokainen omalla tavallaan" -hän ajatteli ((Londonista siis kyse tässä kohtaa)) ja asteli sitten suoraan rehtorin luokse. "Olen Maurice Poulin ja ilmoittaudun valmiiksi auttamaan" hän sanoi katsoen suoraan rehtorin kasvoihin ja ojensi samalla oikean kätensä kätelläkseen rehtoria. "Mistä aloitan?" hän jatkoi pieni hymy huulillaan.

// Maurice voisi vaikka seuraavassa viestissä siirtyä työskentelemään Londonin läheisyyteen, niin saataisiin vähän keskustelua aikaiseksi. //

[Michael Evans]

Gryffondorista tutuksi tullut aktiivinen London Morel saapui kerhohuoneeseen ensimmäisten joukossa hyväkuntoinen Nimbus mukanaan. Ainakin ilmoitus huoltoillasta näytti uponneen joihinkin oppilaisiin, jotka eivät halunneet luutansa päätyvän samaan kuntoon kuin koulun risukasat. Michael oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että osa niistä edes saataisiin pelastettua.

”Professori, meinaatko oikeasti, että nuo saataisiin korjattua?” London kysyi katsoessaan luutia lattialla. Poika näytti ehkä hieman epäileväiseltä. "Jos nyt edes osasta saadaan käyttökelpoisia, olen tyytyväinen, herra Morel" Michael vastasi hymyillen pojalle. "Aion kokeilla uutta halkeamien korjaukseen suunniteltua limaa, enkä usko, että luudat ainakaan menevät tuosta huonommiksi" hän lisäsi. Eikä hän oikeasti uskonut, että luudat voisivat mennä kovinkaan paljoa huonompaan, vaan päinvastoin, luotti siihen, että osasta tulisi lentokelpoja taas.

Londonin aloittaessa Nimbuksensa oksien siistimisen Michael otti ensimmäisen luudan kasasta. Se oli kulunut puhtolakaisu, jonka risut törröttivät jokaiseen ilmansuuntaan. Muita näkyviä vaurioita luudassa ei ollut, joten sen siistiminen oksaleikkurein ei olisi mitenkään mahdotonta. Michael aloitti vääntämällä pari oksaa suoremmaksi ja siirtyi sitten leikkaamaan oksia. Samalla hän satunnaisesti vilkuili limapataa, ettei se pääsisi yllättämään miestä.

Pian Michaelin aloitettua työnteon saapui myös yksi jatko-opiskelijoista osallistumaan. Michael ei tunnistanut jatko-opiskelijaa, mutta onnekseen hän totesi nuorukaisen erittäin hyvätapaiseksi. Tämä asteli suoraan rehtorin luokse ja esittäytyi. "Olen Maurice Poulin ja ilmoittaudun valmiiksi auttamaan" hän sanoi katsoen suoraan rehtorin kasvoihin ja Michael tarttui Mauricen ojennettuun käteen. "Mukavaa, että päätit liittyä luudanhuoltotalkoisiin", Michael totesi hymyillen kätteli napakasti, mutta lyhyesti.

Mauricen tiedustellessa sopivaa aloituskohtaa, Michael osoittaa ensimmäistä luutakasaa lattialla. "Näiden luutien oksat tarvitsee trimmata", rehtori ohjeistaa ja hymyilee Mauricelle. "Oksasaksia on kaikilla pöydillä, joten voit työskennellä valitsemallasi paikalla."

[London Morel]

Professori Evans vastasi olevansa tyytyväinen, jos edes osasta koulun romuluudista saataisiin käyttökelpoisia. Mies aikoi kokeilla uutta halkeamien korjaukseen suunniteltua liimaa, eikä uskonut, että luudat menisivät nykyisestä kunnostaan enää huonommaksi. London nyökkäsi vastaukseksi. Professori Evans oli oikeassa, luudista olisi erittäin vaikea saada tuosta huonompia, koska ne olivat nykyiselläänkin aikamoista silppua. Londonin oma luuta oli vielä hienossa kunnossa, ja poika halusi varmistaa, että luuta on samanlaisessa kunnossa vielä kymmenienkin vuosien päästä.

Pian kerhohuoneeseen asteli uusi oppilas. London tunnisti oppilaan vanhemmaksi jatko-opiskelijapojaksi, muttei tarkemmin tuntenut tuota. Tulija asteli suoraan professori Evanssin luokse, kertoi oman nimensä ja ilmoitti olevansa valmis auttamaan. London katsoi tilannetta, ja jätti luutansa varren siistimisen hetkeksi kesken. Olikohan tuo poika vähän turhankin innokas. Hyvätapainen tuo ainakin vaikutti olevan. Rehtori ja poika kättelivät virallisesti ja London kohotti kulmiaan. Mielistelijä…, gryffondorpoika ajatteli ja veti ensimmäisen johtopäätöksensä tuosta jatko-opiskelijasta.

London palasi takaisin oman luutansa pariin. Sen kunto näytti jo huomattavasti paremmalta eikä varren kolhua enää kunnolla erottanut.

[Maurice Poulin]

Rehtorin käsi puristui napakasti Mauricen käden ympärille miesten kätellessä. Tämä oli Mauricelle merkki päättäväisestä ja itsevarmasta miehestä. Hän painoi tämän havainnon muistiin sillä rehtorista oli aina hyvä olla perillä.

Alkuun päästäkseen nuorukainen noukki lattialla olevasta luutakasasta luudan. Hän valitsi yhden vähän paremmassa jamassa olevista luudista, mutta kylläkin rehtorin osoittamasta luutakasasta. Sen oksat sojottivat hieman joka suuntaan ja niitä tarvitsisi leikellä virtaviivaisemman muotoisiksi. Maurice ei ollut aiemmin leikellyt luudasta oksia, mutta eiköhän se aika simppeliä ollut.

Rehtori Evans ei ollut sen tarkemmin ohjeistanut toteutusta, vaan ainoastaan kertonut oksasaksia olevan joka paikassa. Niinpä Maurice päätti selvittää tarkemmin, kuka Nimbus-luudan omistaja oli. Hän nosti vanhan koulun luudan Gryffondorilaisnuorukaisen vieressä olevalle pöydälle ja nappasi oksasakset käteensä. Hän leikkasi ensimmäisen oksan, joka selkeästi sojotti aivan väärään suuntaan. Sen jälkeen hän siirsi katseensa viereisen pöydän luutaan. "Hieno Nimbus", hän sanoi vieressä olijalle (Londonille) avatakseen keskustelun. "Oletko kauankin lentänyt sillä?"

[London Morel]

London katsoi, kuinka rehtoria juuri kätellyt poika lähestyi häntä. Tuolla oli kädessä luuta, jonka oksat sojottivat sinne tänne, mutta muuten luuta näytti olevan kunnossa ainakin päällisin puolin. Tuo poika nosti luudan Londonin vieressä olevalle pöydälle ja asettui sen ääreen. Sivusilmällä London katsoi, kuinka poika alkoi leikata oksia pois. Hetkeä myöhemmin poika avasi keskustelun.

”Hieno Nimbus”, tuo kehui ja London katsahti häneen, ”Oletko kauankin lentänyt sillä?”

”Kiitti!”, London vastasi kehuihin, ”Sain tämän syntymäpäivälahjaksi 10-vuotiaana, eli aika kauan olen jo lentänyt tällä - yli kuusi vuotta jo. Siihen nähden tämä on todella hyvässä kunnossa. Vanha mallihan tämä alkaa jo olla, mutta mun rahat eivät riitä uudempaan”, hän selitti, ”Eikö sulla ole omaa luutaa?” London vielä kysyi. Hän säälisi poikaa, jos tuo joutuisi koko opiskeluajan lentämään koulun luudilla.

[Michael Evans]

Herra Poulin nappasi lattialta luudan ja siirtyi jutustelemaan London Morelin kanssa. Mauricen oksien leikkuu näytti ainakin alkavan hyvin ja pojilla oli hyvin seuraa toisistaan. Niinpä rehtori päätti olla sekaantumatta poikien elämään sen enempää ja keskittyi luutiin.

Korjausliima oli muuttunut lämmetessään limenvihreäksi ja se alkoi pikkuhiljaa kuplia. Ohjeiden mukaan tämä oli merkki siitä, että se oli valmista käytettäväksi. Niinpä rehtori nappasi ensimmäisen luudan haljenneiden luutien pinosta. Hän sammutti padan alta tulen pienellä taikasauvan heilautuksella ja käveli luudanhuoltoarkkunsa luokse. Hän siveli halkeamaa ensin oikean käden etusormellaan ja otti sitten pienen siveltimen työarkustaan. Siveltimen pää oli jokseenkin miehen pikkusormen paksuinen.

"Korjausliima on käyttövalmista. Halukkaat saavat tulla lähemmäksi katsomaan, miten liima toimii" rehtori ilmoitti huoneessa oleville ja siirtyi padan luokse. Hän piteli luutaa vasemmassa kädessä ja kastoi siveltimen oikealla kädellä liimaan. Sitten hän siveli limenvihreää hyytelömäistä ainetta luudanvarren halkeamaan. Aluksi mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Michael kurtisti kulmiaan ja mietti, missä vika saattaisi olla.

[Maurice Poulin]

Poika vastasi odotetusti kohteliaisuuteen kiitoksella ja kertoi saaneensa luudan 10-vuotiaana. Hänellä ei siis ollut varaa uudempaan. "Eikö sulla ole omaa luutaa?" Hän lopulta kysyi Mauricelta päättääkseen selostuksensa.

Maurice hymyili mahdollisimman kiltisti ja hieman vaivaantuneesti tietäen, että hänellä oli uudempi luuta, jolla hän ei lentänyt. "Onhan minulla luuta, mutten ole lentänyt sillä pariin vuoteen", hän vastasi ja päätyi jättämään mallin ainakin toistaiseksi mainitsematta. Sosiaalisesta näkökulmasta ei olisi ollut kovinkaan fiksua aloittaa Tulisalamalla kerskuminen, kun toinen juuri on valittanut ettei ole varaa uudempaan. "Sitä ei juurikaan tarvitse huoltaa, kun sen pääasiallinen tehtävä on lojua matka-arkussa", hän heitti jatkeeksi ja virnisti.

Maurice oli innostunut huispauksesta Beauxbatonsin alkuvuosina ja jopa pelannut säännöllisesti yhdessä koulun joukkueista. Hän oli kuitenkin luopunut pelaamisesta kiinnostuttuaan politiikasta 15-vuotiaana. Lisäksi hänet oli erotettu huispausjoukkueesta huonojen arvosanojen takia, mikä osaltaan tietenkin vaikutti pojan harrastuksen vähenemiseen. Eipä se huispausjoukkueesta erottaminen ollut paljoa korottanut arvosanoja, mikä oli johtanut Mauricen Châteauhon täydentämään aukkoja oppimastaan.

Rehtorin ilmoittaessa korjausliiman olevan valmista, Maurice käänsi katseensa kohti suurta pataa, muttei siirtynyt lähemmäksi. Hän oli nähnyt haljenneiden luutien kunnon, eikä uskonut padassa porisevan mömmön tekevän mitään niille. Sen verran rehtorin kokeilu kuitenkin kiinnosti, että hän halusi seurata sitä etäämmältä.

[London Morel]

"Onhan minulla luuta, mutten ole lentänyt sillä pariin vuoteen", Londonin luokse tullut poika (jonka nimeä London ei vieläkään tiennyt) vastasi kysymykseen. Poika kertoi, että luudan pääasiallinen tehtävä oli lojua matka-arkussa, joten sitä ei tarvinnut huoltaa. London levitti kasvoilleen kysyvän ilmeen. Hänen teki mieli kysyä, miksi pirussa poika edes omisti luudan, jos ei sitä käyttänyt, mutta malttoi mielensä. London aavisti, että pojan luuta oli niin vanha ja niin huonossa kunnossa, ettei tuo kehdannut käyttää sitä. Hän päätyi vain toteamaan tuolle, ”mielenkiintoista”, ja silotti samalla oman luutansa varren kuntoon parilla pitkällä vedolla. Nyt luudan kunto oli taas täydellinen.

"Korjausliima on käyttövalmista. Halukkaat saavat tulla lähemmäksi katsomaan, miten liima toimii", Michael Evans ilmoitti pian kaikille huoneessa oleville. London siirsi oman luutansa sivummalle ja katsahti rehtoria, joka siirtyi padan luokse. Poika näki, kuinka mies alkoi sivellä vihreää ainetta luudan varressa olevaan halkeamaan. London ponkaisi pystyyn - hänkin tahtoi kokeilla tuota. Pojan unelmana oli tulla huippuhuispaajaksi, joten liimaamisen oppiminen oli varmasti tärkeää. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä hänen nimbukselleen tulee käymään. Poika asteli rehtorin lähettyvillä olevan luutakasan luokse, poimi siitä käsiinsä yhden varresta katkenneen yksilön, ja asteli padan luokse.

”Minäkin voisin kokeilla tuota”, London ilmoitti rehtorille, ”En vain ole koskaan käyttänyt tuollaista”. Poika odotti, että Michael antaisi hänelle jonkin vinkin luudanvarren liimaamiseen. Ei London todellakaan mikään tohelo ollut, mutta hän epäili, että tuollainen aine saattaisi aiheuttaa vaaratilanteita. Poika katsoi padassa lilluvaa, vihreää mönjää ja nyrpisti nenäänsä.