Huispausottelu 8.5.

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 26 Huhti 2016, 10:31

Tervehdys, Châteaulaiset!

Edellisestä huispausottelusta on vierähtänyt tovi, itseasiassa jo yli puoli vuotta. In-game huispausotteluja on toki järjestetty pitkin lukuvuotta, mutta nyt voitaisiin pitkästä aikaa pelata sellainen ihan oikeasti. Peli sijoittuu sunnuntaihin 8. toukokuuta, ja kyseisenä päivänä tuomari viheltää pelin käyntiin koulun blogin puolella. Tällä kertaa tuomarina toimii iki-ihana rehtorimme, Mila Molina.

Jos huispauksen säännöt ovat päässeet unohtumaan, tai jos huispaus on käytäntönä sinulle täysin uutta, suosittelen lukemaan pelin säännöt. Ensikertalaiselle peli saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole, kun peli saadaan käyntiin. Jokainen on siis ehdottomasti tervetullut mukaan pelaamaan, eikä virheiden tekemistä tarvitse pelätä. Voit osallistua mukaan otteluun riippumatta siitä, onko hahmosi kiinnostunut huispauksesta vai ei.

Ottelussa on tuttuun tapaan kaksi joukkuetta, jotka molemmat muodostuvat useammasta tuvasta. Jos sinulla on useampi hahmo, voit osallistua huispaukseen vain toisen joukkueen jäsenenä.

Joukkueet muodostuvat seuraavanlaisesti:

Oranssi joukkue: Gryffondor ja Serdaigle
Violetti joukkue: Pouffsouffle, Serpentard ja Cerfeur

Kumpaankin joukkueeseen vaaditaan vähintään kolme nimettyä pelaajaa, joista yksi pelaa pitäjää ja yksi etsijää. Lopuille paikoille voidaan sijoittaa täytepelaaja. Täytepelaaja on pelajaa, jota kuka vain joukkueen tupaan kuuluva voi ohjata pelin aikana. Täytepelaajalla voi siis pelata, vaikket olisikaan ilmoitautunut mukaan huispausjoukkueeseen. Täytepelaajia tulee olla vähintään 1 kpl / joukkue.

Tilanne nyt

Oranssi joukkue
Pitäjä: Fanny Wiest
Jahtaaja 1: Renée Mason
Jahtaaja 2: Sophie Brown
Jahtaaja 3: ei vielä pelaajaa
Lyöjä 1: ei vielä pelaajaa
Lyöjä 2: ei vielä pelaajaa
Etsijä: Katrine Wall

Violetti joukkue
Pitäjä: Lloyd Frankowski[/b
Jahtaaja 1: ei vielä pelaajaa
Jahtaaja 2: [b]Heather Rose

Jahtaaja 3: ei vielä pelaajaa
Lyöjä 1: ei vielä pelaajaa
Lyöjä 2: ei vielä pelaajaa
Etsijä: Melody Wood

Kaikki ilmoittautumaan joukkueisiin 7. toukokuuta mennessä.

Kapteeneja ei ole lainkaan tässä ottelussa, joten joukkueet täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Mainitse viestissäsi, mitä paikkaa haluaisit pelata. Jokaiseen joukkueeseen otetaan kuusi pelaajaa, jolloin yksi paikka jää täytepelaajan paikaksi.

Jos kysyttävää ilmenee, voit esittää kysymyksesi vapaasti tässä alla.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Katrine Isabell Wall » 26 Huhti 2016, 11:04

Jos ykkösluokkalaisetkin huolitaan mukaan, voisi Katrine ilmottautua oranssin joukkueen etsijäksi :)
Don't get too close,
It's dark inside
It's where my demons hide,
It's where my demons hide.
Imagine Dragons - Demons

Katrine Wall, hiljainen, ujo ja älykäs tokaluokkalainen Serdaiglesta
Avatar
Katrine Isabell Wall
Oppilas
 
