Cheerleading -kerho

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 26 Huhti 2016, 18:51

Heii!

Châteaun whatsapp -ryhmässä on ainakin tällaisesta kerhosta hieman keskusteltu ja sieltäpäin ainakin löytyi myös useampia kiinnostuneita.

Idea siis olisi perustaa Châteauhon oma cheerleading -kerho. Se olisi siis ihan roolipelin sisäinen kerho ja kannustaisi ehkäpä jonkinlaisissa kilpailuissa ja oletettavasti olisi myös kannustanut ja kannustaisikin Turnajaisissa Châteauta.

Huispauskilpailujen osalta en tiedä, sillä kerhoon voisi varmaan liittyä yli tuparajojen, joten en tiedä miten kaikkein järkevimmin toimittaisiin... (Ideoita, ideoita?)

Kerho olisi varmaan aika avoin uusille liittyjille eikä hahmon sukupuolella, tuvalla ja iällä ainakin luulisi olevan kauhean paljon väliä.

Mutta tässä keskustelussa voisi hieman jalostaa tätä ideaa cheer-kerhosta eteenpäin ja muuta siihen liittyvää kuten esimerkiksi katsoa löytyisikö mahdollisia johtaja -halukkaita. :33
Sekä tuokaa vain rohkeasti omia ideoitanne ja toiveita tämän kerhon suhteen esille! Kysymyksiä saa myös esittää.
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Melody Wood » 27 Huhti 2016, 21:51

Melody olisi varmaan innostunut :3
You wouldn't want to fight crime? No no no no.
You wouldn't want to stop time? No no no no.
You wouldn't want to turn water into wine?
Or how about being invisible? I'd rather be invisible.

Melody Wood (15) : Kaunis, kunnianhimoinen, hauska ja ärsyttävä viidesluokkalainen Serpentard, joka virnistelee liikaa ja rakastaa taikaolentoja, huispausta ja ystäviä yli kaiken.

Hahmoni: Melody Wood, Bella Whitley ja Keira Kingsley
Avatar
Melody Wood
Oppilas
 
Viestit: 371
Liittynyt: 25 Elo 2015, 14:17
Paikkakunta: Lille, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Ivan Kushnir » 28 Huhti 2016, 09:18

Minähän taisin asian esille tuoda, eli Ivan tulisi ainakin jäsen kerhossa olemaan vaikka ei saisikaan minihameisiin pukeutua.
Yenakaagavae Pirandhaan Ivan
YenaiKaakavae Varuvaan Ivan
Yen Pennmaiyai Vendraan Ivan.. Anbhaanavan
Yen Koadayil Mazhaiyaanavan
Yen Vaadayil Veyilaanavan
Kan Jaadayil Yen Thevayai Arivaan Ivan
Ivan Kushnir
 
Viestit: 156
Liittynyt: 23 Tammi 2016, 10:12
Paikkakunta: Toulouse
Tupa: Serpentard

Re: Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Melinda Fontaine » 12 Touko 2016, 21:34

Melinda olisi takuulla aivan haltioitunut tälläisestä kerhosta. Voisin olla toinen johtaja (tai ylipäänsä johtaja halukas)!
Melinda rakastaa tanssimista ja on myös venyvä. Uskon että hän olisi tälläisessä hyvä
Katso mihin astut, niin tiedät minne olet menossa

Melinda Fontaine (13v) Luova ja kokeellinen, positiivinen ja itsepäinen tyttö. Älykäs kirjatoukka, joka vihaisena muuttuu kylmäksi toisille. Animaagi, Cheerleader ja Serdaiglen tukioppilas.
Melinda Fontaine
Oppilas
 
Viestit: 170
Liittynyt: 10 Touko 2016, 15:25
Tupa: Serdaigle

Re: Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 12 Touko 2016, 21:46

Ronjakin voisi tulla mukaan tähän kerhoon. Hän rakastaa nimittäin tanssimista. Hän haluaa (in-game) kerhon johtajaksi, mutta tehdään mieluummin niin, ettei hänestä tällä kertaa johtajaa tule. Mutta ilmoittautuu mukaan kerhoon jos/kun semmoinen perustetaan. :)
Ronja Blomroos (28): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen tapaus. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava nainen on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 247
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Edit Hallan » 16 Touko 2016, 18:03

Edit tulee ehdottomasti mukaan
Nuori tapahtuma-altis tyttö Serpentardin tuvasta
Edit Hallan
Oppilas
 
Viestit: 56
Liittynyt: 15 Huhti 2016, 14:26

Re: Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Sylviane Gren » 19 Touko 2016, 13:29

Ooh, hienoa että tännekin eksyy joitain kiinnostuneita.

Niin siis Melinda ainakin olisi halukas johtajaksi. Hienoa!
Mutta jos siis löytyy vielä joku toinen, joka haluaisi myös olla johtaja, se olisi tosi kiva juttu. :3 Kerhon perustamiseksihan tällä puolen vaadittiin kaksi johtajaa, mutta in-gamehan voisihan jo tietenkin kuvitella teorian tasolla, että joko nämä kyseiset johtajat myös olisivat in-game perustaneet kerhon tai myöhemmin vain kohonneet johtajiksi asti.
Eli ihan miten vain haluat ja jos siis löytyy vielä jossain vaiheessa toinen johtajana, niin se olisi aika siistiä!

Itse ajattelin, että annan Sylvianen kuitenkin olla ihan tavallinen jäsen, sillä hän ei ole varmaan kuullutkaan koko cheerleadingista koskaan aikaisemmin ennen kuin kuuli tästä kerhosta. :'D
Und du drehst dich in deiner kleinen Welt.
Mit deinen großen Farben, wie sie dir gefällt.
Ob trist ob manchmal grau, ob blau und wunderschön.”

Philipp Dittberner, In deiner kleinen Welt
Sylviane Gren, eloisa ja hieman hupsu Pouffsouffle, joka on vastikään palanut takaisin Taikakoulu Châteauhon vuoden kestäneen Ameriikan vaihtonsa jälkeen.
esittely | rooli pääjuonessa
Avatar
Sylviane Gren
Oppilas
 
Viestit: 255
Liittynyt: 04 Heinä 2014, 16:51
Paikkakunta: Sainte-Gemme-la-Plaine, Ranska
Tupa: Pouffsouffle

Re: Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Ivan Kushnir » 21 Kesä 2016, 21:41

Ivan voi kyllä toimia johtajana tässä kerhossa, jos muita halukkaita ei ilmaannu
Yenakaagavae Pirandhaan Ivan
YenaiKaakavae Varuvaan Ivan
Yen Pennmaiyai Vendraan Ivan.. Anbhaanavan
Yen Koadayil Mazhaiyaanavan
Yen Vaadayil Veyilaanavan
Kan Jaadayil Yen Thevayai Arivaan Ivan
Ivan Kushnir
 
Viestit: 156
Liittynyt: 23 Tammi 2016, 10:12
Paikkakunta: Toulouse
Tupa: Serpentard

Re: Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Melinda Fontaine » 23 Kesä 2016, 15:16

Mahtavaa! Tässä näyttäisi sitten olevan kaksi "johtajaa" kasassa niin voitaisiin alkaa pian perustaa X)
Katso mihin astut, niin tiedät minne olet menossa

Melinda Fontaine (13v) Luova ja kokeellinen, positiivinen ja itsepäinen tyttö. Älykäs kirjatoukka, joka vihaisena muuttuu kylmäksi toisille. Animaagi, Cheerleader ja Serdaiglen tukioppilas.
Melinda Fontaine
Oppilas
 
Viestit: 170
Liittynyt: 10 Touko 2016, 15:25
Tupa: Serdaigle

Re: Cheerleading -kerho

ViestiKirjoittaja Katherine Westwood » 26 Kesä 2016, 19:14

Katherinekin voisi mukaan liittyä. Tanssista tykkää ja notkea :)
Jos ei ole varjoja, ei erota mikä on valoa, ja jos ei koskaan itke, ei voi ymmärtää, miten ihanaa on hymyillä.

Katherine Westwood, neljännen luokan opiskelija Serpentardista, joka hymyilee niin paljon kuin kerkeää, ja siinä sivussa muistaa tehdä paljon tyhmyyksiä.
Katherine Westwood
Oppilas
 
Viestit: 249
Liittynyt: 17 Touko 2016, 20:40
Paikkakunta: Lyon, Ranska
Tupa: Serpentard

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron