Junamatka Marseilleen

[Melinda Fontaine]

//sori otsikosta en keksinyt nyt parempaa.
Peli varattu Melindalle ja Isabelle Marfanille//

Juna nytkähti liikkeelle ja nostin matka-arkkuni telineeseen.
"Huh!", hengähdin ja istuin penkille. Vaunuosasto oli tyhjä, mutta eihän se minua haitannut. Parempi oli istua täällä kuin tuolla viereisessä vaunuosastossa. Sieltä kuului näet kamalaa meteliä. Varmaan Gryffondoreja, ajattelin, vaikka eihän minulla mitään heitä vastaan ollut.
Juna alkoi hiljalleen kiihdyttää vauhtiaan ja katsoin ikkunasta kun Taikakoulu Château katosi vuorten taakse. Vilkutin ja toivoin, että Châteaun henkilökunta näkisi, vaikka tiesin, etteivät he minua niin kaukaa tunnistaisi. Minulle tulee vielä ikävä, mutta osoitin jo kiitokseni. Ulkona paistoi aurinko. Se valaisi loistavasti vaunuosaston.

Liv uikutti häkissään ja yritin hiljentää sitä. En tietenkään Vaikenuons- loitsulla, sillä en ollut vielä täysin varma saiko junassa taikoa. Kyllä kai, mutten halunnut ottaa vielä riskiä kun olin kuitenkin käynyt vasta toisen luokan.

Katselin ikkunasta kun maisema vaihtui ja mutisin itsekseni:
"Toivottavasti tollo Charlotte ei ole juuri tuloaikanani kotona. Pääsenpähän katsomaan kuvaa vaihtavaa ruutua ja niitä pöljiä jästi musikaaleja!".
Ohitseni käveli joku opettaja, jota en tunnistanut. Hän oli varmaankin jonkin valinnaisaineen professori. Hän katsoi minua aika kummeksuvasti kun puhuin ääneen itsekseni.
Hän kuitenkin käveli vain ohi ja käänsin katseeni kenkiini.
"Upeat!", totesin ja tuijottelin vaaleansinisiä tennareitani. Juuri silloin vaunuosaston ovi aukesi ja käänsin salamannopeasti katseeni ovelle...

[Isabelle Marfan]

//Isabelle näyttää samalta kuin tässä viewtopic.php?f=11&t=2014&p=12941#p12811 pelissä//


Isabelle oli ehtinyt junaan nippa nappa ja etsi nyt tyhjää vaunuosastoa. Juuri kun Isabelle kulki erityisen meluisan vaunuosaston ohi vaikutti seuraava olevan täysin tyhjä. Isabelle avasi oven; vaunuosastossa istui häntä ehkä hieman vanhempi tyttö.
"Anteeksi, voiko tähän istua?" Isabelle kysyi sillä oli omasta mielestään kolunnut koko junan.

[Melinda Fontaine]

"Anteeksi, voiko tähän istua?", oven avannut tyttö kysyi. Tytöllä oli paksut, tummansiniset hiukset ja smaragdiset silmät. Voisiko olla metaforimaagi tai sitten hän oli vain sotkenut hiuksensa niillä jästien pulloväreillä (hiusväreillä)?
"Vau! Tai siis joo, voit istua", sanoin ja hymyilin melko leveästi.
"Oletko kokeillut niitä jästien pullovärejä?", kysyin melkein heti perään.
Heiluttelin jalkojani ja tuijottelin kattoon.
"Siellä on hämähäkki...", totesin ja käänsin katseeni takaisin tyttöön.
"Tuota kuka siis olet?", kysyin "Minä olen Mal. Tai niin no, oikealta nimeltäni Melinda. Olen animaagi", sanoin viimeisen sanan hieman hiljaisemmin ja hymyilin.

[Isabelle Marfan]

"Vau! Tai siis joo, voit istua", tyttö sanoi ja hymyili leveästi.
"Oletko kokeillut niitä jästien pullovärejä?", hän kusyi, heti perään.
"Öö,....tuota...eeeenpä usko..en, tuota.." Isabelle takelteli hermostuneena mutta jätti selityjset sikseen. Olikin pitänyt värjätä tukka tumman siniseksi.
"Siellä on hämähäkki...", tyttö totesi katosta. Isabelle pani merkille hyvän tilaisuuden istua ja istui arasti toisen tytön viereen.


"Tuota kuka siis olet? Minä olen Mal. Tai niin no, oikealta nimeltäni Melinda. Olen animaagi", Mal kertoi. Isabelle huomasi että hän kertoi animaagiudestaan hiljempaa.
"Vau, miksi eläimeksi osaat muuttua?", Isabelle puhui.
"Ai, niin, joo, olen Isabelle, Marfan, vaikken sukunimestä niin välitäkkän. Ja, niin, tuota, minä, minä olen metamorfimaagi.", hän muisti.

[Melinda Fontaine]

"Vau, miksi eläimeksi osaat muuttua?", Isabelle kysyi.
"Ai, niin, joo, olen Isabelle, Marfan, vaikken sukunimestä niin välitäkkään. Ja, niin, tuota, minä, minä olen metaforimaagi.", hän kertoi.
Naurahdin animaagimysymyksestä ja käännyin katsomaan ovelle. Tarkistin, että käytävä oli tyhjä ja suljin oven. Otin pähkinäpensas sauvani esille. Muistin erään asian ja sanoin Isabellelle:
"Voitko sitten kun olen ollut hetken animaagimuodossani, palauttaa minut takaisin ihmiseksi?", kerroin lopuksi vielä loitsun ja osoitin sitten itseäni sauvallani.
Tunsin kuinka ihostani alkoi työntymään sulkia ja kasvoni venyivät muodostaen nokan. Ummistin silmäni kiinni ja heilautin käsiäni ylhäältä alas kerran. Minulle rävähtivät kullankeltaiset siivet ja tunsin jalkojeni kapenevan ja ohenevan. Avasin silmäni ja huomasin jo kutistuneeni oikeaan kokoon. Olin muuttunut animaagimuotooni, kanarialinnuksi.
Lensin ikkunalaudalle ja sitten Isabellen päälaelle. Lensin pari kertaa tilan halki ja asetuin sitten ikkunalaudalle. Kohta tunsin kuinka kasvoin taas ennalleen ihmiseksi ja kiitin Isabellea.
"Huh! No, olen siis animaagimuodoltani kanarialintu", sanoin ja lysähdin takaisin istumaan.
"Olet metaforimaagi. Mielenkiintoista! Voitko kokeilla muuttua minun näköisekseni?", kysyin Isabellelta

[Isabelle Marfan]

"Voitko sitten kun olen ollut hetken animaagimuodossani, palauttaa minut ihmiseksi?" Mal kysyi ja selitti loitsun. Isabelle ihasteli kuinka hän luotti Isabelleen. Melinda osoitti sauvalla itseään. Sitten Malin paikalla olikin purjeperhonen.
"Vau", Isabelle huokaisi purjeperhonen päänsä päällä. Sitten tyttö muisti Malin joka tahtoi jo ehkä ihmiseksi. Isabelle muutti Malin takaisin.
"Olet metamorfimaagi. Mielenkiintoista! Voitko kokeilla muuttua minun näköisekseni?" kysyi Melinda istuttuaan.
"Hyvä on", Isabelle tuumasi ja muuttui siinä samassa Malin kaksois-olennoksi.

[Melinda Fontaine]

//kohta voitaisiin lähteä etsimään sitä kadonnutta juttua, mikä ikinä se onkaan?//

"Hyvä on", Isabelle sanoi. Pian edessäni ei istunutkaan enää Isabelle vaan minä. Tavallaan. Kaksois-olentoni siis.
"Vau! Mahtavaa! Näytät IHAN minulta!", ihmettelin ja taputin käsiäni.

[Isabelle Marfan]

Mahtavaa! Näytät IHAN minulta!", Melinda innostui.
Isabelle virnisti.

Yhtä-äkkiä vaunuosaston ovi aukesi.
"Anteeksi, oletteko nähneet tumman ruskean taikasauvan? Kadotin sen", kertoi selvästi itku kurkussa noin Isabellen ja Melindan ikäinen tyttö.
"Älä huoli, kyllä, se löytyy", lohdutti Isabelle, tytön ajatuksissa varmaan 'toinen identtisistä kaksosista'. "siis emme ole nähneet, mutta me, tai siis ainakin minä-", Isabelle katsoi Melindaa kysyvästi. "-voin etsiä".

Tuntematon tyttö puhkesi viimein kauan pidätellyyn itkuun ja rojahti penkille.
"S-sitä ei löydy m-mistään!", tyttö parkui.
"Kyllä löytyy, älä sure", Isabelle rauhoitteli.
"Olen Ida", tyttö esittäytyi. "te olette kai kaksoset?"
Isabelle jätti selittelyt Melindalle.

[Melinda Fontaine]

//autohiittaamme varmaankin molemmat tätä "Idaa"?//

Isabelle hymyili minulle.

