Kolmas haaste, Shanietta Kei

[Shanietta Kei]

Shanietta Kei - Taikakoulu Château - Serdaigle - 4. luokka

Olin ihan kiinni Hestiassa, kylki kyljessä. Jostain syystä tunsin levottomuutta, ja se oli pahentunut kevään edetessä. Koekammoa? Ei loppukokeisiin enää kauheasti aikaa ollut. Olin pohtinut sitä ja todennut, että niin kai se on. Mutta nyt, huhtikuun alussa, ajatus loppukokeesta kuulosti vielä kovin kaukaiselta.

Sen sijaan etusijalla ajatuksissani oli tämän päivän koettelemus, Châteaun ja kahden muun koulun turnajaisten kolmas ja viimeinen haaste. Seikkailurata – niin aamulla meille kerrottiin. Ja nyt odottelin koulun aulassa omaa vuoroani. Hestia ei osallistunut, sillä vaikka en itse vielä tajunnut stressata kokeita, hän oli opiskellut jo... ikuisuudelta tuntuneen ajan omiin kokeisiinsa – mutta ne olivatkin S.U.P.E.R.-tutkinnon kokeita, eli viimeiset. Tämän kevään jälkeen Hestia suuntaisi muualle. Kouluttautumaan parantajaksi, joksi oli halunnut jo vuosia. Tietysti se sai minut itseni miettimään, minne itse jatkaisin taikakoulun jälkeen. Mutta ajatus tuntui niin kaukaiselta! En jaksanut stressata sitä juuri nyt. Kaikki oli niin hyvin...

Aula tyhjeni pikkuhiljaa, kun oppilaita lähetettiin radalle ja heidän saattajansa siirtyivät ohjeita noudattaen Suurten saliin. Tarkkailin toisia, en kuitenkaan ketään erityisesti. Jos näinkin jonkun tutun, en juuri reagoinut, paitsi ehkä vaisulla, hermostuneella hymyllä. Käännyin katsomaan Hestiaa, hänen kasvojaan. Hän näytti mietteliäältä, hänen kulmansa olivat vähän kurtussa, näin stressin hänen kasvoiltaan; mutta kun hän huomasi minun katseeni, hän vastasi siihen hymyillen omaa, ihanaa hymyänsä, joka sai hänet muistuttavaan vielä suurimmissa määrin äitiään Anthaa, jota suuresti kunnioitin ja arvostin, ja josta välitin – kuten tietysti Hestiastakin.

Odoteltuani Hestian kanssa vielä hetken jos toisenkin tuli minun vuoroni lähteä. Vihdoinkin, ajattelin. Kuuntelin vielä viime hetken ohjeistusta, sitten kävelin koulun oville. Kaivoin taikasauvani kaapuni sisätaskusta – kaavun alla minulla oli kevyet, mustat ulkoiluvaatteet ja niiden alla ihan perus mustat legginsit ja pitkähihainen – ja astuin ulos. Kävelin hitaasti edemmäs, katselin ympärilleni. Näin edessä nuolia – selvästi taikuuden kyhäelmiä. Sää oli mielestäni ihana: ei liian kylmää eikä lämmintä, pilvistä ja ajoittain tuulista. Olin kyllä tykännyt myös viime viikon rankkasateista, toisin kuin monet muut!

Kun saavuin taikanuolien luo, minun piti päättää, jatkanko matkaani oikealle vai vasemmalle. Hetken tarkkailtuani totesin mielessäni, että siitä päätöksestä ei tulisi vaikea. Käännyin saman tien vasemmalle, koska jos olisin jatkanut oikealle, olisi pian pitänyt ylittää järvi; siltaa pitkin tai ei, ei kiitos. Mieluummin kävelin tasainen, vankka maa askelteni alla.

Seurasin nuolia, kävelin perusvauhtia, nautin ajoittaisesta tuulesta, jota oivalsin taas rakastavani. Mieleeni tulvahti automaattisesti useampi muisto katulapsiajoiltani, mutta koetin parhaani mukaan työntää ne pois ja keskittyä meneillään olevaan hetkeen – ei menneeseen.

// THE END... :P Joo, aika loppui :/ Tosi harmi, ettei saanut lisäaikaa :( Mutta kerron tälleen mun näkökulmasta lyhyesti, miten Shanietan ois haasteen kaa käyny:

Ensimmäinen Shanietan kohtaama juttu oli eräänlainen kuilu. Toki se pelotti Shanieta, mutta hän toisaalta tajusi ja oli ihan varma, ettei kenenkään annettaisi tippua kuiluun ja kuolla. Toisin sanoen, pelkoa vahvemmin esillä oli luotto siihen, että hän oli turvassa. Shanietta ratkaisi kuiluongelman siten, että käytti Tulejo-loitsua hankkiakseen luudan. Hän joutui yrittämään pari kertaa, mutta onnistui sitten.

Seuraavana vastassa oli ankeuttaja. Shanietta lähti ensin perääntymään sillä hänellä ei todellakaan ollut keinoa selvitä ankeuttajasta, hän ei todellakaan osaa suojeliusta, mutta... sitten hän törmäsi tietenkin kuiluun. Ankeuttaja oli sen verran lähellä jo, ettei Shanietta uskonut ehtivänsä hakemaan jonnekin sivummalle hyläämäänsä luuta, joten hän kiersi ankeuttajan juosten mahdollisimman kauaa, lähti pakoon. Koetti pitää kiinni hyvistä ajatuksista, vaikka masennus ja ahdistus puskivat tietysti pintaan ankeuttajan takia.

Pian Shanietta törmäsi kuitenkin seuraavaan ongelmaan: hänen edessään oli seinämä - tarkemmin sanottuna kiipeilyseinä. Hän lähti kiipeämään, yritti, vaikka tiesi, ettei ehtisi. Kun hän tunsi ankeuttajan ihan lähellään, hän päätti turhautuneena että on pakko lopettaa ja taikoi ilmaan punaisia kipinöitä.

Näin siis tämä. Ehkä olisi käynyt erilailla, jos olisi ollut aikaa keksiä... En tajua, miten tämä jäi niin viimetinkaan. Ja varsinkin, kun jo lupasin teille että osallistun tähänkin! Pahoittelen kovasti :( //

[Mila Molina]

Shanietta Kei, Taikakoulu Château

Mila Molina, Taikakoulu Château
Pisteet: 4

Harmi, että aika loppui kesken. Hyvä kuitenkin, että kerroit, mitä ajattelit haasteen aikana tapahtuvan, sillä siitä saa hyvän käsityksen tytön suoriutumisesta. Alun ja edellisten haasteosallistumisien perusteella voin kuvitella, että tekstisi olisi ollut erittäin sujuvaa ja mielenkiintoista luettavaa. Hienoa, että Shanietta uskalsi osallistua myös tähän haasteeseen.

Vincent Coates, Tylypahka AM
Pisteet: 3

Haaste alkoi oikein hyvin, mutta oli harmi, ettet ehtinyt saada sitä kirjoitettua loppuun. Pisteet jäivät siis nyt matalaksi, mutta jos aikaa olisi ollut enemmän, olen varma, että olisit saanut valmiista kirjoituksesta hyvät pisteet! Shaniettan selviytyminen ensimmäisestä esteestä luudan kutsumisella kuulosti hyvältä idealta.

Aline, Pensieve
Pisteet: 4

Alku on lupaava ja haastetehtävään on selvästi suunniteltu. Alussa maalataan hyvin haasteen alkamisen tunnelmia ja tuodaan esiin hahmoa. Harmi, että hyvä alku jäi kesken ja tekstissä ehdittiin vain aloittamaan ensimmäisen vaiheen kuvailua.

Yhteensä 11 pistettä!