Neljän tähden katastrofi

[Marceau Forest]

// Tämä peli on Marceau Forestia, London Morelia, Ronja Blomroosia ja Mila Molinaa varten. Kaikki neljä hahmoa ovat yhden pelaajan hahmoja, ja tarkoituksena on kokeilla, miten hahmot reagoivat toisiinsa pelin aikana. Saa nähdä mitä tästä tulee. Peli sijoittuu kurpitsajuhliin 31. lokakuuta, klo 19:30. //

Jästisyntyinen, 11-vuotias pouffsoufflepoika, Marceau Forest, oli pyörällä päästään kaikesta tästä hulinasta. Oli hän ennenkin ottanut osaa naamiaisiin ja halloweenjuhliin, mutta ne olivat olleet täysin erilaisia. Aikaisemmissa juhlissa ei ollut ollut taikuudella toimivia lentäviä lepakoita, oikeita kummituksia tai liikkuvia ja puhuvia juhlakoristeita. Toisaalta tämä kaikki oli lähes epämiellyttävän jännittävää, mutta toisaalta todella kutkuttavaa.

Marceau astui tanssisalista tarjoilusaliin ja silmäili edessään olevaa pitkää tarjoilupöytää. Vaikkei hänellä vielä nälkä ollutkaan, tarjonta houkutteli häntä maistamaan. Pöydällä oli kaikkea erivärisistä makeisista erilaisiin leivonnaisiin ja suolaisiin herkkuihin. Koska herkuissa ei ollut mikäänlaisia selostuksia, ei pojalla ollut aavistustakaan mitä mikäkin sisälsi. Niinpä poika valitsi suuresta kulhosta itselleen yhden viattoman näköisen pienen pallon. Kulhossa oli monia erivärisiä palloja, ja pojan sormiin oli eksyytynyt vaaleanruskean värinen sellainen. Poika mietti hetken, ja pisti pienen pallon suuhunsa. Hän pureskeli muutaman kerran ja oli oksentaa. Hän sylkäisi lattialle järkyttävän makuisen, muussautuneen pallon ja vei toisen kätensä suun eteen. Oliko tämä mahdollista? Pieni karkin näköinen pallo oli maistunut aivan korvavaikulta. Ei sillä, että poika olisi koskaan sitä maistanut, mutta silti.

Marceaun suussa maistui hyvin pahalta, ja hän halusi peittää pahan maun jollakin hyvällä. Hänen silmiinsä osui tarjoilupöydällä oleva vati, joka oli täynnä sinisiä, hiirenmallisia makeisia. Ne näyttivät aivan jästikarkeilta, ja poika tunsi jo suussaan lempeän makean ja pehmeän maun. Hän nappasi käteensä kyseisen makeisen ja työnsi sen suuhunsa. Hän pureskeli makeista suussaan hetken, eikä se aluksi tuntunut yhtään hullummalta. Pian kuitenkin kylmyys täytti hänen suunsa ja hänen hampaansa alkoivat kalisemaan. Kalina jatkoi kalisemistaan, eikä poika tiennyt, mitä tapahtuu. Tuntui, kun hänen suussaan olisi ollut kymmenen jääkuutiota, jotka iskeytyivät hänen hampaitaan kohti. Poika tähyili ympärilleen etsien jotain juomista. Hän ei viitsinyt pyytää ketään juhlijaa apuun - olihan tilanne aika kiusallinen.

Pienen tähyilyn jälkeen pojan silmiin osui alue, jonka keskellä oli kaikenlaisia erilaisia juomia. Mahtavaa, tätä poika oli juuri toivonut. Hän halusi maistaa suussaan raikkaan Coca-Colan tai appelsiinimehun maun, jolla peittää järkyttävä kylmyys suustaan. Hän asteli ripein askelin alueen reunalle, ja huomasi, että sitä ympäröi ohut, hopeinen linja, jonka sisällä oli väkeä. Tuo linja näytti hieman arvoitukselliselta, eikä poika uskaltanut astua sen yli. Ties vaikka se antaisi sähköiskun. Niinpä pojan tuli kerätä kaikki voimansa ja avata suunsa.

"Miten sinne pääsee? Voitteko antaa minulle jotain juotavaa? Sellaista, mikä ei maistu hirveän kamalalta"

Marceau huudahti ikälinjan yli. Poika toivoi, että hänet huomioitaisiin ja että hänelle neuvottaisiin, miten tulisi toimia. Luultavasti sormia pitäisi napsauttaa, jolloin kotitonttu toisi haluamanlaisen juoman, tai jotain vastaavaa. Harmi, ettei poika tiennyt, että kyseinen alue sisälsi vain alkoholijuomia, ja että se oli tarkoitettu vain täysi-ikäisille.

[London Morel]

Quickstepin menevät rytmit kuuluivat tarjoilusaliin asti. Torvien törähtelyt ja rumpujen pauke kantautui hennosti myös Londonin korviin, joka istui Ikälinjan sisällä, korkean baarijakkaran päällä. Hän keskusteli tiiviisti erään pari vuotta nuoremman serdaigletytön kanssa ja nautti puolikuivaa valkoviiniä pikaristaan. Poika itse ei ollut vielä ehtinyt tutustua tanssilattian vilinään, sillä hänen ensimmäiset puoli tuntia juhlista olivat kuluneet syömiseen, juomiseen sekä jutusteluun.

"Kiva kuulla, että säkin pidät huispauksesta. Sittenhän meillä on paljon yhteistä. Voitaisiin mennä joku päivä kentälle harjoittelemaan kahdestaan? Mä oon toiminut meidän joukkueessa jo monta vuotta etsijänä ja jahtaajana, joten mä voisin opettaa sulle pari pientä kikkaa. Lupaat sitten kuitenkin, ettet käytä noita kikkoja, jos sä jossain vaiheessa pääset teidän joukkueeseen."

London selitti selittämistään ja virnuili virnuilemistaan. Vaikkei hän gorilla-asussaan ollutkaan viehättävimmillään, olivat hänen puheenlahjansa ja huumorintajunsa yhä tallessa. Oli mukavaa, että hän oli löytänyt noin miellyttävää jutteluseuraa, joka kaiken lisäksi ymmärsi hyvien urheilulajien päälle. Tuntui, että poika olisi voinut jutella tytön kanssa ikuisuuden, mutta hänet keskeytettiin. Keskeyttäjä oli pieni, vihreään naamiaisasuun pukeutunut poika. Koska London istui lähimpänä ikälinjaa, käänsi hän huomionsa pojan puoleen.

"Miten sinne pääsee? Voitteko antaa minulle jotain juotavaa? Sellaista, mikä ei maistu hirveän kamalalta"

Poika kertoi hätäisesti. Tuon kasvoilla oli hieman pelokas ilme, ja vaikutti, että nyt ei kaikki ollut kunnossa. London ei tuntenut kyseistä poikaa, joten hän ei tiennyt, mitä odottaa. Sen hän kuitenkin osasi aavistaa, ettei poika vielä ollut täysi-ikäinen. Mitä ihmettä tuo sitten teki ikälinjan lähistöllä?

"Oletko tosissasi? No, jos ei kukaan näe, niin mikä ettei. Odotapas hetki."

London vastasi pojalle ja vilkuili ympärilleen. Professoreita tai muita henkilökunnan jäseniä ei näkynyt missään. Hänellä ei yleensä ollut tapana ojennella juomia alaikäisille pojille, mutta nyt tilanne oli niin koominen, että hänen oli pakko. Hänen oli pakko saada tietää, mitä pikkupoika piti tuliviskin mausta. London asteli juomapöydän ääreen, kaatoi uuteen pikariin hieman ruskehtavaa nestettä ja vei sen ikälinjan takana odottavalle pojalle. London yritti pitää naamansa peruslukemilla, mutta se ei ollut helppoa.

"Etkä sitten kerro kenellekään!"

[Marceau Forest]

Marceaun hätäinen kommentti oli kiinnittänyt hopeisen linjan lähistöllä, baarijakkaran päällä istuvan gorillan huomion. Poika hätkähti, mutta tajusi pian, ettei gorilla voinut olla oikea. Sillä ei ollut gorillamaisia, jähmeitä liikkeitä eikä gorillamaista möreää ääntä. Sen sisällä täytyi olla joku vanhempi poika. Tuo poika katsoi Marceauta kohti ja näytti hieman hämmentyneeltä - niin hämmentyneeltä kuin gorilla pystyi näyttämään.

"Oletko tosissasi? No, jos ei kukaan näe, niin mikä ettei. Odotapas hetki."

Gorillaksi pukeutunut poika sanoi ja poistui hetkeksi taka-alalle. Marceau jäi miettimään tuon sanoja. 'Jos ei kukaan näe', mitä poika oli sillä tarkoittanut? Mitä väärää siinä oli, että hän pyysi toista oppilasta hakemaan juomia? Olisiko hänen kuitenkin pitänyt pyytää kotitonttu hakemaan? Marceau oli ymmällään. Pojasta tuntui, että hänellä oli vieläkin todella paljon opittavaa noitien ja velhojen käyttäytymisessä. Tällä hetkellä hän ei kuitenkaan jaksanut opetella mitään, sillä hänen jääkalikoiksi muuttuneet hampaansa kalisivat kalisemistaan. Pian gorillapoika kuitenkin palasi pikaria kantaen.

"Kiitos!"

Marceau huikkasi, otti välittömästi pikarin omaan käteensä ja otti siitä pari isoa kulausta. Aluksi hän ei tuntenut suussaan edelleenkään muuta kuin syvää kylmyyttä, mutta sitten kylmyys hävisi ja polttava kipu ja pistely täyttyvät suun ja kurkun. Pojan katse muuttui kauhistuneeksi ja hän vei toisen kätensä suunsa eteen. Tuntui siltä, että hän kuolisi - suussa ei ollut ikinä tuntunut näin pahalta.

"AAAAAGH! Vettä, limpparia, mitä vain!"

Pojan suusta pääsi korvia vihlova kiljaisu. Hän alkoi hyppiä paikallaan, ja silmistä alkoi valua vettä. Hänen Peter Pan -hattunsa oli tippunut maahan ja hänen kätensä huiskuttivat viilentävää ilmaa suuhun. Pikarin hän oli siirtänyt sivupöydälle. Mitä juomista hänelle oli oikein tarjottu?

[London Morel]

Pienen pojan reaktio oli juuri sellainen, kuin London oli ajatellutkin; huutoa, kyyneliä ja epätoivoa. Tuon kasvoilla oli kauhistunut ilme, ja tuo piti toista kättään suunsa edessä. London yritti pitää kasvonsa peruslukemilla, mutta tirskahteli tahtomattaan. Eihän tuliviski nyt noin pahalta maistu.

"AAAAAGH! Vettä, limpparia, mitä vain!"

Pieni poika huusi. London ei voinut kuvitella, että noin pienestä pojasta lähti noin suuri ja kimeä ääni. Tuo vaikutti todella olevan hädissään. Ei London mitään pahaa ollut tarkoittanut, hän vain halusi pitää hieman hauskaa toisen kustannuksella. Sen verran sydäntä hänellä kuitenkin oli, että hän käveli takaisin baaripöydän luo ja yritti etsiä pojalle jotain lapsiystävällisempää juotavaa. Vaikka London kuinka yritti etsiä, pöydällä ei ollut limpparia saati vettä. Niinpä hänen tuli tyytyä booliin.

London kantoi pojan luokse pikarillisen kirkkaan sinistä, makeaa boolia, joka varmasti menisi limpparista. Hän ei vieläkään ymmärtänyt, miksei poika itse voinut hakea alaikäisille tarkoitettuja juomia Ikälinjan siltä puolelta.

"Tuo taitaa olla lähimpänä limpparia, ole hyvä. Se äskeinen oli muuten tuliviskiä."

London sanoi pojalle ja ojensi pikarin tuolle. Booli oli sen verran mietoa, että tottakai sitä sai alaikäisille tarjota?

[Marceau Forest]

Marceau ei huomannut vanhemman pojan tirskahteluja omien kyyneltensä lomasta. Marceau ei itkenyt, vaan hänen suunsa oli niin tulessa, että kyynelet täyttivät tahtomattaankin hänen silmänsä. Tosin ei itkukaan kaukana ollut.

Sillä aikaa, kun Marceau odotti, että gorillapoika toisi hänelle vettä tai limpparia, hän huitoin molemmilla käsillään ilmaa suunsa suuntaan sen minkä ehti. Ihme ja kumma - se toimi. Polte hävisi ja tuntoaisti alkoi palata suuhun. Nyt Marceau pystyi hengittämään normaalisti ja keskittymään muuhunkin kuin kipuun. Vielä hetki sitten poika oli pelännyt kuolevansa.

"Tuo taitaa olla lähimpänä limpparia, ole hyvä. Se äskeinen oli muuten tuliviskiä."

Gorilla-asuun pukeutunut oli saapunut takaisin ja tällä kertaa tuo ojensi pikarillisen kauniin sinistä juomaa kohti Marceauta. Marceau tarttui pikariin ja haisteli sitä. Se tuoksui sitruunalta. Hän kallisti pikaria suunsa suuntaan, otti siitä pienen hörpyn ja nielaisi. Poikaa puistatti ja hänen kasvoilleen levisi taas oudoksuva ilme. Jos tämä oli limpparia, tämä ei muistuttanut lähellekään Spriteä, Pepsiä tai Fantaa.

"Tämä on pahaa"

Marceau sanoi harvinaisen suoraan mielipiteensä. Tuo oli ainut sana, millä kyseistä juomaa pystyi kuvaamaan. Tuoksu ei ollut lainkaan vastannut makua. Pojan kurkkua alkoi kuivata, ja tuo halusi edelleenkin vettä tai jotain muuta juomakelpoista juomista. Pitikö hänen mennä vessaan juomaan vesihanasta?

[Ronja Blomroos]

Ei pystynyt sanoin kuvailemaan, kuinka paljon Ronja rakasti juhlimista. Hän rakasti tanssimista, syömistä, musiikkia ja jutustelua. Ja niitähän nämä juhlat pitivät sisällään paljon, ainakin Ronjan osalta. Hän oli käynyt tutustumassa ruokatarjontaan jo kahdesti, tanssinut puoli tuntia valssia ja tangoa sekä jutellut ainakin kahdenkymmenen ihmisen ja yhden eläimen kanssa. Nyt hän oli tullut suoraan puutarhasta tarjoilusaliin katsastamaan ruokatarjonnan uudelleen. Omenapiirakka oli tainnut jäädä maistamatta häneltä viimeksi. Tyttö otti käteensä lautasen, jolle hän kasasi ison palan omenapiirakkaa. Hän oli polttanut kaloreita tanssiessaan vaikka kuinka monta, joten hänellä oli lupa syödä vähän herkkujakin.

Tyttö vaelteli ympäri tarjoilusalia lautanen kädessään etsien sopivaa seuraa. Kun hän olisi syönyt omenapiirakkansa ja jutellut muutaman ihmisen kanssa, hän voisi mennä jatkamaan tanssimistaan tanssisaliin. Tytöstä tuntui, että hän oli illan paras tanssija, sillä hän oli harrastanut tanssimista koko elämänsä. Häneltä hoitui niin discot, valssit, rumbat kuin cha-chatkin.

Ronja kiersi tarjoilusalia ja oli pian ikälinjan kohdalla, joka rajasi yleisen ja ikärajallisen alueen toisistaan. Tyttö nyrpitsi nenäänsä. Hän ei menisi ikälinjan sisälle, vaikka hänet pakotettaisiin, sillä hän inhosi alkoholijuomien hajua ja makua. Hän ei ymmärtänyt, miksi jotkut ihmiset viettivät mieluummin aikaa ikälinjan sisällä kuin muualla. Tytön katse osui gorillaksi pukeutuneeseen hahmoon, joka jutteli ikälinjan tällä puolella olevan nuoren pojan kanssa. Tyttö asteli lähemmäksi ja näki jotain todella hämärää. Gorilla kantoi nuorelle pojalle juomia ikälinjan takaa. Ronja huomasi, kuinka nuori poika maistoi juomaa ja kuinka tuon kasvoilla oli kauhistunut ilme. Mitä kummaa tuolla oikein tapahtui?

Tyttö asteli lähemmäs tapahtumapaikkaa, ja jäi kuuntelemaan kaksion keskustelua. Hän kuuli, kuinka nuorempi poika pyysi vettä ja limpparia, ja näki kuinka gorilla puhui antaneensa tuolle tuliviskiä. Lisäksi hän näki, että nuorempi poika maistoi pikarista. Ilmeestä päätellen pikarissa ei ollut ainakaan limpparia. Nuorempaa poikaa tyttö ei tunnistanut, sillä tuo taisi olla ensiluokkalainen. Gorillaakaan hän ei tunnistanut ulkonäön perusteella, mutta äänen perusteella ei ollut vaikeaa päätellä, kuka puvun alla piileskeli. Sen täytyi olla jatko-opiskelija London Morel. Kuka muukaan pukeuisi noin älyttömään asuun? Tyttö asteli kaksikon luokse.

"London! Mitä merdeä sinä oikein teet?!"

Ronja huudahti ikälinjan toiselta puolelta. Sivusilmällään hän vilkuili vieressään seisoskelevaa pientä poikaa, joka oli pukeutunut vihreään, hassuun asuun. Pieni poika ei millään voinut olla täysi-ikäinen, korkeintaan 12-vuotias. Tyttö ei voinut käsittää, että London pystyi vajoamaan noin alas.

[London Morel]

London seurasi sivusilmällään, kuinka pieni poika haisteli ensin pikaria ja sitten maistoi. London ei voinut olla huomaamatta puistatusta, joka levisi pojan kasvoille tämän nielaistessa juoman. Ilmeisesti tämäkään juoma ei ollut kelvannut pojalle, sillä tuo kertoi juomat olevan pahaa. London pyöräytti silmiään ja tuhahti pienesti. Kuvitteliko tuo pieni poika oikeasti, että täältä ikälinjan takaa löytyy hänen mielestään hyviä juomia?

Seuraavaksi tapahtui jotain, mitä London oli viimeisenä toivonut. Hän kuuli tutun, ärsyttävän äänen ja näki edessään pulskan jatko-opiskelijatytön. Tuo tyttö oli pukeutunut tyhmän näköiseen, ruskeaan asuun, ja London ei voinut olla irvistämättä näylle. Tuo oli viimeinen henkilö, jonka poika halusi nähdä nyt. Ronja oli nimittäin koulun yksi ärsyttävimmistä henkilöistä, jopa ärsyttävin. Tuo tyttö oli aina väärässä paikassa väärään aikaan, eikä London voinut sietää tuon ääntä, ulkonäköä tai mitään muutakaan seikkaa tuohon liittyen.

"Casse-toi, Ronja!", London huudahti tytölle kyllästyneellä äänellä. "En jaksa sua nyt, eikä tää kuulu sulle millään tasolla!", poika jatkoi ja käänsi sitten selkänsä sekä Ronjalle että pikkupojalle. Hän etsi katseellaan sitä kaunista tyttöä, jonka kanssa oli vielä äsken keskustellut, mutta tyttöä ei näkynyt missään. Äsken kaikki oli ollut niin mahtavaa, mutta nyt kaikki meni päin sanonko mitä. Oliko Ronjan aivan pakko pilata hänen juhlatunnelmansa?

[Ronja Blomroos]

Ronjaa säälitti pienen pojan kohtalo. Toinen olisi varmasti halunnut pitää hauskaa juhlissa, mutta London näytti tekevän kaikkensa, jotta pienen pojan juhlat menisivät pilalle. Tyttö katsoi Londonia äkäinen ilme kasvoillaan ja kuunteli puolella korvalla, mitä pojalla oli sanottavanaan. Tuo sanoi, ettei asia kuulunut Ronjalle millään tapaa. Pyh ja pah, tottakai asia kuului Ronjalle, sillä yleensä kaikki muutkin asiat kuuluivat hänelle. Jos jotain kiusattiin tai haukuttiin, asia kuului Ronjalle, tai jos ei kiusattu tai haukuttu, niin sekin kuului. Ronja oli nimittäin yksi koulun vanhimmista oppilaista.

"Minä en ole menossa yhtään minnekään niin pitkään, kun sinä kiusaat viattomia pikkupoikia! Ajattelisit välillä muutakin kuin omaa napaasi. Jos et lopeta välittömästi, niin kutsun rehtorin paikalle! Ja sitäpaitsi tuo sinun naamarisi on lapsellinen, ota se pois!"

Ronja oli hyvin kiivastunut ja hän halusi tehdä lopun kiusaamisesta. Jos London ei lopettaisi heti, Ronja pyytäisi varmasti rehtorin tai jonkun muun henkilökunnan jäsenen paikalle. Ei Ronja yleensä tällainen valittaja ollut, mutta tällaisissa tilanteissa oli pakko olla. Jos hän ei puuttuisi tähän tilanteeseen, niin kuka sitten?

[Inés Ortega]

Väliaikainen pisteytys:
Marceau Forest, Pouffsouffle: 8p
London Morel, Cerfeur: 7p
Ronja Blomroos, Cerfeur: 5p