Viestit: 478
Liittynyt: 08 Loka 2015, 17:17
Tupa: Serdaigle

Re: Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 26 Huhti 2016, 11:09

Katrine Isabell Wall kirjoitti:Jos ykkösluokkalaisetkin huolitaan mukaan, voisi Katrine ilmottautua oranssin joukkueen etsijäksi :)


Huolitaan! Lisään Katrinen listaan. :)
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Renée Mason » 26 Huhti 2016, 11:22

Jos hahmon ei tarvitse olla kiinnostunut huispauksesta, ilmoitan Renskun jahtaajaksi, vaikkapa numero ykköseksi. :)
16-vuotias positiivinen, heittäytyväinen ja sosiaalinen tyttö gryffondorista. Rakastaa erityisesti lohikäärmeitä sekä muita eläimiä ja hymyilee enemmän kuin hengittää. Löytää kaikesta ja kaikista jotain positiivista, vaikka kukaan muu ei löytäisi.
Ei maailma kaadu, vaikka minä kaadun.


EPÄAKTIIVINEN inspiraationpuutteen ja muiden tylsien tekosyiden takia
Avatar
Renée Mason
Oppilas
 
Viestit: 563
Liittynyt: 15 Touko 2015, 13:18
Tupa: Gryffondor

Re: Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 26 Huhti 2016, 11:41

Olen samoilla linjoilla kuin Renée, eli jos hahmo ei in-game täten täydy pelata huispausta, tulisin Frankowskilla Violettien lyöjäksi.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Melody Wood » 26 Huhti 2016, 13:09

Melody ilmoittautuu violetin joukkueen etsijäksi!
You wouldn't want to fight crime? No no no no.
You wouldn't want to stop time? No no no no.
You wouldn't want to turn water into wine?
Or how about being invisible? I'd rather be invisible.

Melody Wood (15) : Kaunis, kunnianhimoinen, hauska ja ärsyttävä viidesluokkalainen Serpentard, joka virnistelee liikaa ja rakastaa taikaolentoja, huispausta ja ystäviä yli kaiken.

Hahmoni: Melody Wood, Bella Whitley ja Keira Kingsley
Avatar
Melody Wood
Oppilas
 
Viestit: 371
Liittynyt: 25 Elo 2015, 14:17
Paikkakunta: Lille, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Cèlina Tourette » 26 Huhti 2016, 18:39

Sophie (Brown) oranssijahtaaja kakkoseen!
Cèlina Tourette. Viidesluokkalainen Pouffsouffle joka käyttää pyörätuolia.
Cèlina Tourette
Oppilas
 
Viestit: 95
Liittynyt: 28 Maalis 2016, 07:49
Tupa: Pouffsouffle

Re: Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Lýdia Laxness » 26 Huhti 2016, 18:59

Heather ilmoittautuisi jahtaaja kakkoseksi (2.) :)
Dream as if you'll live
forever
live as if you'll die
today
Avatar
Lýdia Laxness
Oppilas
 
Viestit: 71
Liittynyt: 02 Maalis 2016, 21:56

Re: Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Fanny Wiest » 26 Huhti 2016, 19:29

Ilmoitan Fannyn oranssin joukkueen pitäjäksi.
Pieni, aurinkoinen, mutta sisukas arpinaamainen punapää Serdaiglesta.

Muut hahmoni: Linda Brown, Sirena Rover.
Fanny Wiest
Oppilas
 
Viestit: 130
Liittynyt: 06 Kesä 2015, 00:03

Re: Huispausottelu 8.5.

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 27 Huhti 2016, 10:02

Renée, Lloyd, Melody, Sophie, Heather ja Fanny: Lisäsin teidät mukaan listalle. Tervetuloa!

Ja hahmon ei in-game tarvitse kuulua huispausjoukkueeseen, vaikka osallistuukin tähän otteluun mukaan. Halutessasi voit kuitenkin tuoda roolipeleissä ilmi, että hän on pelannut huispausjoukkueessa.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa