Kun Ruth kävi shoppailemassa...

Lukuvuoden 2015-16 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Kun Ruth kävi shoppailemassa...

ViestiKirjoittaja Ruth Rousseau » 06 Maalis 2016, 21:47

//Tämä peli sai alkunsa Châteaun maagisessa WhatsApp ryhmässä - kaikkeen tähän hulluuteen ja päättömyyteen on siis lupa. Peli sijoittuu maaliskuun viidenteen päivään iltapäivälle ja kuka tahansa saa liittyä mukaan. :)//

Olin jo pitkään kaivannut elämääni jotain muuta kuin töitä. Vaimon löytäminen oli osoittautunut vuosien varrella vaikeaksi ja matkustelu taas ei ollut mieleeni. Niinpä olin päätynyt siihen tulokseen että hankkisin lemmikin. Kissaa, pöllöä tai jyrsijää en kuitenkaan halunnut ja koirille olin pahasti allerginen. Matelijat tai linnut eivät myöskään kelvanneet. Tänään olin kuitenkin löytänyt täydelliset lemmikit itselleni!

Ne olivat suloisia ja pehmeitä, eivätkä liian äänekkäitä. Ne eivät myöskään purreet tai murisseet. Ne kuitenkin sylkivät, mutta vain silloin jos niillä tuli ruoasta kinaa jonkun muun kanssa. Talutin vierelläni siis kahta alpakkaa! Toinen oli suuri ja toinen puolestaan pieni. Ne olivat molemmat ruskeita ja vastustamattoman ylisuloisia. Olin nimennyt ne vasta hetki sitten. Emä oli nimeltään Leidi ja vasa oli Batman.

Saavuimme koulun pihamaille porttien kautta. Tekemäni ostos ei kaduttanut minua (vielä) yhtään. Oppilaat rakastuisivat alpakoihin ja niihin voisi tutustua vaikkapa jollakin jästitiedon tunnilla! Molinakin pitäisi sorkkaeläimistäni varmasti. Kyllä hän lämpenisi niille, kunhan vain silittäisi niiden pehmoista turkkia ja katsoisi niiden viattomia, tuikkivia, ruskeita nappisilmiä.

Batman katsoi ympärilleen uteliaana. Sen katse nauliutui hetkeksi kauempana oleviin oppilaisiin, mutta pian se käänsi katseensa muualle. Silitin Batmanin emää hymyillen. Kuinka joku oli pystynyt luopumaan tälläisistä olennoista? Ja niin pienellä hinnallakin! Hulluutta, ajattelin ja jatkoimme matkaamme.
Ruth Rousseau
 

Re: Kun Ruth kävi shoppailemassa...

ViestiKirjoittaja Bo Björk » 11 Maalis 2016, 19:33

Minä olin juuri päässyt oppitunnilta ja menin ulos. Oli hyvin kaunis sää ja halusin mennä kävelemään vähän ulos. Yllättäen näin kaksi karvaista elukkaa, ison sekä pienen, ja niiden vierellä jonkun aikuisen. Todennäköisesti joku henkilökunnan jäsen. Onkohan hänellä lupa noihin otuksiin? Ei sillä minulle oikeastaan ollut väliä. Juoksin vähän matkaa ja pysähdyin.
”Mitä karvaisia elukoita nuo ovat?” kysyin ihmeissäni, sillä en ollut koskaan tuollaisia elukoita nähnyt.
Bo Björk
Oppilas
 
Viestit: 9
Liittynyt: 06 Maalis 2016, 18:49

Re: Kun Ruth kävi shoppailemassa...

ViestiKirjoittaja Ronja Blomroos » 11 Maalis 2016, 23:37

Ihana lauantai! Lauantait olivat Ronjan elämän parhaimpia asioita. Niinä päivinä ei ollut oppitunteja, eikä silloin välttämättä tarvinnut edes kirjoitaa esseitä. Lauantaina oli yleensä kaunis päivä, ja silloin sai viettää aikaansa vapaasti ulkona ja käydä aina sisällä syömässä silloin tällöin. Tämä päivä oli kuitenkin poikkeuksellinen, Ronja vietti nimittäin aikaa yksin. Hänen muut kaverinsa olivat lähteneet Poudlardineen, mutta tyttö itse ei ollut millään jaksanut. Niinpä hän jäi viettämään aikaansa ulos, mukavaan auringonpaisteeseen.

Ronja lampsi koulun pihaa ympäri. Välillä hänen jalkojensa alla tuntui nurmikko ja välillä rapisi kevätlumi. Tytön ympärillä nuoremmat oppilaat leikkivät ja vanhemmat oppilaat juttelivat keskenään. Ronja itse ei kaivannut seuraa tällä hetkellä. Hän voisi kuitenkin pian vierailla koulun taikaolentojen aitauksella tervehtimässä hänen karvaisia kavereitaan. Ne olivat tulleet tytölle hyvin tutuksi tämän lukukauden aikana, hän nimittäin rakasti erilaisia eläimiä ja olentoja.

Eipä aikaakaan kun tyttö näki edessään jotain vähintään yhtä ihanaa kuin hevoskotkat, yksisarviset ja kentaurit. Siinä käveli kaksi alpakkaa. Toinen alpakoista oli pieni ja suloinen, ja toinen isompi ja oikein kaunis. Alpakoiden kanssa liikkeellä oli koulun sairaanhoitaja, Ruth Rousseau. Ronja ei ollut aiemmin nähnyt alpakoita koulun pihamailla, mutta uudet eläimet olivat enemmän kuin tervetulleita. Tyttö tiesi, että suurin osa alpakoista asui Etelä-Amerikassa, joten oli vain mukavaa, että osa niistä oli muuttanut myös Ranskaan.

"Ihania! Saako niitä halata?", Ronja kysyi sairaanhoitaja Rousseaulta silmät säkenöiden. Vastausta odottamatta tyttö kuitenkin asteli alpakoiden luokse ja levitti kätensä halaukseen.
Ronja Blomroos (28): Ärsyttävä ja hieman lapsellinen tapaus. Tämä sosiaalinen, äkkipikainen ja huomiota rakastava nainen on sydämeltään Serpentard.
Muut hahmoni: Mila Molina, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Ronja Blomroos
Alumni
 
Viestit: 247
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:15
Tupa: Serpentard

Re: Kun Ruth kävi shoppailemassa...

ViestiKirjoittaja Heather Rose » 12 Maalis 2016, 08:15

Oli lauantai, 5.maaliskuuta, kun ruskeakutrinen neiti työnsi auki Châteun pääovet. Me olivat jykevät, sekä erittäin vankkaa tekoa, mutta omaavilla voimillaan tuokin tyttö tuuppasi ne selkosen selälleen päästäen häikäisevän auringon valon tulvimaan linnan eteisaulaan. Se levitti säteitään puulattialle, jonka pienet uurteet näkyivät tuolloin entistä selvimpinä. Kirkas valo osui aulan seinällä roikkuviin tiimalaseihin, jonka pinnasta se kimposi Heatherin ilosta säkenöiviin kasvoihin sateenkaaren väreissä. Kevät oli tavanomaista aikaa ja tuona iltapäivänä tyttö tunsi itsensä entistä onnellisemmaksi; kukat kukkivat, aurinko paistoi, koivun silmut puhkeavat ja linnut livertävät heleitä sointuja, jotka kantautuivat metsän pajuista. Oi, ajatteli Heather. Tuolla nurkassa moppi kuuraa tätä kaunista lattiaa. Ja tuolla taivaalla liihottaa pirteä peipponen. Kumpa minä osaisin lentää, tyttö huokaili. Olisin ikionnellinen - siis jos tästä onnellisemmaksi päivä voi muuttua.

Heather lampsi kirkkaanseen päivään puristaen vaaleanpunaista taidekirjaa ja ruskeaa pehmonallea käsissään. Taidekirja oli se vihkonen, johon oli kultaisella musteella kirjoitettu ja johon neiti oli rustaillut jo kaikkea aina runoista kuvaelmiin. Hän oli saanut sen Katrinelta joululahjaksi ja se oli ollut siitä asti ahkerassa käytössä. Heather ei suinkaan kuulunut niihin jotka saavat jotain, mutta viskausevat sen saman tien huoneen kauimmauseen nurkkaan unohdukseen - odottamaan että se joskus vielä pääsisi mukaan.
Nallukka taas roikkui aina mukana. Meni hän sitten oppitunnille, hammaspesulle tai vessaan. Heatheria ei ole koskaan luultavasti nähty ilman nalleaan, Nallukkaa, joka oli hänelle hyvin rakas. Yhtä rakas kuin olivat kaikki vuodenajatkin. Erityisesti se ihmeellinen kevät, josta hän oli tänäänkin tullut punomaan runoja.

Silloin Heather oli pukeutunut varsin heathermaisesti; hän oli vetänyt ylleen harmaan puseron, jossa oli valkoinen kaulus ja helmassa koreili pitsireunus. Tytöllä oli yllään myös valkoinen hame, joka yltti juuri ja juuri hänen polviinsa. Tuon kaiken lisäksi jaloissaan tällä oli valkoiset pitsiballeriinat. Hiukset olivat kiiltävillä korkkruuvikiharoilla ja kokonaisuudessaan Heather oli hyvin sievä - sievempi kuin monina muina päivinä.

Tyttö jatkoi autuaana matkaansa pitkin Châteun tienoilta ja silmäli samalla ympärilleen hakien inspiraatiota uuteen runoonsa. Silloin hän äkkäsi pienen kukkivan pientareen, jonka ympärillä kukkivat valkonarsissit, sinikellot ja orvokit. Se oli tavattoman kaunis näky ja tyytyväisenä istui Heather kukkien keskelle, kuin mikäkin keijukainen. Hän avasi uuden, puhtaan sivun taidekirjastaan ja puri lyijykynän päätä mietteliäänä. Siinä hän istun jalat ristissä. Heatherin runoilijan sielu alkoi nousta esiin laventelin tuoksun ja kauniin keväisen maiseman ansiosta. Inspiraation sykkiessä hän alkoi kirjoittamaan;

Orvokki neiti liilan vivahteinen,
punaiset huulet auringonkukan käkkyrät,
istuvi kuivin latveksessa,
kuullen meren pauhun.


Heather pohti kirjoittamaansa säettä. Nyt se kuulosti hyvältä ja mahtipontiselta, mutta myöhemmin kun hän tulisi sen lukemaan hän luultavasti tuomitsisi sen saman tien. Niin se vain oli. Heather ei koskaan ollut ikuisesti tyytyväinen. Pian tämäkin säkeistö olisi hänen mielestään pelkkää roskaa. Niinpä tyttö kirjoitti sanan uudelleen ja uudelleen parantaen sanoja ja sananlaskuja ja purren välillä kynänsä päätä miettelijäänä.

Kauaa ei ehtinyt Heather mietiskellä, kun kuuli kuinka joki tuli portista sisään. Hän kehotti katseensa nähdäkseen pitkähkön hahmon, yhden keskikokoisen, sekä pienimmän. Ne kävelivät Châteaun linnaa kohden. Ensin tyttö ei tunnistanut selvästi ihmismuotoista pisintä kävelijää, mutta kun nuo tulivat lähemmäksi Heather havaitsi sairaanhoitaja Ruth Rosseaun. Mitä hän talutti mukanaan? Eivät nuo näyttänyt oppilailta, saatisitten loukkaantuneilta. Ne - ne olivat alpakoita! Heather huudahti miltei innosta nähdessään suloiset pörröiset alpakat sen pitkähkön harmaahapsisen naisen taluttamana.

Heather lähti ravaamaan kohti ihmeellistä näkyä, mutta seisahtui pian siihen paikkaan. Joku muu oli ehtynyt ensin; oppilas, oletettavasti poika, lähti lampsimaan Ruthin ja alpakoiden luokse. Tuo ei ollut kovinkaan pitkä, mutta pojan hiukset olivat pinkit ja korvasivat puutteellisen pituuden. Pojan silmät olivat pienet ja vihreät. Heather ei ollut nähnyt häntä ennen, mutta oletti tämän olevan Châteaun väkeä. Poika saapui noiden luo ja tyttö kuuli selvästi hänen kysyvän; ”Mitä karvaisia elukoita nuo ovat?” Heather tuhahti. Karvaisia elukoita. Ne eivät olleet karvaisia elukoita, vaan suloisia laamoja, sinä herra tuntematon.

Tyttö saapui Ruthin, alpakoiden ja pojan luokse arvokkaasti kävellen. Hän pysähtyi heidän vierelleen nokka pystyssä. "Ne ovat alpakoita", hän sanoi joskin hieman ylimielisesti. Tyttö mulkaisi pojan suuntaan juuri kun joku toinenkin saapui paikalle. Selvästi heitä vanhempi neiti katseli alpakoita silmät säkenöiden. Tuon hiukset olivat vaaleanruskeat ja kahdella letillä (?) Heather muisti nähneen hänet viime vuoden puolella taikaolentojenhoitokerhon ensimmäisellä tapaamisella. Mikä hänen nimensä olikaan? Rose?
Heather Rose: Eloisa, mukava, runollinen neiti Pouffsoufflesta.
Avatar
Heather Rose
Oppilas
 
Viestit: 426
Liittynyt: 06 Loka 2015, 13:21
Tupa: Pouffsouffle

Re: Kun Ruth kävi shoppailemassa...

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 31 Elo 2016, 18:09

Ruth Rousseau: 2 p
Bo Björk, Serpentard: 1 p
Ronja Blomroos, Cerfeur: 2 p
Heather Rose, Pouffsouffle: 4 p

Kiitos pelistä!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2015-16

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron