Quicksteppiä kurpitsamehulla höystettynä

[Renée Mason]

//Jep. Yritin kirjoitella jotain välillä, mutta laatu ei varmaan ole mitään parhautta...//

Brian nyökkäsi ilmeisen kiinnostuneena mielipiteelleni huispauksesta. "Se on totta. Olen nähnyt ainakin kaksi kertaa elämässäni sellaisia aggressiivisia tilanteita", Brian myönteli. "Useimmat huispaajat ovat aika lapsellisia ja huonoja häviäjiä." Hänen hymynsä oli vino, mikä sai suupieleni nykimään, sillä olin nähnyt vinoa hymyä jokaisen itsevarman pojan (ja miksei tytönkin) kasvoilla. Yleensä se sai minut vaivaantuneeksi, monien kasvoilla se näytti vain likaiselta. Mutta Brianin kasvoihin vino hymy sopi näyttäen mukavalta. Hän selvästi osasi tuon hymyn perin pohjin.
"Totta", vastasin hymyillen, "Olen nähnyt niitä tilanteita vain yhden, mutta sen jälkeen olen lakannut katsomasta huispausta."
"Tykkään pelata sitä välillä, mutten kuitenkaan treenaa siinä mitenkään tavoitteellisesti tai ole missään joukkueessa", Brian vastasi kysymykseen. "Entä sinä?" hän kysyi.
"En pelaa oikeastaan ollenkaan. Yleensä vain lentelen, mutta minulla ei ole omaa luudanvartta. Ne ovat vähän turhan kalliita", selitin.

"Joo taitaa olla", Brian mutisi puoliksi retoriseen kysymykseeni. Näin hänen ilmeestään, että hän oli aivan yhtä hämillään kellon kiirehdinnästä kuin itsekin olin. Vastahan se oli ollut tasan. Puolituntinen oli humahtanut pääkoppani ohi ilman mitään varoitusta, mutta ainahan sanottiin, että aika kulkee nopeasti, kun on hauskaa. Ja oli minulla kyllä ollutkin mukavaa Brianin kanssa. Poika nyökäytti rauhallisesti päätään kysymykselleni ja minua alkoi jännittää. En osannut askelia, olin surkea ja varmaan maailman huonoin mahdollinen tanssipari. Mitä jos kaatuisin jonkun päälle? Tai kaataisin muut? Tai jos kaataisin Brianin? En todellakaan osannut tanssia. Jos kaikki muut osaisivat, miltä elefantilta minä sitten heidän mielestään näytin kompuroidessani?

Brian ojensi kätensä ja tartuin siihen yrittäen hymyillä, mutta minua jännitti niin, etten saanut suupieliäni ylös kuin hitusen. "En tiedä quickstepistä oikeastaan hölkäsen pöläystä. Se on kai aika vauhdikasta", Brian naurahti. "Mutta eiköhän me kuitenkin pärjätä siinä ihan hyvin. Eikö pääasia ole että pidetään hauskaa, vai?" No olihan se tietenkin totta. Hauskaahan tänne oltiin tultu pitämään. Mutta silti minua hermostutti. Okei, oli tyhmää hermoilla. Olin varoittanut häntä, etten osaa tanssia ja hän oli silti kysynyt. Entä jos hän ei ollut uskonut? Mutta omahan oli ongelmansa, olin silti varoittanut. Ja olin silti huono.


"Tietenkin on, mutta minä en osaa..." aloitin ja tajusin sitten mitä Brian oli seuraavaksi tehnyt. "Älä viitsi!" huudahdin puoliksi huvittuneena ja puoliksi ärsyyntyneenä. "Miksi kaikki muut osaavat kohottaa vain toista kulmaansa paitsi minä?" Kuulostin jo omiin korviinikin niin lapselliselta, että purskahdin nauruun. Minun ihan tosi pitäisi ruveta harjoittelemaan yhden kulmakarvan nostoa peilin edessä.
"Ehkä meidän pitäisi mennä?" nauroin ja vedin poikaa tanssilattiaa kohti, sillä soittajat kohottivat jo soittimiaan valmiiksi ja kapelimestari oikoi ryhtiään valmiina eläytymään esitykseensä kunnolla.

[Brian Eldridge]

//Mun mielestä toi on kyllä ihan hyvä. c: Pahoittelen muuten, että kesti! Toivottavasti toi quickstep meni sitten edes vähän oikein. :D

Pst! Voit jatkaa tanssia eteenpäin päättäen itse, miten se etenee. Tietysti haluan kuitenkin päättää itse Brianista. :)//

Renée tarttui käsivarteeni ja minä hymyilin leveästi toisin kuin tanssiparini. Hän vaikutti hieman hermostuneelta, koska huomasin tämän suupielten kohoavan vain aavistuksen. Kovinkaan tarkkasilmäinen ihminen ei edes välttämättä tajuaisi Renéen yrittävän hymyillä, mutta minä huomasin pienen hymynhäivähdyksen hänen kasvoillansa.

"Tietenkin on, mutta minä en osaa..." Renée aloitti vastauksensa, mutta hätkähti pian hereille. "Älä viitsi!" hän huudahti. Naurahdin kevyesti ja laskin kulmakarvani takaisin paikoilleen.
"Miksi kaikki muut osaavat kohottaa vain toista kulmaansa paitsi minä?" Renée kysyi, mutta hetken kuluttua purskahti nauruun.
"No, en minäkään osaa kohottaa kuin vasenta kulmaani", sanoin yhä hymyillen leveästi, hieman huvittuneena. Se oli totta. Oikeanpuolimmainen kulmani ei tuntunut liikkuvan oikeastaan mihinkään suuntaan, koska silloin kun yritin kohottaa sitä ylöspäin, taisin laskea vain vasempaa kulmaani alaspäin, mikä tietysti näytti hyvin hölmöltä.

"Ehkä meidän pitäisi mennä?" Renée nauroi ja lähti vetämään minua kohti tanssilattiaa ja minä tietysti seurasin kiltisti perässä. Nimittäin vilkaistuani nopeasti orkesterin suuntaan, huomasin soittajien taitavan olla jo valmiita aloittelemaan. Aika todellakin kului nopeasti.

Saavuimme tanssilattialle melkein viimeisinä ja käännyin Renéen eteen. Katsoin mallia vieressä olevalta tanssiparilta. Tartuin kylmältä tuntuvalla vasemmalla kädelläni Renéen oikeanpuolimmaiseen käteen kevyellä otteella, oikean käteni taas siirsin varovasti jonnekin Renéen yläselän pakeille. Käänsin katseeni takaisin tyttöön.
"Aloitko valmis?" kysyin hymyillen.
Vajaan minuutin kuluttua musiikki alkoi.

Se tapahtui nopeasti. Kaikki lattialla olevat lähtivät vinhasti kipittämään (tai siltä se ainakin ensisilmäykseltä näytti) ympäri salia. Lähdin viemään Renéetä pari sekuntia jäljessä muiden tanssijoiden mukana, kun sain siirrettyä vasemman käteni sittenkin hieman ylemmäs, juuri Renéen olan alapuolelle, että tyttö taas saisi asetettua kätensä olkapääni ja hauikseni välimaastoon. Quickstepissä oli ilmeisesti tarkoitus muodostaa tanssijoiden toisilla käsillä terävä kulma minusta katsottuna oikealle puolellemme.

Kuljetettuani hetken aikaa Renéetä pitkin salin lattiaa quickstepin vauhdikkaassa tahdissa, huomasin parikin seikkaa. Ensinnäkin, tanssissa oli ilmiselvästi jokin teoria askeleille, sillä huomasin joidenkin napauttavansa jalkojansa yhteen tietyissä kohdissa ja jotkut kulkivat loikkimalla. En kuitenkaan vielä saanut selvää mahdollisesta askelteoriasta, joten en uskaltanut kokeilla mitään arvaamatonta, etten hyppäisi vahingossa Renéen varpaille. Toinen asia, jonka huomasin oli se, että useat tanssijat pyörähtivät kulmissa muutamankin kerran ympäri. Sitä voisinkin jopa uskaltaa kokeilla.

"Kohta pyöritään", varoitin etukäteen ja virnistin. Mitäköhän Renée ajatteli tällä hetkellä? Hän tosin oli varoittanut huonoista tanssitaidoistaan, mutta loppujen lopuksi minä en ollut jaksanut välittää hänen puheistansa. Ehkä hän oli aivan paniikissa tai sitten ei.

[Renée Mason]

//Okei, kiitos. :) Ei se mitään, en ole itsekään mikään nopein nyt, kun koulu painaa päälle. Joten pahoitteluni kestosta. Ja en edes tiedä miten quickstep oikeasti menee, mutta ainakin kuulosti ihan oikealta. :D

Jep, mitäköhän siitäkin tulee... Ja tottakai, tottakai. En minä autohittaamaan rupea. Ainakaan tarkoituksella.. :/ //

"No, en minäkään osaa kohottaa kuin vasenta kulmaani", Brian totesi leveästi hymyillen. Hymyilin takaisin vähintäänkin yhtä leveästi.
"Silti. Se on kaksi kertaa enemmän kuin minä osaan", intin leikkisästi. Ei minua oikeasti muuta kuin vähän ärsytti, ja sekin vähä oli katoamassa sekunti sekunnilta. Oikeastaan ärsyynnyksen työnsi pois edessä häämöttävä tanssiminen. Viimeisimmästä paritanssikokemuksesta oli jo kauan. Se taisi olla kolmannella luokalla jästikoulussa. Juuri niihin aikoihin, kun tyttöpöpöt ja poikapöpöt olivat se juttu,  jota pelättiin enemmän kuin kuolemaa. Mutta ei tästä sellainen tanssikerta tulisi, sillä ensinnäkin se oli silloin pakollista ja toiseksi, minun parikseni tullut poika juoksi kiljuen pakoon, en minä.

Saavuimme tanssilattialle aivan viimeisten joukossa. Huomasin Brianin katsovan viereiseltä parilta mallia ennen kuin tarttui käteeni. Hänen kätensä oli aika kylmä verrattuna omaani. Katsoin itsekin mallia samaisesta parista, joka ei (ainakaan vielä) ollut huomannut vilkuiluamme. Asettelin käteni suunnilleen Brianin olkapään tienoille täsmälleen samalla lailla kuin tuon vieressämme seisovan parin tyttö. Tai nainen, hänen ikäänsä oli vaikeaa arvioida.
"Oletko valmis?" Brian kysyi hymyillen.
"Vaikea sanoa, kai sitä pitäisi. Hermostuttaa hiukan", sanoin epämääräisesti, mutta onnistuin hymyilemään jo paljon rennommin kuin äsken. Kyllä minä tämän hoitaisin. Jos en ylpeästi, ainakin loppuun asti.

Päätin tarkistaa vielä yhden asian, ennen kuin musiikki alkaisi.
"Tarkistan vain", aloitin, purin hampaat yhteen ja jysäytin kantapääni Brianin kengälle. Kuitenkin niin kevyesti, ettei se voinut oikeasti sattua pahasti. Ehkä vain korkeintaan kirpaista.
"Sattuiko?" kysyin, "Ihan vain varmistan, onko sinun syytä olla huolissasi varpaittesi ulkonäöstä." Hengitin hetken valmistautuakseni, kun kuulin jo ensimmäiset sävelet ja tanssijoiden kenkien kopinan, kun kaikki lähtivät liikkumaan ympäriinsä.

Mekin lähdimme tanssimaan ympäri salia vain ehkä kolme sekuntia jäljessä. Quickstep oli tosiaan vauhdikasta, eikä aikaakaan kun olin jo aivan sekaisin askelissa. Kompuroin aika paljon ja katselin enemmänkin jalkoihini kuin eteeni. Lois-ta-vaa. Miksi quickstep ei voinut vain olla vaikkapa slowstep, jossa ehkä olisin ehtinyt ajattelemaankin mitä seuraavaksi pitäisi tehdä?

Alkukompuroinnin jälkeen pääsin vauhtiin kiinni ja osuin enemmän oikeisiin rytmeihin musiikin kanssa. Ei se oikeastaan niin kamalaa ollut. Vaikeaa vain, ja harjoittelua vaativaa. Katsahdin muita tanssijoita. Huomasin joidenkin loikkivan ympäriinsä, kääntävän ylävartaloaan jotenkin hassun näköisesti vähän väliä ja pyörivän keinahtelevasti. Joillakin quickstep oli selvästi hallussa ja he tiesivät mitä tekivät. Toisilla taas, njoo, heillä meni huonommin kuin meillä. Tai siis minulla. Näin yhden parin jo luovuttaneen ja palanneen takaisin tanssisalin reunalle nauraen. Ainakin heillä oli ollut hauskaa, sehän oli tärkeintä.

"Kohta pyöritään", Brian varoitti ja virnisti. Okei, tähän asti oli sujunut ihan hyvin, mutta olimme kylläkin vain askeltaneet ympäriinsä. Terästäydyin henkisesti, kun osuimme väljään tilaan ja pyörähtelimme muutaman kierroksen ympäri, ensin myötäpäivään ja sitten vastapäivään. Kaikki meni melkein nappiin. Horjahdin kierroksien jälkeen oikealle ja otin tukea Brianin kädestä.
"Sori", virnistin.

Menimme taas hetken samalla tavalla eteenpäin kuin aikaisemminkin ja sitten pyörähtelimme taas kerran. Tällä kertaa se onnistui omalta osaltani paremmin, kun tarkkailin jalkoja tiiviisti, etten menettäisi tasapainoa uudestaan. Se onnistui, tällä kertaa pysyin pystyssä. Katselin taas muita tanssijoita, kun jonkun takana olevan parin kyynärpää osui varsin ikävästi ja ennalta-arvaamattomasti selkääni voimalla, joka sai minut lentämään eteenpäin.
"Hei, varo vähän", huusi koppavan kuuloinen tyttö, ehkä kuudes- tai seitsemäsluokkalainen.
"Ihan kuin hän olisi juuri saanut selkäänsä", mutisin hiljaa mulkaisten tyttöä.
"Anteeksi", jatkoin pahoittelevasti osoittaen sanani Brianille, vaikkei syy minun ollutkaan.

//Hmm... en tiedä, en oikein osannut viedä tanssia luontevasti eteenpäin. Sori :/. //

[Brian Eldridge]

Yhtäkkiä Renée jysäytti kantapäänsä suoraan varpailleni. Katsoin tyttöä yllättyneenä kohottaen taas kulmiani ja sanoin: "Auts, sinulla on todella terävät kantapäät", minkä jälkeen naurahdin hieman huvittuneena. Renée vaikutti mukavalta.

Lähdettyämme tanssimaan, huomasin, ettei Renée ollut mikään tanssitaituri, mutta hetken kuluttua häneltä alkoi jo sujua. "Eihän tämä nyt niin vaikeaa ole, pärjäät hienosti", naurahdin.

Varoitin Renéetä etukäteen, että pyörisimme seuraavassa kulmassa. Pyörähdystemme jälkeen Renée hieman horjahti ja otti kädestäni tukea. "Sori", hän virnisti. "Ei mitään", hymyilin takaisin.

Jatkoimme eteenpäin liikkumista ja pyörähdimme uudestaan ja Renéeltä se sujui erinomaisesti. "Hauskaa, eikö?" kysyin Renéeltä ja hymyilin tälle leveästi, mutta huomasin hänen tarkkailevan muita tanssijoita. Juuri silloin jonkun kyynärpää iski yhtäkkisesti Renéen selkään niin kovaa, että Renée lensi eteenpäin. Yritin tukea Renéetä hänen selästään ja kädestään mahdollisimman tukevasti, ettei hän kaatuisi.

"Hei, varo vähän!" kuulin takana olevan tytön huutavan Renéelle. Se ärsytti minua. "Ihan kuin hän olisi juuri saanut selkäänsä", kuulin Reneén mutisevan. Renée taisi pyytää minulta anteeksi, mutta puhuin hänen päälleen. "Se ei ollut sinun vikasi", sanoin Renéelle ja jatkoin äyskäisten kovaan ääneen takaa tulevalle tytölle: "Älä puhu hänelle tuohon sävyyn!"

Takanamme oleva tyttö vaikeni ja sanoi jotain parilleen, mutta kiinnitin silloin huomioni takaisin Renéeseen. "Oletko kunnossa?" kysyin hieman epävarmasti. "Me voidaan lopettaa, jos haluat."

//lyhyt tuli :/ //

[Renée Mason]

"Auts, sinulla on todella terävät kantapäät", Brian totesi naurahduksella höystettynä. Hänen kulmansa olivat taas kohonneet. "Tiedän", vastasin huvittuneena. "Mutta ei luunmurtumia? Mustelmia? Luurankokon tarvetta? Hyvä. Etköhän selviä, vaikka sinun varpaillesi astuisinkin." Virnistin pojalle.

"Eihän tämä nyt niin vaikeaa ole, pärjäät hienosti" Brian kehaisi, kun tanssi alkoi sujua, heh, kuin tanssi. Pyöräytin tuolle silmiäni. En pärjännyt hienosti missään, missä tarvittaisiin tasapainoa. En ollut vielä toisaalta kaatunut. Eiköhän se ollut vain ajan kysymys, olinhan kuitenkin minä. "Kiitos", kiitin kuitenkin, "mutta odota vaan, tämä kääntyy vielä katastrofiksi." Koska mikä tällainen tilanne ei olisi vielä muuttunut kaaokseksi? Niin, en muistanut.

"Hauskaa, eikö?" Brian kysyi hymyillen leveästi, kun tarkkailin tanssijoita. Ehdin vain nyökkäävän hymyillen leveästi, ennen kun kyynärpää tökkäsi selkääni.
"Se ei ollut sinun vikasi", Brian sanoi minulle, kun pahoittelin, ja jatkoi sitten äyskäisten tökkääjätytölle: "Älä puhu hänelle tuohon sävyyn!" Hymyilin leveästi ja, vaikka tiesin sen olevan lapsellista, näytin virnistäen kieltä tytölle. Tyttö kääntyi sanomaan jotain parilleen, varmaankin jotain törkeää minusta ja Brianista, mutta se ei häirinnyt minua. Enemmänkin huvitti.

"Oletko kunnossa?" Brian kysyi. Hän kuulosti hieman epävarmalta. "Me voidaan lopettaa, jos haluat." "Olen ihan kunnossa", vakuuttelin hymyillen. "Jatketaan vaan."

Mutta kun oli jo pysähtynyt, oli kamalan vaikeaa päästä tahtiin mukaan. Yritin otsa kurtussa saada nuotteja ja jalkoja matchaamaan, mutta se ei vain luonnistunut. En kauaa kuitenkaan ehtinyt yrittää, kun kuulin jo patarummun viimeisen "Budum-budum-bum"-äänen ja orkesteri lopetti soiton. Käännyin hämmästyneenä katsomaan kapellimestaria, joka kumarsi kahdesti ja alkoi valmistautumaan partituurinsa kanssa seuraavaan kappaleeseen. "Joko se loppui?" esitin retorisen kysymyksen ja naurahdin. "Sepäs meni nopeasti. Eikä ollut niin onnetonta kuin aluksi luulin. Olet hyvä tanssija", kehaisin hymyillen.

//Lyhyissä viesteissä ei ole mitään vikaa :D Ei minullakaan nyt ollut mikään kauhean pitkä.
Lopetin musiikin, koska se nyt oli vain oikeasti kolme minuuttia pitkä. :/ //

[Brian Eldridge]

Äyskäistyäni tytölle, joka oli tönäissyt Renéetä, tajusin Renéen näyttävän hänelle kieltä ja hymyilevän leveästi. Se oli todella lapsellista, mutta aloin silti väkisinkin nauramaan. Kysyin Renéeltä, että oliko hän kunnossa ja että halusiko hän jatkaa. Hän vastasi molempiin kysymyksiin myöntävästi.

Menimme siis takaisin quicksteppaajien sekaan, jonne tosin oli aika vaikeaa päästä, koska tanssijat olivat jotenkin jo onnistuneet hyödyntämään yhden tanssiparin lähdön. Niinpä tila tanssilattialla tuntui todella ahtaalta ja tanssiminen tuntui todella kömpelöltä verrattuna äskeiseen ja rytmiin oli todella vaikea mukautua, kun se oli muuttunut hieman erilaisemmaksi kuin ennen pientä taukoamme.

Aivan pian kuulin patarummun viimeiset paukaukset ja orkesteri lopetti soiton nopeasti. Aivan kuin olisimme tanssineet vasta aivan hetken. "Joko se loppui?" Renée naurahti. "Sepäs meni nopeasti. Eikä ollut niin onnetonta kuin aluksi luulin. Olet hyvä tanssija", hän jatkoi. Naurahdin hieman. "Tuntuu kuin tää olisi vasta alkanut, ja kiitos, et sinäkään ole mikään huono. Ei edes tapahtunut mitään katastrofia niin kuin lupailit silloin alussa", hymyilin leveästi.

"Haluatko vielä tehdä jotain?", kysyin Renéeltä. "Oli muuten kiva tutustua." Minulle oli tullut lämmin tanssiessa, joten käärin villatakkini hihoja hieman ylemmäksi. Minun teki mieli mennä juomaan jotain raikasta, niin kuin vaikkapa vettä.

//joo, ehkä se on ihan hyvä idea. lopetellaanko?//

[Renée Mason]

Brian alkoi nauramaan, kun huomasi kielen näyttöni tuolle tökkijätytölle. Virnistin hänelle vain vastaukseksi. En ollut koskaan väittänytkään, etten olisi vähän lapsellinen.

"Tuntuu kuin tää olisi vasta alkanut, ja kiitos, et sinäkään ole mikään huono. Ei edes tapahtunut mitään katastrofia niin kuin lupailit silloin alussa", Brian sanoi hymyillen leveästi tanssin loputtua. "Joo, sinulla kävi tuuri. Minua ja tasapainoa ei tavallaan ole luotu yhteen, joten tämä meni aika loistavasti omalta osaltani. Tai sitten olet vain hyvä viemään", virnuilin vastaukseksi. Se oli totta, Brian taisi olla harvinaisen onnekas ihminen.

"Haluatko vielä tehdä jotain?", Brian kysyi, "Oli muuten kiva tutustua." Mietin hetken ja pudistin sitten päätäni. "Taidan käväistä makuusalissa", tuumin. Hakemassa villasukat vaikkapa. Kylmällä lattialla avojaloin hyppelehtiminen oli saanut vietyä varpaista hieman tuntoa. "Mutta joo, niin oli", vastasin hymyillen leveästi, "Nähdään joskus?" Sitten tassuttelin salin seinustalle, jossa kenkäni olivat. Vetäisin ne jalkaan nopeasti. Heilautin Brianille hymyillen kättäni ja juoksin salin ovelle varoen törmäämästä ihmisiin.

Kun pääsin makuusaliin, siellä ei ollut lisäkseni ketään. Vedin punaiset villasukat matka-arkusta ja vetäisin ne jalkaani tennareiden tilalle. Sen jälkeen heittäydyin X-asentoon sängylleni kasvot tyynyyn päin. Se oli elämäni paras tanssi.

//Joo, lopetin nyt tähän, anteeksi. :D Vähän tönkköä tekstiä ja äkkilähtö makuusaliin... toivottavasti ei haittaa kamalasti xD//

[Brian Eldridge]

// ei haittaa, kiitos peliseurasta :) //

[Renée Mason]

//Kiitos sinullekin loistavasta peliseurasta! :) Tämän pelin voi lukita. //

[Mila Molina]

Vau, miten pitkiä peliviestejä! Hieno peli.

Pisteytys
Renée Mason: 32 p
Brian Eldridge: 27 p

Lukitsen pelin.