Sirena näytti hyvin jännittyneeltä, mutta kuitenkin varmalta. Tyttö lähti nojautumaan pikkuhiljaa eteenpäin, ja Lora lensi hitaasti perässä, kiihdyttäen vauhtia tytön mukana. Hetken kuluttua Sirenan jännitys tuntui katoavan kokonaan, ja vauhdin lisääntyessä tilalle tuli lentämisen riemu. Lora hymyili tytön mukana, sillä hän tunnisti tuon ilmeen, oli kokenut sen itsekin. Lentämisen tunne oli huumaava, paljon parempi kuin polkupyörällä ajaminen tai avoauton kyydissä istuminen, ja Lora oli varma että Sirena tulisi lentämään jatkossakin. Tuntui vähän surulliselta, että tyttö, jossa oli noin paljon potentiaalia, tuskin koskaan pääsisi kunnolla pelaamaan, Gryffondorin joukkueeseen esimerkiksi. Siksi Lora päättikin, että yrittäisi kouluttaa Sirenasta niin taitavan lentäjän kuin vain pystyisi, jos tyttö itse sitä haluaisi.
Pikkuhiljaa Sirena hidasti vauhtiaan ja Lora lensi aivan tytön viereen, niin että näiden polvet melkein koskettivat toisiaan.
"Olinko hyvä?" tyttö kysyi riemuissaan hymyillen, ja Lora nyökkäsi hymyillen, ennen kuin tarttui Sirenan käsivarteen ja puristi siitä kannustavasti.
"Todella hyvä. Paljon parempi kuin minä, silloin kun aloitin." Ja Lora tarkoitti sanojaan. Oli vähällä ettei tämä halannut nuorempaa tyttöä luudan selästä käsin. Mutta nuori nainen hillitsi itsensä, irrotti otteensa Sirenan kädestä ja virnisti leveästi.
"Haluatko lentää vielä enemmän? Vai alkavatko paikkasi olla jo kipeinä?" Mielessään Lora suunnitteli jo, milloin ehtisi seuraavan kerran opettamaan Sirenaa. Viikon päästä hänellä olisi harjoitusleiri Kanadassa, mutta sen jälkeen hän oli vapaa kaikista pelijutuista hetkeksi aikaa.
"Ja Sirena..." tyttö lisäsi sitten vielä, katsoen oppilastaan. "Jos sinä vain haluat, minä toimisin mieluusti opettajanasi uudelleenkin. Olet luonnonlahjakkuus."
