Kirjastotapaaminen

[Katherine Westwood]

Cassia kumartui pergamenttinsa ylle alkaen kirjoittamaan juuri lausumaani esimerkkiä. Sillä aikaa annoin katseeni kiertää kirjastossa, ja sen mahtavan kokoisissa kirjahyllyissä. Kirjasto oli lumoava paikka omalla, hienolla tavallaan. Vietinkin täällä paljon aikaa, tehdessäni läksyjä siis.

Gryffondor sai suunnilleen minuutin kuluttua tekstipätkelmän kirjoitettu. "Tuo kirjoitettu", tuo sanoi hymyillen. Hymyilin takaisin. "Hyvä, nyt voit päättää mistä aloittaisit: muutoksesta, ihmisyydestä, vaarallisuudesta", kerroin.

Pimeyden voimilta suojautumisen teoria oli erittäin helppoa minulle, taikuus osa ei ehkä niinkään. En tiennyt kuinka hyvä tyttö oli normaalisti, olikohän yleensäkkin näin 'huono', vai vain huono inspiraatio tällä hetkellä?

[Cassia Finch]

"Hyvä, nyt voit päättää mistä aloittaisit: muutoksesta, ihmisyydestä, vaarallisuudesta", Katherine sanoi hymyillen.

"Hmm... voisin aloittaa muutoksesta", mietiskelin, "mitäköhän siitä pitäisi kirjoittaa?" Hymähdin nolostuneena. Miksi tämä oli minulle niin hankalaa? Yleensähän minä olin yksi luokan parhaimmista!
En osannut sanoa, miksi pimeyden voimilta suojautuminen oli minulle jotenkin todella vaikea oppiaine.

Siirsin katseeni ihmissusista kertovan kirjan sivuun. "Ainoa tapa muuttua ihmissudeksi on ihmissuden purema..." luin ääneen. "Voisin aloittaa vaikka niin."

Kastoin sulkakynän musteessa ja kirjoitin juuri lukemani lauseen pergamentille aloittaen uuden kappaleen.
"Ihmissusi on muulloin aivan tavallinen jästi tai velho, mutta täysikuun aikaan se muuttuu saaliinhimoiseksi sudeksi..." mumisin kirjoittaen samalla.

[Katherine Westwood]

Cassia päätti aloittaa muutoksesta. "Hmm... voisin aloittaa muutoksesta. Mitäköhän siitä pitäisi kirjoittaa?" hän kysyi, lukien kirjasta lyhyen lauseen: "Ainoa tapa muuttua ihmissudeksi on ihmissuden purema... Voisin aloittaa vaikka niin." Gryffondor sanoi.

Pian hän taas alkoi siis kirjoittamaan, mumisten samalla sitä mitä kirjoitti. Otin laukkuni pois olalta ja laitoin sen pöydälle. Naputin pöytään, tein niin aina kun olin hermostunut tai odotin jotain, enkä ehkä jaksaisi odottaa. Odotin silti kärsivällisesti että Cassia saisi kirjoitettua. Käänsin kirjan minua kohden ja katselin mitä toinen voisi seuraavaksi kirjoittaa.

En ollut koskaan tuntenut ketään ihmissutta, se voisi olla jopa mielenkiintoista! Olikohan Chateaussa ihmissusia? Voisi jopa olla. "Tiedätkö sä onko Chateaussa ketään ihmissutta?" kysyin Cassialta, tietäen, että hän kirjoitti vielä, joten kysymykseni luultavasti vain häiritsisi.

[Cassia Finch]

"Tiedätkö sä onko Châteaussa ketään ihmissutta?" Katherine kysyi yhtäkkiä niin, että pergamenttiini tuli yksi ylimääräinen mustetahra. En kuitenkaan pahastunut siitä, sehän oli aivan pieni juttu, sitäpaitsi Katherine oli todella ystävällinen auttaessaan minua. Siispä annoin asian olla, ja rupesin miettimään hänen kysymystään otsaani rypistäen.

Hymähdin. "No, olen minä kuullut varmaankin jostakusta ihmissudesta, mutta..." kohautin olkiani. "En ole täällä, enkä kyllä muuallakaan kovin sosiaalinen, joten olen aika tietämätön tällaisissa asioissa", selitin vähän nolostuneena.

Aloin taas lukemaan ihmissusisivua miettien mitä seuraavaksi kirjoittaisin.
Ehkä vaarallisuudesta? En viitsinyt kokoajan kysellä Katherinelta neuvoa, joten yritin ensin miettiä seuraavaa kappaletta itse, jotta vaikuttaisin edes vähän omatoimiselta.

[Katherine Westwood]

"No, olen minä kuullut varmaankin jostakusta ihmissudesta, mutta..." Cassia sanoi, kohauttaen hieman olkapäitään. "En ole täällä, enkä kyllä muuallakaan kovin sosiaalinen, joten olen aika tietämätön tällaisissa asioissa", hän kertoi. Tytön sanat olisivat yhtä hyvin voineet tulla minun suustani.

Gryffondor alkoi lukemaan taas kirjaa, tällä kertaa mitään kysymättä, häntä ilmeisesti hieman nolotti kokoajan minulta kysyminen, minua se ei edelleenkään olisi haitannut, mutten sanonut siihen mitään.

"Me muista ihmisistä erakoidut ihmiset", sanahdin erittäin dramaattisesti, purskahtaen nauruun katsoessani Cassiaa. Viihdyin hyvin tytön seurassa, ja toivoin mielessäni meistä tulevan hyviäkin ystäviä. Molemmat kun ilmeisesti olimme 'yksinäisiä', jos näin voisi sanoa.

[Cassia Finch]

Silmäilin kirjan sivua mietteliäänä.
"Me muista ihmisistä erakoidut ihmiset", Katherine sanoi dramaattisella äänensävyllä ja purskahti sitten hersyilevään nauruun.
Minunkin suustani karkasi muutama nauruntapainen äännähtely. Hymyilytti, sillä en nauranut kovin usein - ehkä minusta tulisi joskus vielä nauravainen ja positiivisempi ihminen...
"Niinpä niin", mutisin hymähtäen.

Pian paukautin kirjani kiinni ähkäisten: "Eiköhän tämä ollut tältä erää tässä", ilmoitin. "Teen sitten myöhemmin loppuun, osaan kyllä tästä eteenpäin. Kiitos sinulle vain kovasti avusta!" Hymyilin Katherinelle leveästi ja keräilin tavaroitani laukkuun.

Toivoin, että viettäisimme aikaa tämänkin jälkeen, ettei tämä olisi ensimmäinen ja viimeinen kohtaamisemme vapaa-ajan merkeissä. Ehkäpä jopa minä uskaltautuisin pyytämään Katherinea nyt jonnekkin...
Mietin, miten voisin muotoilla pyynnön - en usein pyydellyt ketään minnekkään - ja suljin laukkuni.

[Katherine Westwood]

"Niinpä niin", Cassia vastasi hymyillen. Olin tyytyväinen itseeni, kun olin saanut hänet tällätavalla hymyilemään, kun tavatessamme hän oli vielä itkenyt. En yleisesti ollut kovinkaan hyvä lohduttamaan, ei sillä, että normaalisti ketään lohduttaisinkaan.

Yllätyin kun tyttö sulki kirjan, ja alkoi pakkamaan tavaroitaan. "Eiköhän tämä ollut tältä erää tässä. Teen sitten myöhemmin loppuun, osaan kyllä tästä eteenpäin. Kiitos sinulle vain kovasti avusta!"

Nousin seisomaan, laittaen tuolin pöydän alle takaisin. Nostin laukkuni pöydältä olalleni. Suin lyhyttä vekkihamettani suoremmaksi.

En tiennyt mitä pitäisi sanoa. Näkemiin? Hyvästi? Kiva kun olin hyödyksi? "Ai, joo, kiva", aijjaha. "Siis, ole hyvä", lisäsin katsellen maahan hieman nolostuneesti, hymyillen pienesti. Olin aina näin huono 'hyvästelemään' ketään. "No... moikka sitten..?" puhuin epävarmasti. Juurihan olin hymyillyt iloisesti, ja sitten alkanut puhumaan empien. Huoh.

Miksi kaikki hyvä muuttuu aina pahaksi? Ei... aika huono vertauskuva. Naurahdin hieman katsoen tyttöä.

[Cassia Finch]

Katherine nousi seisomaan ja työnsi tuolinsa takaisin pöydän alle.
Minä tein samoin, ja kohensin laukkua olallani.

Katherine näytti pohtivan jotakin.
"Ai, joo, kiva. Siis, ole hyvä", hän sanoi kohta katsellen lattiaan ilmeisesti vähän nolostuneena. "No... moikka sitten..?" Hän lisäsi kohta empiväisen kuuloisena.
Hän naurahti kohta pienesti, ja minä tajusin, että pitäisi ehkä vastatakkin jotakin.

Hymyilin vähän huvittuneesti harvinaista suu auki-hymyäni. "Moikka, jos siis tiemme erkanevat nyt...", jätin lauseen lopun ikään kuin riippumaan ilmaan, mutta jatkoin pian: "Mutta jos sinulla on aikaa, niin olisi vielä kiva tehdä jotakin", huoahdin, sillä olin saanut sanottua sen! Ihmeellistä, mutta totta. Tai no, ei nyt niin ihmeellistäkään. Paitsi minulle, olkoon, antaa olla.

Mitäköhän Katherine ajatteli tästä? Varmaankin piti minua täysin typeränä... no, ei voi mitään.

[Katherine Westwood]

Cassia hymyili minulle erittäin ihanasti. "Moikka, jos siis tiemme erkanevat nyt...", hän sanoi, arvelin tytön sanovan vielä jotain, joten pysyin hiljaa. "Mutta jos sinulla on aikaa, niin olisi vielä kiva tehdä jotakin", platinablondi sanoi.

Harkitsin asiaa vain kaksi sekunttia. "Tottakai!" vastasin hymyillen taas iloisesti katsoen Cassiaa. Tuon platinablondit hiukset olivat paksut ja kauniit. Tuskin kenelläkään oli luonnostaan sen väriset hiukset. Harkitsin hetken kysyväni tytöltä, tuon hiuksista, mutta pysyin hiljaa.

"Mennäänkö ulos? Siellä on ihana sää!" totesin pirteästi. Lempisääni oli kyllä lämmin kesäpäivä, ihan pienessä sateessa. Kun taas auringon paistaessa kirkkaana, olin erityisen pirteä ja hymyilevä. Moni ihminen pelkäsi ukkosta, minusta oli ihanaa, kun saa olla kynttilän valossa ja kuunnella sadetta ja ukkosta. Ehkä myös lukea silloin.

Katseeni käväisi pikaisesti kengissäni, mustissa tennareissa. Joskus käytin koulussa balleriinoja, mutta näin, kun tiesin voivani mennä ulos koska tahansa, pidin kenkiä joita pidän mielelläni myös ulkona. Se oli hyvä tekniikka, muuten, paitsi päivä mustissa tennareissa, takasi pakollisen pesun.

[Cassia Finch]

Sain vastauksen pian: "Tottakai!" Katherine sanoi iloisesti hymyillen.
Mahtavaa, hän ei ehkä pitänytkään minua niin typeränä, kuin aiemmin ajattelin!

"Mennäänkö ulos?" Katherine kysyi, "siellä on ihana sää!" hän totesi pirtsakasti heti perään.
Pidin ehdotusta hyvänä, joten tartuin siihen: "Mennään toki", vastasin väläyttäen hymyn.
"Mahtavaa", lisäsin aavistuksen hiljempaa. Tajusin sen kuulostavan todella typerältä, joten pyrskähdin vähäsen naurusta kommenttini jälkeen.

Pyyhkäisin hiuksia pois kasvoilta, pitäisi varmaan otsatukkaakin siistiä... kesälomalla tukkani leikkautuisi kyllä viimeistään, sillä äiti leikkasi miltei joka loma otsatukkaani pois silmiltä ja tasoitti muutakin tukkaa leikaten samalla kuivan ja huonokuntoisen latvan pois.

Astahdin jo kohti ovia suuntanani tietysti koulun pihamaa, jonne Katherine oli ehdottanut meidän menevän viettämään aikaa.