Vaunuosaston ovi kävi ja hätäinen tyttö kysyi:
"Anteeksi, oletteko nähneet tumman ruskeaa taikasauvaa? Kadotin sen".
"Älä huoli, kyllä, se löytyy", Isabelle lohdutti, "Siis emme ole nähneet, mutta me, tai siis ainakin minä-" Isabelle katsoi minua kysyvästi "-voin etsiä".
"Juu, minä myös!", kiirehdin sanomaan ennen kuin tyttö alkoi itkemään. Hän kaatui penkille ja vain itki ja itki. Taputin häntä olkapäälle hellästi.
Pöllöni Liv alkoi uikuttaa taas häkissään.
"S-sitä ei löydy m-mistään!", tyttö vollotti.
"Kyllä se löytyy, älä sure", Isabelle lohdutti.
"Olen Ida", tyttö esittäytyi. Hänen äänensä tärisi ja hän lähes henkäili sanoja suustaan, "Te olette kai kaksoset?".
Isabelle ei vastannut, joten ymmärsin minun tuleen aika sanoa jotain.
"Ömm... Emme ole. Isabelle on metaforimaagi ja pyysin häntä muuttumaan minuksi", hymyilin ja katsoin Isabellea muistuttavasti ja sanoin silmilläni 'muistatko, että näytät edelleen minulta?'.
Ida alkoi yht'äkkiä vaikeroimaan hiljaa:
"Miksi minun piti hukata se sauva. Äiti tulee olemaan vihainen", ja hän pillahti uudestaan itkuun. Rauhoittelin häntä hetken, kunnes itku hyytyi pikkuisen.
"Kannattaa varmaankin lähteä etsimään sitä sauvaa!", totesin ja avasin vaunuosaston oven. Katsoin uhkaavasti edelleen uikuttavaa Livia, joka hiljentyi siinä samassa.
Astuin käytävälle ja katsoin molempiin suuntiin. Makeiskärry oli tulossa ja kiirehdin rouvan luo sanoen hänelle:
"Tule tähän vähän myöhemmin, jooko? Ai niin! Oletko nähnyt ruskeaa taikasauvaa?"
Rouva pudisti päätään ja kun hän oli mennyt ohi juoksin käytävän päähän ja katsoin jokaisesta mahdollisesta lasiovesta sisään, jotta näin oliko sauva siellä.
"Hei, Ida! Millainen se sauva on?", kysyin.
"Se on tummanruskeaa puuta, tarkalleen akaasiaa, siinä on kultaisia kiemuroita, sisältää aarnikotkan silmäripsen ja se on 10 tuumaa pitkä", Ida sanoi hengästyneesti. Ryömin vielä hetken lattialla ja pudistin sitten päätäni. Avasin oven seuraavaan käytävään ja jatkoimme sinne.

[Isabelle Marfan]

//joo//
"Ömm... Emme ole. Isabelle on metaforimaagi ja pyysin häntä muuttumaan minuksi", Mal selitti. Isabelle irvisti mutta nyökkäsi sitten. Isabelle nyökkäsi myös uudestaan Melindan ikään kuin silmillä viestittämälle kysymykselle.

"Miksi minun piti hukata se sauva. Äiti tulee olemaan vihainen", Ida vaikeroi itsekseen ja itki taas. Isab otti askeleen lähemmäs Idaa mutta Mal ehti ensin ja lohdutteli tyttöä hetken jolloin itku laantui.

"Kannattaa varmaankin lähteä etsimään sitä sauvaa!", Melinda sanoi.
"Joo".
"Ei teidän tarvi".
"Tottakai autamme".
"Ei se ole teidän huolehdittava asia vaan oma vikani"!
"Autamme kuitenkin".
"Hyvä on", Ida myöntyi lopulta.

"Hei, Ida! Millainen se sauva on?", kysyi Mal tullessaan käytävältä jonne oli mennyt etsimään.
"Se on tummanruskeaa puuta, tarkalleen akaasiaa, siinä on kultaisia kiemuroita, sisältää aarnikotkan silmäripsen ja se on 10 tuumaa pitkä", Ida sanoi.

Isab ihasteli tarkkaa selostusta.

Melinda ryömi lattialla ja Isabellestä tuntui että hänenkin pitäisi auttaa mutta juuri kun Isab teki eleen kumartuakseen lattialle Mal pudisti päätään.
Hän avasi oven seuraavaan käytävään.

"Ida, oletko jo kysynyt koko junan?", Isabelle kysyi.
"En, tuota seuraava en ainakaan ole.", Ida vastasi ja astui osastoon. Isab tuli perässä.

"Oletteko nähneet tumman ruskeaa taikasauvaa?", Ida kysyi.
"Ei, älä!", Isabelle sihahti, mutta liian myöhään.
"Vai, onko sitä vauva kadottanut taikasauvan?", yksi -varmaan noin kuudesluokkalainen- serpentard.
"Vauvojen ei kuulu taikoa, etkö tiedä?", sen ystävä ivasi.

Isab seisoi jäykkänä kauhusta. Nuo olivat kai koko koulun kovimmat kiusaajat jotka haaveilivat aina Durmstrangista.