Hoi Gryffondorit!

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Hoi Gryffondorit!

ViestiKirjoittaja Lora Shelly » 23 Huhti 2016, 15:50

Gryffondor on tällä hetkellä ikävästi tupapistekilpailun hännillä, ja ajattelin, että näin vähän ennen tämän lukuvuoden loppua voisimme yrittää kohottaa pistesaldoamme edes vähän tälläisellä yhteisellä roolipelillä. Koska ideana olisi Gryffondorin tilanteen kohennus, mukaan pääsisivät tällä kertaa vain Gryffondorin oppilaita. Sen lisäksi rajoituksia hahmosi suhteen ei kuitenkaan ole, ja kaikki sukupuolesta tai iästä riippuen ovat tervetulleita mukaan!

Ideana olisi iltainen nuotio ulkosalla, jonka ympärille Gryffondorit ovat kerääntyneet juhlistamaan kouluvuoden loppua. Pelillisesti roolipeli siis sijoittuisi ehkä parin päivän päähän ennen kuin kaikki lähtevät kotiin. Tulossa olisi vaahtokarkkien ja mahdollisesti myös muiden herkkujen(kuten lihan tai omenien) grillaamista ja paahtamista, kummitustarinoita ja yleistä jutustelua. Vastuun tapahtumasta(ja tästä pelistä) ottaisi Lora Shelly, 7. luokkalainen Gryffondor, jolle tämä iltama tulisi olemaan yksi viimeisimpiä iltoja Châteaussa.

Minun puolestani voisimme aloittaa pelin heti, kun muutama ihminen on ilmoittanut kiinnostuksensa! Tälläisestä pelistä on aiemminkin ollut puhetta Gryffondorien oleskeluhuoneessa, mutta totesin että täällä ihmiset huomasivat sen helpommin.
19-vuotias ammattihuispaaja, huomaavainen kaikkien kaveri.

(Muita hahmojani ovat Sonia Cartier, Zoë Martinson ja Léon Sauvage)
Avatar
Lora Shelly
 
Viestit: 130
Liittynyt: 31 Touko 2014, 12:10

Re: Hoi Gryffondorit!

ViestiKirjoittaja Sirena Rover » 23 Huhti 2016, 15:54

Kannatan!!!!
Välillä itsepäinen, mutta ystävällinen sokea ruskeaverikkö. Närkästyy jos häntä yritetään auttaa liikaa tai tyttöä katsotaan erilaisena kuin muut.

Muut hahmoni: Linda Brown, Fanny Wiest.
Sirena Rover
Oppilas
 
Viestit: 120
Liittynyt: 27 Elo 2015, 15:03

Re: Hoi Gryffondorit!

ViestiKirjoittaja Renée Mason » 23 Huhti 2016, 15:58

Olen samaa mieltä!! Hyvä idea! :) Ehdottomasti olen mukana.
16-vuotias positiivinen, heittäytyväinen ja sosiaalinen tyttö gryffondorista. Rakastaa erityisesti lohikäärmeitä sekä muita eläimiä ja hymyilee enemmän kuin hengittää. Löytää kaikesta ja kaikista jotain positiivista, vaikka kukaan muu ei löytäisi.
Ei maailma kaadu, vaikka minä kaadun.


EPÄAKTIIVINEN inspiraationpuutteen ja muiden tylsien tekosyiden takia
Avatar
Renée Mason
Oppilas
 
Viestit: 563
Liittynyt: 15 Touko 2015, 13:18
Tupa: Gryffondor

Re: Hoi Gryffondorit!

ViestiKirjoittaja Lora Shelly » 06 Touko 2016, 22:50

Aloitin nyt pelimme tänne!
19-vuotias ammattihuispaaja, huomaavainen kaikkien kaveri.

(Muita hahmojani ovat Sonia Cartier, Zoë Martinson ja Léon Sauvage)
Avatar
Lora Shelly
 
Viestit: 130
Liittynyt: 31 Touko 2014, 12:10


Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa