Opettajat voivat täällä kertoa, millä teemalla haluaisivat pitää kurssia. Vastaavasti oppilaat voivat toivoa kursseja. Yritämme siten saada kaikkia miellyttävän kurssikokonaisuuden syksyksi ja ensi kevääksi. Minkälaisille kursseille haluaisit osallistua tänä syksynä? Entä mitä tunteja haluaisit päästä roolipelaamaan=
Muodonmuutosten opettajana minulla on mielessä jokintasoinen peruskurssi koulun oppilaille. Voisimme pelata marras-joulukuussa jonkin jouluteemaisen oppitunnin, missä muutetaan kaikenlaisia esineitä joulukuusen koristeiksi. Tunnin voisi vaikka pelata Suurten salissa ja päättää sille pelillisesti ajaksi joulukuun (voimme kuitenkin aloittaa pelaamisen aikaisemmin).
Jatko-opiskelijoille Michael voi tarjota animaagiuden alkeita (jos ovat taitavia muodonmuutoksissa) tai sitten jotain ihan vaan naamioitumiseen liittyvää kurssia. Jos kiinnostusta siis löytyy. Ehkä London Morel myös olisi tarpeeksi vanha osallistuakseen jatko-opiskelijoiden kurssille, vaikka onkin vasta neljäsluokkalainen. Hän kun ei todennäköisesti viimeisen vuoden oppilaana saa enää mitään irti peruskurssista. Syventävän kurssin ajankohdasta en osaa sanoa sen paremmin.
Ideoiden koostetta
(Kerään tähän muutkin topicin ideat muistiin)
Muodonmuutosten peruskurssi - pelinä joukukuusen koristeiden tekoa
Jatko-opiskelijoille (+neljäsluokkalaisille?) jotain vähän haastavampaa
